Korpihovi

Rinnvallin Laaros

VH16-018-0190

Suomenhevonen, ori, Voikko, 155 cm
s. 20.06.2014, 7 v (satunnainen)
Yleispainotus: vaB, 80 cm

Omistaja: Korpihovi, Siguri (VRL-11290)
Kasvattaja: Taija L., evm

KTK-II

Luonne

Se oli toukokuun viimeisiä päiviä, kun pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa lähemmin Laarokseen. Olin istunut päivän kentän laidalla ihailemassa hevosia, jotka näyttivät vuoron perään taitonsa kouluratsastuskisoissa. En kiinnittänyt voikkoon oriin sen kummemmin huomiota, vaikka jälkikäteen muisteltuna se suoritti lähes virheettömän vaativa B -tason kouluratsastusohjelman ja sijoittuikin vielä kolmanneksi.

Kisojen jälkeen vaeltelin tallialueella, kunnes autolle suunnistaessani kuulin viisi sanaa, jotka muuttivat elämäni: ”hei, voitko pitää tätä hetken?” Ja minähän nappasin voikon orin riimunarusta kiinni, kun tämän omistaja pakkasi tavaroita autoon.

Pidellessäni oria käsissäni tajusin ensimmäisen kerran, miten komea ori olikaan. Laaros katsoi ylitseni kauempana kulkevia hevosia, enkä voinut olla ihailematta ääneen sen uljasta olemusta. ”Harmi vaan, että täytyy luopua siitä”, kuulin omistajan sanovan. Syytä myyntiin en kuullut, sillä mielessäni suoritin jo voikolla hevosella täydellistä koulurataa.

Meidän ei tarvinnut jutella pitkään, sillä omistaja oli nopeasti vakuuttunut hiljalleen aloittelevasta Heljävirran tallista. Vaihdoimme yhteystietoja, keskustelimme tiuhaan muutamia viikkoja ja kesäkuun viimeisellä viikolla saimme Heljävirtaan uuden asukkaan, ihka ensimmäisen orimme, Laaroksen.

Kuvat © S.H.

Suku

i. Levanteri sh, m, 155 cm - ii. Leimuri evm iii. Lotteri evm
iie. Konkari evm
ie. Unettoman Kipetti evm iei. Pilpertti evm
iee. Kekriina evm
e. Rinnvallin Lumina sh, vkk, 156 cm - ei. Hulivili evm eii. Hiprakkainen evm
eie. Vilijonkka evm
ee. Lispetti evm eei. Paroni Nikodemus evm
eee. Tervan Liila evm

Sukuselvitys ja tiivistelmä tulossa

Kilpailukalenteri

Päiväkirja ja valmennukset

20.04.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Erään näyttelyreissun jälkeen Elisa palasi tallille, eikä hän malttanut pysyä nahoissaan kertoessaan, että Laaros olisi nyt kantakirjakelpoinen. En ensin uskonut häntä, kunnes hän näytti näyttelyn tulokset. Leukani loksahti auki – ihan tätä en Laarokseltakaan odottanut!

Kävimme Elisan kanssa tutkimassa suomenhevoskantakirjan nettisivuja. Huomasimme, että huhtikuun lopulla järjestettäisiin tilaisuus oreille, ja ilmoittautumisaikaa oli jäljellä enää vain muutama päivä. Niinpä katsoimme nopeasti kalenterista, ettei tilaisuus menisi päällekkäin minkään tärkeän kanssa ja lopulta lähetimme ilmoittautumisen sähköpostilla.

Sitten alkoi jännitys. Elisa istui monet pitkät illat tallituvassa etsien tietoa kantakirjaustilaisuudesta, miten siellä tuli käyttäytyä ja miten hevonen tuli valmistella sitä varten. Minä jatkoin elämääni lähes tuttuun tapaan, mutta Laaros sai hieman normaalia enemmän liikutusta, jotta sen lihaksikas kroppa pääsisi varmasti oikeuksiinsa tilaisuudessa.

Lopulta koitti huhtikuun 20. päivä. Olimme Elisan kanssa jo neljältä aamuyöllä tallilla, sillä matka tilaisuuspaikalle oli melko pitkä ja siellä pitäisi vielä saada Laaros edustavaksi. Niinpä pakkasimme tarvittavat tavarat kasaan ja hyppäsimme autoon.

