Kaamoksen Viola

i. Viimo (sh, rt, 155 cm) oli nuoresta asti oikea maailmanmatkaaja. Se kävi varsana omistajansa kanssa kiertämässä näyttelyitä ympäri Pohjoismaita ja ikääntyessään, kun kouluratsastuksen alkeet alkoivat sujua, nähtiin kaksikkoa myös kisakentillä eteläisemmässä Euroopassa asti. Ajan myötä, kun taitoa karttui, pääsi Viimo näyttämään osaamistaan jopa vaativa B -luokassa, ja varsinkin etelämmässä katsojat olivat todella kiinnostuneita suomalaisesta, hieman raskasrakenteisemmasta hevosesta, joka kuitenkin suoritti kouluradat puoliveristen tavoin. Viimo oli luonteeltaan todella vaivaton, ja sen kanssa arki sujui niin kotitallilla kuin kisareissuillakin. Orissa tuntui olevan kaikki palaset kohdillaan, mikä varmasti myötävaikutti myös siihen, että Viimo sai elämänsä aikana jopa 16 jälkeläistä, joista valtaosa jatkoi kilpailemista isänsä tavoin. Viimo jouduttiin lopettamaan 26-vuotiaana pitkään jatkuneiden jalkavaivojen takia.

ii. Vilukko (sh, rt, 150 cm) oli suomenhevosori, josta povattiin työhevosta maaseudulle. Taitava vetäjä ori olikin nuoresta asti, jopa niin hyvä, että maatilan emännän sukulaislapsi halusi kouluttautua orin kanssa valjakkoajoon ja siirtyä peltotöistä kisakentille. Vilukko ei ollut askeliltaan kaikista näyttävin, ja rakenteeltaan se oli hyvin perinteinen, työhevosmallinen suomenhevonen, mutta kaikki mitä se teki, se teki täydellä sydämellä. Hyvä työmoraali ja yhteistyöhalu ihmisten kanssa ylsivät myös kärryjen edestä talliin asti, ja Vilukko olikin todella pidetty hevonen hyvän luonteensa vuoksi. Ori haali talliinsa useita palkintoja, ja maatilanpitäjien piireissä sana osaavasta työhevosesta kiiri siinä määrin, että Vilukko sai lopulta 12 jälkeläistä, joista valtaosa jäi peltotöihin mutta osa lähti kiertämään koulu- ja valjakkokisoja. Vilukko eli terveenä aina 29-vuotiaaksi asti, kunnes yhtäkkinen ähky vei orin huonoon kuntoon ja se lopetettiin omalle kotitallilleen.

ie. Sylvia (sh, rt, 157 cm) oli todella näyttävä kouluhevonen, joka suoritti vaativa B -luokan radat sekä osasi yksittäisiä tehtäviä myös korkeammilta luokilta. Tamman erityisiä vahvuuksia olivat temponvaihtelut sekä sen herkkyys, mikä näkyi ensisijaisesti todella nopeana reagointina apuihin. Sylvia oli parhaimmillaan osaavan ratsastajan alla, mutta antoi paljon anteeksi myös vasta-alkajille, mikä teki siitä yhdessä tamman hyvän luonteen kanssa todella pidetyn hevosen. Sylvia oli onnekkaassa asemassa asuessaan koko elämänsä vain yhdellä omistajaperheellä, ja heidän omalla kotitallillaan vietettiin todella rauhallista arkea. Sylvia sai elämänsä aikana kaksi jälkeläistä, joista toinen lähti näyttöön ja käyttöön, mutta toisen varsan syntyessä tuli valitettavasti komplikaatioita, ja sekä varsa että emä menehtyivät molemmat.

e. Humun Tuiske (sh, rt, 150 cm) ei saanut elää sitä kaikista parasta nuoruutta, vaan valitettavasti tamma joutui käymään läpi niin epäpätevät omistajat kuin huonot tallipuitteetkin. Tamman kanssa aloitettiin ratsastuskoulutus jo todella nuorena, ja omistaja käytti paljon pakotteita ja rankaisuja epäsopivasta käytöksestä. Tuiskeesta ei kasvanut varsinaisesti kilttiä, vaan todella huomaamaton, itsensä jatkuvasti pienemmäksi tekevä hevonen, joka oli tallissa sulkeutunut ja radoilla vaati pitkät lämmittelyt, jotta se pystyi rentoutumaan ratsastajan alla. Kyllä Tuiskeen kanssa päästiin kilpailemaan helppo A -luokan kouluradoilla ja 90 sentin esteillä, mutta usein palautetta tuli jännittyneestä suorittamisesta. Tuiske ehti saada kaksi jälkeläistä, kunnes omistaja lopulta päätti myydä tamman sen ollessa vasta 13-vuotias – ja siitä tamman elämä vasta alkoi! Tuiske muutti tallille, jossa oli tilaa tarhata ja laumassa kemiat kohtasivat. Uusi omistaja teki asiat hevoslähtöisesti, ja Tuiske tuntui heräävän henkiin aivan uudella tavalla. Tamma sai nauttia elämästään useita vuosia tätiratsun virkatehtävässä, kunnes todennäköisesti jo nuoruudesta lähtöisin olevat rasitusvammat kävivät sietämättömiksi ja Tuiske siirtyi 19-vuotiaana vehreimmille laitumille.

ei. Humu (sh, rt, 156 cm) syntyi juoksijasukuun, mutta todella nopeasti kävi ilmi, että ori oli sukunsa musta lammas. Se keskittyi enemmän haaveilemaan ja nauttimaan rauhallisista, aurinkoisista päivistä, eikä sillä ollut paloa raviradalle. Niinpä Humu myytiin viisivuotiaana harrastekotiin, jossa sen kanssa touhuiltiin paljon maastakäsin sekä käytiin leikkimielisissä kisoissa niin koulu- kuin esteradoillakin. Humu oli todella maastovarma, ja sen kanssa käytiin kesällä paljon myös maastoesteradoilla ihan höntsäilymielessä. Humu oli rakenteeltaan ihan komea ja ryhdikäs ori, juoksijataustansa takia hyvin sporttisen mallinen, ja vaikka ori ei koskaan käynytkään näyttelyissä, oli omistaja varma, että se olisi palannut näyttelyreissuilta kotiin useiden arvonimien ja ruusukkeiden kera. Humu sai elämänsä aikana vain yhden jälkeläisen, kun omistajan tuttava etsi tammalleen erisukuista oria. Jälkeläisiä oli tarkoitus teettää lisää, mutta valitettavasti Humu sai vasta 14-vuotiaana sairaskohtauksen ja kuoli omalla kotilaitumellaan.

ee. Tyttö Tomera (sh, rt, 153 cm) syntyi todella varmajalkaisena, mistä myös nimikin. Tytön kanssa ei ollut tarkoitus missään vaiheessa lähteä kilpailemaan, mutta niin vain hyväluonteinen tamma yhdessä osaavan omistajansa kanssa kouluttautuivat yhdessä sekä kouluratsastuksen helppo A -tasolle että esteille 90 senttiin asti, ja kisareissulta palattiin todella usein palkinnon kera. Kaksikko kävi kokeilemassa muutaman kerran menestyksekkäästi myös kenttäratoja, ja Tyttö todella näytti parastaan mitä kummallisemmilla esteillä. Aktiiviset kisavuodet keskeytyivät kolme kertaa, kun Tyttö odotti ja hoiti varsojaan, mutta muuten arki menikin sekä treeneissä että kisakentillä – mutta se tuntui olevan Tytön mieleen! Tyttö jouduttiin lopettamaan 21-vuotiaana pahan kaviokuumeen myötä.