Narvin Katla

Nimi: Narvin Katla, "Katla" Rekisterinumero: VH16-018-2129
Rotu: Suomenpienhevonen Omistaja: Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: evm
Syntynyt: 30.06.2015, 10 v (satunnainen) Koulutustaso: ko: heB, re: 90 cm, ke: tuttari
Säkäkorkeus: 143 cm Painotus: Yleispainotus
Väri: Rautias Suku: Evm-sukuinen
Meriitit: -

Virtuaalihevonen | Kuvat © Luvat on

Luonne

Katla on todella utelias seikkailijaluonne, jonka päällimmäinen tavoite tuntuu olevan nähdä koko maailma. Tamma on pienestä asti lähtenyt hoitajalta karkuun, jos tämä on jättänyt karsinan oven raolleen palauttaessaan harjasankoa viereiseen huoneeseen. Myöskään laitumen ylimääräiset turvatoimenpiteet eivät ole estäneet Katlaa, vaan se on saatettu löytää kävelemästä varsin tyytyväisenä hiekkatiellä tallille saapujia vastaan. Karatessaan tamma yleensä pysyttelee lähellä tallia, mutta koska sen päähänpistoista ei ikinä ei voi olla täysin varma, on vilkkaiden teiden ja lähellä olevan sokkeloisen metsän vuoksi tamma hyvä sitoa hoitotoimenpiteiden ajaksi kiinni ja jättää se sellaiseen tarhaan, johon on suora näköyhteys tallilta.

Tamma tutkii kaikkea ympärillään, ja se on aina rohkeasti tutustumassa kaikkiin ja kaikkeen. Tallissa tämä piirre on osoittautunut hyväksi, sillä tammaa on helppo lähestyä ja sitä pystyy hoitamaan kuka tahansa. Esimerkiksi kisapaikoilla Katlan rohkeus muuttuu kuitenkin jo tyhmänrohkeudeksi, sillä se olisi mielellään tekemässä tuttavuutta vieraisiin hevosiin, vaikka ne yrittäisivät hampaita näyttämällä ja muilla eleillä saada tammaa kauemmaksi. Kaikki uusi on jännittävää, mutta yhtä lailla aivan rutiinitoimenpiteet, kuten harjaus, varustus, eläinlääkärin käynnit ja pesuhetket tuntuvat olevan todella mielenkiintoista ajanvietettä, ja toisinaan saa tehdä paljon töitä, ettei tamma ole työntämässä turpaansa aivan kaikkialle.

Ratsastaessa Katla on todella kiltti, ja se kuuntelee ratsastajaa maltillisesti. Erityisesti kouluratsastuksessa Katlalta löytyy hyvin liikettä, ja se taitaa lisätyt askellajit sekä taivutukset mallikkaasti. Toisinaan tamma asettaa omat haasteensa, sillä sen keskittyminen herpaantuu helposti, ja erityisesti muut ratsukot sekä kentän ohi kulkevat ihmiset ja autot saattavat keskeyttää tamman hyvän liikkumisen. Katla on kuitenkin helppo saada takaisin avuille, ja se pystyy jatkamaan työskentelyä yhtä rentona ja motivoituneena kuin aiemminkin.

Esteillä Katlan kanssa on ollut aina helppo edetä. Se ottaa uudet erikoisesteet uteliaana vastaan ja hyppää niin vesi- kuin risuesteetkin ongelmitta. Myös esteradoilla pätevät samat säännöt kuin kouluratsastuksessa: tamma tulee pitää hereillä ja kuulolla jatkuvasti, etteivät ympärillä olevat asiat keskeytä tamman ajatusta ja liikkumista juuri ennen hyppyä, mikä johtaisi helposti kieltäytymiseen tai pudotukseen. Vastapainoksi Katlasta löytyy onneksi todella paljon jaksamista, motivaatiota sekä hyvää hyppytekniikkaa niin rata- kuin maastoesteillekin.

Katlan kanssa on mukava viettää aikaa, ja sen kanssa päivät eivät käy koskaan tylsäksi. Se tekee pienistä arkisista asioista mielenkiintoisia ja kohtaa kaiken uteliain mielin. Tamman kanssa on helppo olla, ja kaikenlainen aktiviteetti aina kisapäivistä pitkiin maastolenkkeihin ja maasta käsin työskentelyyn tuovat mukavaa sisältöä myös omaan päivään.

