Korpihovi

Inari

VH20-018-0630

Suomenhevonen, tamma, Voikko, 152 cm
s. 14.05.2019, 6 v (satunnainen)
Koulupainotus: vaB, 70 cm

Omistaja: Korpihovi, Siguri (VRL-11290)
Kasvattaja: Koivusuo, Merja J.

Luonne

Inari syntyi suurella siittolalla. Se oli jo nuorena todella suuriliikkeinen, ja sen menoa laitumella jaksoi ihailla pitkään. Inari ajo- ja ratsastuskoulutettiin kotitallillaan, mutta 5-vuotiaana se myytiin potentiaalisena kisaratsuna eteenpäin. Tamma löysi hyvän kodin Lappeenrannasta, jossa sen kanssa valmennuttiin vaativaan luokkaan ja aloitettiin hyvä kisaura. Inarin omistaja kuitenkin huomasi jo melko varhain tamman olevan aivan väärä hevonen hänelle ratsastusmielessä, joten tamma etsi pitkään hiljaisessa myynnissä omaa kotiaan. Meille Inari pääsi, kun tuttavani puhui ystävänsä myyntihevosesta, jota päätimme käydä Vilman kanssa katsomassa.

Luonnetta ja historiaa tulossa lisää pian!

Kuvat © Henna L

Suku

i. Narvana sh, rtkm, 155 cm evm ii. Nirvana evm iii. Tuntematon -
iie. Tuntematon -
ie. Arapella evm iei. Tuntematon -
iee. Tuntematon -
e. Iona sh, vkk, 151 cm evm ei. Orion evm eii. Tuntematon -
eie. Tuntematon -
ee. Ikaria evm eei. Tuntematon -
eee. Tuntematon -

Sukuselvitys tulossa

Kilpailukalenteri

Päiväkirja ja valmennukset

13.02.2021 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Vilma, Inarin omistaja (Siguri)

Kahden hevosen loukussa. Sitä arki tuntui olevan.

Ei, en ollut katunut Inarin ostoa kuin ainoastaan niinä muutamina kertoina, kun jouduimme soittamaan eläinlääkärin tallille keskellä yötä. Toisen vuoden lukio-opinnot kuitenkin tuntuivat vievän todella ison osan energiasta, ja tällä hetkellä kaikki se aika, kun en istunut koulunpenkillä, istuin joko tallituvassa lukemassa läksyjä tai hevosen selässä.

Luojan kiitos sosiaalinen elämäni koostui jo ennen lukiota tallitytöistä, joten en kokenut jääväni paljosta paitsi, kun en päässyt milloin mihinkin juhliin.

”Vilmaaaa, joko mennään?” huuteli Janita tallituvan ovelta.
”Joo, venaa ihan hetki”, sanoin ja laskin viimeisen derivaattalaskuni loppuun.

Inari seisoi karsinassaan loimi päällä. Oli onni, että maahan oli laskeutunut kunnollinen lumikerros, tästä hetkestä puuttui nimittäin ainoastaan jatkuvasti kuran peitossa olevat vaaleat hevoset.
”No moii”, lepertelin tammalle, joka työnsi turpansa karsinan kaltereiden välistä.
”Mennäänkö ratsastamaan?” kysyin tammalta, joka hörähti vastaukseksi.

Tallipihalla Janita oli jo kiristämässä Haltin satulavyötä.
”Mihin mennään?” mustahiuksinen kysyi, kun asetuin ratsukon vierelle valmiina hyppäämään Inarin selkään.
”No ei ainakaan pellolle”, sanoin ja naurahdin. Janitakin naurahti hyväntahtoisesti.
”Meinaatko, että hevosen selästä ei pysty kahdesti putkeen laskeutumaan suoraan jaloilleen?” hän kysyi.
”En todellakaan halua kokeilla”, naurahdin ja nousin keveästi tamman satulaan.

Lähdimme kulkemaan tuttuja pururatoja pitkin. Oli onni, että tänä vuonna niitä ei oltu ajettu hiihtäjiä varten, vaan lenkkeilijät, koiranulkoiluttajat ja ratsastajat mahtuivat kaikki hyvin kulkemaan samoilla teillä.
”No miltä on tuntunut?” Janita kysyi, kun kävelimme rauhallisesti lumisessa metsässä.
”Kahden hevosen kanssa siis. Tuntuu, että tässä yhdessäkin on jo itselle ihan tarpeeksi työtä”, hän tarkensi. Oli totta, että vaikka Halti oli Janitalla vain ylläpidossa, hoiti hän hevosta kuin omaansa.
”Rankkaa. Välillä. Tai tiesinhän minä, mihin ryhdyin, kun päädyttiin ostamaan Inari. Mutta ne arvannut, että valmennuksiinkin saa kulumaan niin paljon aikaa. Varsinkin, jos haluaa ihan oikeasti menestyä eikä vain harrastaa, niin kuin Narrin kanssa.”
”Ymmärrän. Mutta tosi hyvinhän teillä on mennyt! Onhan Inari nyt todella osaava hevonen”, Janita tsemppasi.
”Niin. Ehkä vähän liian osaava juuri minulle.” Rakastin seurata vierestä, kun valmentaja Tiina istui Korpihovin hevosten selässä ja ohjasi niitä kouluratsastusohjelmien läpi, mutta en voinut myöskään sulkea sitä pientä kateuden siementä pois. Olisipa minullakin aikaa keskittyä vain oman ratsastuksen kehittämiseen.
”Laukataanko?” kysy Janita kuin tilauksesta. Mikäpä veisi ajatukset paremmin murheellisista asioista pois.

