Koston Uniharha

09.03.2016 Estevalmennus – kirjoittanut: Tiina, valmentaja (Siguri)

Unna oli ratsastajansa kanssa jo lämmittelemässä maneesissa, kun saavuin paikalle. Aloin koota muutamaa estettä ratsukkoa varten, ja pyysin näitä tekemään itsenäisesti hieman laukkaharjoituksia lämmittelyksi. Lopulta sain koottua neljä estettä pitkälle sivulle niin, että ratsukko ehtisi ottaa välissä muutaman laukka-askeleen, mutta muuten esteet olisi hypättävä sarjana. Korkeudeltaan jokainen pystyeste oli 90 senttimetriä korkea.

Pyysin ratsastajaa nostamaan laukan ja siirtymään esteille. He lähtivät hyvin varman oloisesti liikkeelle ja ylittivät kaikki neljä estettä upeilla loikilla. Ratsastaja oli hyvin mukana jokaisella esteellä, ja se osasi katsoa ponnistuskohdat hyvin. Pyysin ratsukkoa ylittämään esteitä muutaman kerran, kunnes he voisivat siirtyä käyntiin.

Ratsukko hyppäsi sarjan todella hienosti jokaisella kerralla, eikä ainakaan esteiden lähestymisen kanssa ollut ongelmia. Kun ratsukko siirtyi käyntiin, aloin hieman siirtää esteitä. Laitoin samat neljä estettä maneesin keskelle niin, että ne olivat lävistäjillä. Ensimmäiset kaksi toisella ja toiset kaksi toisella. Toisin sanoen ratsukon tuli ratsastaa tiimalasin muotoinen kuvio, jotta he pääsisivät jokaiselle esteelle. Pyysin ratsastajaa siirtymään jälleen laukkaan ja ylittämään rakentamani radan.

Tällä kertaa ensimmäinen este putosi maahan, mutta loput kolme sujuivat hienosti. Unna kääntyi melko hitaasti kulmissa, mutta kuitenkin tarpeeksi nopeasti ennen esteitä. Ratsukko näytti pelaavan todella hyvin yhteen, ja kaikin puolin esteiden ylittäminen näytti helpolta. Kun he olivat ylittäneet radan muutaman kerran, annoin heille luvan siirtyä käyntiin. Siirsin kaikki neljä estettä jälleen pitkälle sivulle, mutta tein niistä aivan matalat ristikot vain loppuverryttelyjä varten, jotta tamma palautuisi kunnolla.

Ratsukko ylitti pyynnöstäni ristikoita jonkin aikaa, kunnes annoin heille luvan siirtyä käyntiin. Jäin kasaamaan esteitä pois kentältä ja juttelin ratsastajan kanssa vielä niitä ja näitä, kunnes lähdimme yhdessä kävelemään ulos maneesista.

21.05.2016 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Kuuralehdon omistaja oli päättänyt hieman laajentaa tallin toimintaa ja järjestää satunnaisia ratsastustunteja lähikylän asukkaille. Tunnit jäivät lähtökohtaisesti valmentajiemme Tiinan ja Paulan vastuulle, mutta tänään kummallakin oli kiireitä, joten minut nakitettiin kentän reunalle seisomaan ja opettamaan nuoria ratsastajia. Ei se onneksi paljoa haitannut, aurinko paistoi ja keli oli muutenkin niin hieno, että mielellään sitä muutaman tunnin viettäisi ulkona.

Tänään meillä oli vain neljän ihmisen ryhmä. Hevosiksi olivat päätyneet Unna, Ramona, Isla sekä Walma. Kaikilla ratsastajilla oli onneksi jonkin verran kokemusta takana, joten katselin hetken aikaa ratsukoiden alkukäyntejä ja pyysin heitä sitten nostamaan raviin ja lämmittelemään erilaisilla ympyröillä.

Unnan osalta tunti sujui erittäin mukavasti. Tamma oli oma energinen itsensä, ja se tuli selvästi ratsastajan kanssa hyvin toimeen. Teimme aluksi erilaisia siirtymisiä, ja ratsastajakin totesi, että reippaasta vauhdista huolimatta tamma oli jatkuvasti hyvin kuulolla ja totteli todella kevyitä apuja. Siirtymisten jälkeen teimme hieman pohkeenväistöä uralta pois ja takaisin ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ratsastajan mukaan Unna vaihtoi askellajia automaattisesti muiden kentällä olijoiden mukana, joten pyysin heitä jatkamaan tekemään erikseen muutaman käynti-laukkasiirtymisen, jotta Unna kulkisi ratsastajan alla piittaamatta muista. Ratsastaja työskenteli hienosti selässä, joskin pyysin tätä aina välillä korjaamaan hieman jalkojen asentoa.

Tunnin loppuun teimme vielä hieman vastalaukkaharjoituksia keskiympyrällä. Unna meinasi monta kertaa nostaa myötälaukan, mutta muutamien korjausten jälkeen ympyrä alkoi näyttää oikein hyvältä. Kun kaikki ratsukot olivat saaneet harjoitella ympyrää tarpeeksi monta kertaa, pyysin heitä siirtymään käyntiin ja antamaan hevosille pitkät ohjat. Kiitin ratsastajia hienosta tunnista ja olin kaikin puolin tyytyväinen sekä heihin että omiin taitoihini toimia ratsastuksenopettajan virassa. Ehkä tähän tottuisi useamminkin.

