Riikinnevan Hulmutar

10.10.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Jenna, tallityttö (Siguri)

Jenna ja Emma kävivät Hulmun sekä Airutin kanssa osallistumassa Metsälammen heijastinmaastoon:

Jälleen kerran auton nokka suuntasi kohti Metsälampea. Olimme heränneet aikaisin aamulla, lastanneet Airutin sekä Hulmun autoon ja lähteneet ajamaan ennen puolta päivää. Matka oli sujunut kaikin puolin onnistuneesti, ja paikan päällä olimme jo neljän jälkeen. Tallilla oli vain muutama ihminen, joten lastasimme hevoset autosta ulos, sidoimme ne pihassa olevaan hoitopaaluun ja aloimme purkaa autosta tarvittavia tavaroita hevosten lähelle.

Tämä oli minulle toinen kerta Metsälammen tallilla, mutta Emma oli paikalla vasta ensimmäistä kertaa. Kävimme hieman kävelemässä ympäri aluetta, ja esittelin hänelle rakennukset jotka muistin. Muutama tallityttö tervehti meitä iloisesti, ja tervehdimme heitä takaisin. Tallin omistajaa ei kuitenkaan vielä näkynyt, tosin eipä tapahtumakaan alkaisi vielä pitkään aikaan.

Harjasimme Emman kanssa tammat puhtaaksi ja teimme näille erilaisia lettejä harjaan sekä häntään. Airut ja Hulmu olivat valikoituneet ratsuiksemme ihan sattumalta, sillä suuri osa hevosista oli tämän viikonlopun joko kisamatkoilla tai vuokralla. Airut ei ollut erityisen maastovarma hevonen, mutta ajattelin tämän enemmänkin semmoisena kehitysratsastamisena, jotta tamma tottuisi kulkemaan jonossa myös vieraiden hevosten seurassa. Hulmu taas oli niin rento maastokaveri, että oli hyvä, että mukana oli edes yksi tuttu ja varma hevonen rauhoittamassa Airutia.

Tunnit kuluivat todella nopeasti ja paikalle ilmestyi jatkuvalla syötöllä hevosia. Jossain vaiheessa katsoin meitä olevan jopa yli kaksikymmentä, mikä oli ihan hurja määrä hevosia. Täytyi todella toivoa, että meidän hevosemme käyttäytyisivät nätisti – ties vaikka antaisivat porttikiellon, jos Airut lähtisi säätämään omiaan. Pian piha oli täynnä toinen toistaan hienompia hevosia, joita kaikkia yhdisti kasa heijastimia sekä lamppuja. Ilta oli jo pimenemässä joten lamput valaisivat mukavasti tallipihaa. Myös meillä oli omat heijastimemme; sekä minulla että Emmalla oli heijastinliivien lisäksi heijastinnauhoja sekä käsissä että jaloissa. Hevosilla taas löytyi heijastimia suojista sekä ommeltuna satulahuopiin. Olimme varautuneet vielä otsalamppujen kanssa, jotta varmasti näkyisimme pimeässä.

Kun kello löi seitsemän, lähdimme matkaan. Kuljimme jonon loppupäässä, ja Airut tuntui hieman levottomalta jo heti ensi metreillä. Onneksi edessämme kulkivat Emma ja Hulmu, jotka hieman rauhoittivat tammaa. Hiljalleen myös Airut tuntui ymmärtävän jutun juonen ja rentoutui lopulta huomattavasti.

Kuljimme loistavana jonona pitkin metsiä sekä autoteitä. Muutama ohikulkija jäi katsomaan pitkää ja hohtavaa hevosjonoa. Emmakin kääntyi jossakin välissä minua kohti ja totesi, että näkyisimme varmasti lentokoneeseen asti hohtavana letkana. Niin, en ihmettelisi, jokainen ratsukko oli todella panostanut näkyvyyteen.

