Hipparilla

Nimi: Hipparilla, "Hippa" Rekisterinumero: VH16-018-0204
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Heljävirta, Siuri (VRL-11290)
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: evm
Syntynyt, ikä: 5v, 07.05.2015 ikääntyy satunnaisesti Koulutustaso: ko: heA, re: 100 cm, ke: Helppo
Säkäkorkeus: 158 cm Painotus: Yleispainotus
Väri: Ruunikko Saavutukset: -

Hipparilla syntyi kahdelle kenttäratsulle eräänä keväisenä yönä. Synnytys ei ollut kaikista helpoin, eikä emä meinannut ensin hyväksyä varsaa omakseen. Omistajat soittivat kaikki mahdolliset tallit läpi, mutta emänkorviketta ei löytynyt millään. Juuri kun toivo alettiin menettää, huomattiin Helni-emä imettämässä muutaman päivän ikäistä varsaansa.
Hippa kasvoi nopeasti, ja se oli pienestä lähtien todella varmajalkainen. Tamma oli kuulemani mukaan yksi tallin rauhallisimmista hevosvarsoista, mutta jostain syystä en ihan uskonut sitä väitettä. Meille viisivuotiaana tullessaan Hippa oli nimittäin kaikkea muuta kuin rauhallinen. Se keksi milloin mitäkin kujeita hoitajan pään menoksi, kuten pipon nappaamista päästä, lukkojen availemista (siinä se olikin mestari, ennen kuin oveen tajuttiin asentaa varmuuslukko) ja harjojen viskelyä ämpäristä pois. Onneksi Hippa ei ole kuitenkaan millään tapaa pahantahtoinen, vähän sellainen häseltäjäluonne vaan.

i. Iippari
sh, rt, 158cm
ii. Iisakki
sh, rt, 158cm
iii. Iivana
sh, rt, 158cm
iie. Vappuriina
sh, rt, 155cm
ie. Juliska
sh, rt, 159cm
iei. Morriska
sh, m, 152cm
iee. Julietta
sh, rt, 159cm
e. Helniina
sh, rn, 157cm
ei. Elvari
sh, rn, 155cm
eii. Elvin
sh, rt, 154cm
eie. Anissa
sh, rn, 155cm
ee. Hinna
sh, rt, 157cm
eei. Hilari
sh, rt, 157cm
eee. Hulinatar
sh, rt, 157cm

i. Sukuselvitys tulossa.

ii. Sukuselvitys tulossa.

iii. Sukuselvitys tulossa.

iie. Sukuselvitys tulossa.

ie. Sukuselvitys tulossa.

iei. Sukuselvitys tulossa.

iee. Sukuselvitys tulossa.

e. Sukuselvitys tulossa.

ei. Sukuselvitys tulossa.

eii. Sukuselvitys tulossa.

eie. Sukuselvitys tulossa.

ee. Sukuselvitys tulossa.

eei. Sukuselvitys tulossa.

eee. Sukuselvitys tulossa.

00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -
00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -
00.00.0000 o. Nimi i. Nimi -

00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00
00.00.2014 - kutsu - KRJ / heA - 0/00

00.00.2014 - kutsu - ERJ / 100 cm - 0/00

00.00.2014 - kutsu - KERJ / Helppo - 0/00

00.00.0000 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Nimi, tallityttö (Siuri)
teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti

06.03.2016 - Estevalmennus, kirjoittanut: Tiina, valmentaja(Siuri)

Tänään me laitoimme Julian ensimmäistä kertaa Hipan selkään. Juli mainitsi jo muutamia päiviä sitten, ettei hän ollut hyppinyt vuosiin, mutta hänellä oli hyvin aikaa valmistautua päivän valmennukseen. Pian he saapuivatkin seurakseni maneesiin, jonne olin koonnut pieniä verryttelytehtäviä kavaleteista.

