Mäkisuon Amaria

Nimi: Mäkisuon Amaria, "Amaria" Rekisterinumero: VH15-018-0686
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: Mäkisuo, lyllis (VRL-11107)
Syntynyt: 29.11.2014, 18 v (satunnainen) Koulutustaso: ko: vaB, re: 60 cm
Säkäkorkeus: 158 cm Painotus: Kouluratsastus
Väri: Rautias Suku: 1-polvinen
Meriitit:

KRJ-I, SLA-I, YLA1, SV-II, VAR-I
20.06.2015: Amaria palkittiin SV-II -palkinnolla kesäkuun suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa!
15.08.2015: Amaria kävi elokuun varsa-arviointitilaisuudessa ja palasi mukanaan VAR-I -palkinto!
20.04.2016: Huhtikuun SLA-tilaisuudessa Amaria palkittiin SLA-I-palkinnolla! Pisteet: (13 [3-7-3] + 22 + 20 + 21 + 20 =) 96 p!
25.04.2016: Huhtikuun YLA-tilaisuudesta Amaria tuli kotiin mukanaan YLA1-palkinto! Pisteet: (35 [19 + 16] – 32 [21+11] – 17 – 16 – 4 =) 104 p.
25.06.2016: Amaria palasi kesäkuun KRJL:n uusintatilaisuudesta KRJ-I palkinnon kera! Pisteet: (7,5 + 40 + 20 + 20 + 15 =) 102,5 p.

Virtuaalihevonen | Kuvat © Luvat on

Luonne

Eräänä tylsänä ja sateisena päivänä istuin tietokoneen ääressä selaamassa hevosaiheista foorumia. Silmiini osui ilmoitus Mäkisuon tallin kasvateista, ja katsoin nopeasti läpi myytävät hevoset. Jätin kuitenkin ajatuksen uudesta hevosesta siihen ja nousin pois tietokoneen äärestä.

Seuraavana aamuna minun oli tarkoitus avata tietokone ilmoittaakseni tallin hevosia kisoihin. Sen näytölle oli kuitenkin jäänyt tuo sama ilmoitus, jota olin eilen tutkinut. Katsoin hevoset uudelleen läpi, ja tällä kertaa yksi varsa kiinnitti huomioni syystä tai toisesta. Hevosten ilmoittaminen kisoihin unohtui sillä sekunnilla, kun nostin kännykän korvalleni ja otin yhteyttä kasvattajaan. Asiat sujuivat todella helposti, ja jo samana päivänä lähdin ajamaan kohti Mäkisuon tallia. Palasin vasta yömyöhään kotiin, ja mukanani minulla oli ihana nuori hevosenalku, Mäkisuon Amaria.

Amaria on ihastuttava tamma, jonka kanssa on ollut mukava työskennellä ensi hetkistä lähtien. Tamma on aina ollut todella nopea oppimaan uusia asioita, joten sen kouluttaminen on ollut erityisen helppoa. Se tajuaa aivan hetkessä, mitä pitää tehdä, ja varsinkin erilaiset herkut ovat hyvä keino motivoida tammaa tilanteessa kuin tilanteessa. Amaria on todella perso ruualle, ja se saattaa hamuta hoitajan takin taskuja tämän astuessa karsinaan, jospa vaikka sieltä löytyisi jotain hyvää.

Amaria on todella helppo hoitaa, eikä sitä tarvitse sitoa kiinni toimenpiteiden ajaksi. Yleensä tamma etsii maasta heinää sillä aikaa, kun sitä harjataan. Kavioita se ei nosta aivan itsestään, mutta napakka ote jalasta riittää kertomaan, että vuorossa olisi kavioiden putsaus. Pientä ongelmaa voi tulla suitsien laitossa, sillä Amarialla on huono tapa nostaa päätään, mikäli sitä ei juuri nyt huvittaisi lähteä ratsastamaan. Se tottuu onneksi kuitenkin nopeasti ajatukseen ja ottaa kuolaimet suuhunsa lopulta nätisti.

Amaria on kouluratsu henkeen ja vereen. Sen koulutustaso yltää vaativa B -tasolle saakka, ja varsinkin pohkeita vaativat tehtävät sekä laukkaohjelmat ovat tamman mieleen. Tamma on todella reipas ja aktiivinen, ja se osaa kannatella hyvin itseään. Amarialla on upea peräänanto, ja sen askeleet ovat todella lennokkaat ja ravi on mukavan tasaista. Tamman kanssa saa käyttää pohjeapuja mielin määrin, mutta ohjien kanssa tulee olla hieman tarkempi. Vaikka tamma sietääkin pienissä määrin ohjissa roikkumista, tulee raja jossain vaiheessa vastaan. Silloin se muuttuu etupainoiseksi ratsuksi, joka vain painaa kädelle. Parhaiten tamman kanssa tulee toimeen, kun vaikuttaa ensisijaisesti istunnalla ja käyttää hillitysti ohjasapuja.

Esteillä Amaria kulkee ihan hyvin, mutta energiansa se käyttää korkeuden sijaan pituuteen. Tamma ei hallitse kunnolla ponnistuspaikkoja, ja se hyppää yleensä askeleen aiemmin, mitä ratsastaja oli suunnitellut. Yleensä esteiden yli kuitenkin mennään, mutta radan kanssa saa tosiaan olla tarkka, sillä kova vauhti ja pitkät hypyt tuovat vaativuutta esteille.

Tamma tuntuu rakastavan pitkiä maastoretkiä, ja sen kanssa on aina yhtä mukava lähteä metsäteille. Tamma kulkee todella rauhallisena, eikä se hätkähdä vastaantulevia koiria tai ohikulkevia autoja. Se on tottunut kaikenlaisiin ääniin, mitä ulkona kuuluu, joten maastoretket ovat hyvää ja rentouttavaa ajanvietettä sekä ratsastajalle että hevoselle.

Amaria jännittää hieman uusia paikkoja, mikä näkyy varsinkin ennen kisasuoritusta. Se tarvitsee kisapaikoilla todella pitkät alkulämmittelyt, jotta sen pitkät ja lennokkaat askeleet pääsevät oikeuksiinsa. Kaikkein ihanteellista olisi, jos tamman kanssa pääsisi jo edellisenä iltana tutustumaan kenttään, jolloin se olisi tuttu, kun kisa-aika koittaa. Muuten uusissa paikoissa tamma kiinnittää todella paljon huomiotaan ympärillä kulkeviin hevosiin ja ihmisiin. Se ei kuitenkaan tahdo lähestyä vieraita, vaan pysyttelee mieluummin kauempana turvallisen matkan päässä.

Yleisesti Amaria on todella mukava ja rauhallinen hevonen, jonka kanssa on mukava toimia yhdessä. Sen kanssa saa luotua nopeasti hyvän suhteen, eikä yhteisen sävelen löytäminen ole vaikeaa. Tamma saattaa hieman vierastaa uusia ihmisiä, mutta tottuu todella nopeasti näiden läsnäoloon ja oppii luottamaan. Kaikin puolin tamma on ihana hevonen, jonka kanssa kuka tahansa pärjää ja haluaa työskennellä.

Suku

i. Liinavuoren Eemeli sh, prt, 158 cm - ii. Kirman Murto evm iii. Loiston Eelis evm
iie. Kirman Sarlotta evm
ie. Liinavuoren Emma evm iei. Aro-Eemeli evm
iee. Myrskyn Aamu evm
e. Lumimetsän Aisla sh, rt, 154 cm - ei. Lokkipoika evm eii. Ilpon Lassi evm
eie. Viehko-Liina evm
ee. Lumimetsän Aamu evm eei. Lumimetsän Kaiku evm
eee. Ainokainen evm

KATSO 5-POLVINEN SUKUTAULU

ii. Kirman Murto (rt, 159 cm) oli komea ori, joka ehti kokea elämänsä aikana paljon. Ori syntyi pienellä ratsastuskoululla, mutta se myytiin jo puolen vuoden iässä eteenpäin kisaratsuksi Ouluun. Murtoa alettiin kouluttaa jo nuorena hyvällä menestyksellä, ja heti kisaiän saavutettuaan se starttasi sekä este- että kouluratsastuskisoissa. Murron kanssa käytiin kokeilemassa onnea myös maastoestekisoissa, ja myöhemmin sen kanssa lähdettiin kiertämään kenttäratsastuskisoja. Upean ulkomuotonsa vuoksi Murron kanssa käytiin näyttelyissä, ja seitsemänvuotiaana se kantakirjattiin toisella palkinnolla. Kisauransa aikana Murto sai seitsemän jälkeläistä, joista suuri osa myytiin käyttöön ja näyttöön. Hyvän kapasiteetin ja ulkonäön lisäksi ori periyttää energistä ja motivoitunutta luonnetta. Nykyään Murto viettää rattoisia eläkepäiviä pienellä yksityistallilla Oulun lähettyvillä.

iii. Loiston Eelis (rn, 160 cm) ehti elää lyhyen mutta työntäyteisen elämän. Se syntyi pitkään harkittuna kahdelle yleispainotteiselle hevoselle, ja jo nuoresta pitäen Eelis näytti omapäisen luonteensa. Sen kanssa oli pitkään melko vaikea työskennellä, mutta mitä enemmän sen kanssa teki töitä, sitä enemmän se alkoi luottaa ihmisiin. Eelis oli elämänsä loppuun saakka yhden ihmisen hevonen, ja se vierasti kaikkea uutta. Orin kanssa ehdittiin kiertää monet este- ja kouluratsastuskisat todella hyvällä menestyksellä, kunnes kotitallilla esteharjoituksissa erään pahan alastulon seurauksena orin vasen takajalka katkesi. Eelis jouduttiin lopettamaan vasta 9-vuoden iässä, mutta se ehti saada kaksi jälkeläistä viemään sukunsa nimiä eteenpäin.

iie. Kirman Sarlotta (rt, 155 cm) oli Länsi-Suomessa vaikuttanut kouluratsu. Sen kanssa alettiin kisailla vasta seitsemänvuotiaana, sillä kasvattikodin koulutuksen puutteiden takia sen kanssa jouduttiin tekemään todella paljon töitä. Sarla oli onneksi pitkäjänteinen hevonen, joten loppujen lopuksi siitä koulittiin kouluratsu isolla koolla. Sarla kävi sijoittumassa aina vaativa B -luokissa asti, ja sen askeleet olivat mieleenpainuvan lennokkaat ja suuret. Tamma ehti elää 25-vuotiaaksi asti, mutta viimeiset vuotensa se asui pihatossa pahan puhkurin takia. Lopulta tamman yleiskunto romahti, ja se lopetettiin omaan kotitarhaansa. Sarla ehti saada neljä orivarsaa maailmaan, joista moni jatkoi kilpailemista emänsä tavoin.

