Fiktion Airut

14.02.2016 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Kati, tallityttö (Siguri)

Olimme saapuneet kisapaikalle jo auringonnousun aikaan. Olimme päättäneet lähteä ajoissa liikkeelle, jotta meillä olisi paikan päällä aikaa valmistella Arra esteradalle. Onneksi kisapaikalla oli paljon vieraskarsinoita, jonne pystyi majoittamaan hevosia ennen kisoja. Kisapaikalla meitä ratsastajia hevosineen oli vasta kourallinen, mutta lisää pitäisi olla tulossa. Ilmoittautumisten mukaan meidänkin luokassa kilpaili ainakin neljäkymmentä hevosta.

Arra seisoi nätisti karsinassa ja haisteli vieraan paikan ja uusien hevosten hajuja. Tarkistin vielä, että kaikki varusteet ja hoitotarvikkeet olivat tulleet mukaan. Kaikki näytti olevan kunnossa. Meidän luokkamme alkaisi jo heti yhdeksältä, eli ihan hirveästi ylimääräistä aikaa ei ollut, vaikka luulin ajan ehtivän käydä pitkäksi!

Aloitin Arran siistimisen harjauksella. Pölyä lähti aivan hirveästi, vaikka olin harjannut tamman viimeksi ennen lähtöä. Sain kuitenkin pölykerroksen alta pian esiin kiiltävän rautiaan pienen hevosen. Arra seisoi yhäkin paikoillaan ja hamusi katosta roikkuvaa heinäpussia. Seuraavaksi putsasin tamman kaviot ja tarkistin vielä, että kengät olisivat hyvin paikoillaan. Kaikki näytti kuitenkin hyvältä ja tamma alkoi olla hiljalleen ulospäin siisti.

Meillä oli vielä tunti aikaa. Aloin letittää tamman pitkää harjaa yhdeksi palmikoksi niskaa pitkin. Tarpeenhan se ei missään nimessä ollut, mutta halusin antaa Arrasta siistin kuvan. Tämä pehko pitäisi kyllä leikata lyhyeksi ennen kesän kilpailuja, jäisi turhat hikoilut pois.

Lopulta sain tamman siistiin kuntoon ja lähdin hakemaan satulaa. Arra pullisteli hieman satulaa laittaessa, mutta sen kiristämiseen oli kyllä aikaa. Suitset menivät helposti päähän, ja pian tamma oli valmis lähtemään lämmittelemään. Talutin tamman karsinasta ulos ja hyppäsin sen selkään aivan karsinan vieressä olevalta korokkeelta. Pyysin ohi kulkevaa tyttöä auttamaan satulavyön kiristyksessä, ja hän auttoi mielellään. Kisapaikalla kaikki olivat yleensä todella hyvällä mielellä, vaikka luulisi tällaisen päivän aiheuttavan stressiä ihmiselle jos toisellekin.

Lähdimme Arran kanssa kiertelemään tallialuetta ja katselemaan vähän lähimaisemia. Tallin laidunten kohdalla tamma hiljensi vauhtia ja päästi suustaan kovan hirnahduksen, johon se sai vastauksia laitumella olevilta hevosilta. Osa tulikin aivan laitumen reunalle katsomaan uutta tammaa. Jatkoimme kuitenkin pian matkaamme lämmittelypaikalle.

Kentällä aloin mittailla jalustimia ja nostin ne sopivalle korkeudelle. Menimme vuorotellen käyntiä ja ravia sekä hieman laukkaa. En viitsinyt hengästyttää tammaa kovin ennen kisoja, mutta lämpimäksi se oli saatava. Muutenkin se oli joutunut seisomaan trailerissa jo monta tuntia matkalla tänne.

Lämmittelypaikalla meitä oli tällä hetkellä viisi. Olin ehtinyt aamulla vain nopeasti vilkaista lähtölistaa, mutta huomasin nimemme ensimmäisten seitsemän hevosen joukossa, sen tarkemmin en muistanut katsoa. Paikan päällä kyllä onneksi kuulutettiin ratsukot ennen radalle menemistä.

