Sinclair Ion

Nimi: Sinclair Ion, "Sinca" Rekisterinumero: VH20-017-0000
Rotu: Exmoor Omistaja: Sherwood, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Ionic, Sirpa (VRL-00329)
Syntynyt: 19.04.2019, 5 v Koulutustaso: heB, 50 cm, noviisi
Säkäkorkeus: 125 cm Painotus: Yleispainotus
Väri: Ruunikko Suku: n. 2-polvinen
Saavutukset: Tavoitteena VVJL, ERJL, KRJL YLA

Virtuaalihevonen

Historia

Kyllä minä exmoorinponeista olin aiemminkin kuullut, olivathan ne sentään kotoisin kotimaastani. Mutta ikinä en uskonut löytäväni myynti-ilmoitusta tällaisesta ponista – saati että olisin saman tien kirjoittamassa ostotarjousta myyjälle! Sinca vaikutti kaikin puolin sympaattiselta ponilta, hieman pyöreältä ja hitaalta, mutta niin kovin kiltiltä. Ponin suvusta en osannut sanoa paljoa, sillä en tuntenut rodun kasvattajien kasvatustyötä, mutta olin kuullut suuresta Ionicista, jossa myös ori oli syntynyt ja kasvanut aina viisivuotiaaksi asti.

Minulla kävi onni, kun sain lopulta Sincan osaksi ponijoukkoamme. Juuri, kun olin päättänyt keskittyä pelkkiin shetlanninponeihin, löytyi tällainen aarre! Mutta ei tällaista tilaisuutta voinut jättää käyttämättäkään.


Luonne

Sinca on kaikkea muuta, kuin perinteinen poniori. Se tuntuu rikkovan kaikkia mahdollisia sukupuolirooleja lähtien siitä, että sen talvella kertynyt vatsa muistuttaa enemmän viimeisillään olevaa kantavaa tammaa kuin hyvin syönyttä oria. Sinca on ehkä maailman kiltein poni käsitellä, ja se on todella rauhallinen myös silloin, jos ympärillä häätää villejä lapsia. Orilla ei tunnu olevan koskaan kiire, ja se tekee kaiken hyvin harkiten ja rauhassa. Tästä syystä myös hoitaja saa harjata, varustaa ja pestä orin aivan omaan tahtiinsa ilman, että ori alkaa hermostua tai käydä kierroksilla.

Sinca on kaikkien kaveri, ja erityisen nopeasti orin saa pysymään iholla kiinni, jos sille tarjoaa herkkuja. Orilla on kuitenkin paha tapa kerjätä ihmisiltä, joilta se on aiemmin saanut jotain hyvää, mutta tarpeeksi napakalla käskemisellä pahan tavan saa kyllä loppumaan. Taluttaessa Sinca ei tunnu tarvitsevan aina riimunaruakaan, ja jos se meinaa lähtee väärään suuntaan, riittää orin kutsuminen luokse ja taskun kaivaminen – ori kyllä ravaa vauhdilla luokse jos on edes pieni mahdollisuus, että taskusta löytyisi jotain herkullista!

Ratsastaessa rauhallisuudesta on myös toisinaan haittaa, sillä oria täytyy jatkuvasti pyytää eteenpäin. Vauhdin ei saa antaa tippua, sillä Sinca on erittäin taitava hidastamaan liikettä juuri sen verran, ettei ratsastaja huomaa mitään, kunnes havahtuu siihen, että alla ravaa hyvin tahmea ja jalkojaan lähes maata pitkin laahaava poni. Sinca ei ole kovin motivoitunut ratsu, mutta sitäkin kiltimpi: selässä saa olla miten päin tahansa ja apuja käyttää kuinka hiljaa tai kovaa tahansa, ori tottelee kyllä eikä hermostu. Tästä syystä Sinca onkin äärimmäisen hyvä talutusratsu aivan pienemmille aloittelijoille.

Esteillä Sincaa ei ole myöskään vauhdilla pilattu, mutta osaavat ratsastajat saavat kyllä orin liikkumaan ja ylittämään esteet. Ori saattaa ensin kokeilla muutamalla kieltäytymisellä, onko työnteko tänään aivan pakollista, mutta jos ratsastaja osaa napakasti kertoa, että kyllä on, ylittää Sinca esteet todella pehmeällä hyppytyylillä. Vieraita esteitä Sinca hieman aristaa, mutta hyppää kyllä yli, kunhan ratsastaja näyttää myös selässä mallia ratsastamalla oria rohkeasti eteenpäin.

Valjakkoponina Sinca on kaikkein parhaimmillaan. Se on helppo varustaa, ja pieneksi oriksi (suuresta vatsasta huolimatta) sillä on todella hyvä kunto ja jaksaminen erityisesti kestävyysosuuksilla. Hitaan vauhtinsa takia ajajalla on hyvin aikaa myös keskittyä ohjaamaan ponia pienempienkin porttien läpi, ja Sincan kanssa on helppo rauhassa hioa reittejä aivan loppuun saakka. Kärryjen edessä Sincalta löytyy myös hieman normaalia enemmän vauhtia, ja se nauttiikin pitkistä maastoretkistä – niin kärryjen kanssa kuin myös ratsuna ja käsihevosenakin.

Sinca on herttainen poni, joka jää varmasti jo erikoisen rotunsa puolesta monen ihmisen mieleen. Orin kanssa on todella mukava viettää aikaa yhdessä puuhaillen, ja parhaimmillaan orin kanssa työskennellessä stressille ja huolille voi sanoa hyvästit!

Suku

i. Cefnmoor Spike
exm, rn, 127 cm
-
ii. Myrmoor Silas
-
iii. Bluefield Saw
evm
iie. Femie Unity
evm
ie. Emyrafon Tesni
-
iei. Chasity Knox
evm
iee. Dusten Wendy
evm
e. Caetlin Ion
exm, ?, 121 cm
evm
ei. Harlan of Daneswell
-
eii. Strongford Hawkeye
evm
eie. Dolivia of Greenglow
evm
ee. Camden of Picar
-
eei. Vivid Apetite
KTK-III, Excellent, Ch-DR
eee. Daydream
evm

Jälkeläiset


Sinca on jalostuskäytössä

Kilpailukalenteri

Valjakkoajo (0 kpl)

Päiväkirja ja valmennukset

22.05.2015 Kouluvalmennus – kirjoittanut: Tiina, valmentaja (Siguri)

Tulossa!