Suku

i. Lennart sph, rt, 141 cm evm ii. Lamperi evm iii. Tuntematon -
iie. Tuntematon -
ie. Ninetta evm iei. Tuntematon -
iee. Tuntematon -
e. Karissa sph, rtkm, 139 cm evm ei. Narvin Rosso evm eii. Tuntematon -
eie. Tuntematon -
ee. Karlotte evm eei. Tuntematon -
eee. Tuntematon -
Syntynyt Varsa Isä Saavutukset
01.11.2016 o. Kuukarin Jalonis Jalosoturi
20.04.2017 t. Kuuralehdon Lapinlumo Tunturitiera
09.08.2019 o. Kuusterin Vermont Vilhard
21.06 2019 o. Korpihovin Merlin Volkan Memori

Kilpailukalenteri, valmennukset ja päiväkirja

01.09.2016 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Petra, tallityttö (Siguri)

”Et voi olla tosissasi.”

Hiljaisuus täytti koko tallituvan. Vilkaisin Saritaa, joka näytti siltä, että hän halusi peittää epätoivoisena kasvonsa kätensä taakse. Annika taas huokaisi syvään, mutta hän oli selvästi valmis ottamaan haasteen vastaan. Ida naurahti epätoivoisena, ja Jenna sekä Emma tuijottivat omistajaa sanomatta sanaakaan.

”Mitä hemmettiä päässäsi oikein liikkuu?” sai Sarita lopulta sanottua suorat sanat omistajalle, joka oli vain hetki sitten pyytänyt meitä kaikkia kokoontumaan tupaan vastaanottamaan uutiset.
”Kai sinä nyt ymmärrät, että meiltä loppuu tila, työntekijät ja aika, rahasta puhumattakaan!” hän jatkoi. Omistaja seisoi vakavana paikoillaan eläinlääkärimme Maritin vieressä, ja hän näytti olevan mietteissään.
”Tämä asia on loppuun asti suunniteltu. Siirrämme hevoset ensin vierastalliin karanteeniin ja hoidamme kuntoon ne hevoset, jotka pystymme. Marit on luvannut auttaa meitä sairaiden kanssa, ja meille on ensi kuun vaihteessa tulossa joka tapauksessa lisää työntekijöitä”, omistaja vastasi varman kuuloisena.
”Sitä paitsi hevosilla olisi muuten edessä lopetus, mutta meillä ne saisivat vielä yhden mahdollisuuden elämälleen. Ettekö te toimisi samoin?” hän jatkoi. Käännyin katsomaan Saritaa, joka huokaisi syvään ja heilutteli päätään.
”Ehkä, jos hevosia olisi yksi tai kaksi. Mutta kaksikymmentä?! Aiot ottaa tallillemme kaksikymmentä sairasta ja huonokuntoista hevosta parantumaan mystisesti ja tekemään niistä kisaratsuja? Missä on järkesi? Mitä jos niiltä lähtee leviämään vaikka pääntautiepidemia koko tallille?” Sarita kyseenalaisti.
”Hevoset ovat olleet nyt jo kaksi viikkoa huostaan otettuna, ja ne on tarkastettu moneen kertaan. En riskeeraa omia hevosiamme, ja kuten sanoin, nämä uudet asuvat vierastallilla niin kauan kun on tarve”, omistaja vastasi napakasti.
”No omapa on päätöksesi. Minä en kuitenkaan ala leikkimään mitään lääkäriä ja ihmeparantamaan ties kuinka sairaita hevosia”, sanoi Sarita tuhisten ja lähti pois tallituvasta. Me muut jäimme katsomaan sulkeutuvaa ovea ja sitten toisiamme.

”No, entäpä te muut?” omistaja kysyi. Minä en rehellisesti sanottuna edes tiennyt, mitä mieltä olin koko asiasta. Ne olot, josta hevoset lähtivät, kuulosti suorastaan karuilta. Siellä voisi olla ties kuinka paljon luonnevikaisia yksilöitä, ja kuulemani mukaan laihoja hevoset ainakin olivat. Oli kumma, ettei niiden ylläpitoon oltu puututtu yhtään aiemmin.
”Minä ainakin olen mukana. Lisää töitähän tämä teettää, mutta jos hevosilla todella on mahdollisuus parantua, niin en näe mitään syytä, miksi emme auttaisi niitä”, vastasi Annika reippaasti. Omistaja nyökkäsi tälle hyväksyvästi ja siirtyi katsomaan sitten minua.
”Meidän sana ei taida tässä asiassa hirveästi painaa?” totesin omistajalle, jonka kasvoille nousi vihdoin hymy.
”Valitettavasti ei”, hän totesi naurahtaen. Hymy levisi myös meihin muihin, ja kiusallinen ilmapiiri katosi tallituvasta hetkessä.
”Ei kai tässä sitten auta muu kuin mennä valmistelemaan vierastallia uusia asukkaita varten”, totesi Ida. Niinpä lähdimme porukalla kävelemään tallialueen toiselle reunalle, jossa vierastalli odotti puunaamista.