Villahaan Apriina

09.07.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: (Petra ja) Ida, tallityttö (Siguri)

Petra:
Nämä olivat viimeisiä päiviämme Kuuralehdon alueella. Omistaja oli ilmoitusluontoisesti kertonut meille viime sunnuntaina, että hän oli löytänyt uuden, hieman isomman ja rauhallisemman alueen pitää tallia pystyssä, ja muutto tapahtuisi niin ripeästi kuin mahdollista. Viime päivät olimmekin kulkeneet edestakaisin kahden tallialueen välillä, siivonneet ja lastanneet ja purkaneet tavaroita sekä hevosia. Onneksi koko talliporukka oli ollut koolla, joten olimme saaneet nauttia yhdessä viimeisistä hetkistä tallialueella.

Oli torstai-ilta, kun olimme kaikki kokoontuneet tallitupaan. Pöydällä oli lista, jossa oli vielä tärkeitä asioita, jotka meidän tuli tehdä.
”Tallituvan huonekalut, hevosten varusteet…”, luetteli Ida ääneen listaa läpi.
”Huomenna viemme loputkin tammat uuteen talliin”, ilmoitti Sarita ja jatkoi kirjansa lukemista. Kati oli tekemässä meille keittiössä voileipiä ja Annika sekä Emma makasivat lattialla väsyneinä päivästä. Nelliä ei ollut näkynyt tallilla hetkeen, enkä oikein usko, että hänestä olisi ollutkaan hirveästi apua muuton kanssa. Saati Reetasta, jonka käsi oli yhä paketissa estekisoissa tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä.
”Tiedättekö, mitä meidän pitäisi vielä tehdä”, sanoin tytöille. Osa kääntyi katsomaan minua, mutta toiset jatkoivat keskittymistä omiin asioihinsa.
”Meillähän on vielä tallissa muutama tamma jäljellä – mitä jos lähtisimme tekemään viimeiset ratsastukset kentällä ja maastossa?” ehdotin kaikille. Tässä vaiheessa loputkin kääntyivät katsomaan minua.
”Ei paha idea. Voitaisiin pitää jonkinnäköinen leikki-ilta vielä viimeisten päivien kunniaksi”, pohti Annika ja nousi sitten seisomaan. Muutkin alkoivat hiljalleen innostua ideasta, joten päätimme porukassa kuka ratsastaa kenelläkin, ja lopulta tallitupa hiljeni meidän kaikkien lähtiessä hoitamaan hevosia.

Ida:
Kävelin Apriinan karsinaan harjasanko kädessäni, ja tamma nuokkui tuttuun tapaansa, vaikka joku astuikin sen karsinaan. Apriina oli todella nopea hoitaa, joten olin varustanut tamman jo reippaasti ennen muita. Niinpä ajattelin aikani kuluksi letittää vielä Apriinan harjan yhdelle palmikolle kulkemaan sen niskaa pitkin. Lopulta kaikki olivat valmiina lähtöön, joten talutin Apriinan pihalle, hyppäsin sen selkään, ja lähdimme kulkemaan kenttää kohti. Ravasimme muutaman kerran kenttää ympäri, kunnes kaikki hevoset tuntuivat olevan vetreitä. Meillä oli koko kenttä käytössä, vaikka yleensä se oli jaettu puoliksi – kentän puolivälissä olleet puomit olivat lähteneet jo rekan mukana uuteen talliin, joten tilaa oli reippaasti.

Kuulin Annikan ehdottavan maa-meri-laiva-leikkiä, johon ihmiset vastasivat myöntävästi. Annika jäi ensimmäisenä keskelle huutamaan, ja me muut juoksimme ja käännyimme minkä ehdimme. Pärjäsimme Apriinan kanssa aluksi jopa ihan hyvin, mutta puolessa välissä unohdin, kumpaan suuntaan piti lähteä, joten putosimme pelistä pois. Jäimme muiden ratsukoiden tapaan seuraamaan vierestä, kuinka Emma ja Raisa voittivat pelin. Leikimme vielä hetken aikaa peiliä sekä ’kenellä on päällään jotain punaista’ -leikkiä ratsastustehtävien muodossa, kunnes lopulta päätimme yhteistuumin lähteä maastoon.

