Sumuvuorten Malkin

i. Morian (sh, rt, 162 cm) oli näyttävä suomenhevonen, jonka kanssa kierrettiin jo varsasta asti niin näyttelykehiä, laatuarvosteluita kuin myöhemmin kouluratojakin. Morian kehittyi nopeasti ratsuna, ja parhaimmassa kisaiässään se kävi näyttämässä taitojaan vaativa A -luokassa asti. Morian hurmasi tuomarit kerta toisensa jälkeen pitkillä askelilla, ja eräskin tuomari kuvasi Moriania ”puoliveriseksi hevoseksi suomenhevosen kehossa”. Morian oli melko vaivaton hevonen tallissa, ja kisareissuillakin sen suurin haaste oli sopeutuminen lyhyessä ajassa uuteen ympäristöön, varsinkin vieraiden orien lähettyvillä. Orin omistaja oli kuitenkin Morianille kuin kallio, johon tukeutua, ja yhdessä kaksikko kiersi menestyksekkäästi ympäri Suomea. Morian jätti jälkeensä yhteensä kuusi jälkeläistä, neljä oria ja kaksi tammaa, joista kaikki menestyivät isänsä tavoin jo nuorena kouluradoilla, osa myös muissa lajeissa. Morian eli pitkälle 28-vuotiaaksi terveenä, kunnes sen kunto yhtäkkiä romahti, ja omistaja joutui raskain sydämin päästämään orin vehreimmille laitumille.

ii. Attilan Merri (sh, rt, 165 cm) oli oikea iso kiltti jätti, jonka elämä alkoi pienellä maatilalla työhevosena. Merrin omistaja kuitenkin menehtyi, ja ori löysi uuden kotinsa nuoren miehen luota, joka alkoi kouluttaa työhevosesta kisaratsua. Koko elämänsä rauhallista työtä tehnyt Merri ei kuitenkaan loistanut kouluradoilla eikä esteillä, minkä takia myös omistaja tutustui ensimmästä kertaa elämässään valjakkoajon maailmaan. Kaksikko lähtikin valloittamaan valjakkokisoja, välillä jopa Suomen rajojen ulkopuolella, ja he pääsivät näyttämään taitonsa aina vaikeissa luokissa asti. Merri oli valloittava hevonen niin rauhallisen luonteensa takia kuin myös äärimmäisen tarkkuuden ja tyyneyden, mitä valjakkoajoon tuli, minkä takia se oli todella haluttu jalostushevonen. Valitettavasti tammat jäivät usein tyhjäksi, ja Merri jätti lopulta jälkeensä vain kaksi orivarsaa, joista toinen jatkoi isänsä jalanjäljissä valjakkohevosena. Merri päätti kisauransa 22-vuotiaana toistuvien jalkavaivojen vuoksi, ja lopulta se kuoli 26-vuotiaana ähkyyn omalla kotitallillaan.

ie. Daalia (sh, rnkm, 156 cm) oli kaunis, puhtaanvalkoinen suomenhevonen, joka hurmasi tuomarit näyttelykehissä kerta toisensa jälkeen. ”Tammaksi turhan ryhdikäs” toistui moneen kertaan arvosteluissa, mutta muu tammassa olikin sitten priimaa. Ainakin ulkoisesti. Daalia oli niitä hevosia, jotka monet tallityöntekijät kiersivät mielellään kaukaa. Se näytti hampaitaan satulavyötä kiristäessä, saattoi pukitella uudet ratsastajat selästä alas ja oli muutenkin aina pahalla tuulella. Tamman ollessa 7-vuotias eräissä näyttelyissä paikalla oli myös eläinlääkäri, joka huomasi tamman nuivan käytöksen, ja alkoi tutkia tätä tarkemmin. Hän huomasi selässä muutoksen, joka oli varmasti aiheuttanut kipua koko tamman elämän ajan, ja Daalia siirtyikin lääkityksen ja kuntoutuksen myötä eläkkeelle jo nuorena. Kivuttomaksi tammaa ei koskaan saatu, joten se päästettiin 8-vuotiaana pois kivuistaan. Daalia oli ehtinyt varsoa yhden varsan ennen kuin selkävaivat todettiin, ja orivarsa Morian kiersi emänsä tavoin kouluradoilla näyttämässä taitojaan vaativissa luokissa asti.