ie. Liinavuoren Emma (rt, 156 cm) oli ratsastuskoululla elämänsä asunut tamma, joka oli ehdottomasti monen ratsastajan suosikki. Vaikka Emma oli äärettömän energinen, se jaksoi sietää aloittelijoiden potkimiset ja yhtä lailla rauhoittua hyväksi kouluratsuksi osaavien ratsastajien alla. Emman kanssa käytiin satunnaisesti kiertämässä lähialueen kouluratsastuskisoja, ja kapasiteetti tällä riitti vaativa B -tasolle saakka. Emma siirtyi eläkepäivinä tallin yksityispuolelle puskaratsuksi, mutta se jouduttiin lopettamaan päivää vaille 20-vuotiaana pitkään jatkuneiden jalkavaivojen takia. Varsoja Emma ehti saada yhteensä kaksi kappaletta, joista toinen asuu yhä ratsastuskoululla ja toinen myytiin eteenpäin kisaratsuksi.

iei. Aro-Eemeli (rt, 161 cm) oli ori, joka ehti elämänsä aikana kerätä suuren kasan palkintoja sekä kouluradoilta että näyttelyistä. Rautias oli aikanaan suosittu jalostusori, sillä sen rauhallinen luonne sekä vaativa A -tason osaaminen nähtiin todella upeana jalostusarvona. Jälkeläisiä Emppu ehti saada jopa seitsemäntoista kappaletta, joista moni eli menestyksekästä elämää isänsä tavoin. Muutama hevonen myytiin myös ratsastuskouluun ja harrasteratsuksi jopa Ruotsiin saakka. Eemeli alkoi 21 vuoden iässä saada jatkuvia turvotuksia jalkoihin, eikä sen kunto enää tuntunut kestävän, joten ori päätettiin päästää taivaslaitumille.

iee. Myrskyn Aamu (rt, 149 cm) aloitti elämänsä harrasteratsuna erään nuoren naisen omistuksessa. Tamma eli lähinnä maastohevosena, joskin sen kanssa käytiin muutaman kerran kokeilemassa onnea helppo C -tason kouluratsastuskisoissa. Aamun omistaja kasvoi vanhentuessaan hieman yli tammasta, joten hän päätti myydä sen läheiseen ratsastuskouluun, jossa tamma saisi uuden, aktiivisen elämän. Tamman koulutusta jatkettiin, ja se alkoi melko pian toimia tuntiratsuna pienemmille ratsastajille. Aamu sai elämänsä aikana vain yhden varsan, joka jäi emänsä tavoin ratsastuskoululle asumaan. Aamu oli todella pidetty hieman ilkikurisen, mutta äärettömän lempeän luonteensa takia: siinä oli sopivalla tavalla haastetta, mutta tamma kävi niin hoitaessa kuin ratsastaessa nuorillekin ihmisille. Aamu lopetettiin 17-vuotiaana pitkään jatkuneen mahaongelman vuoksi, joka myöhemmin osoittautui pahaksi kasvaimeksi, johon leikkauskaan ei olisi auttanut.

ei. Lokkipoika (rkm, 156 cm) oli Lapissa koko elämänsä asunut ori. Se syntyi pienelle vaellustallille laskettelukeskusten lähettyville, jossa se sai hyvän pohjakoulutuksen itselleen. Lokin kanssa kierrettiin nuorena jonkin verran koulukenttiä, mutta lopulta se palasi takaisin vaellushevoseksi. Komean ulkokuorensa ja äärettömän helpon luonteensa takia sitä haluttiin käyttää jonkin verran jalostukseen, ja Lokki ehti saada elämänsä aikana viisi jälkeläistä. Kimon elämä päättyi 26-vuotiaana yleiskunnon romahtamisen myötä, ja se löydettiin aamulla laitumelta nukkumasta ikiunta.

eii. Ilpon Lassi (rtkm, 147 cm) otti ensiaskeleensa Ruotsin puolella erään suomalaisnaisen pitämällä tallilla. Lassi oli pienestä pitäen todella varmajalkainen varsa, ja se kävi todella usein erilaisissa tapahtumissa talutusratsuna. Luonteeltaan Lassi oli oikea aarre, ja tallinomistajan ehdoton suosikkihevonen. Rahapulan myötä omistaja joutui kuitenkin luopumaan sekä tallista että hevosista, joten ori muutti Suomen puolelle vaellustallille. Se eli koko loppuelämänsä tallilla käyden satunnaisesti koulu- ja esteratsastuskisoissa, mutta pääsääntöisesti – varsinkin sesonkiaikoina – ori kuljetti ratsastajia lähimaastoja pitkin. Lassi sai elämänsä aikana vain yhden jälkeläisen, joka päätettiin pitää tallilla. Melko pian varsan syntymän jälkeen Lassi sairastui todella pahaan kaviokuumeeseen, jota yritettiin kaikin keinoin hoitaa, mutta lopulta ori päädyttiin lopettamaan. Olihan sillä ikääkin jo 24 vuotta.

eie. Viehko-Liina (rt, 158 cm) oli korkea hevonen, joka eli elämänsä maaseudulla työhevosena. Se asui maatilalla kahden muun hevosen kanssa, ja hevosia käytettiin lähinnä apuna peltotöissä. Tallin omistajan tytär halusi lähteä kokeilemaan Liinan kanssa myös hieman työajoa kisoissa, ja Liina sai melko paljon menestystä kyseisissä tapahtumissa. Liina sai nuorempana kolme jälkeläistä, joista yksi jäi maatilalle asumaan ja muut lähtivät muualle Suomeen. Kaikin puolin Liina oli hevonen, joka työskenteli täydellä sydämellä ja johon pystyi luottamaan tilanteessa kuin tilanteessa. Tamma työskenteli pitkälle iälle asti, kunnes 22-vuotiaana se menehtyi jälkitutkimusten mukaan sydänkohtaukseen työskennellessään aivan normaalisti pellolla.

ee. Lumimetsän Aamu (rt, 152 cm) oli puhdas vahinkovarsa, joka kuitenkin kasvatettiin rakkaudella. Se asui pienellä yksityistallilla emänsä kanssa ja kävi useissa kouluratsastuskisoissa sijoittumassa. Aamu oli myös ulkonäkönsä puolesta oikea mallikappale, ja se kantakirjattiin toisella palkinnolla kymmenvuotiaana. Luonteeltaan tamma ei ollut kaikkein helpoin ja yhteistyökykyisin, mutta kun sille näytti, kuka johtaa, jätti se venkoilut sikseen. Aamu eli aivan normaalia kisa- ja harrasteratsun elämää 21-vuotiaaksi, kunnes se lopetettiin jatkuvan ähkykierteen takia.

eei. Lumimetsän Kaiku (rn, 155 cm) oli yksityistallilla asunut ori, joka muistetaan ennen kaikkea todellisena kahlekuninkaana. Kaikulla oli tapana karata todella usein laitumelta, ja kerran ehti käydä suurempikin vahinko, kun ori löysi tiensä tammalaitumelle. Sen seurauksena Kaikulle syntyi ainoa jälkeläinen, Aamu. Ongelmallisen luonteensa takia Kaikulle rakennettiin lopulta oma tukeva laidun, josta se ei päässyt yli eikä ali. Kaiku oli nuorena hyvä esteratsu, mutta vanhemmiten se alkoi muuttua haastavaksi sekä käsitellä että ratsastaa. Omistaja haki apua jopa hevoskuiskaajalta, josta ei ollut mitään apua. Lopulta orin käsittely oli niin mahdotonta, että se päätettiin lopettaa, kiertoon laittaminen kun olisi ollut huono vaihtoehto orin kannalta. Loppututkimuksissa selvisi, että Kaikulla oli jo melko pitkälle levinnyt aivokasvain, joka oli varmasti vaikuttanut tämän luonteeseen.

eee. Ainokainen (rt, 150 cm) oli pienikokoinen tamma, jonka omistivat äiti ja tytär. He ostivat Ainon jo pienenä varsana ja kouluttivat tästä hyvän monipuolisen ratsun sekä esteille että kouluun. Aino oli luonteeltaan todella hellyttävä ja helppo, ja se sopikin mainiosti perheen tyttärelle hevoseksi. Tamman kanssa kierrettiin ympäri Suomea, mutta neljännen kisakauden alussa kisailut täytyi keskeyttää vahinkotiineyden vuoksi. Syntyi varsa, joka jäi asumaan Ainon kanssa tallille, ja josta tuli perheelle toinen harrastehevonen. Aino jouduttiin lopettamaan kotilaitumellaan jo 15-vuotiaana, kun tuntemattomasta syystä se löydettiin jalka pahasti katkenneena. Toiset epäilivät tarhakaverin potkaisua, mutta koskaan ei saatu selville, mikä jalassa todella oli.

Syntynyt Varsa Isä Saavutukset
19.04.2015 o. Kuuralehdon Ajax Riihikorven Asterix
02.05.2015 o. Kuuralehdon Velmeri Parodian Villiviikari
01.08.2015 o. Kuuralehdon Humelur Seljasaaren Hilmori
14.08.2015 t. Vuornan Unia Maanan Untamo
02.02.2016 o. Kuuralehdon Aramis Jörön Satanisti

Kilpailukalenteri, valmennukset ja päiväkirja

Kouluratsastus (KRJ)

15.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 6/40
16.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
17.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
18.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
18.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 1/30
19.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
21.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 4/30
22.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 1/40
22.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
23.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/50

30.11.2015 - kutsu - VSR-Cup / koulu, vaB - 6/119
23.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
25.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
26.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
27.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
27.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
28.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
29.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 4/30
29.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/30
31.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/30
31.05.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
01.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
02.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
03.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
03.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/30
04.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 1/30
05.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/30
08.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/30
08.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
09.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
09.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
11.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/30
12.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
12.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
16.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
16.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 6/40
17.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
18.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
19.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
20.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 1/40
22.06.2015 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40

05.04.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Tänään oli viimeinen päivä, kun olin valmentamassa Amariaa. Mielestäni olimme edistyneet kuluneiden viikkojen aikana todella paljon, ja olin jopa ylpeä siitä, mihin asti olimme tamman kanssa päässeet. Olin viime kerralla pyytänyt valmennettavaa Saritaa tutustumaan pyytämääni vaativa B -tason kouluratsastusohjelmaan, jota lähtisimme tänään käymään läpi.

Saapuessani maneesiin Sarita ja Amaria olivat jo täydessä työn touhussa. He olivat selvästi lämmitelleet jo pitkään, joten pyysin heitä esittämään ohjelmansa minulle heti kun olisivat valmiita. Ratsukko lähti kulkemaan kootussa laukassa muutaman kerran maneesin ympäri, ja lyhyen sivun puolivälistä he kääntyivät keskihalkaisijalle. Sarita pysäytti tamman ja tervehti, kuten kisoissa on tapana. Sitten he lähtivät suorittamaan ohjelmaa.