Lähdimme kulkemaan tutuiksi tulleita metsäteitä, ja kaikki ratsastajat kulkivat peräkkäin aivan hiljaa. Metsä vaikutti todella rauhalliselta, ja myönnettäköön, että minusta tuntui jopa hieman haikealta jättää kaikki tämä tuttu taakseni. Lopulta päädyimme metsän läpi torille, ja mieleeni muistui, kuinka olimme kerran Petran kanssa tulleet ratsain aamukahville torilla sijaitsevaan kahvilaan. Myös eräs toritapahtuma, jonne lähdimme todella kiireisellä aikataululla Annikan kanssa, kävi mielessäni. Torin vakiotalutusratsu oli perunut tulonsa, joten olimme lähteneet Arnikan kanssa kokeilemaan, miltä lasten ratsuna oleminen tuntuisi. Kaikki muistot saivat mieleni todella herkäksi, joten purin huultani ja taputin Apriinaa kaulalle. Se kulki ohjat pitkänä jonon mukana eteenpäin ja näytti nauttivan viimeisestä maastoreissusta tutulla paikalla. Aavistikohan se, mitä muutoksia sen elämässä oli tapahtumassa?

Kun lopulta pääsimme tallin pihaan, hyppäsin alas tamman selästä. Lähdin taluttamaan sitä takaisin karsinaansa, jossa hoidin sen kuntoon yötä varten. Painoin pääni vielä tamman kaulaa vasten ja halasin sitä pidätellen itkua. Huomenna olisi viimeinen päivä, ja vielä olisi paljon tekemistä. Toivotin Apriinalle haikein mielin hyvät yöt ja lähdin jatkamaan iltaa tallityttöjen kanssa.

27.06.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Jenna, tallityttö (Siguri)

Olimme Idan kanssa päättäneet osallistua Kuuralehdossa pidettävään päiväleiriin. Odotimme leiriä porukalla jo monta päivää, kunnes lopulta kyseinen lauantai koitti. Olimme tulleet Idan kanssa jo aikaisin aamulla tallille, jotta voisimme vielä hieman siistiä aluetta ja tarkistaa myös vieraskarsinat, mikäli joku haluaisi sinne majoittaa hevosensa.

Kello alkoi hiljalleen lähestyä yhdeksää, ja tallialue täyttyi vieraista ihmisistä. Juttelimme hetken aikaa Saritan kanssa, kunnes hän otti ohjat haltuunsa ja alkoi esitellä itseään sekä kertoa hieman tulevasta päivästä. Katsoin vieraita ihmisiä, ja olin jopa hieman yllättynyt, kuinka paljon porukkaa oli saapunut paikan päälle. Kun Sarita lopettu puhumisen, juttelimme hetken aikaa muiden leiriläisten kanssa ja tutustuimme hieman toisiimme. Pian kello tuli kymmenen, ja oli aika siirtyä estetunnille.

Menin päätalliin hoitamaan Arnikaa ja juttelin samalla viereisessä karsinassa olevalle Idalle, joka harjasi Apriinaa. Tammat vaikuttivat todella rauhallisilta, vaikka edessä olikin melko pitkä ja rankka päivä. Ehkä ne eivät vielä tienneet, millainen mekkala tallin ulkopuolella oli – 15 vierasta ihmistä ja yhtä monta uutta hevosta!

Saimme tammat nopeasti kuntoon ja lähdimme kentälle. Tiina odotti siellä valmiina, ja hän oli jakanut kentän kahteen osaan tuntia varten. Jäimme Idan kanssa samalle puolelle, sillä tiesimme, etteivät Arnika ja Apriina olisi ihan omassa elementissään esteradoilla. Teimme kuitenkin pitkät alkuverryttelyt ja lähdimme ylittämään ihan hyvillä mielin esteitä. Apriina onnistui kieltäytymään jopa kolmella esteellä, mutta Arnikalla ne jäivät vain yhteen kertaan ja sekin oli täysin omaa vikaani.

Esteratsastuksen jälkeen oli aika siirtyä syömään. Juttelimme leiriläisten kanssa ja tutustuimme myös henkilöön, jolta olimme ostaneet muutaman hevosen. Lisäksi saimme kuulla, että leirille oli tullut ratsastaja myös meren yli Sveitsistä. Kaikin puolin ihmiset olivat todella mielenkiintoisia ja mukavia, ja puhumista todella riitti!

Kun kello alkoi lähestyä yhtä, lähdimme valmistelemaan jälleen hevosia. Arnika vaikutti hieman levottomalta karsinassaan, mutta rauhoittui heti, kun kävelin tämän viereen harjaämpäri kädessäni. Se selvästi tiesi, että pian olisi aika taas päästä liikkumaan. Hoidimme jälleen hevosia vierekkäisissä karsinoissa ja katsoin, kuinka Apriina nuokkui paikoillaan ja antoi Idan hoitaa tätä hyvin. Pian kaikki leiriläiset olivat valmiita, ja lähdimme jälleen kentälle harjoittelemaan koulukiemuroita.