Kello alkoi lähestyä yhdeksää ja paikalle oli saapunut tuomareita, katsojia ja kuvaajia. Ravasimme kevyesti ympäri kenttää ja kuulimme ensimmäisten kahden hevosen nimen kuulutettavan. Kaksi hevosta lähti radalle ja niiden tilalle lämmittelyalueelle tuli neljä uutta ratsukkoa. Minua alkoi hieman jännittää, vaikka tiesin Arran osaavan kyllä työnsä. Silti, mitä jos unohdankin radan tai alkaisin hermoilla turhaan?

Kovin kauaa en ehtinyt miettiä erilaisia vaihtoehtoja radan suorittamiseen, kun kuulin sekä Fiktion Airutin että oman nimeni mainittavan. Se oli menoa nyt. Nyt ei auttanut enää muu kuin luottaa itseensä ja toivoa parasta!

10.10.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Jenna, tallityttö (Siguri)

Jenna ja Emma kävivät Hulmun sekä Airutin kanssa osallistumassa Metsälammen heijastinmaastoon:

Jälleen kerran auton nokka suuntasi kohti Metsälampea. Olimme heränneet aikaisin aamulla, lastanneet Airutin sekä Hulmun autoon ja lähteneet ajamaan ennen puolta päivää. Matka oli sujunut kaikin puolin onnistuneesti, ja paikan päällä olimme jo neljän jälkeen. Tallilla oli vain muutama ihminen, joten lastasimme hevoset autosta ulos, sidoimme ne pihassa olevaan hoitopaaluun ja aloimme purkaa autosta tarvittavia tavaroita hevosten lähelle.

Tämä oli minulle toinen kerta Metsälammen tallilla, mutta Emma oli paikalla vasta ensimmäistä kertaa. Kävimme hieman kävelemässä ympäri aluetta, ja esittelin hänelle rakennukset jotka muistin. Muutama tallityttö tervehti meitä iloisesti, ja tervehdimme heitä takaisin. Tallin omistajaa ei kuitenkaan vielä näkynyt, tosin eipä tapahtumakaan alkaisi vielä pitkään aikaan.

Harjasimme Emman kanssa tammat puhtaaksi ja teimme näille erilaisia lettejä harjaan sekä häntään. Airut ja Hulmu olivat valikoituneet ratsuiksemme ihan sattumalta, sillä suuri osa hevosista oli tämän viikonlopun joko kisamatkoilla tai vuokralla. Airut ei ollut erityisen maastovarma hevonen, mutta ajattelin tämän enemmänkin semmoisena kehitysratsastamisena, jotta tamma tottuisi kulkemaan jonossa myös vieraiden hevosten seurassa. Hulmu taas oli niin rento maastokaveri, että oli hyvä, että mukana oli edes yksi tuttu ja varma hevonen rauhoittamassa Airutia.

Tunnit kuluivat todella nopeasti ja paikalle ilmestyi jatkuvalla syötöllä hevosia. Jossain vaiheessa katsoin meitä olevan jopa yli kaksikymmentä, mikä oli ihan hurja määrä hevosia. Täytyi todella toivoa, että meidän hevosemme käyttäytyisivät nätisti – ties vaikka antaisivat porttikiellon, jos Airut lähtisi säätämään omiaan. Pian piha oli täynnä toinen toistaan hienompia hevosia, joita kaikkia yhdisti kasa heijastimia sekä lamppuja. Ilta oli jo pimenemässä joten lamput valaisivat mukavasti tallipihaa. Myös meillä oli omat heijastimemme; sekä minulla että Emmalla oli heijastinliivien lisäksi heijastinnauhoja sekä käsissä että jaloissa. Hevosilla taas löytyi heijastimia suojista sekä ommeltuna satulahuopiin. Olimme varautuneet vielä otsalamppujen kanssa, jotta varmasti näkyisimme pimeässä.

Kun kello löi seitsemän, lähdimme matkaan. Kuljimme jonon loppupäässä, ja Airut tuntui hieman levottomalta jo heti ensi metreillä. Onneksi edessämme kulkivat Emma ja Hulmu, jotka hieman rauhoittivat tammaa. Hiljalleen myös Airut tuntui ymmärtävän jutun juonen ja rentoutui lopulta huomattavasti.

Kuljimme loistavana jonona pitkin metsiä sekä autoteitä. Muutama ohikulkija jäi katsomaan pitkää ja hohtavaa hevosjonoa. Emmakin kääntyi jossakin välissä minua kohti ja totesi, että näkyisimme varmasti lentokoneeseen asti hohtavana letkana. Niin, en ihmettelisi, jokainen ratsukko oli todella panostanut näkyvyyteen.

