Romina


Nimi: Romina, "Rommi" Rekisterinumero: VH16-018-0520
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Heljävirta, Siuri (VRL-11290)
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: evm
Syntynyt, ikä: 6v, 20.06.2014 ikääntyy satunnaisesti Koulutustaso: ko: vaB, re: 70cm
Säkäkorkeus: 158 cm Painotus: Kouluratsastus
Väri: Musta Saavutukset: 0 krj-sij.

Romina syntyi Pohjois-Suomessa pienelle kisatallille. Se hurmasi heti kaikki ostajaehdokkaat ihanalla mustalla värityksellään ja uteliaalla luonteellaan, joten uutta kotia ei tarvinnut pitkään etsiä. Myös minä olin katsomassa tammaa, mutta se sai kodin toiselta puolen Suomea. Rominan kisaura ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle aivan kuten oltiin suunniteltu - sen koulutuksessa oli paljon puutteita, eikä tamma yksinkertaisesti ymmärtänyt ratsastajan ohjeita. Tallilla ei ollut kiinnostusta pitää niin keskeneräistä tammaa, joten se myytiin pilkkahintaan uudelle kisatallille. Siellä tamma sai hyvän pohjakoulutuksen, vaikka aikaa siihen kuluikin. Lopulta tamma kuitenkin oppi vaikeatkin kiemurat ja sen taso nousi helposta c:stä aina vaativaan b:hen. Meille tamma saapui, kun edellinen talli karsi hevosiaan reilulla kädellä. Huomasin ilmoituksessa heti tutun nimen, ja minun oli otettava selvää, oliko tamma se sama musta hevonen, jota olin vuosia sitten käynyt katsomassa. Sama hevonen se oli, ja minun ei tarvinnut montaa kertaa miettiä ostotarjouksen jättämistä tallille. Tarjous meni läpi, ja minä olin yhtä kaunista hevosta rikkaampi.


i. Rommi-Rusina
sh, m, 159cm
ii. Rapakka
sh, rn, 139cm
iii. Rapatti
sh, rt, 139cm
iie. Marlina
sh, rn, 139cm
ie. Routa-Ranita
sh, m, 139cm
iei. Hektori
sh, m, 139cm
iee. Raparastas
sh, rt, 139cm
e. Pihlan Rosita
sh, rn, 156cm
ei. Pisleri
sh, rn, 139cm
eii. Pilperi
sh, rn, 139cm
eie. Sesilja
sh, rn, 139cm
ee. Pihlan Riella
sh, rt, 139cm
eei. Laurenttius
sh, rt, 139cm
eee. Pihlan Roosa
sh, rt, 139cm

i. Sukuselvitys tulossa.

ii. Sukuselvitys tulossa.

iii. Sukuselvitys tulossa.

iie. Sukuselvitys tulossa.

ie. Sukuselvitys tulossa.

iei. Sukuselvitys tulossa.

iee. Sukuselvitys tulossa.

e. Sukuselvitys tulossa.

ei. Sukuselvitys tulossa.

eii. Sukuselvitys tulossa.

eie. Sukuselvitys tulossa.

ee. Sukuselvitys tulossa.

eei. Sukuselvitys tulossa.

eee. Sukuselvitys tulossa.

00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -
00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -
00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -

00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00

00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00

00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00

00.00.0000 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Nimi, tallityttö (Siuri)
teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti



00.00.0000 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Nimi, tallityttö (Siuri)
teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti



06.03.2016 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Elisa, tallityttö (Siuri)

Tänään oli ensimmäinen päiväni tallilla. Olin viime perjantaina soittanut omistajalle ja kysynyt, oliko mahdollista tulla tutustumaan hevosiin, alueeseen ja ehkä mahdollisesti auttamaan tallitöissä. Omistaja oli ollut todella mielissään soitostani ja toivotti minut tervetulleeksi milloin vain.

Kello oli kaksitoista, kun saavuin tallille. Ensin en nähnyt tallialueella ketään, mutta sisälle mennessäni huomasin kolmen tytön siivoamassa hevosten karsinoita. Kävelin heidän luokseen hieman jännittyneenä ja esittäydyin. Eräs heistä, Vilma nimeltään, kertoi olevansa tallin omistajan tytär ja hän kertoi, että voisimme lähteä saman tien kokeilemaan, miten ratsastus tallin hevosilla sujui. Vanhin tytöistä, Saana, jäi siivoamaan karsinoita loppuun, kun Vilma ja Janita lähtivät esittelemään minulle varustehuonetta.

