Milanova

i. Huima-Veikko (sh, rt, 158 cm) oli vauhdikas ori, joka kilpaili aktiivisesti kenttäratsastuksessa. Se hyppäsi parhaimmillaan 110 cm luokkia todella tyylipuhtaalla suorituksella, kääntyi nopeasti ja reagoi ratsastajan apuihin hyvin. Luonteeltaan Veikko oli kuitenkin hieman vahvatahtoinen, eikä sen tallikäytös ollut aivan parhaimmasta päästä. Ori myös kärsi eroahdistuksesta, eikä sitä voinut jättää hetkeksikään yksin talliin tai tarhaan. Pienistä vioistaan huolimatta Veikko oli kuitenkin sekä ratsuna erittäin taitava että myös rakenteeltaan erinomainen, minkä takia sitä haluttiin käyttää useamman kerran jalostukseen. Ori sai yhteensä kuusi jälkeläistä, jotka kaikki lähtivät kiertämään isänsä tavoin kisakenttiä. Ori jouduttiin lopettamaan 16-vuotiaana vakavan jalkavamman seurauksena.

ii. Heimo Huima (sh, rt, 160 cm) oli suurikokoinen ja näyttävä ori, joka hurmasi niin ratsastajat kuin tuomarit hyvällä ravillaan sekä kevyellä ratsastettavuudellaan. Ori kilpaili menestyksekkäästi vaativa B -tasolla, kunnes 17-vuotiaana se joutui jäämään eläkkeelle jalkavaivojen vuoksi. Heimo oli nuoruudessaan melko suosittu jalostusori, sillä se periytti jälkeläisilleen hyvää rakennetta sekä hienoa liikettä, ja ori saikin yhteensä yhdeksän varsaa, joista useampi menestyi kouluradoilla isänsä tavoin. Heimo asui koko elämänsä yhdellä omistajalla, joka nautti hyväluonteisen orin kanssa työskentelystä niin kisapäivinä kuin myöhemmin kotona kevyitä maastoretkiä tehden. Heimo lopetettiin vanhuuden vaivojen vuoksi 29-vuotiaana.

ie. Vionella (sh, rt, 154 cm) oli tamma, joka tunnettiin kenttäratsastuspiireissä. Se aloitti kilpailemisen jo nuorena, ja sen vahvuuksia olivat erityisesti maastoesteet sekä todella hyvä palautumiskyky rasituksesta. Viona ei ollut koulukokeissa kaikista näyttävin suorittaja, mutta sen työmoraali oli todella korkea. Luonteeltaan tamma oli hieman pidättyväinen, eikä se juuri hakeutunut ihmisten huomion keskipisteeksi, mutta ratsuna se kuitenkin oli omistajansa luottohevonen. Viona sai uransa aikana kaksi varsaa, joiden kanssa omistaja jatkoi kenttäkilpailuiden parista. Viona puolestaan jäi pois kilpailuista 16-vuotiaana jalkavaivojen vuoksi ja vietti loppuelämänsä siitostammana sekä kevyessä maastokäytössä. Tamma lopetettiin 24-vuotiaana nopeasti edenneen syövän seurauksena.

e. Donna-Min (sh, rt, 150 cm) oli hevonen, joka rakasti työskennellä omistajansa kanssa ja tukeutui tähän hankalissakin tilanteissa. Donna oli nuorena todella herkkä ympäristön muutoksille, minkä vuoksi koulutus eteni suunniteltua hitaammin. Omistaja kuitenkin teki paljon töitä, mikä lujitti kaksikon suhdetta ja sai tamman ehkä hieman jopa riippuvaiseksi omistajastaan. Koulutuksen myötä Donna sai kuin saikin lisää rohkeutta, ja siitä kehkeytyi erittäin pätevä kouluratsu, jonka kanssa kilpailtiin helppo A -tasolla. Erityisesti laukkatyöskentely oli tamman vahvuus, mutta myös muutoin hyvärakenteiselta tammalta löytyi hyvää liikettä sekä kykyä kannatella itseään. Donna sai neljä jälkeläistä, joista kaksi peri emänsä herkän luonteen mutta myös hyvän ratsastettavuuden. Tamma menehtyi 21-vuotiaana suolistokiertymän seurauksena.

ei. Minos (sh, rt, 155 cm) oli näyttävä ja erittäin vauhdikas ori, jonka kanssa käytiin aktiivisesti sekä näyttelyissä että estekisoissa. Ori kantakirjattiin toiselle palkinnolle jo melko nuorena, ja erityisiä kehuja se sai hyvästä rungosta sekä hyväasentoisista jaloistaan. Ratsuna Minos oli erittäin meneväinen, ja aivan omiaan se olikin esteradoilla jossa se pääsi rallattamaan ympäriinsä sekä esittelemään todella hienoa hyppytekniikkaansa. Jarruja orilta ei kovin herkästi löytynyt, mutta onneksi se oli melko omatoiminen hyppääjä ja ratsastajan suurin työ olikin ohjata ori oikealle esteelle. Minos sai yhteensä kaksitoista jälkeläistä, joista osa peri isänsä vahvan temperamentin sekä haastavan tallikäytöksen, osa taas hyvää hyppytekniikkaa. Ori jouduttiin lopettamaan 17-vuotiaana jatkuvien jalkavaivojen vuoksi.

ee. Belladonna (sh, mkm, 149 cm) oli luonteeltaan hyvin perinteinen suomenhevonen, jonka kanssa harrastettiin vähän kaikkea ilman suuria kilpailullisia tavoitteita. Tamma koulutettiin nuorena sekä kouluun että esteille, ja sen kanssa käytiin satunnaisesti myös maastoesteradoilla sekä valjakkovalmennuksissa. Bella oli ratsuna kaikkensa antava ja motivoitunut, ja sen kanssa oli todella mukava viettää aikaa, ihan vaikka vain maastossa köpötellen. Vaikka Bella ei koskaan tuonutkaan kotiin voittoruusukkeita kisoista, rakensi se omistajansa kanssa ihania, yhteisiä muistoja. Bella sai elämänsä aikana yhden varsan, joka peri emänsä hyvän, ryhdikkään rakenteen. Tamma menehtyi 25-vuotiaana äkilliseen sairaskohtaukseen.