Tunti oli melko kevyt, jopa hieman leikkisä, ja se sujui kaikin puolin hyvin. En ehtinyt hirveästi seurata ympärillä olevia ratsukoita, sillä keskityin kunnolla Arnikan kanssa touhuamiseen. Tamma kulki todella upeasti allani, ja se oli niin mielettömän rauhallinen ja helppo ratsu. Tunti tuntui kuluvan todella nopeasti, ja pian olikin aika käydä välipalalla ja aloittaa hevosten valmisteleminen leikkimielistä kauneuskilpailua varten.

Pidimme Arnikaa ja Apriinaa ruohikolla riimunarun päässä, ja annoimme niiden syödä ruohoa sillä aikaa kun letitimme näiden harjoja ja teimme kukista erilaisia koristeita. Pian kokoonnuimme sovitulle paikalle, ja Sarita valitsi voittajan kaikkien hevosten joukosta. Lisäksi hän nimesi myös erikoisimman ilmestyksen, ja naureskelimme hyvillä mielin yhdessä hevoselle, joka oli päättänyt kieriä maassa juuri ennen kilpailua, ja toiselle, joka oli syönyt koristeeksi tarkoitetun seppeleen kaulaltaan. Apriina sijoittui jopa toiseksi, mutta me Arnikan kanssa emme pärjänneet.

Ilta alkoi hiljalleen laskeutua, mutta vielä oli vuorossa maastoreissu. Päätimme Idan kanssa lähteä ilman satuloita liikkeelle, sillä tiesimme reitin olevan oikein mukava istua selässä. Lähdimme tallipihalta siistissä jonossa eteenpäin, eikä kukaan hevosista lähtenyt ohittelemaan saati saanut mitään muuta kohtausta. Kaikki tuntui menevän todella hyvin, ja ilta tuntui oikein mukavalta. Uskalsin jopa antaa Arnikalle hieman pidemmät ohjat, sillä se kyllä tiesi, kuinka kulkea jonossa. Myös takanani oleva Apriina sai kulkea hieman löysemmin ohjin, sillä Ida luotti tämän käytökseen täysin. Pian saavuimme takaisin tallipihaan, ja oli aika valmistella hevoset lähtöä varten.

Laitoimme Apriinan sekä Arnikan nopeasti talliin ja menimme auttamaan muita leiriläisiä hevosten lastauksen kanssa. Juttelimme vielä hetken aikaa ihmisten kanssa, kunnes kello alkoi lähestyä yhdeksää ja ihmiset alkoivat yksi kerrallaan lähteä tallialueelta. Lopulta pihassa olivat minun lisäkseni enää Sarita ja Ida, ja jäimme hetkeksi aikaa vielä juttelemaan päivästä. Kehuimme Arnikaa sekä Apriinaa siitä, miten ne olivat niin mahdottoman hienoja hevosia tämmöisiä tapahtumia varten. Lopulta lähdimme hoitamaan vielä iltatallia ennen kotiinlähtöä. Päivä oli ollut kaikin puolin ihana, ja toivoimme, että jatkossakin pystyisimme järjestämään yhtä mukavia tapahtumia!

19.06.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Petra, tallityttö (Siguri)

Ida ja Petra kävivät Apriinan sekä Arnikan kanssa osallistumassa Metsälammen juhannukseen:

Olimme lähteneet Idan sekä Apriinan ja Arnikan kanssa kohti Metsälammen tallia jo hyvissä ajoin. Me molemmat odotimme innolla tulevaa iltaa, sillä edellinen maastoretki kyseisellä tallilla oli ollut ihan huikea! Ajomatka sujui todella nopeasti, ja lopulta saavuimme tutulle tallille.

Aloimme lastata hevosia ulos ja talutimme ne samalle puomille, jossa olimme viimeksikin olleet Amarian sekä Raisan kanssa. Porukkaa ei ollut vielä hirveästi, mutta netissä olleen osallistujalistan mukaan meitä pitäisi olla suurin piirtein saman verran kuin viime kerran maastoreissulla. Minä jäin harjailemaan hevosia sillä aikaa, kun Ida lähti hieman kiertelemään ja katsomaan, näkyikö tallilla tuttuja naamoja. Hän tuli kuitenkin pian takaisin ja kertoi löytäneensä tallin omistajan päätallilta. Muutama tuttu tallityttökin näkyi, mutta heillä oli sen verran kiire omien hevostensa kanssa, että keskustelu jäi vain tervehtimiseen.