Perillä olimme seitsemän aikaan. Tilaisuus alkoi yhdeksältä, joten meillä oli hyvin aikaa purkaa Laaros tavaroineen autosta ja laittaa se kuntoon. Harjasimme oria kilpaa Elisan kanssa, ja pian se alkoi olla joka puolelta oma komea itsensä. Harja oli ehtinyt mennä matkan aikana takkuun, mutta se oli onneksi nopea setviä. Katselimme Elisan kanssa hieman paikan päällä olevia muita hevosia, ja jännitys nousi pintaan siinä vaiheessa, kun paikalle astui ori nimeltään Tiilikan Jörö. Se jopa käveli niin upeasti, että mikäli olisimme kyseisen orin kanssa vierekkäin, jäisimme ihan sen jalkoihin arvostelujen kanssa.

Koska minä en tiennyt juuri mitään tällaisista tapahtumista, annoin Elisan hoitaa kaiken. Hän talutti orin kehään sille tarkoitetulle paikalle ja seisotti tätä edustavasti. En edes tiennyt, että Laaros osasi seisoa noin hyvin paikoillaan!

Kun tuomarit kävelivät voikon luokse, sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. En kuullut, mitä he orista sanoivat, mutta Elisan ilmeestä päätellen jotain positiivista. Pian he siirtyivätkin jo seuraavaan hevoseen.

En edes tiennyt olevani näin kova jännittäjä. Minun oli pakko mennä hetkeksi orien luota kävelemään sivummalle, jotta saisin pääni selväksi. Jännitti niin kovasti, eikä asiaa auttanut se, että Laaros oli juuri arvosteltu enkä minä tiennyt yhtään, mitä siitä oltiin sanottu.

Istuskelin pitkään hevostrailerin takaosassa, kunnes Elisa tuli orin kanssa viereeni hymyissä suin.
”Tännekö sinä sitten katosit?” hän totesi. Kiusallaankaan ei kertonut heti, miten meni!
”No kerro nyt?” vastasin hänelle ja nousin seisomaan.
”Tässä on Laaros, toisella palkinnolla palkittu suomenhevosori!” Elisa sanoi. Hänen hymynsä tarttui myös minuun.
”Eikä?!” vastasin ja kävelin halaamaan Laarosta.
”Sehän tietää automaattista kantakirjauskelpoisuutta myös orin jälkeläisille, eikö?” tarkistin vielä Elisalta.
”Kyllä vaan. Ja muutenkin nostaa orin jalostusarvoa”, hän vastasi. Minä siirryin vähän kauemmaksi ihastelemaan meidän tallimme ensimmäistä kantakirjattua oria. En voinut uskoa tätä edes todeksi!


19.03.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Kun saavuin eräänä lauantai-aamuna tallille, huomasin Elisan seisomassa Laaroksen ja Meepon laitumen vieressä. Hän katseli oreja todella tarkasti ja säikähti hieman, kun ilmestyin hänen viereensä tervehtien.
”Oletko koskaan huomannut, kuinka mielettömän komeita oreja sinulla on?” hän kysyin pitäen katseensa tiiviisti Laaroksessa, joka juoksi ympäri laidunta ja Meepossa, joka seisoi paikoillaan ja katseli tarhakaverinsa menoa.
”Tottakai, en minä muita kuin hienoja hevosia talliini ottaisikaan”, naurahdin hänelle.
”Eikun oikeasti! Hyvät jalat, ryhdikäs asento, mielettömän hyvä orileima…”, Elisa jatkoi. En ihan heti tajunnut, mitä hän haki takaa luetellessaan orien ominaisuuksia.
”Onko sinulla jotain mielessäsi?” kysyin häneltä.
”Minä vähän mietin – mikäli siis sinulle sopii – että olisiko mahdollista lähteä kiertämään orien kanssa näyttelyitä? Minä olen aivan varma, että ne menestyisivät vielä hyvin!” Elisa sanoi ja käänsi lopulta katseensa orista minuun.

