Hunajapuron Silja

12.06.2026 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Siguri)

Silja oli jo vuosia sitten eläköitynyt kisakäytöstä, ja nyt alkoi olla hiljalleen aika vähentää myös arjessa tapahtuvaa ratsukäyttöä ennestään. Henkisesti Silja oli aivan elämänsä kunnossa, mutta fyysisesti sen jalat kipeytyivät työskentelystä, eikä palautuminen ollut enää niin nopeaa kuin ennen. Pakko oli myöntää, että Silja ei todennäköisesti olisi kanssamme enää pitkään. Sitä suuremmalla syyllä vietimme kaiken ajan, mitä pystyimme, yhdessä hauskoja asioita tehden.

Tänään me opettelimme uuden taidon: suuren jumppapallon liikuttamisen turvalla. Vaikka ratsuksi Siljasta ei enää ollut, oli sen todella hyvä saada aivoille virikettä erilaisia temppuja tehden. Siljan ensireaktio kentällä olevaan jumppapalloon oli uteliaan hämmentynyt, ja se lähestyikin palloa hieman kylki edellä, valmiina ponkaisemana poispäin, jos pallo hyökkäisi. Melko nopeasti kävi kuitenkin selväksi, että pallo ei suinkaan ollut täällä vain pienen hevosparan kiusana, vaan sen kanssa oli tarkoitus lähteä työskentelemään.

Koska Siljan kanssa oltiin tehty paljon maastakäsin, se sai melko nopeasti jutun juonesta kiinni. Tamma lähestyi palloa, kuului naksautus ja tamma sai herkun. Tamma lähestyi hieman lisää, sama homma. Hiljalleen tamman liikettä vahvistaen myös turpa löysi pallon luo, ja kun pallo liikahti, säpsähti Silja hieman. Koska taskusta tuli kuitenkin herkkuja jännään tilanteeseen, päätti Silja jatkaa työskentelyä.

Hevosen oppimista oli aina hauska katsoa. Varsinkin hevonen, joka jaksoi yrittää ja todella ratkoa päässään, mitä herkkujen eteen oli tehtävä. Silja lukeutui juuri näihin hevosiin, eikä kestänyt kauaa, kun se jo työnsi turvallaan palloa eteenpäin ja jäi odottamaan palkkaa. Sama homma toistui, ja pallo liikkui hyvää vauhtia eteenpäin.

Vajaa puoli tuntia riitti siihen, että myös Silja sai tarpeekseen yhden tehtävän toistamisesta ja kiinnostui enemmän kentän laidalla olevista ruohotupsuista. Se oli selvästi merkki lopettaa harjoittelu tältä päivältä, mutta hauskaa meillä oli!

11.06.2022 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: omistaja (Siguri)

Jo parhaat kisavuotensa nähnyt Silja pääsi pitkästä aikaa verestämään muistiaan kisakentille. Jo eläkeikään päässyt tamma oli ollut viime vuodet rennossa ratsastuskäytössä, mutta virtaa vanhalla rouvalla riitti vaikka muille jakaa, minkä vuoksi Siljan kanssa lähdettiin ensin treenaamaan tavoitteellisesti (tamman omaan tahtiin totta kai) koulukiemuroita loppukevään ajan, ja treenikuukaudet päättyivät kesäkuun alussa järjestettäviin kouluratsastuskisoihin.

Silja oli kisareissuilla jo vanha konkari, ja se jaksoi hyvin sekä aamun hässäkän tallilla että myös pitkän ajomatkan. Lämmittelykentällä Silja ei välittänyt muista hevosista, vaikka yksi nuorempi suomenhevostamma tuli monesti lähes perään kiinni. Kouluradalla enemmän taisi jännittää Hennaa, joka oli ensimmäistä kertaa ratsastamassa vaativan tason ratoja. Onneksi alla oli kuitenkin luottohevonen, joka ei ratsastajan jännityksestä juuri piitannut vaan suoritti radan erinomaisesti.

Seurasin sivusta ratsukon ohjelmaa ja olin todella tyytyväinen Siljasta. Se selvästi antoi kaikkensa ja oli omassa elementissään työskennellessään kouluratsuna. Miinuspisteitä tamma sai hieman töksähtelevistä liikkeistä, jotka eivät johtuneet ainoastaan vanhuudesta vaan tamman liikkuminen oli ollut aina hieman jäykkää. Joka tapauksessa Silja sijoittui lopulta kuudenneksi – tulos ei yltänyt aivan mitalisijoille mutta oli äärimmäisen hyvä hevoselle, joka ei ollut nähnyt kisakenttiä aikoihin!

Kotimatka sujui kaikin puolin hyvin, mutta kotikarsinaan palatessaan Silja oli selvästi normaalia väsyneempi. Pitkä päivä otti selvästi sen voimille, mutta niin se sai ottaakin. Siljassa riitti virtaa, mutta kyllä se oli kisauransa jo tehnyt ja eläkepäivänsä ansainnut.

23.03.2021 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: omistaja (Siguri)

Kevät. Mutaa. Märkää. Kylmää.

Vaikka ulkona paistoi aurinko, näytti lämpömittari vajaata viittä astetta. Takatalvi tuntui tulevan aina uudestaan ja uudestaan, ja kesän lähestyminen näytti hyvin kaukaiselta.

En nauttinut viileistä keleistä. Enkä varsinkaan siitä, kuinka ennen ratsastusta oli kylmä ja ratsastuksen jälkeen oli hiestä läpimärkä. Koskaan ei ollut hyvä.

Ja sitäkin vähemmän nautin hevosista, jotka saivat itsensä loimista huolimatta kurattua päästä kavioihin. Kuten Silja.

Silja oli yleensä rauhallinen. Se seisoi paikoillaan hoitaessa ja seurasi taluttaessa perässä rauhallisin askelin. Laitumella Silja kuitenkin päästi sisäisen varsansa valloilleen ja loikki lätäköstä toiseen pukitellen ilmaa. Sitä ei haitannut kura, lumi tai vesisade. Päin vastoin, mitä huonompi keli oli, sitä paremmin Silja tuntui jaksavan.

Ja niin me vietimme taas tämän päivän Siljan kanssa kahdestaan pesulassa. Kura oli ehtinyt pinttyä karvan alle ja sitä sai todella hinkata esiin. Silja seisoi paikoillaan, katsoi välillä ympärilleen ohi kulkevia hevosia, mutta jatkoi sitten taas pilkkimistä pää matalalla.

Tiesin, että putsaaminen oli turhaa. Menisi ehkä tunti, enintään kaksi, ja tamma olisi taas samassa kunnossa kuin aloittaessamme.

Mutta sellaista se oli. Hevosenomistajan kevät.