Marrasvaaran Vilurkki

Nimi: Marrasvaaran Vilurkki, "Lurkki" Rekisterinumero: VH16-018-0595
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Marrasvaara, Cirus (VRL-12925)
Syntynyt: 27.02.2016, 14 v (satunnainen) Koulutustaso: ko: heB, re: 100 cm
Säkäkorkeus: 153 cm Painotus: Yleispainotus
Väri: Rautias Suku: 1-polvinen
Meriitit: -

Virtuaalihevonen | Kuvat © Luvat on

Luonne

Lurkin kanssa on ollut omat haasteensa, ja esimerkiksi kouluratsastuksessa kesti pitkään, että orin kanssa päästiin edes helppo B -tasolle. Lurkki ei ole nopea oppimaan, ja sen kanssa on todella käytetty aikaa ja vaivaa koulutukseen. Nykyään Lurkki kuitenkin liikkuu ratsastajan alla reippaasti eteenpäin ja suorittaa pohkeenväistöt, temponlisäykset ja siirtymiset hyvin apuja kuunnellen. Pohkeita saa käyttää reippaasti, minkä vuoksi Lurkki on hyvä hevonen myös aloittelijoille. Myöskään ohjasavuista ori ei ole turhan tarkka, mutta kaikista oleellisinta on se, että apuja käytetään määrätietoisesti, selkeästi ja napakasti.

Esteillä ori on aivan omaa luokkaansa, ja sillä riittää hyppyvoimaa aina metrin esteille. Ori on todella nopea liikkeissään, mutta vaatii myös ratsastajalta paljon askelten asettamista sopivan mittaisiksi ennen esteitä. Lurkin kanssa voi tulla ongelmia vastaan, jos se alkaa käydä kierroksilla ja lähtee ryntäämään eteenpäin kohti hyppyjä kuuntelematta ratsastajaa, joten on tärkeää, että ratsastaja tekee välissä myös muita tehtäviä ja pitää orin jatkuvasti kuulolla pidätteiden avuilla. Loppujen lopuksi Lurkki on kuitenkin osaava hevonen, joka hyvän ratsastajan alla suorittaa esteradat virheettömästi ja hyvällä ilmavaralla.

Tallikäytökseltään Lurkki on selväjärkinen ja kohtalaisen vaivaton. Nuoren ikänsä takia se saattaa olla melko malttamaton, mikä näkyy levottomana käytöksenä, jos hoitohetket pitkittyvät. Orin kanssa on parasta toimia tehokkaasti ja nopeasti, jolloin kaikille jää hoitotilanteista hyvä maku. Varustaminen, harjaaminen ja pesuhetket sujuvat yleensä ongelmitta, mutta ori on kuitenkin hyvä sitoa varmuuden vuoksi kiinni, jottei se koheltaessaan astu hoitajan varpaalle tai kolauta päätään ihmistä vasten. Taluttaessa Lurkki kulkee hyvin perässä, mutta saattaa jäädä ihmettelemään tarhassa olevia tammoja. Ori tyytyy kuitenkin yleensä olemaan hiljaa ja jatkaa kyllä matkaansa, kun hieman muistuttaa.

Kaikin puolin Lurkki on ihan mukava hevonen, jolla kuitenkin on omat nuoren orin piirteet. On odotettavissa, että ori rauhoittuisi ajan myötä, mutta ainoastaan aika näyttää.

Suku

i. Tuutikkitakki sh, rt, 152 cm - ii. Mainospoika evm iii. Pohtooja evm
iie. Viener evm
ie. Itikka evm iei. Mersu evm
iee. Karkulainen evm
e. Murhemieli sh, rt, 155 cm - ei. Onnen Oikku evm eii. Ottomaani evm
eie. Hilkku evm
ee. Iankaikkinen evm eei. Ihme Viritys evm
eee. Kaunokki evm
Syntynyt Varsa Emä Saavutukset
24.06.2016 o. Hukkapuron Turekki Rohkean Bilepirkko
29.09.2016 t. Syrjän Laalaa Vennamon Lulu

Kilpailukalenteri, valmennukset ja päiväkirja

Kouluratsastus (KRJ)

12.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 6/40
13.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 3/40
14.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/40
15.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 6/40
15.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 1/40
16.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/40
16.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 1/40
17.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 4/40
18.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 6/40
19.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 6/40
19.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/40
21.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/40
21.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 1/40
22.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 1/40
22.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 5/40
22.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 4/40
23.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/40
25.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 3/40
26.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/40
27.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 5/43
28.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 6/40
28.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 1/40
28.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 1/40
28.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 5/40
29.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 1/40
30.03.2016 - kutsu - KRJ / heC - 1/40
30.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 3/40
31.03.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/40
01.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/43
03.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 6/43
04.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 3/43
08.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/30
08.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/60
09.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/60
10.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 5/30
11.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/30
11.04.2016 - kutsu - KRJ / heC - 5/33
11.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 4/65
12.04.2016 - kutsu - KRJ / heC - 4/33
12.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 1/30
12.04.2016 - kutsu - KRJ / heC - 4/47
13.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 5/30
14.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 2/30
14.04.2016 - kutsu - KRJ / heB - 3/30

Esteratsastus (ERJ)

11.04.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 6/40
15.04.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
04.05.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 4/40
05.05.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/40
06.05.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/40
08.05.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 4/35
10.05.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
09.06.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/40
10.06.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
22.06.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 6/40
25.06.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
28.06.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/40
29.06.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/40
04.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 6/40
05.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
05.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 4/40
06.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
06.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
07.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/30
08.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
09.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
09.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/40
10.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
11.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
13.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/30
13.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/30
14.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/24
15.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/30
16.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/30
16.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/30
17.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/30
18.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/30
21.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/40
22.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
23.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
28.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 2/40
28.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/40
30.07.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
07.08.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 5/40
13.08.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 1/40
14.08.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 6/40
18.08.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 3/40
19.08.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 4/40
20.08.2016 - kutsu - ERJ / 100 cm - 4/40