Narvin Katla

i. Lennart (sph, rt, 141 cm) oli todella monipuolinen pienhevonen, joka pääsi parhaina kisavuosinaan esittelemään taitojaan niin koulussa, esteillä, kentässä kuin valjakossakin. Aivan omiaan Lennart kuitenkin oli maastoesteillä, jossa se rohkeasti – jopa hieman tyhmänrohkeasti – ylitti esteen kuin esteen vaikkei olisikaan aina ollut varmaa, päästäänkö toiselle puolelle yhtenä kappaleena. Lennartin kanssa sattuikin useita vaaratilanteita, mutta onneksi ori oli kuitenkin muutoin ratsastettavuudeltaan todella kuuliainen ja jarrutkin löytyivät helposti tarvittaessa. Tallissa ori oli viihdyttävää seuraa, sillä se keksi milloin mitäkin hoitajien pään menoksi, ja usein orin hampaisiin joutuivat hoitajien tupsupipot sekä pesusienet. Lennartille ei kuitenkaan voinut olla pitkään äkäinen, sillä orilla oli hellyyttävä tapa painaa pää ihmistä vasten ja nauttia rapsutuksista. Ori eli pitkän ja terveen elämän aina 25-vuotiaaksi asti, kunnes lopulta sen jalat alkoivat kipeytyä, ja lääkityksestä huolimatta oireet pahenivat viikko viikolta ja ori nähtiin parhaaksi päästää vehreimmille laitumille. Lennart jätti kuitenkin jälkeensä viisi aivan ihastuttavaa ja rohkeaa jälkeläistä.

ii. Lamperi (sph, m, 141 cm) oli todella komea hevonen, jonka sysimusta karvapeite yhdessä lihaksikkaan ja suorastaan veistoksellisen rakenteen kanssa hurmasi tuomarit näyttelykehissä. Lamperi palasi usein näyttelymatkoilta kotiin ruusukkeen kera, ja 8-vuotiaana ori kantakirjattiin ansaitusti ensimmäiselle palkinnolle. Lamperin taidot eivät kuitenkaan rajoittuneet vain komealta näyttämiseen, vaan sen kanssa käytiin kiertämässä aktiivisesti myös estekisoja, joissa ori loisti helposti säädettävillä askeleillaan sekä viimeistellyllä hyppytyylillä. Ratoja oli ilo niin suorittaa selästä käsin kuin seurata yleisöstäkin. Lamperi oli luonteeltaan melko helppo hevonen, jolla oli omat mielipiteensä esimerkiksi varustamisessa mutta joka ratsuna toimi kuin ihmisen mieli. Hyvärakenteista oria kysyttiinkin paljon jalostukseen, ja lopulta ori sai 15 jälkeläistä, joista suuri osa peri isänsä hyvän rakenteen sekä liikkeen. Lamperi jouduttiin lopettamaan 19-vuotiaana pahan ähkyn seurauksena.

ie. Ninetta (sph, rt, 147 cm) syntyi ratsastuskouluun, jossa se vietti valtaosan elämästään. Ninna oli monen tallitytön lempihevosia, sillä se oli todella vaivaton käsitellä. Tamman kärsivällisyys oli aivan omaa luokkaansa, ja se toimikin usein lasten hevoskerhojen harjoitteluhevosena varustamistilanteissa. Ratsuna Ninna ei ollut se kaikista vauhdikkain ja yleensä sitä sai todella ratsastaa eteenpäin. Tammalla riitti kuitenkin liikettä helppo A -tasolle sekä 80 senttimetrin esteradoille, ja tamma kävikin kilpailemassa monissa ratsastuskoulujen välisissä kisoissa usean eri ratsastajan kanssa. Kun ratsastuskoulu lopetti toimintansa, pääsi Ninna vielä 17-vuotiaana uuteen kotiin, nuorten lasten ensihevoseksi. Tamma nautti pitkistä maastokävelyistä, uintireissuista sekä muusta hauskasta touhuiluista maastakäsin, ja olikin koko perheen harmi, kun tamma löydettiin vain muutamaa vuotta myöhemmin omalta kotilaitumeltaan kuolleena sydämenpysähdykseen. Ninna ehti jättää jälkeensä kaksi varsaa, joista toinen jäi emänsä tavoin ratsastuskoululle ja toinen lähti kisaradoille.