10.06.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Omistaja (Siguri)

Kesä oli aluillaan, joten suurin osa hevosista oli viety kesälaitumille. Talli tuntui todella autiolta, mikä sai minut hetkeksi harkitsemaan uuden hevosen ostamista. Ajatus kuitenkin katosi päästäni päivän mittaan tallilla puuhaillessani, mutta palasi jälleen illalla ennen nukkumaanmenoa mieleeni. Pyörin sängyssä monta tuntien haaveillen yleispainotteisesta hevosesta, josta saisi hyvän kumppanin kisakentille. Heti herätessäni säntäsin tietokoneen ääreen ja lähdin etsimään myynti-ilmoituksia hevosista. Pettymys oli suuri, sillä mikään hevosista ei tuntunut iskevän.

Kului muutama päivä, enkä saanut ajatusta uudesta hevosesta pois mielestäni. Eräänä iltana otin kännykän käteeni ja aloin soittaa tutuille talleille, jos jossakin olisi myynnissä hevonen, joka ei ollut vielä päätynyt internetin palstoille asti. Monesta paikasta vastattiin kieltävästi, kunnes mieleeni muistui Koston Suomenhevoset. Etsin luettelosta tallin numeron ja pian puhelin alkoi hälyttää. Puhelu kesti melko pitkään, juttelimme hieman niitä ja näitä ja kerroin heidän kasvattinsa Koston Haikun kuulumisia, kunnes lopulta uskalsin kysyä, löytyisikö heiltä tarpeisiini sopivaa varsaa. Kaikki se jännitys ja odotus purkautuivat, kun puhelimen toisesta päästä vastattiin myöntävästi. Hetken jouduin jopa puremaan hammasta yhteen, etten alkaisi huutaa ja itkeä onnesta samaan aikaan. Sovimme, että lähtisin heti seuraavana aamuna tutustumaan myytävään hevoseen.

Heräsin aamulla jo ennen kellonsoittoa. Puin vaatteet päälleni ja haukkasin aamupalaksi yhden palan leipää – muuta en tähän hätään pystynyt. Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan pitkän matkan kohti Koston tallia. Harvemmin odotin näin paljoa yhtä hevosta, varsinkin kun hevosten tuleminen oli meille lähes arkipäivää, mutta aavistin tässä olevan sitä jotain.

Saavuin ennen puoltapäivää Koston Suomenhevosten pihaan, jossa oli paikalla paljon tallihenkilökuntaa. He olettivat minun olevan Kuuralehdosta ja lähtivät näyttämään hevosta, josta olimme puhuneet omistajan kanssa puhelimessa. Niin siinä sitten kävi, että rakastuin vuoden ikäiseen tammavarsaan ensisilmäyksellä. Katsoimme eläinlääkärin kanssa tamman läpi ja juttelimme omistajan kanssa kahvikuppien ääressä hieman sopimusehdoista. Lopulta nimemme olivat paperissa ja lähdimme lastaamaan tammaa hevostraileriin, jonka sain pariksi päiväksi lainaan. Tamma kulki todella nätisti perässäni sisään, ja olimme pian valmiita lähtemään kohti Kuuralehtoa.

Matka sujui todella hyvin, ja uudelle tallille saapuessamme meitä oli vastassa oikea vastaanottokomitea. En ollut kertonut kenellekään uudesta hevosesta, mutta tyttöjen ilmeistä pystyi päättelemään, että he ymmärsivät jälleen yhden karvaturvan saapuneen talliimme.
”Millainen tällä kertaa? Täytyykö meidän varautua pyydystämään sitä ympäri tallialuetta heti kun sen saa ulos trailerista?” nauroi Ida. Hän viittasi viime aikoina tallillemme tulleeseen Taistoon, jota tosiaan etsittiin neljän ihmisen voimin tämän karatessa heti tallin pihassa.
”Enpä usko. Tämä on aivan toista luokkaa sellaisten riiviöiden kanssa”, vastasin Idalle ja siirryin avaamaan hevostraileria. Sarita tuli avukseni, ja saimme yhdessä luukun vaivatta auki. Luukun takaa paljastui ruunikon hevosen peräpää, ja ympärillemme kerääntyi äkkiä neljä uteliasta ihmistä.
”Mikä sen nimi on?” kysyi Nelli, joka katsoi hevosta hieman kauempaa.
”Koston Uniharha. Saatte keskenänne tapella lempinimestä”, sanoin nauraen tallitytöille.
”No sehän on ihan selkeä Unna”, sanoi Sarita.
”Tai Unski”, jatkoi Ida ehdottelua sillä aikaa, kun lastasin tammaa pois trailerista.
”Se on tosi suloinen”, sanoi Nelli, joka uskalsi tulla lähemmäksi. Hän silitti varovasti tamman päätä, ja tämä ei ollut moksiskaan. Sen kaikki huomio tuntui olevan uudessa paikassa ja hajuissa.
”Sarita, onko sinulla huomenna vapaata? Tahtoisitko lähteä palauttamaan traileria takaisin Koston tallille?” kysyin naiselta.
”Voin lähteä”, hän sanoi nyökäten, ja asia oli sillä sovittu.

Lähdin taluttamaan tammaa sisälle talliin. Muutama utelias turpa ahtautui karsinoiden kalterien välistä haistelemaan uutta tulijaa. Vein tamman karsinaan, jonka kummankin puoleiset naapurit olivat laitumella. Otin tammalta riimunarun pois ja jätin tämän karsinaan tutustumaan ympäristöön ennen kuin lähtisimme kiertämään tallialuetta. Unna katseli hetken ympärilleen ja alkoi sitten hamuta karsinan lattialta heinänkorsia. Se vaikutti sopeutuvan hyvin uuteen talliin. Juttelin karsinan toiselta puolen hetken aikaa tammalle ja lähdin sitten hoitamaan muita talliaskareitani. Onnellani ei tuntunut olevan rajaa; olin löytänyt juuri oikean hevosen.