Vinyamar connemara & new forest

Vinyamarin historia

Sabran isoisoisoisällä Edgarilla oli unelma, hän halusi kasvattaa englannintäysiverisiä laukkahevosia. Kymmenen vuotta haaveiltuaan Edgar vaimoineen päätti viimein ostaa syrjäseudulta tontin, johon rakentui vain vuodessa maineikas siittola, Vynerfield. Täysiverisiä hevosia myytiin hyvää vauhtia, ja laukkaurheilun lisäksi hevosia alettiin käyttää siihen aikaan suosittuun ketunmetsästykseen.

Kun Edgar päätyi kuolinvuoteelle, vannotti hän poikaansa jatkamaan suvun perintöä ja pitämään huolta tallin täysiverisistä. Edwin halusi kunnioittaa isänsä toivetta, ja hevostila jatkoi kasvamistaan. 1930-luvun lama kuitenkin vaikutti myös seitsenhenkiseen perheeseen, ja Vynerin perhe joutui luopumaan suurimmasta osasta hevosiaan. Jäljelle jäi vain kourallinen täysiverisiä, jotka kilpailivat menestyksekkäästi, mutta näyttivät myös vuosi vuodelta ikääntymisen merkkejä.

Kun tila alkoi ränsistyä, eikä Edwin enää jaksanut ylläpitää hevosia, oli kaksosten Edwardin ja Laylan vuoro astua kuvioihin. Sisarukset hoitivat tilaa vuoropäivin, ja yrittivät samalla käydä töissä sekä hoitaa perheitään - jotka molemmat asuivat sukutilan kotirakennuksessa. Sisarukset yrittivät ylläpitää laukkahevosperinnettä, mutta tarpeeksi moni epäonnistunut kisareissu kulutti kaksosten tallikassaa.

Edwardin nuorin poika Eldon ja Laylan vanhin tytär Leslie olivat kaikista kiinnostuneimpia vanhempiensa hevostilasta. Lasten innostusten myötä täysiveristen keskelle tulivat ensimmäiset ponit - connemaratamma Ivy ja newforestinponiruuna Shadow. Mitä vanhemmaksi serkukset kasvoivat, sitä enemmän he alkoivat ottaa vastuuta tallista. Leslie kuitenkin löysi miehen toiselta puolen Englantia ja muutti aikuisiällä lähelle Lontoota.

Leslien ja Deanin perhe kasvoi kolmella lapsella, joista keskimmäinen nimettiin Sabrinaksi. Sabralla kulki aito hevostytön veri suvussa, ja hän vietti kaikki nuoruutensa kesät äitinsä serkun, Eldonin, hevostilalla - josta viimeisetkin täysiveriset myytiin pois, ja tilalla oli enää vain kourallinen poneja. 17-vuotiskesänään maaseudulla ollessaan Sabra törmäsi myös nuoreen miehenalkuun, Ryaniin. Samana päivänä, kun opiskelut pääkaupunkiseudulla päättyivät, Sabra muutti Eldonin taloon lähelle Ryania. Nuoripari auttoi sukulaista tallitöissä, ja yhdessä talkoovoimin he korjasivat tallin sammaloituneen katon, lahonneet aidat ja karsinat, ja hiljalleen talli alkoi saada uutta eloa. Uusia poneja muutti talliin, ja tyhjät karsina täyttyivät kovaa vauhtia. Vuosista 2007 aina vuoden 2020 kesään asti talli kuitenkin tyhjeni hetkellisesti, kun Sabra ja Ryan viettivät lapsiperhearkea. Eldonin poismenon jälkeen tyhjäksi jääneen sukutalon ja lasten vanhenemisen myötä myös ajatus takapihalla sijaitsevasta ponitallista tuli ajankohtaiseksi. Vynerfieldin kyltti sai poistua tieltä, sillä talli yhdistettiin lähialueilla sen menestyneisiin täysiverikasvatteihin. Tilalle syntyi Vinyamar - ihana perhetalli, jonka päätähtenä ovat suloiset connemarat ja newforestinponit!

Tallialue

Ympäristö

Tallirakennukset

Kenttä ja maneesi

Toiminta

Vinyamarissa kasvatetaan poneja näyttöön ja käyttöön. Lisäksi tallissa järjestetään ratsastuskoulutusta, valmennuksia, kisoja, ja hevosia on myös mahdollista vuokrata. Vinyamar on lähialueensa ainoa ponitalli, joten tallielämästä kiinnostuneet ovat löytäneet tiensä ponitallile. Vinyamarista on tullut nuorten - sekä nuorten aikuisten - hevosihmisten kokoontumispaikka, lähes kodinomainen talli, jossa ihmiset viettävät vapaa-aikaansa ratsastaen, hoitaen hevosia ja osallistuen talliarkeen.

Henkilökunta

Sabrina Vyner - Tallin omistaja

Sabra on 33-vuotias reipas nainen, joka viettää päivänsä tallilla. Naisella on rento ote kaikkeen, ja hän elää hetkessä päivä kerrallaan. Sabra on nuorekas, ja hän on tallitytöille samaan aikaan autoriteetti ja äitihahmo sekä myös ystävä, jonka kanssa nauraa ja pitää hauskaa.

Omistajan perhe

Sabran mies Ryan on 34-vuotias, ammatiltaan metsätalousinsinööri. Ryan nauttii kotitalon ja -tilan hoitamisesta, ja vapaa-ajallaan hän remontoi miellellään tallialuetta. Mies on todella näppärä käsistään, ja on uusinut muun muassa tallin kaikki karsinat ja rakentanut oleskelutilan tallitytöille.
Samantha, eli Sam, on Sabran ja Ryanin vanhempi tytär, iältään 13-vuotias.
Sadie on pariskunnan nuorempi, 9-vuotias tytär.

X- Valmentaja

Etsimme valmentajaa!

X - eläinlääkäri

Etsimme eläinlääkäriä!

X, X, X, X, X - tallitytöt

Esittelemme tallitytöt pian, kunhan tutustumme heihin itse paremmin!