Viihdyimme tutuilla metsäreiteillä lähes tunnin, kunnes päädyimme lopulta takaisin tallipihaan. Narrilla oli tänään onneksi vapaapäivä, joten pääsisin pian takaisin koulukirjojen pariin – hurraa…
”Siitä aiemmasta vielä”, aloitin ja laskeuduin Inarin selästä alas. Janita seisoi Haltin vieressä ja taputti tammaa kaulalle.
”En mä päivääkään vaihtaisi pois”, jatkoin ja silitin Inarin vaaleaa päätä. Janita hymyili ja lähti viemään Haltia takaisin talliin. Katsoin Inarin tummia silmiä, joissa oli rauhallinen katse.
”Kyllä me vielä löydetään aikaa vain meille.”


30.07.2020 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Sini, tallin omistaja (Siguri)

Vilma oli haaveillut jo pitkään toisesta hevosesta. Minä puolestani yritin tarjota tytölle muita tallin hevosia ratsutettavaksi, mutta kyllähän minäkin tiesin, etteivät ne omaa hevosta korvanneet. Vilma oli huolehtinut Narrista ensimmäisistä päivistä lähtien todella vastuullisesti, eikä Narri ole jäänyt edes pahimpina sadepäivinä vaille liikutusta. Keskustelimme asiasta monta viikkoa, kunnes lopulta päätimme yhteistuumin lähteä etsimään Vilmalle sopivaa hevosta.

Koska Narri oli melko suurikokoinen ja sillä oli myös isot askeleet, lähdimme luonnollisesti etsimään ratsua näillä perusteilla. Narrin kanssa Vilma pystyi keskittymään kenttäratsastukseen sekä esteisiin, joten nyt hän halusi harrastehevoseksi täysin koulupainotteisen ratsun. Kävimme koeratsastamassa kahdeksan eri hevosta, kunnes meinasimme jo luopua toivosta. Lopulta kuitenkin sattuman kautta päädyimme pienelle yksityistallille katsomaan hevosta, joka ei aivan sopinut kriteereihin, mutta päätimme antaa sille mahdollisuuden.

Kyseessä oli voikko tamma, joka Narriin verrattuna tuntui todella pieneltä. Tallissa tamma, Inari, vaikutti hieman levottomalta, mutta niin se kuulemma usein oli vieraiden ihmisten kanssa. Vilma kuitenkin sai varustettua tamman helposti ja talutti sen sitten kentälle. Seurasin kaksikon takana ja katsoin, kuinka Inari yritti vetää päätään kohti ruohotupsuja, mutta jämäkkänä käsittelijänä Vilma kuitenkin piti puolensa.

Myöskään koeratsastuksen ensihetket eivät vakuuttaneet, ja olin varma, että Vilma haluaisi alas selästä alta aikayksikön. Inari ärähti ja näytti hampaitaan omistajalle, joka piti tammaa kiinni, kun Vilma hyppäsi selkään. Ennen kuin Vilma sai toista jalustintaan kunnolla, oli tamma jo lähdössä eteenpäin. Vilma kuitenkin otti tamman haltuun ja lähti suorittamaan osaamiaan kouluratoja.

Narrin kanssa Vilma oli valmentautunut helppo A -luokkaan, mutta nyt hänen allaan oli vieläkin osaavampi ratsu. Vilma itse ei osannut vielä aivan kaikkea, mutta helpon tason tehtävät Inari teki todella kevyen näköisesti. Se vaikutti herkältä hevoselta, ja Vilmalla tuntui kestävän, että se löysi yhteisen tavan toimia. Kaikin puolin tamma kuitenkin liikkui hyvin isoilla ja kauniilla askelilla eteenpäin ennen suurempia alkulämmittelyjä, eivätkä sen askeleet loppujen lopuksi olleet kovin paljoa Narrin askeleita lyhyempiä.

Ratsastuksen jälkeen Vilma hyppäsi alas selästä ja jäi taputtamaan tammaa. Kuulin hänen keskustelevan omistajan kanssa tamman maastovarmuudesta, kisamenestyksestä ja muusta, ja lopulta kaikki kolme lähtivät kävelemään takaisin kohti tallia. Jäin itse odottamaan ulkopuolelle ja annoin Vilman hoitaa hevosen rauhassa, ja pian hän jo ilmestyikin kypärä kädessään viereeni.
”Ei tainnut ehkä olla se kaikista paras vaihtoehto?” kysyin Vilmalta.
”Hä?” kysyi Vilma ihmeissään.
”Päinvastoin, sehän oli aivan upea!”, hän jatkoi kiille silmissään. Vilma oli ehdottomasti sitä mieltä, että se, että Inari ei ollut aivan samanlainen kuin Narri, teki tammasta juuri hyvän potentiaalisen vaihtoehdon.
”Tulin hakemaan sinut vain sisälle, jos haluat keskustella omistajan kanssa ostoon liittyvistä asioista”, hän jatkoi ja viittoi minua mukaansa sisälle.

Niin siinä sitten kävi, että Vilma vakuutti minut, vaikka Inari ei sitä aivan tehnytkään. Luotin kuitenkin Vilman harkintakykyyn, joten muutaman viikon harkinta-ajan ja eläinlääkärin tarkistuksen jälkeen Inari saapui luoksemme Korpihoviin.

Inka on virtuaalihevonen

Tämä hevonen ja sen tekstit ovat täysin fiktiivisiä. Sivun tiedot eivät liity millään tapaa kuvissa olevaan hevoseen.