Avotaivutus, koottu ravi ja voltit sujuivat kaikki hyvin. Sulkutaivutuksessa huomasin hieman epävarmuutta ratsastajalla, mikä vaikutti totta kai myös tamman toimintaan. Siirtymiset sujuivat erittäin napakasti ja mallikkaasti, eikä laukkaohjelmissakaan ollut mitään valitettavaa. Ratojen suhteen ratsukolle tuli muutamia virheitä, ja pysähdys tuntui olevan heille hieman vaikeaa. Mielestäni Sarita jäi ehkä hieman liikaa vetämään ohjista, joten Amaria hermostui nopeasti. Kaikin puolin ohjelma kuitenkin meni loppuun asti hyvin, joten kun Sarita suoritti lopputervehdyksen, kävelin heidän luokseen kehumaan hienosta suorituksesta.

Pyysin Saritaa keskittymään seuraavan kerran ratojen ratsastamiseen selkeämmin, ja pysähdyksessä käyttämään vaikka pelkkää istuntaa; Amaria tottelisi kyllä varmasti. Vastalaukassa taas Sarita olisi voinut hieman nojata enemmän ulospäin, sillä Amarialla näytti olevan hieman vaikeuksia löytää tasapaino. Sulkutaivus sujui ihan kohtalaisesti, mutta ratsastaja sai asettaa hevosta vielä hitusen voimakkaammin ja kääntää koko kroppaansa menosuuntaan. Pyysin ratsastajaa suorittamaan radan uudestaan ja kiinnittämään huomiota varsinkin pyytämiini asioihin.

Toisella kerralla ohjelma lähti paljon paremmin liikkeelle, ja Amaria kulki mahtavilla askelilla. Lisätty ravi näytti upealta, eikä laukassakaan ollut valittamista. Sarita käytti apuja ehkä hieman liian liioitellusti, mutta kaikin puolin ohjelma sujui mainiosti. Niinpä pyysin lopputervehdyksen jälkeen Saritaa hyppäämään alas hevosen selästä, viemään satulan katsomon puolelle ja valmistautumaan henkisesti lopputunnin jumppaamaan.

Sarita vaikutti (nauramisesta päätellen) olevan mielissään erilaisista jumppatehtävistä, kuten kosketa hevosen korvaa ja kosketa vasemmalla kädellä oikean jalan varpaita. Sarita pääsi myös makaamaan hevosen selän päälle ja tekemään maailmanympärysmatkaa. Lopuksi laukkasimme ilman satulaa, mitä hän ei ollut kuulemma tehnyt aikoihin. Saritalla vaikutti kuitenkin olevan todella hyvä tasapaino, ja selässä hän pysyi loppuun saakka.

Pienen leikkihetken jälkeen pyysin ratsukkoa käyntiin ja Sarita antoi Amarialle pitkät ohjat. Kiittelimme kuluneista viikoista puolin ja toisin, ja oli ilo jättää ratsukko kehittymään tästä eteenpäin yhdessä. Amaria oli toki sijoittunut jo monissa kisoissa, mutta kehittymisen varaa oli aina. Loppukäyntien jälkeen lähdimme yhdessä kohti tallia, jossa laitoimme tamman valmiiksi yötä vasten.


04.04.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Oli seitsemäs kerta, kun valmensin Saritaa sekä Amariaa. Sarita oli viime kerralla toivonut hieman laukkaharjoituksia, joten niitä oli luvassa. Odotin maneesissa ratsukkoa, joka saapui melko nopeasti seurakseni. Pyysin heitä tekemään pitkät alkukäynnit, sillä valmennus olisi varsinkin Amarialle fyysisesti rankka.

Alkukäyntien jälkeen pyysin ratsukkoa pysyttelemään vielä hetki käynnissä ja tekemään voltteja sekä kiemurauraa. Lisäksi pyysin heitä silloin tällöin ottamaan muutaman raviaskeleen, kun tuli hyvä hetki. Ratsukko teki melko pitkään erilaisia kiemuroita sekä käynnissä että ravissa, kunnes pyysin heitä ravaamaan jonkin aikaa ihan vain maneesia ympäri, siirtymään sitten hetkeksi käyntiin ja valmistautumaan laukkaharjoituksiin.

Ensimmäisenä lähdimme tekemään ihan normaalia keskiympyrää myötälaukassa. Jäin ympyrän keskelle seuraamaan ratsukon liikkumista. Huomasin Amarian olevan vielä hieman jäykkä, mutta muutamien kierrosten jälkeen jalat alkoivat tehdä todella hyvin töitä. Pyysin heitä laukkaamaan kumpaankin suuntaan muutamia kertoja, kunnes siirryimme vastalaukkaan. Amarialla oli selvästi kompastuskivi vastalaukan aloittamisen kanssa, mutta tasapaino tuntui joka kerta löytyvän nopeasti, ja se myös piti loppuun saakka.

Ympyrän jälkeen pyysin ratsukkoa jatkamaan uraa pitkin vastalaukassa. Tarkoitus oli tehdä päätyyn suuri pääty-ympyrä, palata uralle ja tehdä pitkällä sivulla loiva kiemuraura. Sarita lähti suorittamaan tehtävää, eikä Amaria näyttänyt välittävän ollenkaan siitä, että se joutui kulkemaan pitkään vastalaukassa. Muutamien kierrosten jälkeen pyysin heitä vaihtamaan suuntaa ja laukkaa, jotta vastalaukkaharjoitusta saatiin harjoiteltua kumpaankin suuntaan.

Tehtävän jälkeen pyysin ratsastajaa ja Amariaa tiputtamaan vauhtia niin hitaaksi kuin pystyivät niin, että laukka kuitenkin säilyisi. Pyysin Saritaa myös hieman pidentämään ohjia, sillä tarkoitus ei ollut kulkea niinkään kootussa laukassa vaan letkeästi vain eteenpäin. Amaria meinasi muutaman kerran pudottaa raville, mutta Sarita sai laukan pidettyä todella hyvin loppuen lopuksi yllä.

Pyysin ratsastajaa siirtymään käyntiin ja kulkemaan maneesin ympäri muutaman kerran pitkin ohjin käynnissä. Seuraavaksi lähtisimme tekemään sulkutaivutuksia laukassa niin, että ratsukon tuli kääntyä lyhyen sivun puolivälistä halkaisijalle, suoristaa hevonen ihan rauhassa ja lähteä kulkemaan taivutuksessa takaisin uralle. Pitkän sivun lopussa tuli tehdä täysikaarto ja jatkaa tehtävää toiseen suuntaan. Sarita ymmärsi ohjeeni, otti ohjat tuntumalle ja nosti todella hillityn mutta aktiivisen laukan.

Ratsukko kulki hyvässä laukassa kohti lyhyttä sivua, jossa he kääntyivät keskihalkaisijalle. Sarita suoristi Amarian ja lähti taivuttamaan tätä. Amaria ymmärsi avut jo heti ensimmäisellä kerralla, joten sulkutaivutukset sujuivat todella mallikkaasti aina uralle saakka. Jälleen ratsastaja suoristi hevosen, laukkasi pitkän sivun päähän, teki täyskaarron ja jatkoi tehtävää toiseen suuntaan.

Jatkoimme harjoitusta melko kauan, sillä Saritasta huomasi, että hän tahtoi harjoitella sulkutaivutuksia kunnolla. Annoin muutamia neuvoja istunnan suhteen, mitkä paransivat huomattavasti Amarian askelia. Kaikin puolin tehtävä näytti todella hyvältä, mutta vauhti tipahti melko kovasti, kun ratsukko lähti kulkemaan kohti uraa. Sarita kuitenkin alkoi loppua kohden kiinnittää tähän enemmän huomiota, ja tehtävä näytti kerrassaan mahtavalta.

Pitkän harjoituksen jälkeen annoin Saritalle luvan siirtyä käyntiin ja antaa Amarialle pitkät ohjat. Tamma oli selvinnyt todella hyvin tunnista, vaikka tehtävät olivatkin olleet rankkoja. Saritakin sanoi valmennuksen käyneen ihan urheilusta, ja siltä hän kyllä näyttikin. Jäin heidän seurakseen juttelemaan loppukäyntien ajaksi ja pyysin myös tutustumaan erääseen vaativa B -tason kouluratsastusohjelmaan, jota lähtisimme katsomaan läpi seuraavalla kerralla.


03.04.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Estevalmennuksen ja juoksutuksen jälkeen oli vihdoin vuorossa ihan normaali kouluvalmennus. Koska aurinko oli paistanut jo monta päivää, pääsimme pitämään valmennuksen kuivalla ulkokentällä. Keli oli kerrassaan loistava, joten en halunnut heittää näin hienoa päivää hukkaan sillä, että tekisimme tehtäviä maneesissa.

Odotin kentän reunalla valmiina Saritaa ja Amariaa, jotka tulivat pian paikalle. Autoin Saritan tamman selkään ja he aloittivat ihan pyytämättä valmennuksen alkukäynneillä. Seurasin jälleen tamman takajalkojen toimintaa, enkä voinut kuin todeta, että hevoshieroja todella auttoi.

Alkukäyntien jälkeen laitoin kummallekin lyhyelle sivulle kartiot neliön muotoiseen asentoon. Kaikessa yksinkertaisuudessaan oli tarkoitus tehdä pääty-ympyrät neliön muodossa. Amarian tuli kääntyä reilusti etuosa edellä, ja tehtävä vaikuttaisi eritoten lapojen toimintaan. Sarita kokosi ohjat tuntumalle ja lähti tekemään neliöitä käynnissä.

Päätimme yhteistuumin Saritan kanssa käyttää tehtävään reilusti aikaa. Teimme tehtävää ensin todella reippaassa käynnissä, minkä jälkeen siirryimme raviin. Pyysin ratsastajaa vaihtamaan suuntaa melko usein, jotta tehtävästä olisi hyötyä kummallekin puolelle.

Neliöiden jälkeen pyysin ratsastajaa pysymään ravissa ja tekemään vaihtelevan kokoisia voltteja pitkillä sivuilla. Tarkoitus oli jatkaa vielä lapojen ja takaosan parissa työskentelyä, ja Amaria todella näytti hiljalleen käyttävän koko kroppaansa tehtävissä. Se pärskähti muutaman kerran rentoutumisen merkiksi ja lähti sitten hakemaan hyvää asentoa ratsastajan alla. Meno oli niin mielettömän upean näköistä, että jäin hetkeksi vain seuraamaan Amarian askelia.