Kello lähestyi yhdeksää kun pääsimme takaisin tallille. Riisuimme hevosilta varusteet pois ja lastasimme ne jo valmiiksi autoon. Päätimme jäädä vielä illan kunniaksi saunomaan maastoporukalla ja syömään hieman iltapalaa, sillä kotimatka olisi melko pitkä. Kaikin puolin uusiin ihmisiin oli mukava tutustua ja Emmakin oli sitä mieltä, että lähtisi mieluusti uudestaan Metsälampeen, kunhan mukava tapahtuma löytyisi.

Saunan jälkeen istahdimme hetkeksi vielä juttelemaan porukan kanssa, kunnes kello alkoi näyttää niin paljon, että meidän oli aika lähteä takaisin kohti Kuuralehtoa. Kiitimme talliporukkaa sekä omistajaa mukavasta illasta ja lähdimme pakkaamaan vielä viimeisiäkin tavaroita autoon. Ilta oli ollut kaikin puolin todella mukava, mutta kyllä kieltämättä oma sänky kuulosti todella houkuttelevalta.

09.05.2015 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Jenna, tallityttö (Siguri)

Tallin omistaja oli jälleen päättänyt yllättää koko tallin väen uudella hevosella. Hän oli lähtenyt ilmeisesti jo aikaisin ja jättänyt tallin oveen lapun: ”Lähdin hakemaan hevosta, palaan illalla. Pitäkää talli pystyssä”. Noin puoli tuntia sitten omistaja oli soittanut ja sanonut olevansa täällä ihan näinä hetkinä. Olimme kokoontuneet porukalla tallin pihaan odottamaan hevosautoa, jonka nokka ilmestyi pian puiden välistä hiekkatieltä

Omistaja peruutti auton tammatallin eteen ja nousi ylös autosta. Hän pyysi meitä lastaamaan hevosen ulos, sillä hänellä itsellään oli jonkin verran paperitöitä hevosen suhteen tehtävänä. Omistaja antoi minulle hevosauton avaimet ja lähti juoksujalkaa kohti toimistoaan. Jäimme hetkeksi hölmistyneenä katsomaan hänen peräänsä, kunnes lopulta aloimme käydä tuumasta toimeen.

Avasin auton takaluukun ja ensimmäisenä minua vastassa oli ruunikon hevosen takapuoli. Ida löysi auton lattialta lappuja, jotka ilmeisesti olivat tärkeitä, mutta syystä tai toisesta jääneet lojumaan likaiselle lattialle. Hän luki ääneen lapuissa olevaa tekstiä, ja kävi ilmi, että tämä uusi hevonen oli nimeltään Hulmutar, ja se oli Riikinnevan tallilta. Ida luki Hulmutaren tietoja ääneen sillä aikaa, kun me Annikan kanssa aloimme lastata tammaa ulos autosta. Se totteli yllättävän kiltisti, ja pian me seisoimme pihassa ruunikon hevosen kanssa.

Ihailimme aikamme hevosta, joka sai nopeasti kutsumanimekseen Hulmu, ja mietimme yhdessä, millainen hevonen tästä vielä isona tulee. Ikää tammalla oli meille saapuessaan vasta vuoden verran, mutta koulutus alkaisi kuitenkin nopeammin kuin uskoisikaan. Lähdin hetken päästä taluttamaan Hulmua kohti uutta karsinaansa, ja jo heti tallin ovella sen täytyi päästää ilmoille todella kovaääninen hirnahdus. Muutama hevonen vastasi tälle vähintään yhtä kovalla äänellä, toiset vain tyytyivät työntämään päänsä ulos karsinasta ja tuijottamaan uutta hevosta. Talutin Hulmun oikeaan karsinaan ja jätin sen sinne. Ehkä sen olisi hyvä tutustua ensin uusiin naapureihinsa, ennen kuin lähtisimme hääräämään sen karsinassa.

Katsoin hetken tammaa karsinan ulkopuolelta ja lähdin kävelemään poispäin sen luota. Tamma vaikutti ihan mukavalta hevoselta, toivottavasti se sopeutuisi uuteen talliinsa.