Kello lähestyi yhdeksää kun pääsimme takaisin tallille. Riisuimme hevosilta varusteet pois ja lastasimme ne jo valmiiksi autoon. Päätimme jäädä vielä illan kunniaksi saunomaan maastoporukalla ja syömään hieman iltapalaa, sillä kotimatka olisi melko pitkä. Kaikin puolin uusiin ihmisiin oli mukava tutustua ja Emmakin oli sitä mieltä, että lähtisi mieluusti uudestaan Metsälampeen, kunhan mukava tapahtuma löytyisi.

Saunan jälkeen istahdimme hetkeksi vielä juttelemaan porukan kanssa, kunnes kello alkoi näyttää niin paljon, että meidän oli aika lähteä takaisin kohti Kuuralehtoa. Kiitimme talliporukkaa sekä omistajaa mukavasta illasta ja lähdimme pakkaamaan vielä viimeisiäkin tavaroita autoon. Ilta oli ollut kaikin puolin todella mukava, mutta kyllä kieltämättä oma sänky kuulosti todella houkuttelevalta.

30.07.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Kuuralehdon omistaja oli tuttuun tapaansa tuonut yön aikana uuden hevosen talliimme sanomatta siitä sanaakaan. Aamutallia tehdessäni en ensin edes havainnut mitään poikkeavaa, mutta kun aloin putsata karsinoita, tuli eteeni uusi rautias tamma. Sen huomaamisesta seurasi puhelu omistajalle, joka vain nauroi luurin toisessa päässä, mutta lopulta hän kertoi kyllä asiallisesti kaiken uudesta tammasta.

”Se oli iältään kymmenvuotias, kisauransa menestyksekkäästi aloittanut tamma”, kerroin tiedot eteenpäin Petralle. Olimme jääneet ihmettelemään tammaa karsinan eteen ja katsoimme, kuinka se hamusi heiniä maasta. ”Fiktion Airut. Minä ehdin jo nimetä sen Arraksi, mutta toki muutkin kutsumanimet kelpaavat”, jatkoin juttelemista Petran kanssa.
”Arra on ihan hyvä”, hän vastasi ja jatkoimme tamman tutkimista.
”Se näyttää kotiutuneen jo karsinaansa. Pitäisikö meidän lähteä näyttämään sille hieman tallialuetta?” kysyi Petra. Olin oikeastaan ajatellut samaa, joten nyökkäsin hänelle ja otin karsinan ulkopuolella roikkuvan riimunarun käteeni.
”Varo ettei se pure. Ei sitä tiedä, millaisen hurjapään omistaja tällä kertaa otti matkaansa”, naureskeli Petra. Astuin kuitenkin varmasti tamman karsinaan ja laitoin tälle riimun päähän. Arra kehtasi hieman luimistaa korviaan, mutta lähti sitten seuraamaan minua oikein mallikkaasti, kun maiskutin tälle hieman.

Kävelimme Petran ja uuden tamman kanssa ympäri piha-aluetta. Kiersimme maneesissa muutaman kierroksen ja kävimme katsomassa lähimaastoja. Arra vaikutti oikein sopeutuvaiselta, joskin sen täytyi tietyin väliajoin pysähtyä paikoilleen ja jäädä katselemaan tarkasti ympärilleen. Kävelimme myös tammalaitumen ohi, jonka reunalle Melisa ja Walma tulivat katsomaan uutta hevosta. Kaikki näytti sujuvan oikein hyvin, eivätkä tammat näyttäneet olevan moksiskaan tulokkaasta.

Kierreltyämme ympäri aluetta pääsimme lopulta takaisin talliin. Vein Arran karsinaansa, jossa se alkoi jälleen hamuta heiniä. Taputin tätä kaulalle ja astuin sitten ulos tämän karsinasta. ”Ihan mukavan oloinen tapaus”, sanoin Petralle, joka nyökkäsi.
”Toivottavasti pääsisimme pian kokeilemaan sitä selästä käsin”, hän vastasi. Ihastelimme tammaa vielä hetken aikaa, kunnes lähdimme jatkamaan kesken jäänyttä aamutallia.