Volttien jälkeen lähdimme tekemään sulkutaivutuksia keskihalkaisijalla, eli vapaalla uralla. Pitkät sivut tuli ratsastaa lisätyssä ravissa takaisin alkupisteelle ja lähteä jälleen sulkutaivutuksella tulemaan toista päätyä kohti. Suunta tuli vaihtaa joka kerralla. Sarita asetteli Amarian hyvin ensimmäistä taivutusta varten, ja he tulivat todella kauniisti aseteltuna ja hyvillä askelilla toista lyhyttä sivua kohti. Lyhyellä sivulla Sarita suoristi tamman ja nosti upean lisätyn ravin. Ennen pääty-ympyrää he siirtyivät takaisin käyntiin ja lähtivät suorittamaan sulkutaivutusta toiseen suuntaan. He näyttivät etsivän melko pitkään hyvää muotoa, sillä Sarita ei ehtinyt suoristaa Amariaa kunnolla ennen tehtävää, mutta lopulta he pääsivät yhteisymmärrykseen asennosta ja askelista.

Jatkoimme sulkutaivutuksia jonkin aikaa, kunnes huomasin kellon olevan jo enemmän, mitä olin ajatellut. Niinpä pyysin ratsukkoa tekemään vielä hetken aikaa siirtymisiä ja siirtymään sitten käyntiin pitkin ohjin. Kysyin Saritalta myös, mitä hän haluaisi kahtena viimeisenä kertana tehdä, ja hän sanoi olevansa halukas harjoittelemaan erilaisia laukkatehtäviä. Juttelimme vielä hetken aikaa tulevista kerroista, kunnes jätin ratsukon suorittamaan itsenäisesti loppukäyntejä ja lähdin itse jatkamaan päivääni.


01.04.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Tänään oli viides päivä, kun saavuin Kuuralehtoon valmentamaan Amariaa. Olin jo aiemmin päättänyt, että tämän päivän tekisimme harjoituksia maasta käsin, ja Sarita saisi ehdottomasti olla mukana. Olin pyytänyt häntä laittamaan Amarialle jalkoihin suojat estämään hivutusvammoilta sekä suitset. Selkään tuli laittaa juoksutusvyö.

Olin maneesissa valmiina, kun Sarita sekä Amaria astelivat sisään. Pyysin Saritaa taluttamaan tammaa hetken aikaa maneesia ympäri, kunnes lopulta asetuimme keskelle ja laitoimme liinan kiinni tämän suitsiin. Annoin Amarian kävellä hetken aikaa ympyrää, jotta näkisin, kuinka tamma osasi kulkea liinassa. Se selkeästi oli harjoitellut tätä aikaisemminkin, sillä se kulki suurella ympyrällä ja todella hyvällä tuntumalla. Toinen asia, mikä kiinnitti huomioni, oli takajalat. Ne eivät olleet enää niin eri paria kuin aikaisemmin, ja Sarita kertoikin hierojan käyneen. Se oli selvästi vaikuttanut tamman askeliin, ja se tuntui käyttävän heti alusta asti takaosaansa paremmin kuin aiemmin.

Kokeilin erilaisia ääniapuja, joihin Amaria reagoi todella herkästi. Vaikka se näyttikin olevan hieman ajatuksissaan kulkiessaan ympyrällä, kuunteli se silti todella hyvin apujani. Tamma nosti ravin ja laukan melko pienestä maiskutuksesta ja pysäytti pyytäessäni. Lykkäsin liinan pään Saritalle ja pyysin häntä kokeilemaan. Tämä oli kuulemma hänen ensimmäisiä juoksutuskertoja, joten hän vaikutti olevan hieman epävarma. Muutaman onnistuneen ääniavun jälkeen hän kuitenkin rohkaistui, ja heidän yhteistyö alkoi sujua paremmin.

Teimme ihan perus siirtymisiä kaikissa askellajeissa ensin oikeaan kierrokseen ja sitten vasempaan. Vaihtelimme suuntaa melko usein, jotta tamma saisi yhtä paljon rasitusta kummallekin puolelle. Amaria näytti jopa väsähtävän melko nopeasti, mutta se kannatteli silti hyvin itseään ja käytti takaosaansa aktiivisesti. Varsinkin ravissa Amarian askeleet näyttivät upeilta, vaikka kukaan ei vaatinut siltä ilmavia askelia.

Ehdimme juoksuttaa tammaa noin vartin, kunnes oli aika siirtyä loppukäynteihin. Koska juoksuttaminen oli todella raskasta hevoselle, päätimme aloittaa hieman kevyemmin. Muutaman kerran jälkeen Amaria varmasti jaksaisi kauemmin, mutta tärkeintä oli nyt, että se saisi todella pitkät alku- ja loppukäynnit – aivan kuten hieroja oli Saritalle sanonut. Niinpä annoimme sen kävellä pitkään liinassa, ja juoksutuksen jälkeen Sarita talutti Amariaa vielä ympäri maneesia hetken aikaa.

Kun loppukäynneistä oltiin suoriuduttu, lähdimme taluttamaan yhdessä Amariaa tallille. Sarita sanoi, että oli mukavaa vaihtelua harjoitella maasta käsin asioita, ja hän tulisi ehdottomasti tutustumaan aiheeseen paremmin jatkossa. Kun pääsimme talliin, otimme tammalta varusteet pois ja harjasimme sen vielä iltakuntoon. Kaikin puolin edistyksellinen valmennus, vaikka aikaa ei kulunutkaan kuin reilu puoli tuntia.


27.03.2016 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Vierailevan valmentajamme Maikun suosittelun myötä päätimme varata tallillemme hevoshierojan katsomaan muutama hevonen läpi. Amaria oli niistä yksi, ja pääsimme aloittamaan päivän kyseisen tamman karsinasta.

Koska minä olin viime aikoina ratsastanut tammalla eniten, pystyin kertomaan hierojalle, millaisia ongelmia meillä ratsastaessa oli. Lähtökohtaisesti kaikki oli ihan kunnossa, mutta ennen kuin tamma oli kunnolla lämmennyt, oli sen toinen takajalka hieman jäykempi kuin toinen. Hieroja kävi Amarian läpi perusteellisesti aina kaulasta jalkoihin ja mainitsi aina välillä jotain lihaksista, joista en rehellisesti sanottuna ollut kuullutkaan.

Kun hieroja oli käynyt tamman läpi, hän kertoi vasemmalla puolella olevan todella kovan lihaksen, jota hän alkoi hieroa. Hän kertoi samalla, että jos lihas on jatkuvasti jumissa, alkaa Amaria kulkea lantio vinossa, mikä vaikuttaa huomattavasti sen liikkumiseen. Hän kuitenkin sanoi, että kyseessä ei ole rakenteellinen vika, vaan pelkkä jumi lihaksessa.

Seurasin vierestä tarkasti hierojan työskentelyä, ja hän kertoi samalla todella yksityiskohtaisesti mitä hän teki. Amaria seisoi tuttuun tapaansa rauhassa paikoillaan ja hamusi maasta heiniä. Hieroja hieroi tammaa reippaasti yli puoli tuntia, kunnes hän lopulta sanoi olevansa valmis. Hän kertoi myös, että tamman kanssa oli erittäin tärkeää tehdä kunnolliset alku- sekä loppuvenyttelyt, jotta suuremmilta jumituksilta vältyttäisiin.

Kun hieroja siirtyi seuraavan hevosen luo, jäin minä Amarian kanssa karsinaan. Kokeilin hierojan tavoin etsiä lihasta, jota hän oli äsken hieronut, mutta en meinannut löytää. Ehkä se johtui siitä, ettei jumi ollut enää niin tuntuva, tai ehkä hevoshieronta oli todella asia, johon täytyi perehtyä paremmin. Taputin Amariaa kiitokseksi siitä, että se oli malttanut seistä rauhassa paikoillaan näinkin pitkän ajan, vaikka hieroja hieroi vain yhtä lihasta. Ehkäpä Amaria osasi aavistaa, että tuo hieronta auttoi sitä?


25.03.2016 Estevalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Tänään oli Amarian ja Saritan neljäs valmennuskerta. Olimme päättäneet hieman poiketa tamman mukavuusalueelta ja hyppiä vaihteeksi esteitä. Olin koonnut maneesin reunaan pari pienempää lämmittelysarjaa ja loppuosaan rakentanut viidestä esteestä koostuvan esteradan. Amaria ja Sarita saapuivat pian maneesiin seurakseni, joten autoin ratsastajan selkään ja katsoimme jalustimet yhdessä sopivan lyhyeksi.

Annoin ratsukon hetken aikaa suorittaa alkukäyntejä, ja kuten viime kerralla totesin, tekivät tamman takajalat hieman eri tahtiin töitä. Se kuitenkin vaikutti katoavan aina valmennuksen loppua kohti, joten ehkäpä tamman toisen puolen lihakset olivat vain hieman enemmän jumissa kuin toisen. Syytä siihen en osannut sanoa, joten kehotin Saritaa olemaan yhteydessä hevoshierojaan, joka voisi katsoa, oliko kyseessä jokin rakenteellinen vika.

Alkukäyntien jälkeen pyysin Saritaa tekemään jälleen tuttuja ravi- ja laukkasiirtymisiä. Amaria kulki äärettömän hyvin avuilla heti alusta saakka, ja sillä selvästi tuntui olevan energiaa. Siirtymisten jälkeen pyysin ratsukkoa siirtymään puomeille, jotka olin asetellut melko pitkän matkan päähän toisistaan, tamman siis tuli ottaa pitkät askeleet päästäkseen puomien yli. Se ei kuitenkaan näyttänyt olevan mikään ongelma: ravissa Amaria suorastaan venytti jalkojaan ja laukassa se pidensi askeliaan hienosti.

Puomien jälkeen pyysin ratsukkoa pääty-ympyrälle, jolle olin asetellut neljä kavalettia tasaisin välein. Tarkoitus oli kulkea laukassa, lähestyä kavaletteja hieman viistosta, mutta pitää laukka kuitenkin yllä ja etsiä hyvät ponnistuspaikat. Ratsukko lähti ympyrälle, ja jo heti alusta asti huomasi, ettei Amaria ollut ihan täysillä mukana hypyissä. Se ei tuntunut löytävän hyvää ponnistuspaikkaa, vaikka Sarita selvästi tiesi, millä askeleella hypätä. Annoin heidän kuitenkin suorittaa tehtävää oman tasonsa mukaan, kunnes ratsukko näytti valmiilta radalle.

Aloitimme todella helposta 30 senttimetrin korkuisesta radasta. Tarkoitushan ei ollut missään nimessä reväyttää tamman lihaksia saati tehdä esteratsastuksesta sille ikävää, joten oli parempi lähteä harjoittelemaan tamman oman tason mukaan. Esittelin radan Saritalle, joka näytti oppivan sen nopeasti. Hän nosti melko reipastempoisen laukan ja lähti suuntaamaan ensimmäiselle esteelle.

Pystyin heti sanomaan, ettei Amarian kanssa oltu hypitty hetkeen. Se hidasti ennen ensimmäistä estettä ja ylitti sen ravilla, vaikka aivan varmasti se olisi päässyt myös laukalla yli. Toiselle esteelle ratsukko tuli hieman paremmassa tempossa, ja he hyppäsivät erittäin hyvin matalan esteen. Kolmas este sujui myös ihan kohtalaisesti, vaikkakin vauhtia oli melko paljon ja Amaria hyppäsi enemmän pituutta kuin korkeutta. Sama kävi neljännellä esteellä, mutta viides sujui jälleen hyvin.

