Kuuralehdon Polaris

14.05.2017 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Ida, tallityttö (Siguri)

Nuori Polaris oli päässyt useaan kertaan näyttämään taitojaan irtohypytyksessä, ja aivan kuten kahden monitoimihevosen jälkeläisestä voisikin odottaa, löytyi myös Polarikselta rohkeutta lähteä hyppyihin. Tekniikka ei vielä ollut kaikista parasta, mutta sitä me ehdimme yhdessä treenata vielä ratsastajankin kanssa.

Tänään päätimme kuitenkin lähteä Polariksen kanssa tutustumaan ensimmäisen kerran maastoesteisiin, ihan maastakäsin taluttaen. Nuori tamma kulki todella kiltisti vierellä, kun pääsimme suurelle aukealle, ja se katseli uteliaana ympärilleen. Lähdimme ensin kiipeämään pientä kukkulaa ylös ja alas, ja Polaris näytti nopeasti, ettei kiipeily ollut temppu eikä mikään.

Kävimme kävelemässä edestakaisin autonrenkaista rakennetun esteen viertä, ja Polaris kävi myös omatoimisesti tekemässä hieman lähempää tuttavuutta siihen haistellen outoa rakennelmaa. Tarkoitus ei tänään ollut hyppiä, vaan ainoastaan tutustua kaikkeen mahdolliseen ja outoon, jotta treenaaminen ensimmäistä kertaa maastoesteillä olisi tutumpaa ja turvallisempaa.

Vesiesteellä Polaris yllätti, ja se lähti suoraa päätä ravaamaan veteen ja esteen toiselle puolelle. Myös allekirjoittaneen kengät kastuivat, vaikka yritin pitää riimunarua pitkällä ja seistä itse vesiesteen reunalla. Se ei kuitenkaan paljoa haitannut, sillä olihan vain hyvä merkki, että tamma uskalsi lähteä näinkin rohkeasti kohti uudenlaisia alustoja ja pintoja, vaikkei vesialueen pohjaa ollut näkyvissä!

Viimeisenä kävimme vielä katsomassa väärin päin olevaa soutuvenettä, josta oli rakennettu yksi este korkeammille tasoille. Se oli Polariksen mielestä alkuun hieman jännittävä, ja tamma tyytyikin hetken aikaa katselemaan sitä hieman etäämmältä, mutta uskaltautui kuitenkin melko nopeasti haistelemaan myös sitä.

Lähdimme hiljalleen kävelemään takaisin tallille, jotta saimme lopetettua päivän harjoituksen vielä kun tammalla oli kaikin puolin hyvä mielentila. Polaris oli kyllä todella rohkea hevonen näin nuoreksi, ja erityisen hienoa oli, kuinka se selvisi uudesta tilanteesta ilman hevoskavereiden tukea. Nyt vain sitten jatkaisimme treenejä maastakäsin, ja parin vuoden päästä pääsisimme tutustumaan esteisiin myös selästä käsin!

11.08.2016 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Petra, tallityttö (Siguri)

Ukkonen.

Se jyrisi taivaalla, ja vaikka valtaosa tallin hevosesta oli tottunut ties minkälaisiin säätiloihin, olivat tämän vuoden varsat kauhuissaan jyrähdyksistä. Myös Polaris piilotteli emänsä kylkeen painautuneena, ja vaikka se välillä uskalsi ottaa askelia sivummalle, saivat taivaan äänet sen taas palaamaan takaisin emänsä viereen.

Ukkonen sai myös tallissa pienen myrskyn aikaan. Tallityöntekijät olivat jakautuneet kahteen leiriin katsoessaan Polarista, sillä osa oli sitä mieltä, että tamma ja emä tulisi tuoda talliin turvaan, sillä Polarista selvästi jännitti, ja osa taas oli vakuuttuneita siitä, että tamman olisi hyvä tottua jo pienestä asti kaikkiin ääniin, sillä ukkosilmoja tulisi myös jatkossa eteen. Tällä kertaa ”annetaan tottua” -porukka voitti, ja itse katsoin hieman kahuissani, kuinka Polaris kerta toisensa jälkeen säpsähti ääntä eikä merkkiäkään tottumisesta näkynyt. Onneksi emä kuitenkin oli rauhallinen ja antoi pienelle varsalleen hyvää ja rauhoittavaa esimerkkiä.

Jännittävää varsaa oli todella kurja seurata sivusta, mutta vain kolmea päivää myöhemmin syysmyrskyt jatkuivat ja ukkonen palasi takaisin. ”Nyt, jos se vielä jännittää, niin haetaan ne sisälle”, kuulin Idan sanovan, mutta kun katsoimme sivusta kaksikkoa, ei varsa reagoinut ukkoseen enää mitenkään. Kuului kova jyrähdys, varsa käänsi korviaan ja jatkoi maan tutkimista. Toinen jyrähdys, varsa käveli tarhan reunamille tervehtimään viereisessä tarhassa olevaa varsaa. Kolmas jyrähdys, varsa käveli rauhassa emänsä juokse ja alkoi juoda maitoa. Ja emä hamusi tyytyväisenä maasta heinänkorsia.

Vaikka tämä ei ollutkaan se tapa, jolla itse olisin lähtenyt totuttamaan varsaa koviin, koko taivaan täyttäviin ääniin, oli pakko myöntää, että siedättäminen selvästi toimi. Ja nyt meillä oli tarhassa reipas varsanalku, jota ei näyttänyt kiinnostavan yhtään, vaikka taivas jyrisi yllä ja jossain kauempana salamoi.