e. Sumuvuorten Merilla (sh, rn, 156 cm) oli sporttinen ruunikko tamma, joka kisasi menestyksekkäästi niin esteillä kuin koulu- ja kenttäratsastuksessakin. Aivan omiaan Merilla oli esteillä, ja varsinkin maastoesteradat sekä erikoisesteet se suoritti aina kovalla vauhdilla ja käsittämättömällä varmuudella – vaikka ratsastaja selässä olisikin jännittänyt. Merilla oli luonteeltaan hyvin perinteinen suomenhevonen, kiltti ja rehti sekä aina valmiina töihin, ja tästä syystä myös äärimmäisen haluttu hevonen siitoskäyttöön. Merillan kisaura keskeytyi kolme kertaa tiineyden ja varsomisen ajaksi, ja jokaisella kerralla se jätti jälkeensä hienoja usean lajin kisaratsuja, joskin luonteita riitti laidasta laitaan. Tamma menehtyi vasta 17-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen, mutta se sai elää hyvän elämän yhdellä tallilla ja omistajalla aivan varsasta asti sekä lähteä omalla laitumellaan tuttujen hevosten ympäröimänä.

ei. Rillatus (sh, rt, 149 cm) oli pieni suomenhevonen, jonka sydän oli puhdasta kultaa. Rillatus muutti 6-vuotiaana ratsastuskouluun, ja opetti siellä monia ratsastajanalkuja. Rillatus oli äärimmäisen kärsivällinen hevonen, joka sieti epämääräisiä apuja, tallissa huutamista sekä epävarmoja käsittelyotteita. Tästä syystä ori saikin ratsastuskouluista normaalisti poiketen pysyä orina. Rillatus kävi esittelemässä este- ja koulutaitojaan ratsastuskoulujen välisissä kisoissa milloin kenenkin ratsastajan kanssa, ja aina sen suorittaminen oli varmaa ja laadukasta. Rillatus sai kolme jälkeläistä, joista kaksi tammaa jäivät ratsastuskouluun isänsä tavoin ja yksi suuntasi kisakentille. Ori lopetettiin 25-vuotiaana, kun sen vauhti hiipui ja tulehduskierteet jaloissa alkoivat.

ee. Marissa (sh, m, 156 cm) oli näyttävä ja sporttinen hevonen, jonka ratsastuskoulutus aloitettiin jo todella nuorena. Marissan kanssa kierrettiin estekisoja aina 110 cm luokissa asti, ja vaikka tamma oli herkkä hevonen, näytti se kisoissa parastaan, vaikka ratsastaja välillä mokasikin. Herkkyys näkyi valitettavasti myös tamman muussa käyttäytymisessä, ja se esimerkiksi säikkyi herkästi yhtäkkisiä ääniä, sateenvarjoja, jopa nurkan takaa yllättäen tulevia tallikissoja. Tästä syystä, kun Marissaa alettiin käyttää jalostukseen, oli ensiarvoisen tärkeää, että orilla olisi hyvä ja tasainen luonne. Onneksi kaikki neljä jälkeläistä perivätkin isän luonteen, ja Marissa puolestaan periytti jälkeläisilleen hienoa hyppytekniikkaa. Marissa muutti 20-vuotiaana tätiratsuksi Lappiin, jossa se eli vielä vuosia tyytyväisenä luonnon rauhallisuudesta nauttien, kunnes se löytyi 25-vuotiaana yllättäen menehtyneenä laitumeltaan.