Vai näyttelyoreja? En ollutkaan aiemmin edes muistanut koko näyttelyiden olemassaoloa – saati ajatellut, että meidänkin orit voisivat pärjätä. .
”Niin…”, vastasin hänelle ja aloin myös katsoa Laarosta ja Meepoa sillä silmällä.
”No kyllä minun puolestani niiden kanssa voi muutamissa näyttelyissä pyörähtää ja vähän katsoa, mitä mieltä tuomarit ovat näistä kahdesta”, jatkoin. Itse asiassa ajatushan oli aika hyvä.
”Minulla ei itselläni ole valitettavasti aikaa tallin hoitamisen ohella lähteä tuollaiseen harrastukseen, mutta mikäli luulet pärjääväsi – joko yksin tai muiden tallityttöjen kanssa, Juliaa voisi esimerkiksi kiinnostaa – niin saatte minun puolestani vapaat kädet asian suhteen! Kunhan ilmoitatte päivät ajoissa, etten ilmoita hevosia esimerkiksi kisoihin samana päivänä”, vastasin Elisalle. Hän yritti pidättää todella isoa hymyä, mutta hänestä paistoi läpi onnellisuus ja innostuneisuus.
”Hei ihan mahtavaa, kiitos!” hän hihkaisi ja lähti kävelemään ripeästi talliin; varmaan kertomaan Julialle uutiset. Minä taas jäin laitumen reunalle katselemaan oreja tarhassa.
”Vai näyttelyhevosia teistä tuleekin…”


13.03.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tessa, tallityttö (Siguri)

Laaroksen ja Memorin(, jota aloimme tallityttöjen kesken kutsua Meepoksi,) ensikohtaaminen tallissa oli ollut oikein onnistunut. Laaros tuntui olevan todella kiinnostunut uudesta naapuristaan, kun taas Memori jaksoi hetken aikaa haistella voikkoa turpaa omalla puolellaan, mutta oma ruoka vei lopulta kaiken mielenkiinnon. Koska Meepo näytti melko välinpitämättömältä eikä Laaroskaan vaikuttanut aggressiiviselta, päätimme koittaa, jos näistä kahdesta saisi tarhakaverit.

Aloitimme aamun sillä, että laitoimme orit vierekkäisiin tarhoihin. Laaros yritti melko pitkään saada Meepon huomion juoksemalla aidanviertä edestakaisin. Meepo kuitenkin katsoi hetken aikaa orin menoa ja jatkoi sitten omia puuhailujaan. Ehdimme naurahtaa Saanan kanssa, että Meepo vaikutti ihan oikeasti siltä, kuin se seuraisi vierestä muiden leikkimistä ja pyörittelisi näille silmiä. Sellainen fiksu aikuinen.

Kun Laaroskin lopulta päivän mittaan rauhoittui, ja nämä kaksi söivät onnellisina heiniä lähekkäin, päätimme kokeilla hevosten yhdistämistä. Ne olivat olleet vasta neljä tuntia erillään, mutta minkäänlaista konfliktia ei ollut havaittavissa, joten uskalsimme kokeilla radikaalisti vain Meepon heittämistä Laaroksen tarhaan. Saana totta kai meni voikon luokse ja piti tätä riimunarun päässä, kun taas minä talutin Meepon tämän viereen ja pidin kovasti kiinni. Laaros käveli saman tien katselemaan uutta tuttavuutta, ja silloin alkoi ensimmäisen kerran pieni uhittelu. Laaros luimisti korviaan ja hyppi hieman jopa ilmaan, mutta koska Meepo ei yhäkään tehnyt elettäkään, ei arvojärjestyksen suhteen tullut epäselvyyttä. Laaros rauhoittui huomattavasti jo pelkästään sillä, että sitä vastassa oli rauhallinen hevonen, joka selvästi alistui tämän tahtoon.

Päästimme orit irti ja jäimme tarhaan varmuuden vuoksi seuraamaan, mitä tapahtuisi. Laaros yritti hieman härnätä Meepoa, joka ihme kyllä lähti kuin lähtikin hetkeksi aikaa leikkiin mukaan. Orit juoksivat vierekkäin, mutta ne vaikuttivat olevan ihan hyvässä sovussa. Päätimme Saanan kanssa siirtyä pois tarhasta, jos orit innostuisivat liikaa, ettemme jäisi alle.

Kuten arvata saattaa, kyllästyi Meepo ensimmäisenä juoksenteluun. Laaroskin hiljensi vauhtiaan ja asteli heinäkasalle. Meeposta huomasi, että se käveli varovasti Laaroksen perässä, ja se oli selvästi valmistautunut siihen, ettei voikko suostuisikaan jakamaan ruokaansa. Loppu hyvin, kaikki hyvin: kaksikko seisoi pian saman heinäkasan ääressä kuin ylimmät ystävät.