Jo ensimmäisen radan jälkeen päätin laittaa apupuomit esteiden eteen osoittamaan ponnistuspaikkaa, jotta Amarian olisi helpompi hahmottaa esteet. Ratsukko lähti jälleen liikkeelle, ja vaikka Sarita ratsasti välillä hieman liikaa eteen ja välillä jäi pidättämään, sujui rata ihan hyvin. Jopa niin hyvin, että uskalsin nostaa hieman esteitä.

Ratsukko hyppi rataa, ja oli suorastaan ihme, etteivät puomit pudonneet. Lähestymiset olivat välillä niin kummallisia, että jouduin jännityksellä odottamaan, hyppäisikö Amaria ne. Yhtäkään kieltäytymistä ei radalla tullut, ja mitä tutummaksi rata kävi sen paremmin hypyt lähtivät sujumaan.

Otimme välissä muutaman käynti- ja ravipätkän ja lähdimme lopulta hyppäämään 60 senttimetrin rataa. Se oli kuulemma aika lailla maksimi, mitä Amarian kanssa oltiin ratana hypitty, joten odotin suorastaan innolla, mitä tästä tulisi. Sarita lähti todella itsevarmana radalle, ja Amariakin näytti ymmärtäneen ponnistuspuomien merkityksen. He suorittivat radan puhtaasti hyvällä ajalla, joskin hyppytyyliä ei voinut sen suuremmin kehua.

Annoin ratsukon hyppiä rataa niin kauan kuin ratsastaja halusi, ja viimeisillä kierroksilla otimme jopa apupuomit pois. Amaria tuntui hieman hidastavan askeliaan epävarmuuden vuoksi, mutta esteet se kuitenkin ylitti. Muutaman kerran tamma lähti hyppäämään lähes paikoiltaan, mutta onneksi Sarita pysyi hyvin tamman ajatusten mukana.

Muutamien kierrosten jälkeen Sarita siirtyi hetkeksi aikaa ravipuomeille ja sitten käyntiin. Hän antoi Amarialle pitkät ohjat ja taputti sitä todella hienosta suorituksesta. Kyllä Amariastakin kovalla treenillä saataisiin hyvä hevonen esteille, mutta sille ei kuitenkaan loppujen lopuksi nähty tarvetta. Tamma oli erittäin hieno kouluratsu, joka näytti kuitenkin nauttivan satunnaisista estehetkistä.

Siivosin esteitä sivuun sillä aikaa kun ratsukko suoritti pitkiä loppukäyntejä. Seurasin hieman tamman askeleita, ja ero takajalkojen välillä oli jälleen pienentynyt lähes huomaamattomaksi. Muistutin Saritaa vielä hevoshierojasta, ja hän lupasi puhua Kuuralehdon omistajan kanssa. Kun maneesi oli siisti ja loppukäynnit suoritettu, lähdimme kävelemään kohti tallia.


23.03.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Saapuessani maneesiin huomasin Saritan ja Amarian lämmittelemässä jo hyvää vauhtia. He tekivät ravivoltteja ja ympyröitä sekä siirtymisiä, joten katsoin hetken aikaa sivusta heidän menoaan, kunnes ratsukko näytti valmiilta aloittamaan itse valmennuksen.

Kerroin Saritalle heti alkuun, että tänään lähtisimme työstämään tasapuolisesti tamman molempia puolia, sillä viime kerralla Amarialla ratsastaessani huomasin pientä epätasapainoa. Pyysin heitä aloittamaan ravissa kiemurauraa mahdollisimman pienillä kiemuroilla ja niin, että tamma todella taipuisi kunnolla mutkissa. Sarita nosti todella reippaan ravin ja lähti tekemään kiemurauraa.

Jo kiemurauran aikana huomasin, että ennen kun tamma on kunnolla lämmennyt, sen takajalat astelevat hieman eri mittaisesti. Toisen takajalan askeleet olivat hieman pidemmät kuin toisen. Ajattelin kuitenkin katsoa tilanteen uudelleen seuraavalla kerralla heti valmennuksen alusta, jotta pääsisin varmuuteen siitä, ettei kyseessä ei ollut vain satunnainen jumi. Kysyin Saritalta asiaa, ja hän kertoi myös tuntevansa sen, mutta ei ollut koskaan kiinnittänyt asiaan huomiota sillä kyseessä oli vain pieni ero.

Pitkän kiemurauraharjoituksen jälkeen lähdimme tekemään seuraavanlaista rataa: pitkän sivun alusta tuli lähteä ravissa loivalle kiemurauralle, palata takaisin uralle, tehdä kulmavoltti, lähteä lyhyen sivun puolivälistä laukassa puolikkaalle ympyräkahdeksikolle ja tehdä sama toiseen suuntaan. Sarita vaikutta ymmärtävän radan ja lähti suorittamaan sitä ravissa.

Jo loivan kiemurauran aikana huomasin, että Amaria väistää takaosallaan, joten pyysin Saritaa suoristamaan itsensä ja sen myötä myös Amaria alkoi liikkua paremmin. Kulmavoltti sujui hyvin kuten myös laukannosto lyhyen sivun puolivälistä. Myötälaukka kahdeksikolla näytti hyvältä, mutta Amaria vaihtoi automaattisesti laukan ennen toista ympyrää. Käskin Saritaa pitämään seuraavalla kierroksella huolta, että sama laukka pysyisi tehtävän loppuun asti.

Toisella kerralla rata sujui hieman paremmin, eikä Amariakaan enää näyttänyt väistävän loivalla kiemurauralla. Kulmavoltti sujui jälleen oikein hyvin, ja myös kahdeksikon laukka säilyi loppuun asti oikeana. Ratsukko jatkoi harjoitusta melko pitkään, jotta kumpikin puoli saisi ympyröillä harjoitusta saman verran.

Radan jälkeen pyysin ratsukkoa siirtymään käyntiin ja kävelemään hetken aikaa uraa pitkin. Valmennuksen lopuksi halusin ratsukon tekevän hieman reagointiharjoituksia. Jäin seisomaan kentän reunalle ja pyysin Saritaa olemaan valmiina: minä huusin tehtävän ja ratsukon tuli siirtyä tekemään se niin nopeasti kuin pystyi. Ensimmäisenä huusin laukka, ja hetken mietittyään ratsukko nosti laukan uraa pitkin. Pyysin heitä tekemään pitkän sivun lopussa täyskaarron ja vaihtamaan laukan uralle palattuaan. Ratsukko suoritti todella hienon täyskaarron laukassa, eikä vaihdon kanssa ollut ongelmia. Pyysin heitä pysähtymään, peruuttamaan ja nostamaan laukan, ja ratsukko suoritti tehtävän moitteetta.

Jatkoimme harjoitusta melko pitkään, ja Saritan ilmeestä päätellen hän todella keskittyi tehtävään. Kun viimeisenä huusin ”käyntiin ja pitkät ohjat”, kesti Saritalla hetki tajuta tilanne, mutta lopulta hän siirtyi käyntiin ja heitti ohjat pois. He jäivät uran sisäpuolelle suorittamaan loppukäyntejä, ja minä menin Saritan luokse kertomaan mielipiteeni päivän valmennuksesta. Kaikin puolin kaikki oli mennyt hyvin, ja Amarian olotilasta päätellen tunti oli ollut sillekin melko rankka. Mainitsin myös lopuksi, että seuraavan kerran hyppisimme hieman esteitä, mikä tuntui yllättävän Saritan täysin. Pyysin häntä valmistautumaan seuraavaan tuntiin henkisesti ja muistutin vielä hieman poikkeavista varusteista, kuten suojista. Loppukäyntien jälkeen lähdimme yhdessä kävelemään takaisin tallille.


21.03.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Tänään oli toinen päivä, kun saavuin tallille valmentamaan Amariaa. Olin kerran nähyt tamman työskentelevän ratsastajan alla, joten päätin tänään nousta itse selkään ja katsoa, millainen tamma ratsastaessa oikein oli. Normaalisti olisin tehnyt nämä ratsastuskerrat toisin päin, mutta aikataulutusten takia tällä kertaa näin.

Tamma odotti minua valmiina varusteet päällä karsinassaan, josta hain sen ja lähdin taluttamaan maneesiin. Sisälle päästessäni hyppäsin tamman selkään ja pyysin sitä käyntiin. Ensimmäisten askelten perusteella pystyin vain toteamaan, että Amaria todella tarvitsi melko pitkät alkulämmittelyt saadakseen askeleensa hyväksi.

Kävelimme melko pitkään maneesia ympäri, kunnes otin ohjat tuntumalle. Lähdimme tekemään ravisiirtymisiä sekä pysähtymisiä, jotta saisin Amarian varmasti avuilleni. Sitä ei tarvinnut montaa kertaa pyytää eteenpäin, sillä jo ensimmäisestä pyynnöstä tamma nosti ravin ja hidasti pelkästään istunnan avulla. Se vaikutti todella herkältä suustaan, joten ajattelin pitää ohjat kunnolla rentona ja keskittyä lähinnä painoapuihin.

Pitkien siirtymisten jälkeen lähdimme tekemään kiemurauraa ravissa. Amaria kulki todella reippaasti eteenpäin, ja se todella kuunteli minua. Teimme kiemurauraa maneesin läpi välillä suuremmilla ja välillä pienemmillä kaarteilla, jotta saisimme tamman varmasti auki kaikkialta. Jo muutaman kierroksen jälkeen Amaria alkoi näyttää rentoutumisen merkkejä.

Kiemuraurien jälkeen otimme muutaman kierroksen käynnissä ja lähdimme tekemään hieman pohkeenväistöä uran sisäpuolelle ja takaisin. Amaria vaati selvästi melko voimakkaat painoavut, mutta kaikin puolin se kulki todella nätisti, eikä ohjista todella tarvinnut juurikaan välittää muuten kuin pienen asettamisen suhteen. Teimme pohkeenväistöharjoituksia lisäksi volteilla, eivätkä ne näyttäneet tuottavan tammalle juurikaan ongelmia.

Väistöjen jälkeen nostin laukan, ja lähdimme ratsastamaan pääty-ympyröitä. Amaria kulki todella reippaassa laukassa, joskin sen takajalat meinasivat ensin jäädä hieman laahaamaan maata pitkin. Pienillä avuilla se kuitenkin alkoi toimia myös takaa, ja laukkaympyrät tuntuivat todella hyviltä ratsastaa. Amaria pysytteli hyvin ympyrällä, eikä lähtenyt työntämään ulospäin eikä oikomaan. Olin suorastaan yllättynyt, kuinka osaava tamma olikaan.

