Vinnari

27.12.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Olin lähtenyt vanhempieni luokse Lappiin viettämään tuttuun tapaan joulua. Kuuralehdon omistaja oli pyytänyt minua ottamaan suuren hevostrailerin mukaan – ihan vain varmuuden vuoksi – jos vaikka tarvitsisi tuoda pohjoisesta päin hänelle joululahjoja. Päivää ennen lähtöäni takaisin Keski-Suomeen hän soitti minulle ja pyysi palvelusta. Olisihan se pitänyt tietää jo siinä vaiheessa, kun lupauduin ottamaan trailerin autoni perään.

Ja niin koittivat välipäivät ja minun tuli aika lähteä jatkamaan arkielämääni. Lähdin ennen aamuseitsemää ajamaan kohti Kaiholehdon tallia, jonka olin kuullut lopettavan toimintansa. En tiennyt yhtään, millaiset hevoset minua olisi vastassa, mutta niitä oli kuulemma kolme. Onneksi omistaja oli pyytänyt minua ottamaan mukaani uuden Minimax-vaunun – toista reissua en nimittäin hevosen vuoksi näin pohjoiseen tekisi. Olisi omistaja itse saanut lähteä ajamaan, mikäli joku hevosista ei olisi mahtunut kyytiin.

Kaiholehto oli mukava pienehkö viihtyisän oloinen talli. Paikalla olevat ihmisetkin vaikuttivat todella ystävällisiltä, kun esittelin itseni ja kerroin hakevani kolmea hevosta. Eräs tallityöntekijä osasi ohjata minut oikeiden hevosten karsinoille, ja hän kertoi myös, että tarvittavat paperihommat oli omistajien kesken jo vaihdettu. Niinpä hän auttoi minua laittamaan orit matkustuskuntoon ja taluttamaan ne traileriin. Suurikokoinen rautias ori, Repe nimeltään, asteli todella luottavaisin mielin perässäni traileriin. Toisin oli mustan, Vinnari-nimisen, orin kanssa; se nosteli päätään ja steppaili paikoillaan, mutta saimme yhdessä tallityöntekijän kanssa hevosen lopulta kiinni autoon. Hurma oli hieman epäluuloinen uutta ihmistä kohtaan, mutta tämän luottamus oli helppo ansaita – ja niin viimeinenkin ori saatiin traileriin. Kiitin tallityöntekijää avusta ja lähdin ajamaan lasti mukanani kohti Kuuralehtoa.

Paluuliikenteestä huolimatta matka sujui oikein rauhallisesti. Teimme pienen pysähdyksen Oulussa, mutta jatkoimme kuitenkin matkaa melko reippaasti. Keli oli ollut mukavan aurinkoinen, eivätkä tietkään tuntuneet liukkailta. Perille Kuuralehtoon me pääsimme iltakymmeneltä, ja meitä oli vastassa tuttuun tapaan kasa toinen toistaan innokkaampia tallityttöjä sekä omistaja.

”Menikö matka hyvin?” omistaja kysyi heti astuttuani ulos autosta. Vastasin tälle myöntävästi ja vaihdoimme hetken aikaa kuulumisia. Koska kello oli jo paljon, päätimme ottaa orit saman tien autosta ulos ja viedä ne karsinoihin. Omistaja auttoi minua avaamaan oven, jonka takaa ilmestyi kolme siistiä oria. Työnjako oli helppo; Emma otti Hurman (heidän olikin hyvä tutustua jo tässä vaiheessa, olihan Emma pienen kokonsa puolesta ainoa, joka kimolla pystyisi ratsastamaan), minä otin Repen ja omistaja Vinnarin. Talutimme oreja hetken aikaa pihalla, sillä lähes kymmenen tunnin ajomatka otti varmasti niidenkin jalkoihin. Pian lähdimme taluttamaan oreja sisälle talliin.

Laitoimme orit vierekkäisiin karsinoihin, sillä ilmeisesti ne olivat tulleet hyvin toimeen keskenään edellisessäkin kodissa. Kaikki hevoset vaikuttivat todella helpoilta ja erittäin miellyttäviltä käsitellä.
”Minä en sitten tosiaan ole koeratsastanut näitä, että voisimme vaikka ylihuomenna lähteä kokeilemaan, miltä nämä tuntuvat selästä käsin”, omistaja totesi. Niinpä tietenkin, taas kolme sikaa säkissä.
”Mikäli entiseen omistajaan on uskominen, niin kyllä näistä vielä hyviä kisahevosia saadaan”, hän jatkoi. Toivotaan, toivotaan.
”Hei muuten, miksi Hurmanhetki kuulostaa niin tutulta?” kysyi Petra pian omistajalta.
”Se on Hunnin, Rallan varsan, isä”, omistaja vastasi. En ollut itse yhdistänyt nimeä tähän hevoseen, mutta tarkemmin mietittynä yhdistelmä kuulostikin tutulta.
”Jännä..”, totesi Petra vielä hämmentyen. Olihan se kieltämättä mielenkiintoista, että juuri tämä kyseinen hevonen oli meille päätynyt.

Katselimme vielä hetken aikaa kolmikkoa, joista pienin, Hurma, haisteli toisella puolella karsinassaan olevaa Kaspiaa. Vinnari hamusi maasta heiniä ja Repe yritti työntää turpaansa karsinasta ulos rapsutusten toivossa. Pian jätimme kolmikon tutustumaan rauhassa uuteen talliinsa; johan meillä muilla olikin nukkuma-aika.