Jäimme hetkeksi aikaa seuraamaan orien käytöstä, mutta koska kaikki vaikutti hyvältä, uskalsimme lopulta jättää ne omaan rauhaan. Lähdimme Saanan kanssa siivoamaan oritallia, joskin olimme varautuneet siihen, että orien menoa tulisi tarkkailla pitkin päivää.

Illalla kaksikko tarhasi yhä hyvässä sovussa, mikä ilahdutti suuresti tallin omistajaa. Se oli toivonut Viltrosta Laarokselle tarhakaveria, mutta kaksikon yhdistämisestä ei tullut mitään – molemmat olivat melko dominoivia oreja, joten jos ne meinasi laittaa laumaan, tuli muiden hevosen olla hieman alistuvaisempia. Meepo taas oli luonnostaan sellainen hälläväliä-tapaus, että meitä suorastaan lykästi, kun saimme sen talliimme. Omistajan mielestä myös orien olisi hyvä tarhata edes yhden kaverin kanssa, jotta niillä olisi seuraa. Laaros oli kuitenkin ollut jo tammikuusta asti yksin, joten oli onni, että se hyväksyi Meepon tarhakaverikseen.

Haimme vielä illalla kaksikon takaisin talliin, jossa hoidimme ne yökuntoon. Tarhan pohja oli todella huonossa kunnossa, joten molemmat pääsivät suihkuttelun kautta karsinoihinsa. Iltaruokien jälkeen suljimme tallien ovet ja lähdimme hoitamaan omia ilta-askareitamme. Olipa kaikin puolin onnistunut päivä!


06.03.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Janita, tallityttö (Siguri)

Kevät oli tulossa kovaa vauhtia. Sen huomasi pitenevistä päivistä, aurinkoisesta kelistä ja ennen kaikkea kuraisista hevosista. Varsinkin Laaros oli mestari saamaan itsensä peittymään mutakuoren alle. Vaikka ori oli joistakin asioista todella tarkka, ei siisteys ollut yksi niistä.

Ori odotti minua jo tarhan portilla, kun saavuin tämän luokse riimunarun kanssa. Suustani pääsi syvä huokaus, vaikka kyllä orin näkeminen minua kieltämättä hieman huvitti. Onneksi olin varannut koko päivän tallitöille, tässä nimittäin voisi vierähtää tovi jos toinenkin. Astuin Laaroksen tarhaan, laitoin riimunarun tämän riimuun kiinni ja lähdin taluttamaan oria perässäni pesupaikalle.

Tallissa minua vastaan käveli omistaja Viltron kanssa, ja hän kertoi heidän menevän harjoittelemaan esteitä maneesiin. Viltron ja omistajan kadottua talli suorastaan huokui tyhjyyttä; paikalla ei ollut muita kun minä ja Laaros. Oli suorastaan harmi, että oreja ei ollut tullut tallille tämän enempää, mieluustihan näiden kanssa puuhasi. Mutta jos totta puhutaan, olin nähnyt omistajan monta kertaa selaamassa erilaisia myynti-ilmoituksia. Ehkä tännekin vielä jossain välissä lisää oreja saataisiin.

Laaros ei ollut moksiskaan, kun suihkuttelin sitä letkulla. Se yritti hamuta seinähyllyllä olevia pesusieniä, mutta uskoi kuitenkin, kun pyysin sitä lopettamaan. Kura valui hiljalleen lattiakaivosta alas, ja kaiken lian alta alkoi vihdoin paljastua voikko hevonen. Putsasin orin huolellisesti kavioita myöten, kunnes lopulta se oli valmis kuivattavaksi. Otin enimmät vedet pois hikiviilalla ja hain Laarokselle loimen varustehuoneesta. Ori antoi hoitaa itseään ihan rauhassa ja käveli lopulta kiltisti perässäni karsinaan. Jätin voikon sinne rauhassa kuivumaan ja lähdin hoitamaan muita talliaskareita, tammatkin nimittäin varmasti olisivat pesun tarpeessa!

Laaros on virtuaalihevonen

Tämä hevonen ja sen tekstit ovat täysin fiktiivisiä. Sivun tiedot eivät liity millään tapaa kuvissa olevaan hevoseen.