Talli vaikutti todella siistiltä ja mukavan kotoisalta. Ihmiset vaikuttivat todella ystävällisiltä, ja ehdin jo huokaista helpotuksesta - olinhan minä kotona ehtinyt jännittää jo pari päivää, mitä minulla olisi vastassani. Varustehuoneessa syliini lykättiin satula ja suitset ja pyydettiin kävelemään käytävää pitkin niin kauan, kunnes näkisin mustan tamman. Tein töitä käskettyä ja lähdin etsimään tätä hevosta, joka löytyikin aika pian varustehuoneen läheltä. Laskin satulan käytävälle sille tarkoitetulle paikalle ja avasin tämän Romina-nimisen tamman karsinan. Vilma meni laittamaan varusteita ihan toiselle hevoselle, kun taas Janita tuli auttamaan minua harjaamisessa, hoitamisessa ja varusteiden laittamisessa. Täytyi myöntää, etten ollut käynyt tallilla vuosiin, mutta hevosen hoitaminen vaikutti onneksi tulevan ihan luonnostaan.

Kun Rommi oli lopulta valmis, lähdimme taluttamaan sitä ulos. Janita hävisi hetkeksi näkyvistä mutta palasi pian tallista ruunikon tamman kera. Tamma oli ilmeisesti nimeltään Rionella, ja Vilma oli käynyt laittamassa sen Janitalle valmiiksi, jotta minun ei tarvitsisi ratsastaa yksin. Lähdimme pian kävelemään kohti maneesia, kun taas Vilma jäi Saanan kanssa siivoamaan tallia.

Matkalla maneesiin huomasin naisen, joka käveli meitä vastaan. Hän esittäytyi tallin omistajaksi ja kyseli minulta hieman itsestäni ja ratsastuskokemuksestani. Vastasin hänen kysymyksiinsä samalla kun kävelimme maneesiin, ja mielestäni hänkin vaikutti oikein mukavalta tapaukselta. Maneesissa omistaja auttoi minut Rommin selkään ja mittaamaan jalustimet sopiviksi, kun taas Janita ja Rionella lähtivät jo suorittamaan alkukäyntejä. Pian mekin pääsimme kävelemään heidän perässään.

Kun tamma otti ensimmäiset askeleensa, huomasin jännittyväni entistä enemmän. Olimme viidestään maneesissa, ja omistaja katsoi melko tarkasti työskentelyämme. Hän onneksi jutteli samalla niitä näitä ja kertoi myös hieman siitä, miten olimme ensi kesän kisakauden suunnitelleet. Oikeastaan minusta alkoi tuntua pian siltä, ettei hän edes katsonut ratsastustamme vaan halusi tutustua hieman paremmin, ennen kuin päästäisi minut hoitamaan hevosia.

Romina oli todella mukava ratsastettava, vaikka se vaatikin hieman voimakkaita apuja. Tammaa piti jonkin verran pyytää eteenpäin, mutta muuten se kulki allani todella hyvin. Kyseessä oli omistajan mukaan vaativa B -tason kouluratsu, jonka kanssa päästäisiin vielä pitkälle. Tein muutaman ravi- ja laukkaharjoituksen, kunnes huomasin Janitan hyppäävän alas hevosensa selästä. Hetken aikaa ajattelin ratsastuksen olleen siinä, mutta yllätyksekseni Janita ja omistaja pyysivät minua vaihtamaan hevosta ja kokeilemaan, miten Rionellan kanssa työskentely lähtisi sujumaan.

Riia oli huomattavasti edellistä ratsua pienempi ja energisempi. Sillä ei ollut kovin pitkät ja lennokkaat askeleet, mutta sen sijaan vauhtia riitti. Jouduin hieman jopa pidättelemään tammaa, ettei se lähtenyt kiihdyttämään. Kaikin puolin Riia oli kuitenkin mielettömän kiltti ja toimi todella herkillä avuilla. Omistaja kysyi, haluaisinko kokeilla esteitä, mutta päätin jättää sen seuraavaan kertaan. Teimme Riiankin kanssa pohkeenväistöä sekä jonkin verran laukkatehtäviä, kunnes omistaja pyysi meitä antamaan hevosille pitkät ohjat ja siirtymään hiljalleen tallille päin.

Taluttaessa Riia oli aivan erilainen kuin Rommi. Rommi oli kävellyt perässäni kiltisti ja rauhallisesti, kun taas Riia yritti ohittaa minua jatkuvasti. Pääsimme kuitenkin takaisin talliin ja vein tamman sinne karsinaan, josta Janita oli sen hakenut. Otin tältä varusteet pois ja vein ne varustehuoneeseen. Takaisin huoneesta tullessani minua odottikin kunnon kyselyhetki, kun Saana, Vilma, Janita sekä omistaja olivat päättäneet ottaa selvää, kuka minä oikein olin. Keskustelu sujui kuitenkin todella mukavissa merkeissä, ja minulla jäi tallitytöistä todella hyvä kuva. Omistajakin toivotti minut tervetulleeksi tallin ja kertoi, että hevosia saa liikuttaa niin paljon kuin haluaa, kunhan laittaa jokaisen liikuntakerran ylös hoitajien huoneessa olevaan vihkoon. Hän kävi läpi myös ihan yleisiä sääntöjä ja lähti sitten jatkamaan omaa päiväänsä. Me jäimme tallityttöjen kanssa vielä keskustelemaan ja tutustumaan puolin ja toisin. Kyllä tämä vaikutti tallilta, jossa voisin viettää enemmänkin aikaa!