e. Karissa (sph, rtkm, 139 cm) oli kooltaan pieni mutta egoltaan iso hevonen, joka ei ollut aivan jokaisen lempihevosia. Karissalla todella näytti, jos jokin ei sitä miellyttänyt, ja parhaiten tamman kanssa selvisin arjessa tekemällä hoitotoimet tamman tahtiin, runsaasti palkiten ja tauottaen. Selästä käsin tamma oli kuitenkin aivan toista luokkaa, sillä se kuunteli ratsastajan apuja todella herkällä korvalla ja antoi radoilla aina kaikkensa – oli kyseessä sitten kouluohjelmat, esteradat tai valjakkoajokokeet. Tamma menestyi monessa lajissa ja oli myös rakenteeltaan todella sopusuhtainen, ja vaikka tamma ei koskaan päässytkään näyttelyihin asti, olisi menestystä varmasti tullut. Näistä syistä Karissaa haluttiin käyttää useamman kerran jalostukseen, ja lopulta tamma saikin neljä jälkeläistä, jotka kaikki pääsivät monitoimiseen käyttöön. Karissa itse sairastui pahaan kimosyöpään 16-vuotiaana, ja vain vuotta myöhemmin se jouduttiin lopettamaan sairauden edetessä.

ei. Narvin Rosso (sph, mkm, 143 cm) oli hevonen näyttöön ja käyttöön. Se oli rakenteeltaan todella solakka, ja kimon orin todella näyttävä ja kaunis papurikkovaihe kesti useita, useita vuosia. Rosso kantakirjattiin kolmannelle palkinnolle, ja lisäksi se asaitsi useita arvonimiä näyttelyissä. Ratsuna ori oli aivan omiaan kouluradoilla, ja pienestä koostaan huolimatta se suoritti vaativa B -luokan ohjelmat todella näyttävästi ja suurilla askelilla, jotka olivat myös selästä käsin mukavat istua. Rosson kanssa oli uusienkin ratsastajien todella helppo löytää nopeasti yhteinen sävel, sillä ori rakasti työskennellä yhdessä ihmisten kanssa. Tämä piirre korostui onneksi myös tallissa, jossa Rosso oli todella vaivaton ja helppo hevonen. Rosso sai kisauransa lomassa yhteensä seitsemän jälkeläistä, jotka kaikki pääsivät tavalla tai toisella elämään aktiivista elämää. Ori jouduttiin lopettamaan 23-vuotiaana, kun kimosyöpä alkoi levitä nopeaan tahtiin ja muuttui pahanlaatuiseksi.

ee. Karlotte (sph, rt, 139 cm) oli rakenteeltaan hieman hullunkurisen näköinen, eivätkä sen suuret korvat ja haja-asentoiset jalat tuntuneet sopivan tamman muuhun, erittäinkin sopusuhtaiseen kehoon. Karla ei luonnollisestikaan käynyt varsaiän jälkeen näyttelyissä, mutta sen sijaan sen kanssa vietettiin aktiivista kisaratsun elämää. Karla starttasi monet kymmenet kouluradat vaativa B -tasolla, jossa erityisesti lisätyt askellajit olivat todella näyttäviä tamman esittäminä. Esteitä Karla ylitti 70 senttimetrin luokissa, ja tammalla oli todella hyvä ja varma hyppytekniikka. Karla kävi muutamia kertoja myös kenttäratsastuskisoissa, joissa se menestyi, mutta omistajalleen maastoesteosuus tuntui turhan vauhdikkaalta ja hurjalta. Karla eli koko elämänsä yhdellä omistajalla ja sai kolme jälkeläistä, jotka onneksi perivät rakenteen isältään mutta emältään hyvää ja monipuolista taitoa. Tamma alkoi sairastella hieman päälle 20-vuotiaana, ja lopulta se nähtiin paremmaksi päästää vehreämmille laitumille.