Teimme pääty-ympyröitä sekä myötä- että vastalaukassa. Vastalaukassa Amarialla kesti hetki löytää tasapaino, mutta melko nopeasti se lopulta löytyi. Vaikka viime kerralla olin katsovinani, ettei tammalla ollut niin sanottua heikompaa puolta, täytyi minun tänään todeta toisin. Vastalaukassa vasempaan kierrokseen tamma selvästi painautui enemmän pohjetta vasten, ja lapojen työskentely tuntui erilaiselta. Ero oli ihan hiuksen hieno, mutta päätin kuitenkin keskittyä siihen tarkemmin myöhemmin.

Ympyröiden jälkeen siirryin käyntiin ja annoin tammalle pitkät ohjat. Seuraavalla kerralla olisin taas valmentamassa ulkopuolisena, joten oli kaikin puolin hyvä tietää, kuinka tamma todella selästä käsin toimi. Kävelimme melko pitkään maneesissa, kunnes lähdimme kulkemaan hitaassa käynnissä kohti tallia.


19.03.2016 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Maikku, vieraileva valmentaja (Siguri)

Kuuralehdon omistaja oli halunnut hieman uutta perspektiiviä kouluvalmennusten osalta, joten hän oli pyytänyt minua kahdeksi viikoksi valmentamaan aktiivisesti kahta tallinsa ratsukkoa. Olin saapunut jo aikaisin lauantaiaamuna tallille tutustumaan tiloihin ja hevosiin, ja halusin mielelläni jutella myös tämän päivän ratsastajan Saritan kanssa. Löysin hänet nopeasti, joten laitoimme yhdessä Amaria-nimisen tamman ratsastuskuntoon ja lopulta lähdimme yhdessä kävelemään maneesiin.

Maneesissa autoin Saritan tamman selkään ja jäin katsomaan sivusta, kun ratsukko suoritti alkukäyntejä. Amarialla näytti olevan todella pitkät askeleet, ja uskoin vahvasti, että alkulämmittelyjen jälkeen ne näyttäisivät vielä paremmilta.

Kun ratsukko oli suorittanut melko pitkät alkukäynnit, pyysin Saritaa nostamaan ravin. Halusin heidän tekevän ensin siirtymisiä, jotta näkisin, miten tamma reagoisi apuihin ja ratsastajaan. Sarita ja Amaria pysähtyivät, nostivat ravin, siirtyivät käyntiin ja pysähtyivät taas. Huomasin melko nopeasti, että Amaria oli selvästi hevonen, joka toimi enemmän paino- kun ohjasavuilla. Ratsukko suoritti melko pitkään siirtymisiä, vaikka Amaria oli selkeästi jo ihan ensimmäisistä askeleista lähtien mukana ratsastajan liikkeissä.

Siirtymisten jälkeen lähdimme tekemään pohkeenväistöä pääty-ympyröillä. Tarkoitus oli liikkua melko letkeässä ravissa rauhassa ja kulkea huomattavasti enemmän koottuna kuin ratsastaa eteenpäin. Sarita nosti melko hidastempoisen ravin ja lähti suorittamaan väistöjä ympyröillä. Pitkät sivut ratsukko kulki laiskassa ravissa kohti seuraavaa pääty-ympyrää.

Amaria tuntui haluavan jatkuvasti siirtyä reippaampaan raviin, ja sillä kesti hetken aikaa löytää rytmi hitaampaan tempoon. Sarita osasi kuitenkin hyvin pitää tamman kasassa, ja ravi näytti juuri siltä, mitä pyysin. Väistöt sujuivat erittäin onnistuneesti, ja Amarian takaosa pysyi hyvin ympyrän ulkopuolella. Pyysin ratsukkoa vaihtamaan suuntaa muutamaan kertaan, jotta tehtävä ei kävisi liian yksitoikkoiseksi.

Teimme melko pitkään pohkeenväistöä lämmittelyksi, kunnes Amaria alkoi näyttää todella rentoutuneelta ratsastajan alla. Pyysin ratsukkoa siirtymään reippaaseen käyntiin, ja tammasta huomasi selvästi, että se nautti aktiivisemmista askelista. Tamma kannatteli hyvin itseään, ja sen paino oli siirtynyt hienosti takaosalle. Kehuin Saritaa hienosta ratsastuksesta ja kerroin hänelle, että seuraavaksi lähtisimme katsomaan hieman, mitä tamma osaa ja mitä sen kanssa tulisi seuraavien viikkojen aikana harjoitella.

Pyysin Saritaa nostamaan ravin, ravaamaan pitkät sivut lisätyssä ravissa ja lyhyet sivut keskiravissa. Ratsukko teki töitä käskettyä, enkä voinut kuin ihailla Amarian pitkiä ja lentäviä askelia. Siitä oli melko kauan, kun olin viimeksi työskennellyt suomenhevosten kanssa, joten Amaria yllätti minut taidoillaan täysin. Ravin jälkeen pyysin heitä siirtymään keskiympyrälle ja nostamaan laukan. Muutaman kierroksen jälkeen tulisi vaihtaa suuntaa ja sen myötä myös laukkaa.

Ympyrä sujui hyvin, ja ratsukko näytti kerta kaikkiaan pelaavan hyvin yhteen. Kumpikin suunta näytti yhtä hyvältä, eli selvästi niin sanottua heikompaa puolta ei ollut havaittavissa. Pyysin Saritaa siirtymään ravin kautta vastalaukkaan, mikä muutaman askeleen hapuilun jälkeen lähti sujumaan oikein hyvin. Laukan kanssa ei ainakaan olisi suurempia ongelmia.

Kun ympyrää oli kuljettu kumpaankin suuntaan sekä myötä- että vastalaukassa, pyysin ratsukkoa siirtymään käyntiin. Tahdoin nähdä, miten avo- ja sulkutaivutukset sujuisivat käynnissä ihan uraa pitkin. Pyysin Saritaa ratsastamaan ensimmäisen pitkän sivun avotaivutuksessa ja toisen sulussa. Ratsukko lähti kävelemään reunoja pitkin ja tekemään jopa hieman liioiteltuja taivutuksia. Taitoa tammalla oli selkeästi, ja se taipui todella kauniisti ratsastajan alla.

Kun taivutukset sujuivat käynnissä kumpaankin suuntaan täysin ongelmitta, pyysin heitä jatkamaan tehtävää hetken aikaa ravissa. Se alkaisi olla päivän viimeisiä tehtäviä, sillä aikamme alkoi olla hiljalleen lopussa. Ratsukosta huomasi, että ravissa piti hetken aikaa hakea hyvää asentoa taivutuksiin, mutta mitä enemmän tehtävää teki, sen nopeammin hyvä asento löytyi.

Taivutusten jälkeen pyysin ratsastajaa siirtymään käyntiin pitkin ohjin. Kehuin Saritaa todella hyvästä ratsastuksesta ja ilmaisin, että olen suorastaan innoissani, kun saan valmentaa näin osaavaa ratsukkoa. Amarialla oli selvästi motivaatiota, ja sen askeleet olivat todella upeat, kunhan ne saatiin alkuverryttelyjen jälkeen kunnolla näkyviin. Kiitin ratsukkoa mukavasta päivästä ja lähdin loppukäyntien jälkeen heidän kanssa samaa matkaa takaisin tallille.


09.07.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Petra, tallityttö (Siguri)

Nämä olivat viimeisiä päiviämme Kuuralehdon alueella. Omistaja oli ilmoitusluontoisesti kertonut meille viime sunnuntaina, että hän oli löytänyt uuden, hieman isomman ja rauhallisemman alueen pitää tallia pystyssä, ja muutto tapahtuisi niin ripeästi kuin mahdollista. Viime päivät olimmekin kulkeneet edestakaisin kahden tallialueen välillä, siivonneet ja lastanneet ja purkaneet tavaroita sekä hevosia. Onneksi koko talliporukka oli ollut koolla, joten olimme saaneet nauttia yhdessä viimeisistä hetkistä tallialueella.

Oli torstai-ilta, kun olimme kaikki kokoontuneet tallitupaan. Pöydällä oli lista, jossa oli vielä tärkeitä asioita, jotka meidän tuli tehdä.
”Tallituvan huonekalut, hevosten varusteet,..”, luetteli Ida ääneen listaa läpi.
”Huomenna viemme loputkin tammat uuteen talliin”, ilmoitti Sarita ja jatkoi kirjansa lukemista. Kati oli tekemässä meille keittiössä voileipiä ja Annika sekä Emma makasivat lattialla väsyneinä päivästä. Nelliä ei ollut näkynyt tallilla hetkeen, enkä oikein usko, että hänestä olisi ollutkaan hirveästi apua muuton kanssa. Saati Reetasta, jonka käsi oli yhä paketissa estekisoissa tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä.
”Tiedättekö, mitä meidän pitäisi vielä tehdä”, sanoin tytöille. Osa kääntyi katsomaan minua, mutta toiset jatkoivat keskittymistä omiin asioihinsa.
”Meillähän on vielä tallissa muutama tamma jäljellä – mitä jos lähtisimme tekemään viimeiset ratsastukset kentällä ja maastossa?” ehdotin kaikille. Tässä vaiheessa loputkin kääntyivät katsomaan minua.
”Ei paha idea. Voitaisiin pitää jonkinnäköinen leikki-ilta vielä viimeisten päivien kunniaksi”, pohti Annika ja nousi sitten seisomaan. Muutkin alkoivat hiljalleen innostua ideasta, joten päätimme porukassa kuka ratsastaa kenelläkin, ja lopulta tallitupa hiljeni meidän kaikkien lähtiessä hoitamaan hevosia.

Olin saanut ratsastettavakseni Amarian, joka seisoi karsinassaan odottamassa harjaamista. Astelin tämän karsinaan, putsasin tamman päästä jalkoihin ja laitoin varusteet sen päälle. Lopulta lähdin taluttamaan tammaa ovesta ulos ja hyppäsin tämän selkään heti päästyämme pihalle.

Kävelin Amarian kanssa kentälle, jossa teimme melko lyhyet alkuverryttelyt. Pian aloimme leikkiä erilaisia leikkejä, kuten maa-meri-laiva ja peili. Pärjäsimme Amarian kanssa jopa yllättävän hyvin, ja se oli todella hyvin koko tunnin ajan kuulolla. Lopulta asetuimme jonoon ja lähdimme kävelemään metsäteille.

Hetkeksi ehdin jo unohtaa, että nämä olivat viimeisiä päiviä tällä alueella, mutta jonossa olevat hiljaiset ihmiset ja rauhallinen luonto muistuttivat minua kaikesta siitä. Olo alkoi käydä jopa hieman haikeaksi, joten päätin nauttia täysin siemauksin viimeisestä maastoreissusta tutuilla teillä Amarian kanssa. Tamma kulki pitkin ohjin jonossa eteenpäin, ja se näytti todella tottuneelta matkaajalta.

