Aavan Peikko

15.10.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Petra, tallityttö (Siguri)

Minulla oli tänään aikainen herätys – aivan liian aikainen. Olin lupautunut hoitamaan Peikon kuntoon aamulla, sillä tänään orilla oli edessään suuri päivä: se oli menossa ensimmäiseen laatuarvostelutilaisuuteensa. Olin tallilla jo puoli kuuden aikaan harjaamassa oria ja laittamassa sitä kuntoon kuljettamista varten. Peikko tuntui olevan hyvin känkkäränkkä tänään, ja toivoin sydämeni pohjasta, että muutaman tunnin ajomatka rauhoittaisi sitä hieman. Mietin kaikkia mahdollisia skenaarioita hoitaessani pienhevosen kuntoon, mikä sai minut hetki hetkeltä hermostuneemmaksi.

Kello oli puoli seitsemän, kun Sarita astui tallin ovista sisään hyvin unisena. Omistaja oli tänään hoitamassa muita asioita, joten Sarita oli lupautunut esittämään orin tilaisuudessa. Hän kantoi autoon tarvittavat tavarat sillä aikaa kun minä laitoin orin häntään letin. Se ehtisi todennäköisesti purkautua matkan aikana, mutta hyvällä tuurilla se kestäisi päivän ajan. Kun ori oli valmis, jäin katsomaan sitä huokaisten rauhoittavasti. Voi hyvänen aika, miten pystyikään ihmistä jännittämään!

Pian Saritakin oli lähtövalmis. Lähdimme taluttamaan oria yhdessä kohti autoa, ja siitäpä se sota syttyi. Peikko suhtautui hyvin vaihtelevasti kuljetusautoon, ja tämä oli taas näitä päiviä, ettei sitä meinannut saada sisään sitten millään. Ääntelimme, työnsimme, vedimme, teimme kaikkemme. Kaksikymmentä minuuttia sitä tappelua kesti, kunnes Peikko lopulta luovutti ja käveli autoon sisään. Laitoimme Saritan kanssa hevosauton luukun kiinni ja jäimme juttelemaan vielä hetkeksi, kunnes Sarita lopulta nousi auton rattiin.
”Onnea”, totesin Saritalle. Sitä todella tarvittaisiin!

25.08.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Kuuralehtoon oli tullut tänään äiti ja tytär katsomaan myytäviä hevosia. Tyttärelle etsittiin uutta kisaratsua, ja meillä sattui sopivasti olemaan myynnissä muutama kisaikäinen kasvatti, jotka etsivät kuumeisesti uutta kotia. Mikään hevosista ei kuitenkaan tuntunut olevan tytölle koeratsastuksen perusteella se oikea, joten he olivat jo valmiita luovuttamaan hevosen ostamisen meidän kauttamme. Tyttö hoiti päivän päätteeksi viimeiseksi kokeilemansa orin kuntoon, mutta lähtiessään pois hevosen luota hän huomasi viimeisessä karsinassa pienen orin syömässä lattialta heinää.
”Voisinko kokeilla tätä?” hän sanoi katsoessaan Peikkoa, joka näytti tyytyväiseltä karsinassaan. Omistaja hieman epäröi, mutta antoi tytön kuitenkin kokeilla Peikkoa; olihan ori jo saavuttanut paljon meidän luonamme, ehkä senkin oli aika aloittaa uusi luku elämässään?

Peikko satuloitiin, talutettiin kentälle, ja tyttö hyppäsi tämän selkään. Peikko testasi tuttuun tapaansa hieman ratsastajaa, mutta tyttö näytti hallitsevan orin. Myös muut tallitytöt kerääntyivät kanssani kentän reunalle katsomaan kaksikon menoa. Peikko ei tottunut uuteen ratsastajaan hirveän nopeasti, mutta kaksikko näytti lopulta päätyvän jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen. Koeratsastuksen jälkeen tyttö ja äiti olivat aivan myytyjä, ja alustavat kaupat sovittiin.

Viikkoa myöhemmin olimme Peikon karsinassa sanomassa tälle hyvästit. Myös omistaja oli paikalla, ja kertoi avoimesti katuvansa suuresti sitä, että oli mennyt myymään näin ihanan tuittupään eteenpäin. Mitä Kuuralehto olisi ilman Peikkoa? Olihan se tunnetusti tallin pienin hevonen, ja varsinkin Emma oli saanut orista esiin upean kisaratsun kouluradoille. Juttelimme pitkän tovin, kunnes omistaja sanoi ääneen sen, minkä me kaikki halusimme kuulla: hän peruisi kaupat.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin omistajan puhelin soi. Ostajan äiti soitti ja kertoi heidän löytäneen toisaalta hevosen, joka oli tuntunut paljon paremmalta ratsulta tyttärelleen. He pahoittelivat kovasti kauppojen perumista, mutta kaikin puolin puhelu vaikutti sujuvan hyvässä hengessä. Puhelun jälkeen omistajan kasvoille nousi leveä hymy, ja hänen silmät näyttivät myös kostuvan onnesta(, minkä omistaja itse kiisti!). Omistaja käveli takaisin Peikon karsinaan ja halasi tätä.
”Älä huoli, ei me sinua mihinkään myydä”, sanoi omistaja hiljaisella äänellä. Myös muut tallilaiset olivat huomattavan helpottuneita päätöksestä; Peikko nimittäin nyt vaan kuului Kuuralehtoon, sitä ei auttanut kiistäminen.

