Koston Tuhlari

19.12.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Annika n (entinen omistaja)

Tuhlari on edistynyt ratsukoulutuksen saralla oikein mallikkaasti, ja tänään oli jälleen kerran hyppypäivä. Eihän me mitään metrien korkuisia esteitä oltu vielä päästy hyppäämään, mutta pikkuhiljaa. Kolmevuotias orini oli valmiina työntekoon, ja vaikka se sähläsi ihan omiaan harjauksen aikana – muun muassa talloi mun varpaille kaksi kertaa – sain sen silti varustettua, ja päästiin lähtemään kentällekin. Tuhahdin kiristäessäni satulavyötä, ori oli nimittäin lihonut varmasti ainakin sata kiloa! No, Tuukka kokosi pienen radan kentälle samalla kun verryttelin orin kanssa. Se ravasi alkuun vähän tahmeasti tavoilleen uskollisena, mutta kun sain kummankin pohkeen läpi, löytyi orista hieman vauhtiakin, ja rupesi se ravaamaan myös hieman enemmän takaosallaan, vaikka eihän me mitään tuuppinkia edes yritetty. Tuhlan kanssa aloiteltiin estetreenit sillä, että tultiin pääty-ympyrällä olevaa laukkapuomitehtävää. Pari ensimmäistä yritystä mentiin puomit kolisten, ja jouduin komentamaan paksukaista poniani reippaammin eteen, jolloin suoritettiinkin tehtävä ilman kolinoita. Tuhla oli sitä mieltä, että tänään se ei todellakaan tekisi mitään vapaaehtoisesti, joten päätin jättää jo vaikeammat sarjatehtävät seuraaviin kertoihin. Tultiin ensimmäisenä varsinaisena esteenä pientä pystyä, jonka Tuukka siihen oli kasannut, ja ensimmäisellä kerralla otettiin puomi matkaan ja karjuin miehekkeelle, että puomi olisi mahdollisimman nopeasti takaisin paikoillaan, sillä tultiin melko lyhyen tien kautta, ja nyt napautin pohkeella ponnistusvaiheessa, ja kyllähän se poni sitten jalkojaan nosteli, hyvä poni! Tultiin vielä toisesta suunnasta, ja taas napautuksen voimin mentiin yli. Siinä välissä käveltiin hetki, ja päätin ottaa viimeisenä vielä suhteutetun linjan viidellä laukalla, ja kun sen saisin onnistuneesti, olisi hyvä lopettaa. Tuhlaankin tuli jostain taikaiskusta lisää vauhtia, ja tarvittiin vain kaksi yritystä, että päästiin esteiden yli minun mielestäni hyvällä tyylillä, ja siihen me hyppelöt sitten lopetettiinkin. Ravailtiin orin kanssa hetki kentällä, ja käveltiin loppukäynnit tallitiellä. Tuukka raivasi esteet pois, ja tallissa meitä odotti valmiiksi laitetut päiväruuat ja herkut, sekä puhdas toppatakki orille. Oli mulla sitten ihana mies. No, orilta kamat pois, takki niskaan, tarhaan ruokien kanssa ja se oli siinä.

20.09.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Annika n (entinen omistaja)

Kauan sitä odoteltiin, Koston suomenhevosten kasvattia syntyväksi. Käytiin Tuukan kanssa joka päivä paijailemassa emätammaa, ja miltei asuttiin sen karsinalla viimeiset viikot. Hoin joka päivä, että kyllä se varsoo ihan varmasti huomenna. Juotiin Meowin kanssa kahvit, ja mentiin takaisin talliin päivystämään, sillä tamma oli osoittanut merkkejä lähestyvästä varsomisesta. Ja se pääsi silti tekemään kaiken salassa yöllä, kun me miehekkeen kanssa nukahdettiin pariksi tunniksi. Herätys oli mukava, sillä meille kerrottiin että tuo ihana tammamamma oli synnyttänyt ihanan punarautiaan orivarsan. Olihan se vähän muhkea ja lyhytjalkainen, eikä se ollut ihan kauneimmasta päästä noin niinkuin virallisesta näkökulmasta katsoen. Mutta se tapitti meitä kumpaakin tummanruskeilla nappisilmillään, ja horjahteli ottaessaan ensiaskeleita. Ei siitä kedon kauneinta kukkasta tulisi, mutta ainakin se osoittautui luonteelliseksi oikeaksi helmeksi. Se oli alusta alkaen ystävällinen, ja reipas.

Kun sitten koitti se päivä, kun tuo pieni punarautias möhkäle saapuisi kotiin, odotettiin sitä kuin kuuta nousevaa. Meow kaasuttelikin hyvissä ajoin aamupäivästä pihaan, ja vaikka vettä tihutti taivaan täydeltä, seisottiin koko perhe odottamassa tuota punaista ponia kotiin. Kun riimunnaru oli tukevasta mun kädessä, ja paperit oltiin kirjoitettu kuntoon, toivotti nainen hyvää onnea uuden perheenjäsenen kanssa, ja kaasutteli tiehensä. Siinä me sitten seistiin; minä, mies ja lapset. Ja The Poni. Tuhlari toljotti meitä kuin vähäjärkisiä, ja me tuijotettiin takaisin. Loppujen lopuksi saatiin orivarsa kuitenkin tarhaan syömään päiväheiniä, ja kyllä me sinne lasten kanssa jäätiin syöttelemään sille minttunameja, joista se selvästi piti. Kyllä siitä vielä hyvä tulisi, mä tiesin sen.