Hetken Herttajätkä

Luonne

Jos Jätkältä kysyttäisiin, minkälaisessa asemassa herra ajattelee olevansa, olisi vastaus luokkaa ”tallin kunkku”, tai vähintäänkin jotain yhtä kornia. En ole vieläkään päässyt mietteissäni loppupäätökseen, onko pojan pitkäpinnaisuus hyvä vai huono asia. Orilaumassa täytyy tasaisin väliajoin isommilleen ryppyillä ja raukkojen hermoja koetella, mutta yhä uudestaan Jätkä painetaan sinne joukon alimmaksi. Ainakin poika jaksaa yrittää, ja kiitän kyllä lauman muita oreja kärsivällisyydestään, sillä suuremmilta nujakoilta on säästytty. Tai sitten Jätkä oikeasti onkin sisimmissään hieman avuton eikä ymmärrä valtaneuvotteluista mitään, täytyy vain toivoa että iän tullessä järkikin pojalla kasvaa, sillä onhan se melkoisen nuori reppana vielä.

Ei, kyllä se orin pitkäpinnaisuus on ehdottomasti huono asia. Sillä yhtä paljon kuin se jaksaa laumassakin asemaansa koetella, sama heijastuu ihmistenkin kanssa työskentelyyn. Enpä voi tallin työntekijöitä moittiakaan, mutta yleensä se olen minä jolle Jätkän käsittely siunaantuu apukäsien kadotessa ties minne nurkkien taakse pakoon. Mutta sehän on niin sievä ja ponikokoinenkin! Oman kokemuksen mukaan, ponikokoiset niitä pahimpia ovat. Taluttaessa täytyy vähintäänkin se riimu kietaista turvan ympäri, sillä toisten hevosten lähellä Jätkästä on mukavaa pomppia kohti taivasta, ja jos kavereita ei näy, täytyy niitä lähteä kaahottaen sitten etsimään. Korviin eikä mahan alle koskeminen ei ole kivaa vaan täytyy luimia ja hampaitaan väläytellä, eikä vyötäkään tai mitään muutakaan saisi kiristää. Pieni salaisuus onkin, jota eivät monet tiedä, että kun Jätkää käskee ei yleensä tarvitse kuin kerran kunnolla käskeäkään. Kyllähän se yrittää vaikka mitä, mutta kun tekee selväksi kenen kauroja syödään, sen säännöillä pelataan, ei mikään enää tunnukaan niin kamalalta se yhteistyö kuin hetki sitten. Niimpä kunnon auktoriteettien, kuten eläinlääkärin tai kengittäjän kanssa, ei tarvitse hiuksiaan repiä vaan Jätkä osaa jopa paikoillaan hiljaa seistä. Ikinähän poika ei ole purrut tahi potkinut, se on vain sitä kuuluisaa testaamista. Kunhan luottamus saadaan kohdilleen ja huomio keskitetyksi, on Jätkänkin kanssa mahdollista viettää rauhallisia harjaushetkiä ja tuokioita jolloin saa vain hengähtää. Ne vain ovat hieman harvassa.

Joukkuepelaajaa Jätkästä ei saa, ei sitten millään. Oli se sitten ryhmässä ratsastusta kentällä tai maastossa, kuoriutuu Jätkästä aina se joukon tasapainoa häiritsevä kiusankappale, joka yrittää muiden edelle ja ylle joka asiassa. Todetkoon tosin mielenkiintoisena poikkeuksena, että Iken kanssa sillä on jopa parivaljakkoluokkiinkin pystytty osallistumaan, uskokaa tai älkää. Usean hevosen kanssa sitä yhteistyötä pitikin kokeilla, mutta Iken kanssa se vasta loksahti, tuo järkkymättömän rauhallinen kaveri kun Jätkää luultavasti parhaiten sietääkin. Vaikka yhteispeli näillä kahdella sujuukin miltei moitteetta, jätetään ne huonoimmat päivät mainitsematta, loistaa Jätkä selvästi parhaiten yksin ollessaan, ilman niinsanottuja häiriötekijöitä. Ike, kiitos kaikesta rauhallisuudestaan, ei siltikään aina jaksa Jätkän kiusaamista ja pompottelua sietää. Niimpä yksin vaunujen edessä kuin ratsaillakin Jätkä on reipas ja rohkea menijä, herkkä avuille ja kaikenkaikkieen topakka työntekijä. Yllättävän taipuisa myös, mitä ei uskoisi tuota tasapaksua ja lyhytjalkaista olemusta katsoessa. Kärryjenkin edessä suoriutuu kääntymiset ja vääntymiset moitteetta. Kauniit liikkkeensä varsinkin koulupuolella ori onkin selvästi perinyt palkituilta vanhemmiltaan, ja yllättävästi jälleen, löytyy pojan askelluksesta voiman lisäksi sitä toivottua keveyttä. Suunnitelmissa onkin kavuta ainakin vaativan B:n tasoisiin kisoihin tulevaisuudessa, sillä uskon että rahkeet pojalla siihen kyllä riittävät.

Kuten jo päätellä voi, on kisamatkat väsyttäviä ja stressaavia, meille ihmisille siis. Jos Jätkää kuljetetaan yksin, hienoa, mutta kaverin kanssa täytyy varmistaa että poika sidotaan tarpeeksi lyhyelle narulle, jotta tämä ei yllä naapureitaan härnäämään. Kisapaikalla taas riemu repeää ja juhlat alkaa, kun Jätkä huomaa kaikki ne hevoset ympärillään. Tiedossa on pyörimistä, hyörimistä, huutamista ja noh, kaikkea mahdollista kukkoilua. Pitkällä pinnalla ja yhteistyöllä saadaan kuitenkin myös tuloksia. Jätkä tuntuu jo kotonakin antavan paljon suorittaessaan, mutta kisoissa se todellakin näkyy. Liekö se sitten egonsa kanssa haluaa muille näyttää osaamisensa, mutta niin kauan kuin tulee sijoituksia eikä hylkyjä, olen tyytyväinen.

Luonne © entinen omistaja: Lamia, VRL-13332