Lopulta pääsimme takaisin tallin pihaan. Muut hyppäsivät alas hevosten selästä, mutta minä jäin vielä hetkeksi seisomaan pihaan. Kun muut olivat kävelleet talliin sisään, käännyin vielä takaisin metsätielle. Kokosin Amarian ohjat kunnolla tuntumalle ja painoin pohkeeni tähän kiinni – nyt sitä mentäisiin! Amaria lähti kuin taikaiskusta laukkaamaan metsätietä pitkin, enkä voinut olla hymyilemättä tamman selässä. Se kulki vauhdikkaasti hyväpohjaista tietä eteenpäin, ja minä keskityin nauttimaan viileästä illasta sekä tunnelmasta tamman selässä. Lopulta käännyimme takaisin kohti tallia ja minäkin pääsin hoitamaan Amarian iltakuntoon.

Harjasin tamman, toin tälle ruokaa ja katsoin vielä yleisesti, että kaikki oli kunnossa. Halasin tammaa vielä kiitokseksi ihanasta illasta, ja viimeistään siinä vaiheessa silmäni olivat vähällä kostua. Sain kuitenkin koottua itseni ja lähdin takaisin tallitupaan muiden ihmisten kanssa jatkamaan iltaani.


20.06.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Jenna, tallityttö (Siguri)

Annika ja Jenna kävivät Amarian sekä Viiman kanssa osallistumassa Myllykujan juhannusmaastoon:

Saavuimme Myllykujan pihaan hyvissä ajoin. Minä olin nukkunut lähes koko matkan, ja Annika oli jutellut Saritan kanssa, joka oli lähtenyt kuskiksi reissulle.
”Onhan nyt kaikki varmasti mukana?” Sarita kysyi vielä ennen kuin nousimme Annikan kanssa ulos autosta.
”Pitäisi olla”, vastasi Annika, ja lähdimme kaikki kolme yhdessä lastaamaan Viimaa sekä Amariaa ulos autosta. Hevoset vaikuttivat hyvin rauhallisilta, joskin ne katselivat uteliaina ympärilleen. Tallilla ei ollut vielä ihan hirveästi porukkaa, mutta huomasimme parin tytön taluttavan hevosia pihalla. Kun saimme hevoset sekä tavarat ulos, sulki Sarita hevosauton luukun. Kiitimme häntä vielä kuskina toimimisesta ja toivotimme hyvää juhannusta. Odotimme, että Sarita lähti paikalta pois, ja lähdimme etsimään hoitopuomia Viimalle sekä Amarialle.

Kiersimme hetken aikaa vierasta tallialuetta, kunnes löysimme puomin, johon laitoimme hevoset kiinni. Siirsimme tavarat puomin lähelle, ja jäin vahtimaan hevosia siksi aikaa, kun Annika lähti etsimään tallista joko omistajaa tai jotain muuta ihmistä, jolta kysyä hieman päivän kulkua.

Kun Annika palasi takaisin, olin jo harjaamassa Amariaa. Annika kertoi törmänneensä ihmiseen, joka toivotti meidät molemmat tervetulleiksi ja kertoi maaston alkuun olevan vielä hyvin aikaa. Annika alkoi myös hiljalleen harjata Viimaa, joka seisoi ihan nätisti paikoillaan mutta katseli todella tarkasti ohi kulkevia hevosia sekä ihmisiä. Amaria taas nuokkui tuttuun tapaansa paikoillaan eikä jaksanut korvaansakaan letkauttaa.

Lopulta olimme saaneet hevoset lähtökuntoon, ja tallipihallekin oli valunut väkeä. Nopeasti katsottuna meitä näytti olevan noin kymmenen, ja jotkut näyttivät tuntevan toisensa ihan hyvin – olivat ilmeisesti tallin vakiokävijöitä. Pian tallipihaan ilmestyi nainen, joka esittäytyi tallin omistajaksi ja kertoi hieman vaelluksesta. Kyseessä oli ilmeisesti melko haastava reissu, mutta uskoin Amarian sekä Viiman pärjäävän hyvin. Hyppäsimme kaikki pian hevosten selkään ja johtajaratsukko luetteli ratsastusjärjestyksen.
”Voidaanko me vaihtaa Jennan kanssa paikkaa? Viima kulkee varmaan paremmin tutun hevosen takana”, kysyi Annika omistajalta, jolle vaihdos kävi. Pian olimme kaikki jonossa valmiina lähtemään matkaan. Minulla ei ollut mitään hätää Amarian kanssa, tiesinhän tämän olevan pomminvarma maastoratsu, mutta Viimasta en ollut aivan varma. Tämä oli tamman ensimmäinen kerta näin suuressa porukassa, mutta Annika näytti ainakin melko rauhalliselta tamman selässä. Pian jono alkoi liikkua edestäpäin, ja niin alkoi meidän juhannusmaasto.

Maastoreitti alkoi melko kevyesti, mutta eteen tuli pian jyrkkiä nousuja sekä laskuja. Amaria kulki rauhassa eteenpäin, mutta huomasin Viiman hermostuvan hieman metsätiellä, ja se yritti nostaa ravia koko ajan. Annikakin näytti hieman jännittyneen, mutta vakuutteli kyllä pärjäävänsä. Pian edestäpäin tuli viesti, että pääsisimme hyvälle suoralle, jossa voisimme laukata hetken aikaa. Niinpä hevoset lähtivät käskystä laukkaamaan eteenpäin, ja kaikki näyttivät pysyvän hyvin jonossa, eikä kukaan lähtenyt juoksemaan jonon ohi. Laukkasuoran jälkeen siirryimme jälleen takaisin käyntiin ja jatkoimme matkaa eteenpäin.

Lopulta pääsimme pysähdyspaikalle, ja sidoimme hevoset kiinni vankan näköisiin puihin. Söimme hetken aikaa eväitä, kunnes halukkaat saivat käydä uittamassa hevosia. Hyppäsimme takaisin hevosten selkään ja kävimme kahlaamassa rantavedessä, mutta emme viitsineet lähteä sen pidemmälle. Pian tauko oli ohi ja asetuimme takaisin jonoon jatkamaan matkaamme.

Loppureitti oli alkuakin haastavampi, ja se sisälsi hyvin vaikeakulkuista maastoa. Amaria ei juuri näyttänyt välittävän maastosta, mutta Viima heitteli päätään ylös ja alas ja yritti nostaa jatkuvasti ravia. Se tuli välillä todella lähelle Amariaa hakemaan tammasta turvaa, ja se vaikuttikin rauhoittuvan aina välillä hetkeksi. Lopulta pääsimme tasaiselle tielle, jota pitkin kuljimme hetken aikaa, kunnes edessä alkoi näkyä tuttuja rakennuksia. Olimme saapuneet takaisin tallille.

Tallin pihassa hyppäsimme alas hevosten selästä ja lähdimme viemään Viimaa sekä Amariaa takaisin hoitopaalulle. Otimme tammoilta varusteet pois ja aloimme harjata niiden hikistä turkkia. Annika kävi hakemassa sisältä sangon, jotta voisimme hieman viilentää hevosia. Viima vaikutti rauhoittuvan heti, kun se sidottiin kiinni hoitotolppaan, ja se alkoi hamuta maasta heiniä. Pian Annika tuli takaisin tallista ja pääsimme putsaamaan enimmät hiet tammoista.
”No, miten meni?” kysyin Annikalta, joka näytti jopa hieman vakavalta.
”Se oli ihan hirveää! Jouduin puristamaan Viiman ohjia jatkuvasti ettei se siirtyisi raviin!” sanoi Annika, mutta alkoi kuitenkin nauraa.
”Mutta olihan se kieltämättä oikein mukava reitti – ja ihmiset vaikuttivat ihan kivoilta”, hän jatkoi ja katseli hieman ympärilleen.
”Ota ensi kerralla Amaria, sitä varmempaa maastohevosta et löydä!” sanoin Annikalle hymyillen. Jatkoimme hevosten putsaamista, kunnes meitä pyydettiin siirtymään vielä tallin pihaan.

Juttelimme hetken aikaa muiden ratsastajien sekä omistajien kanssa ja kerroimme hieman, millä mielin lähdimme maastoreissulta. Kaikki tuntuivat olevan kuitenkin tyytyväisiä vaellukseen, joten aloimme hiljalleen lähteä kaikki jatkamaan juhannustamme. Osa meni talliin, osa lähti lastaamaan hevosia autoon ja me jäimme pihaan odottamaan Annikan kanssa seuraavaa kyytiämme.


06.06.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Ida, tallityttö (Siguri)

Ida ja Petra kävivät Amarian sekä Raisan kanssa osallistumassa Metsälammen kesänavajaismaastoon

Hevosilla oli hiljalleen alkamassa laidunkausi, joten viimeisistä päivistä tuli ottaa kaikki ilo irti. Niinpä olin ehdottanut Petralle, että tekisimme jotain mukavaa kesäloman kunniaksi, ja kuin sattumalta ilmoitus kesänavajaismaastosta sattui silmiini. Pakkasimme lähtöpäivänä mukaamme Raisan sekä Amarian ja lähdimme hyvissä ajoin ajamaan kohti Metsälampea.

Kun saavuimme paikalle, oli kello hieman yli neljä. Vaikka olimme ajoissa, oli ihmisiä jo piha täynnä. Osa oli lastaamassa hevosia ulos ja osa laittoi jo varusteita hevosten päälle. Astuimme ulos autosta ja kävelimme tallin eteen. Tallin ovessa oli lappu, jossa oli vaellukselle osallistujat.
”Meitähän on melkein kolmekymmentä!” sanoi Petra katsottuaan hetken lappua. Naurahdin hänen reaktiolleen ja totesin, että ainakin seuraa löytyisi, mikäli alkaisin kyllästyttää häntä. Lähdimme yhdessä hakemaan Raisaa ja Amariaa autosta ja sidoimme heidät riimuista kiinni hieman sivummalla olevaan hoitopaaluun.

Kun kello alkoi lähestyä kuutta, oli porukkaa paikalla jo paljon. Osa lämmitteli hevosten kanssa kentällä, toiset harjasivat vielä ratsujaan, ja me Petran kanssa seisoimme paikoillamme katselemassa ihmisiä. Vaihdoimme muutamia sanoja uusien tuttavuuksien kanssa, kunnes paikalle saapui nainen, joka esittäytyi tallin omistajaksi ja maastoreissun kärkiratsukoksi. Hän kertoi meille hieman maastoreitistä ja toivotti kaikille mukavaa iltaa. Hyppäsimme ratsujemme selkään ja lähdimme seuraamaan letkaa.