11.06.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Olin tullut jo hyvissä ajoin aamulla hoitamaan oritallia. Olin ehtinyt lakaista lattiat ja putsata karsinat, ja seuraavaksi vuorossa olikin sitten hevosten liikuttaminen. Puolet hevosista oli onneksi kesälaitumilla, joten työmääräkin oli huomattavasti pienempi.

Olin laittamassa Puuhalle satulaa, kun kuulin ovelta ääniä. Oletin sen olevan jokin tutuista tallikavereista, mutta kääntyessäni tarkemmin katsomaan huomasin vieraan tytön ovella.
”Moi”, se sanoi varovasti, ja minä jäin katsomaan häntä.
”Moikka”, vastasin ja jäin hieman odottamaan, mitä asiaa hänellä oli.
”Sä olet varmaan Sarita? Omistaja sanoi, että saattaisin löytää sut täältä”, se jatkoi ja olin hieman hämilläni.
”Joo?” vastasin varovasti. Uusi tyttö esittäytyi Emmaksi ja kertoi, että hän oli ollut yhteydessä muutama päivä sitten tallin omistajaan. Hän oli erittäin kiinnostunut tulemaan tallille hoitamaan hevosia ja ratsastamaan, ja lyhyen kokonsa puolesta omistaja oli ollut enemmän kuin iloinen – saisi meidän pienhevosetkin vihdoin kunnolla liikuntaa. Emma kertoi harrastaneensa ratsastusta muutaman vuoden ratsastuskoululla mutta oli nyt kahden vuoden tauon jälkeen löytänyt tiensä Kuuralehtoon. Toivotin Emman todella tervetulleeksi ja lähdin hieman näyttämään hänelle oritallia.

Kun olimme kiertäneet tallin joka nurkan, sattui omistaja kävelemään sopivasti ovista sisään. Hän kysyi Emmalta, tahtoisiko tämä koittaa ratsastamista, ja Emma vastasi myöntävästi. Kävin pikaisesti varustehuoneessa ja takaisin tullessani minulla oli kädessäni punainen ämpäri, jossa luki Peikko.
”Löydät varmaan itse karsinan”, sanoin ystävällisesti Emmalle ja annoin hänelle tavaraämpärin. Hän lähti etsimään oikeaa hevosta, ja minä taas menin jatkamaan Puuhan varustamista.

Kun olin valmis, lähdin kävelemään kentälle. Omistaja ja Emma olivat juuri saaneet Peikon valmiiksi, joten he lähtivät kävelemään perässäni. Kuuntelin, kuinka takana olevat ihmiset puhuivat Emman ratsastuskokemuksesta ja siitä, että häntä hieman jännittää uusi paikka ja uudet hevoset. Pääsimme lopulta kentälle, ja pyysin omistajaa pitämään satulaa paikoillaan sen aikaa kun hyppäsin selkään. Emma pääsi itse Peikon selkään, ja niin lähdimme ratsastamaan kenttää ympäri omistajan katsellessa sivusta.

Alkukäyntien jälkeen nostimme molemmat ravin ja lähdimme tekemään ravivoltteja. Seurasin oman ratsastukseni ohella Peikkoa ja Emmaa, jotka näyttivät löytäneen nopeasti yhteisen sävelen. Olin jopa hieman yllättynyt, ettei Peikko keksinyt mitään ratsastajan pään menoksi, mutta hyvä niin!

Teimme hetken aikaa erilaisia tehtäviä, kuten pohkeenväistöä ja jopa hieman sulkutaivutuksia, kunnes omistaja huusi, että koettakaapa nostaa laukka. Lähdin Puuhan kanssa heti pitkän sivun alusta reippaaseen laukkaan, ja Puuha totteli kaikin puolin todella hyvin. Peikko näytti kuumenevan hetkessä, mutta Emma osasi pitää orin hyvin hallussaan. Laukkasimme hetken aikaa, kunnes siirryimme loppukäynteihin ja lopulta hyppäsimme alas hevosten selästä.

Lähdimme kävelemään tallille ja omistaja jatkoi juttelua Emman kanssa. Hän kehui tyttöä hyväksi ratsastajaksi ja piti erityisesti siitä, että hän osasi hallita hieman haastavammatkin orit hyvin. Omistaja toivotti omalta osaltaan Emman tervetulleeksi joukkoon ja lähti sitten hoitamaan omia asioitaan. Me kävelimme Emman kanssa takaisin talliin ja jäimme hoitamaan Puuhan ja Peikon ratsastuksen päätteeksi. Puuha seisoi tuttuun tapaansa kiltisti karsinassaan, mutta Peikon karsinasta kuului semmoisia ääniä, jotka viittasivat orin riehuvan ja steppailevan paikoillaan. Emma tuntui kuitenkin olevan hyvin määrätietoinen hoitaja, ja hän sai jopa Peikon rauhoittumaan.

Kun orit oli hoidettu, näytin Emmalle vielä hieman talliympäristöä ja esittelin tammatalliakin. Lopulta lähdimme yhdessä hoitajien huoneeseen keittämään teetä ja tutustumaan toisiimme. Emma vaikutti todella mukavalta, ja hän varmasti pääsisi vielä pitkälle hevosten kanssa.