Laitoimme Apriinan ja Arnikan kuntoon melko nopeasti ja seurasimme sivusta, kun tallialueelle ilmestyi uusia ihmisiä. Varsinkin Apriina seisoi todella nätisti paikoillaan eikä näyttänyt välittävän edes ohi kävelevistä hevosista, mutta myös Arnika pysyi rauhallisena, joskin vieraat hevoset kiinnostivat tätä hieman enemmän. Kun varusteet oli saatu päälle, jäimme odottelemaan lisäohjeita. Kello oli noin varttia vaille kymmenen, eli lähtö olisi aivan pian edessä. Lopulta tallin omistaja ilmestyi pihaan, pyysi kaikkia kerääntymään ympärilleen ja kertoi hieman tulevasta maastoreissusta sekä ohjelmasta sen jälkeen. Pian kaikki lähtivät hakemaan hevosiaan, ja katsoimme yhdessä ratsastusjärjestyksen. Minä ja Apriina olisimme jonon loppupäässä, ja Ida ja Amaria kulkisivat heti perässämme. Lopulta kaikki olivat jonossa, osa hieman rauhallisemmin ja osa, no, ei ehkä niin rauhallisesti. Pääsimme kuitenkin lähtemään pian liikkeelle.

Kuljimme isoa tietä pitkin melko pitkän aikaa ja ohitimme muutamia talleja. Tieliikenne oli aivan ihanan hiljaista juhannusyönä, sillä kaikki olivat siirtyneet mökeilleen. Apriina käveli todella rauhallisesti eteenpäin, ja kun vilkaisin taakseni, näytti Arnikakin suorastaan nauttivan hiljaisesta kävelystä. Ida oli jopa uskaltanut antaa tällä hieman pidemmät ohjat, ja tamma kulki silmät lähes puoliummessa eteenpäin jonon mukana.

Kävelimme mukavia metsäteitä pitkin, ylitimme välillä suurempia autoteitä, ja varsinkin Pirunmetsä vaikutti suorastaan jännittävältä tähän aikaan yöstä. Keli oli oikein mukava, joskin hieman viileä, ja kaikki mukana olevat tuntuivat nauttivan matkasta. Aloimme pian saapua tutun näköiselle alueelle, ja tallin omistaja jäikin kyydistä pois. Hän lähti lämmittämään rantasaunaa iltaa varten, ja me muut jatkoimme matkaa tallille saakka.

Tallilla hyppäsin alas Apriinan selästä ja lähdin taluttamaan tätä tutulle paalulle. Kello oli noin puoli kaksitoista, ja ihmiset näyttivät samaan aikaan sekä pirteiltä että väsyneiltä. ”Menipä se nopeasti”, sanoin Idalle ja haukottelin.
”Niinpä, olisin mielelläni kävellyt vielä pidempäänkin!” hän vastasi ja alkoi nostaa satulaa pois Arnikan selästä. Minäkin jatkoin Apriinan purkamista, ja kun hevoset olivat valmiita, lähdimme viemään niitä tarhaan. Sen jälkeen haimme autosta vielä saunomisvarusteita ja lähdimme etsimään yhdessä rantasaunaa.

Suuri osa ratsastajista oli saunomassa, mutta osa oli jo mennyt nukkumaan. Lämmittelimme melko pitkään, juttelimme mukavia ja paistoimme jopa muutaman makkaran grillillä. Ida kävi uimassa, mutta minä jäin mieluummin nauttimaan saunan lämmöstä. Saunan jälkeen jotkut ihmiset jäivät vielä keräämään kukkia tyynyn alle laitettavaksi – myös minä ja Ida. Löysimme seitsemän erilaista kukkaa, ja lähdimme sitten kävelemään kohti yöpymispaikkaa.

Purimme tavarat sänkyjemme lähelle ja katsoimme ikkunasta, kuinka savu nousi rannasta päin.
”Voi ei, kokko!” sanoi Ida, ja lähdimme hetken päästä takaisin rantaan. Olimme meinanneet unohtaa koko kokon, joten lähdimme melko kiireellä juoksemaan. Onneksi sitä oltiin vasta sytyttämässä, ja se palaisi varmasti vielä pitkään.

Ihailtuamme kokkoa melko pitkään muiden hereillä olevien tallilaisten kanssa lähdimme laittamaan Arnikan sekä Apriinan talliin. Yö olisi melko viileä, eikä meillä tietenkään ollut loimia mukana. Tammat laidunsivat kaikessa rauhassa, eikä niitä tuntunut haittaavan, että haimme ne sisätilaan yöksi. Onneksi muutama karsina oli vielä vapaana, ja saimme hevoset majoitettua sisälle.

Lopulta lähdimme takaisin nukkumapaikalle, ja osa ihmisistä olikin jo sikeässä unessa. Jotkut supattelivat vielä keskenään, mutta minusta ainakin tuntui, että simahtaisin saman tien. Katsoin vielä, että kukat olivat varmasti tyynyni alla ja painoin pääni niiden päälle.
”Hyvää yötä”, sanoin vielä Idalle, joka nukkui vieressäni.
”Kauniita unia. Ja oman kullan kuvia”, hän sanoi hymyillen ja tuntui nukahtavan saman tien. Minäkin suljin silmäni ja toivoin, että juhannustaika toimisi.