Maastoreissu tuntui alkaneen kaikin puolin hyvin. Raisa ja Amaria olivat yllättävän rauhallisia, vaikka uusia hevosia olikin ympärillä. Ihmiset vaikuttivat kaikki iloisilta, ja he juttelivat keskenään sen minkä pystyivät kulkiessamme peräkkäin isoa tietä pitkin. Matkalla otimme muutaman ravipätkän, nautimme aurinkoisesta säästä ja lopulta saavuimme pienelle polulle metsään. Katsoin takanani kulkevaa Amariaa, joka näytti hieman hermostuneelta, vaikka yleensä se olikin hyvin maastovarma. Uudet paikat saivat sen kuitenkin jännittymään niin kovasti, että se näkyi ulospäinkin. Raisa taas kulki löysin ohjin eteenpäin ja yritti välillä kulkea hieman liiankin lähellä edellä kulkevaa hevosta. Kun pääsimme metsäpolun toiseen päähän, paljastui edessämme upea aukea alue.

Kuljimme vielä hetken aikaa joen viertä pitkin, kunnes edestäpäin tuli viesti, että saapuisimme aivan pian nuotiopaikalle. Mahani alkoi jo hieman pitää ääntä, sillä olin syönyt viimeksi monta tuntia sitten ennen lähtöämme. Saavuimme pian Rajasillalle, hyppäsimme alas hevosten selästä ja sidoimme ne turvallisesti kiinni hieman sivummalle.

Nuotiopaikalla meno oli aivan mahtavaa. Istuimme suuressa ringissä, paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja ja tutustuimme toisiimme. Osa ihmisistä oli tullut vaellusta varten hieman kauempaa, osa taas oli tallin vakioporukkaa. Jokainen halukas kertoi vuorollaan hieman itsestään, ja kaikilla tuntui olevan mukavaa.

Kun lopulta olimme saaneet eväät syötyä, lähdimme jatkamaan matkaamme. Olo tuntui viisi kertaa raskaammalta kahden makkaran ja voileivän jälkeen, mutta Raisaa se ei tuntunut haittaavan. Sekin oli saanut uutta energiaa, ja yritti kovasti nostaa ravia, kun muut hevoset kulkivat nätisti käynnissä. Vaihdoimme Petran ja Amarian kanssa paikkoja, jotta tuttu hevonen edessä rauhoittaisi hieman tammaa.

Loppumatka sujui todella nopeasti, ja saavuimme lopulta takaisin tutun tallin pihaan. Levittäydyimme ympäri tallialuetta hoitamaan hevosia ja saimme lainata erästä laidunta Raisaa ja Amariaa varten sen aikaa, kun kävimme lämmitetyssä rantasaunassa. Osa ratsastajista lähti jo kotiin, sillä heillä oli pitkä ajomatka edessään, osa taas lähti saunomaan, ja rohkeimmat kävivät jopa heittämässä talviturkkinsa pois (minä mukaan lukien, Petra oli tuttuun tapaansa niin vilukissa, että hän nautti vain lämpimästä saunasta).

Kun pääsimme saunasta ulos, tuntui olo ihan mahtavalta. Koko ilta oli ollut kaikin puolin mukava, ja ilmapiiri oli ollut ihan huikea! Kysyimmekin tallin omistajalta, olisiko lähiaikoina luvassa lisää toimintaa, ja hän vihjaili jotain juhannuksen aikaan olevasta tapahtumasta. Katsoimme Petran kanssa toisiamme, ja se taisi olla sillä hetkellä päätetty, että tulisimme mieluusti uudelleen osallistumaan Metsälammen toimintaan.

Lastasimme Raisan ja Amarian takaisin autoon ja hyvästelimme ihmiset, jotka olivat vielä hoitamassa ilta-askareita. Kello oli lähemmäksi yhtätoista, kun lopulta pääsimme lähtemään takaisin kohti Kuuralehtoa. Nukahdin autoon jo ennen kuin saavuimme lähimpään kaupunkiin, mutta Petra ajoi kunnialla pitkän matkan kotiin saakka.


10.05.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Ida, tallityttö (Siguri)

Olimme Jennan kanssa tulleet kahdestaan tallille jo aamulla. Olimme hoitaneet kaikessa rauhassa aamutallin, vieneet hevoset ulos, ruokkineet ne, ja sitten Jennalla välähti. Hän halusi ehdottomasti koittaa, miten Amarian kanssa sujuisi vapaa ratsastus. Niinpä haimme Amarian takaisin talliin, harjasimme sen ja lähdimme taluttamaan riimunarun kanssa suljetulle kentälle.

Nostin Jennan Amarian selkään, ja hetken aikaa sekä Jenna että hevonen tuntuivat olevan hieman hämillään. Tammalla oli yllään vain riimu ja riimunaru, jonka senkin otin pois. Sanoin Jennalle, että saisi tehdä tämän omalla vastuulla, mutta lupasin kävellä ratsukon vieressä kuitenkin koko ajan, ettei mitään pääsisi tapahtumaan.

Jenna painoi pohkeensa varovasti tamman kylkiin, ja tämä lähti kävelemään eteenpäin. Vaikka Jenna ei ollutkaan harrastanut säännöllisesti ratsastusta pitkään aikaan, oli jopa minun kehuttava tämän istuntaa. Jenna meni käyntiä, pysäytti Amarian, lähti uudelleen käyntiin ja pysäytti jälleen. Olin jopa hieman ihmeissäni tamman yhteistyökyvystä, se kun ei aina yhtä hyvin totellut.

Jenna kulki ympäri kenttää pitäen vain tamman harjasta kiinni ja ohjaillen tätä istunnalla. Amaria kulki kaula pitkällä ja näytti todella rennolta. Jennan ilmeestä näki, että hän todella nautti ratsastuksesta ilman varusteita. Jenna varoitti minua, että alkaisi kohta ravata ja että minun pitäisi ottaa koppi, jos hän putoaisi alas. Niinpä hän nosti nauraen todella tasaisen näköisen ravin ja pysyi kuin pysyikin selässä. Amaria kulki yhä yllättävän maltillisena ja meni juuri sinne, minne Jenna ohjasi. Pian ratsukko kuitenkin siirtyi takaisin käyntiin.

Jenna ja Amaria kävelivät hetken ympäriinsä, kunnes Jenna käänsi hevosen minua kohti ja pysähtyi eteeni. Hän hyppäsi alas Amarian selästä, ja minä laitoin tälle kädessäni olevan riimunarun kiinni riimuun. Lähdimme taluttamaan hevosta suoraan takaisin laitumelle, jossa hevoskaverit jo odottivat tammaa.

Olipa siinäkin aloitus päivälle.


14.04.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Ida, tallityttö (Siguri)

Olimme päättäneet jo aamulla Petran kanssa, että lähtisimme vielä tänä iltana Apriinan sekä Amarian kanssa maastolenkille. Tarkoitus ei ollut lähteä kovin pitkälle reissulle, mutta kuitenkin liikuttaa hevosia hieman päivän päätteeksi. Molemmat hevoset olivat vielä nuoria ja melko kokemattomia kulkemaan maastossa, joten olimme varautuneet pieniin haasteisiin lenkin aikana.

Olimme kahdestaan, minä ja Petra, hoitamassa iltatallia. Muut tytöt olivat jo lähteneet kotiin, ja omistajallakin oli ollut koko päivän kiireitä. Meistä oli kuitenkin hauska viettää rauhallista iltaa tallilla, varsinkin näin keväällä, kun illat olivat jo valoisia ja ainakin minun mielestäni keli oli lämmennyt talven jäljiltä hurjasti. Petra taas, no, hän kulki yhä untuvatakissa. Ihme vilukissa.

Olimme päättäneet että minä ratsastaisin Amarialla ja Petra menisi Apriinalla. Vaikka Apriina olikin Amariaa huomattavasti nuorempi, niin se oli kuitenkin yleensä helpompi käsitellä. Minulle tämä kävi näin, tykkäsin kovasti ratsastaa Amarialla sen äärettömän tasaisen ravin takia. Muutenkin tamma oli ehdottomasti yksiä lempihevosiani tallilla!

Hoidimme hevoset kuntoon nopeasti ja laitoimme niille varusteet päälle. Amaria seisoi melko nätisti varusteiden laiton ajan, mitä nyt hieman nosteli päätään, kun yritin laittaa sille kuolaimia suuhun. Lopulta kuitenkin olimme valmiita ja talutimme hevoset pihalle. Aivan oven vieressä oli koroke, jolta oli hyvä hypätä hevosten selkään. Pian olimme molemmat tukevasti kahden lievästi hermostuneen tamman selässä ja päätimme yhteistuumin lämmitellä hieman tutulla kentällä, jotta hevoset rauhoittuisivat.

Kävelimme kentällä hetken pitkin ohjin ja otimme muutaman raviaskeleenkin. Lopulta tammat tuntuivat olevan rauhallisia ja varsinkin Amaria kulki yllättävän rennosti allani. Tammasta huomasi, että sen koulutus oli vielä aivan kesken, mutta vaihdot käynnin ja ravin välillä sujuivat todella sulavasti. Kyllä tästä vielä hyvä kouluratsu tulisi!

Lähdimme hiljalleen kävelemään kohti polkua, joka kulkisi naapurin kaurapeltojen vierestä. Pellot olivat vielä melko kuolleen näköisiä talven jäljiltä, mutta nopeastihan se kasvaisi takaisin. Minä kuljin Amarian kanssa edellä ja Petra tuli Apriinan kanssa perässä. Apriina vaikutti hieman hermostuneelta kun lähdimme aivan uusille reiteille, mutta Amaria toi tammalle selvästi turvaa rauhallisella olemuksellaan. Uskalsin jopa löysätä hieman ohjia, ja Amaria roikotti päätään rentona.

Reittimme jatkui pellolta metsään, sieltä pienen kuntoratapätkän jälkeen rannalle ja takaisin tallille. Matka sujui todella hyvin, ja takaisin tullessamme molemmat tammat olivat rauhoittuneet ihan silmissä. Kello oli lähemmäs yhdeksää, kun pääsimme takaisin tallin pihaan. Ulkona oli kuitenkin vielä valoisaa ja niin suunnattoman rauhallista. Järveltä päin tuuli kevyesti ja ilma oli jo hieman viilentynyt, mutta mielestäni keli oli todella hieno.

Hyppäsimme alas hevosten selästä ja talutimme ne takaisin talliin. Amaria alkoi heti karsinassaan hamuta heiniä lattialta ja antoi hienosti ottaa varusteet pois. Sitä ei tarvinnut edes laittaa kiinni karsinan seinään, vaan se oli rentona paikoillaan. Vein varusteet satulahuoneeseen ja harjasin tamman vielä retken päätteeksi.

Kun olimme hoitaneet hevoset ja talli oli puhdas päivän jäljiltä, päätimme hiljalleen sulkea tallin ovet ja lähteä kotiin. Tammatallissa hevoset olivat jo lähes unessa, moni roikutti päätään silmiään siristellen. Katsoimme Petran kanssa vielä, että kaikki karsinat ja ovet olisivat varmasti kiinni, ja lukitsimme tallin ovet. Toivottavasti huomennakin olisi yhtä hyvä keli ulkoiluttaa hevosia!