Ratsukko suoritti pitkät alkukäynnit ja lähti sitten ravaamaan erilaisilla ratsastusradan teillä. He tekivät voltteja, ympyröitä ja kiemurauria, kunnes Hippa alkoi vaikuttaa rennolta. Se asteli pitkin ja kevyin askelin ravia, ja tamman takaosa oli todella hyvin käytössä. Pyysin ratsukkoa siirtymään ensimmäisenä laukkakavaleteille, jotka olin asetellut keskiympyrälle. Tarkoitus oli mennä myötälaukkaa ja ylittää esteitä hieman viistosta. Pyysin Julia keskittymään ennen kaikkea tasaiseen vauhtiin, jotta askeleet asettuisivat hyvin kavalettien väleille.

Ratsukko lähti tekemään ympyrää, ja Julista huomasi heti, että hän oli jännittynyt. Hippa kuitenkin hoiti tehtävän hyvin, eikä Julin tarvinnut tehdä muuta kuin pitää tamma ympyrällä. Jonkin aikaa ympyrää laukattuaan myös Juli alkoi päästä tehtävään mukaan, eivätkä pienet kavaletit tuntuneet enää missään.

Ratsukko teki laukkaharjoitusta kumpaankin suuntaan sillä aikaa kun minä kokosin muutaman esteen pitkälle sivulle. Ensimmäisenä oli matala ristikko, sen jälkeen pystyeste ja lopuksi jälleen ristikko. Esteiden välissä Hippa ehtisi ottaa vain kaksi laukka-askelta, joten Julin oli pysyttävä skarppina esteiden ajan. Pyysin ratsukkoa ottamaan muutaman käyntiaskeleen ja siirtymään sitten kokoamalleni sarjalle.

Ratsukko lähestyi melko laiskasti sarjaa, mikä ei ollut yhtään Hipan tapaista. Huomasin Julin hieman jarruttelevan jostain syystä tammaa, mutta he kuitenkin lähtivät ylittämään esteitä huonosta vauhdista. Julilla oli todella hyvä istunta, eikä esteiden kanssa ollut mitään ongelmaa, joten ratsastaja pystyi jälleen huokaisemaan ja rentoutumaan selässä. Toinen ylitys sujui paljon paremmin, ja vauhtikin pysyi todella hyvänä. Hipan pitkät askeleet sekoittivat hieman rytmitystä, mutta Juli sai tamman askeleet hyvin korjattua.

Nostin sarjan esteet seitsemäänkymmeneen senttimetriin, ja ratsukko jatkoi radan ylittämistä aivan yhtä hyvin kuin aiemmin. Hippa näytti hieman epäröivän ponnistuspaikkojen kanssa, mutta hypyt näyttivät muuten todella hyviltä, ja Juli uskalsi lähteä niihin mukaan. Hetken aikaa hypittyään pyysin ratsukkoa ottamaan jälleen muutaman käyntiaskeleen sillä aikaa, kun minä kokosin viidestä, lähes metrin esteestä koostuvaa rata maneesiin.

Kun rata oli valmis ja ratsukko palautunut lämmittelyistä, esittelin radan Julille. Pyysin häntä kiinnittämään huomiota ensisijaisesti lähestymisiin, jotta ne olisivat rauhalliset ja tasapainoiset kaikin puolin. Juli vaikutti ymmärtävän, ja niinpä hän nosti laukan ja lähti suuntaamaan kohti ensimmäistä estettä.

Ratsukko näytti löytäneen yhteisen sävelen, sillä rata sujui todella hyvin. Kolmannella esteellä Juli laski hieman väärin askelia eikä pysynytkään ihan hypyssä mukana, mutta muuten he ylittivät esteet ongelmitta. Pyysin ratsukkoa jatkamaan radan ylitystä monta kertaa, jotta ratsastaja saisi varmasti tuntuman esteisiin ja jotta hänelle jäisi onnistunut ja hyvä tunne valmennuksesta.

Kun rataa oltiin hypitty lähes kyllästymiseen asti, pyysin ratsukkoa siirtymään käyntiin ja antamaan Hipalle pitkät ohjat. Kehuin ratsukkoa hienosta suorituksesta ja sanoin myös, että viimeisillä kierroksilla Juli ratsasti todella hyvin eteen, enkä uskonut heillä olevan mitään ongelmaa jatkossa, kunhan Juli vain uskaltaisi luottaa itseensä. Loppukäyntien ja esteiden siivouksen jälkeen lähdimme ratsukon kanssa kävelemään yhdessä takaisin tallille.