Reeta Varisvuori

Tietoa

Pientä yleisinfoa

Alunalkujaan Turusta kotoisin oleva Reeta muutti perheensä mukana Tampereen lähistölle teini-ikäisenä, ja aloitti lukion siellä. Tyttö alkaa vihdoinkin toipua edellisen hevosensa äkkinäisestä kuolemasta, ja on päättänyt ottaa rinnallensa luotettavan karvakorvan, jonka kanssa voisi uudestaan rakastua ratsastamiseen. Reeta aloittaa nyt -21 syksyllä lukion kolmannen vuotensa, ja suunnittelee mitä luultavimmin jäävänsä Tampereelle myös opiskelujen jälkeen, joten tuntui loogiselta etsiä hevoselle mieluisa asuinpaikka jostain suhteellisen läheltä. Valinnan kohteeksi osui Myrttisuo, ja vaikkei talli olekaan aivan Reetan naapurissa, kulkeminen ei ole ongelma, sillä autokortti ja oma menopeli löytyy. Reeta asuu edelleen vanhempiensa kanssa, ja suunnittelee asuvansa siellä ainakin lukion loppuun saakka.

Luonteeltaan Reeta on muutamin sanoin kuvailtuna huumorintajuinen, yllytyshullu, impulsiivinen, järjestelmällinen (välillä jopa pikkutarkka). Tyttö on hyvää seuraa, ja osaa tarvittaessa sulautua porukkaan kuin porukkaan, vaikkei kaikista ihmisistä niin pitäisikään. Tutustumisen myötä Reetasta saa takuuvarmasti luotettavan ja hauskan kaverin.

Reetan pieni historiakertomus

Mä oon aina ollut hevostyttö, ja pienestä asti unelmoinut kilpailemisesta kansallisella tasolla. Mun vanhemmat olivat – ja ovat edelleen – yhdessä, eikä meillä nyt muutenkaan ole ollut rahasta pulaa, joten unelmaa lähdettiin myös innolla toteuttamaan, eikä ainakaan resursseista ollut puutetta. Aluksi mä kävi muutaman vuoden ratsastuskoulussa, jonka jälkeen rupesin vuokraamaan poneja ja kilpailemaan niillä. Mun ollessa 10-vuotias me otettiin ylläpitoon ratsuponiruuna Nappi, jonka kanssa pääsin sit kunnolla valmentautumisen ja kisaamisen makuun.

Parin vuoden päästä Napin omistajat kaipailivat sitä takasin itselleen täysiaikaisesti, joka oli ollut oikeestaan jo tiedossa. Me oltiin jo vähän tätä ennen ruvettu ettimään mulle ihan kunnon hevosta ikiomaksi. Aika vähän aikaa Napin jälkeen löydettiin Sämppä-niminen tulinen estetamma, johon mä rakastuin ensisilmäyksellä. Sämpän kanssa ei kaikki ollut aina helppoa, mutta opin siltä ihan valtavan paljon ja rakastin sitä ihan suunnattomasti. Just mun täytettyä 15 oli ihan järkyttävä ukkos- ja sademyrsky, joka pisti kaikki hevoset koetukselle – heikkohermoisen Sämpän erityisesti, joka pelästyksissään potkaisi karsinan seinään jalkansa. Se ei ollutkaan sitten mikään ihan pikkuvamma, vaan iltatallin tekijä soitti meidät heti paikalle ja tamma oli niin pahoissa kivuissa, että se piti lopettaa heti samana yönä.

Kaikki tapahtui niin äkkiä, että elin surun ja shokin sekoittamassa sumussa seuraavat pari kuukautta. Enkä palannut sen jälkeen tallille pariin vuoteen. Mä keskityin opiskeluihin, hankin kavereita ja biletin. Puoli vuotta ennen kuin täysi-ikä alkoi jo koputtelemaan ovelle, aloin tuntemaan kauheeta vetoa takas hevosten pariin. Kävin muutaman kerran vain katselemassa ja pyörimässä sillä tallilla, missä Sämppä oli asunut. Sitten mä rupesin itsekseni öiden pikkutunneilla katsomaan netistä hevosten myynti-ilmoituksia, mutta tällä kertaa mä halusin jotain erilaista. Himo kilpailla korkealla tasolla ei ollut enää niin suuri, ja ainoa mitä oikeastaan etsin hevosilmoituksia katellessani, oli ihana, mukavan oloinen karvakorva, jonka kanssa voisin uudestaan rakastua ratsastamiseen. Sitä kautta sitten päädyin hankkimaan Lotan, joka ei ollut yhtään sitä mitä mietin, mutta just sitä mitä tarvitsin.