Silverfield Olivi
![]() |
virtuaalihevonen / kuvat © hippios.dk -- luonne © omistaja
ei meriittejä
|
Silverfield Olivi on kärsimätön ponitamma, joka hermostuu todella helposti. Kaikenlainen odottelu ei ole tämän tamman mieleen, ja liiallisesta paikallaan seisoskelusta se osoittaa hermostumistaan usein pään heiluttelulla, irvistelyllä sekä kaikenlaisella muulla liikehdinnällä. Taluttaessa Olivi tulee kyllä ihan nätisti, joskin reippaasti. Tarhasta tamma saattaa joskus ottaa vauhdikkaan lähdön, sillä se pelkää puuaitoihin kiinnitettyjä sähkölankoja.
Hoitaessa Olivi on vaihteleva persoona. Jos sillä on heinää karsinassa, kimo on nätisti koko harjauksen ajan, eikä juuri välitä hoitajasta. Kun ruoka pääsee loppumaan, Olivi jaksaa seistä muutaman minuutin nätisti, ennen kuin sillä palaa hermo. Käytävällä hoidettaessa tamma kyllästyy hyvin nopeasti, ja siitä se ilmoittaa mahdollisimman äänekkäästi kuopimalla betonilattiaa. Kilpailupaikallakaan Olivi ei ole mikään maailman helpoin hoidettava tai käsiteltävä. Tamma stressaa ympärillä olevasta hälinästä, ja on paljon enemmän varpaillaan kuin kotona. Olivi onkin hyvä pitää rauhallisessa trailerissa niin kauan kuin mahdollista, mieluiten myös heinäverkon kera.
Kimo tamma on hyvin säpäkkä ja energinen ratsu. Olivi kun sattuu kuitenkin olemaan tamma, on se myös hyvin temperamenttinen. Joskus jopa perusasioista tamman kanssa saa vääntää kättä, että tehdäänkö vai ei. Onneksi joskus myös sattuu niitä päiviä, jolloin Olivi on poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja homma luistaa paljon mutkattomammin. Jos erimielisyyksistä päästään huonompina päivinä yli, voi Olivi olla ihan mukava ratsastaa. Parhaimmillaan tamma on herkkä ja toimii kuin ajatuksen voimalla.
Kouluratsastus on selkeästi kimon leipälaji, sillä esteillä poniparka on aina jalat ihan solmussa. Ja hyppytyylikin on nyt mitä on - sellaisia pupuloikkia, joissa saa toden teolla yrittää pysyä mukana. Maastossa Olivi ei oikein toimi yksinään: tamma on niin ylitarkka ympäristönsä suhteen, että saattaa pelästyä jopa pientä rasahdusta. Kun maastoon lähtee porukalla, on Olivi paljon rennompi ja rauhallisempi.

isä Essential W X m 160cm Essential on kouluratsastuksen kansallisella tasolla menestyksekkäästi kilpaillut angloarabiori. Herkkä ja hieman arvaamaton musta ori ei aina ole helpoin tapaus ratsastaa, ja varsinkin nuorena se pienimmistäkin asioista tahtoi aiheuttaa kiukkukohtauksen, oltiin sitten kilpailuissa tai kotona. Vanhemmalla iällä Essential rauhoittui huomattavasti, mutta on periyttänyt useammalle jälkeläiselleen herkkähermoista luonnetta. Ori ei välttämättä ollut kilpailujen komein näky, mutta näyttävät liikkeet sillä silti on. Tänä päivänä Essential on siirtynyt jo kilpailueläkkeelle, ja asustelee oriasemalla Skotlannissa.
|
ii. Holocene X m 158cm |
iii. Rocketice xx |
iie. Riadha ox | ie. Chardolina W X trt 159cm |
iei. Bitr Barshee ox |
iee. Chasing Highs xx | ||
emä Silverfield Cordelle BRP 50% rnkm 138cm Cordelle on ruunikonkimo pikkutamma, joka on hyvin vähän näyttäytynyt ratsastuslajien kilpakentillä. Ratsuponitamma on sen sijaan niittänyt kiitettävästi näyttelymenestystä ympäri Britanniaa, ja onkin tunnetusti periyttänyt hyvää rakennetta - varsinkin, kun varsan isäksi on valikoitunut hevosori. Luonteeltaan Cordelle on hyvin rauhallinen ja hyväkäytöksinen tamma, joka toimii Silverfieldin tilalla myös perheen lasten ratsuna aika ajoittain. Vasta muutaman jälkeläisen maailmaan pyöräyttänyt Cordelle taatusti jatkaa siitostamman puuhissa, sillä rennonpuoleinen elämä on sopinut sille kilpaponin elämää paremmin.
|
ei. Zwarto ox trn 152cm |
eii. Ibn Hamaat ox |
eie. Zara ox | ee. Silverfield Cordwy CONN rnkm 140cm |
eei. Honeydale Sutton |
eee. Silverfield Cordé |
Isä Essential W on kouluratsastuksen kansallisella tasolla menestyksekkäästi kilpaillut angloarabiori. Herkkä ja hieman arvaamaton musta ori ei aina ole helpoin tapaus ratsastaa, ja varsinkin nuorena se pienimmistäkin asioista tahtoi aiheuttaa kiukkukohtauksen, oltiin sitten kilpailuissa tai kotona. Vanhemmalla iällä Essential rauhoittui huomattavasti, mutta on periyttänyt useammalle jälkeläiselleen herkkähermoista luonnetta. Ori ei välttämättä ollut kilpailujen komein näky, mutta näyttävät liikkeet sillä silti on. Tänä päivänä Essential on siirtynyt jo kilpailueläkkeelle, ja asustelee oriasemalla Skotlannissa.
|
Emä Silverfield Cordelle on ruunikonkimo pikkutamma, joka on hyvin vähän näyttäytynyt ratsastuslajien kilpakentillä. Ratsuponitamma on sen sijaan niittänyt kiitettävästi näyttelymenestystä ympäri Britanniaa, ja onkin tunnetusti periyttänyt hyvää rakennetta - varsinkin, kun varsan isäksi on valikoitunut hevosori. Luonteeltaan Cordelle on hyvin rauhallinen ja hyväkäytöksinen tamma, joka toimii Silverfieldin tilalla myös perheen lasten ratsuna aika ajoittain. Vasta muutaman jälkeläisen maailmaan pyöräyttänyt Cordelle taatusti jatkaa siitostamman puuhissa, sillä rennonpuoleinen elämä on sopinut sille kilpaponin elämää paremmin.
|