Harmonian Tuiver

19.09.2020 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Kati, tallityttö (Siguri)

Tuiver oli vanhenemassa. Ei ori tietenkään mikään ikäloppu vielä ollut, hevonen parhaassa kisaiässä, mutta ennen heti ratsastusvalmis ori tarvitsi nykyään paljon pidemmät alkuverryttelyt, jotta se liikkui rentona ratsastajan alla. Myös tänään teimme pitkään alkulämmittelyjä. Siirtymiset, taivutukset ja kaikki sujuivat aivan rutiinilla. Tuiver oli tuttuun tapaansa energinen, mutta se kuitenkin pysyi hyvin kuulolla.

Lähdimme harjoittelemaan erilaisia laukkatehtäviä. Lämmittelimme ensin käynti-laukka-siirtymisillä, mutta vaihdoimme melko nopeasti keskiympyrälle, kun huomasimme orin olevan varsin hyvin kuulolla ja valmis laukkatehtäviin. Teimme ympyrällä hieman taivutuksia sekä ratsastajan tasapainoharjoituksia, ja lopulta siirryimme ympyräkahdeksikolle tekemään samoja tehtäviä. Lisäksi otimme mukaan vastalaukkaharjoitukset niin, että kahdeksikon toinen ympyrä kuljettiin myötä- ja toinen vastalaukassa. Tuiverilla oli erinomainen tasapaino, ja laukkatehtävät sujuivat todella mallikkaasti.

Tunnin loppupuolella siirryimme hiomaan lisättyjä askellajeja. Liikuimme orin kanssa kentän jokaisen sivun eri tempossa, lyhyet sivut yleensä normaalissa käynnissä tai ravissa, pitkät sivut samoin mutta lisättyinä. Ori pidensi askeliaan todella hyvin, eikä sitä tarvinnut pyytää montaa kertaa suorittamaan. Omaa moottoria löytyi juuri sopivasti, ja myös valmentaja jaksoi kehua Tuiverin liikettä. Selästä käsin liikkuminen tuntui myös miellyttävältä.

Lopputunnista jatkoimme vielä hieman ratsastajan istuntaharjoituksia ja nostimme jalustimet kaulalle. Teimme voltteja sekä laukannostoja, ja kieltämättä keskivartalo sai hyvää treeniä, kun yritin olla puristamatta jaloilla liiaksi orin kylkiä. Erityisesti valmistelut sujuivat huolellisesti, eikä ihme, sillä halusin olla varma, ettei ori lähtisi yhtäkkiä nostamaan laukkaa. Ilman jalustimia tasapaino nimittäin oli hyvin vaakalaudalla, mutta loppujen lopuksi selässä pysyttiin, ja kun jalustimet laskettiin jälleen alas, oli oma olo paljon kannatellumpi.

Teimme melko pitkät loppukäynnit, jotta ori varmasti palautuisi kunnolla eikä saisi lihasjumeja tai muita rasitusvaivoja. Sellaista se nykyään Tuiverin kanssa oli, jatkuvaa huolenpitoa, ettei mennä yli jaksamisen.

22.08.2020 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

”Muista ne pidätteet”, huuteli Tiina kentän laidalta. Tuiver halusi vain juosta eteenpäin, eivätkä avut tuntuneet menevän orille ollenkaan läpi. Tämä oli jo neljäs kerta valmennuksen aikana, kun orilta tuntui katoavan korvat täysin – eivät äänet, painoavut eikä edes ohjista vetäminen tuntunut pysäyttävän oria.
”Rauhoitu itse selässä, huokaise muutaman kerran syvään”, sanoi Tiina. Helppo hänen oli noin ajatella, hän sai vierestä katsella, kuinka yritin rystyset valkoisina puristaa ohjia. Tein kuitenkin, kuten käskettiin ja rentoutin hieman käsiä sekä istuntaa ja huokaisin muutaman kerran syvään. Hengityksellä selvästi oli suuri merkitys, sillä hiljalleen myös Tuiver alkoi jälleen koota itseään ja palautua kuulolle.

Päivän valmennus tuntui menevän yhtä vuoristorataa. Toisina hetkinä liikkeet sujuivat erittäin sulavasti ja orin askeleet olivat mukavan rennot mutta huolitellut, mutta sitten kun jotain tapahtui, ei liikkumisesta tullut enää mitään. Yhdestä asiasta olin varma: orin kanssa en kisailisi, en ikinä!
”Kokeillaan sitten vähän ympyrätyöskentelyä”, keskeytti Tiina ajatukseni. Lähdin suuntaamaan pääty-ympyrälle, jossa teimme siirtymisiä sekä hieman vastalaukkaharjoituksia. Mitä enemmän työskentelimme, sitä enemmän minusta tuntui siltä, että Tuiver oli todella hieno kouluhevonen – ei vain minua varten.

Lopputunnista päätimme vielä rauhoittaa tilannetta ja teimme pysähtymisiä pelkän istunnan avulla. Tuiver kulki välillä kaula kaarella, ja se kyllä loppujen lopuksi kuunteli kaikki avut hyvin. Aina, kun ori alkoi kiriä vauhtia, valmistelin sen pysähtymiseen. Ori totteli, mutta pidemmällä tähtäimellä tällä ei tuntunut olevan vaikutusta – ori ei selvästi ymmärtänyt syy-seuraus-suhdetta siihen, että mitä enemmän se yrittää kiriä, sitä varmemmin se joutuukin pysähtymään. Meillä olisi Tuiverin kanssa vielä paljon opeteltavaa.

Valmennus päättyi ristiriitaisiin tunteisiin. Kai tästä vielä noustaisi, mutta ihan heti en haluaisi orin selkään nousta.