Ensilumen maasto (7.11.)

Maastoretket ja muut lähiympäristöön, kuten derbykenttään, liittyvät pelit
Avatar
Eve
Viestit: 16
Liittynyt: La Syys 26, 2020 5:39 pm

Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Eve »

Ensilumen maasto 7.11.

Sääennusteet pitivät kerrankin paikkansa. Lunta oli satanut pitkin yötä, ja maa oli saanut kauniin lumipeitteen. Se sulaisi varmasti - kuten ensilumilla oli aina tapana - mutta ainakin tämän iltapäivän pääsisimme nauttimaan taivaalta satavista hiutaleista ja kauniista talvisista maisemista!

Olin laittanut Väinön valmiiksi jo jokin aika sitten, joten odottelimme tallipihalla muita ratsukoita. Olin käynyt Väinön kanssa kiertämässä lähimaastoja, mutta Nurmakosken pidemmät luontopolut olivat sille vielä vieraita. Se ei kuitenkaan haitannut - olin täysin varma, että Väinö tulisi selviytymään hyvin uudessa ympäristössä. Niin se oli tähänkin asti selviytynyt.

Ennen kuin muut saapuivat pihalle, näpyttelin vielä Rosalle viestin. Hän oli luvannut hoitaa tallitupaan kaakaot, kun saapuisimme takaisin. Kuulemma oli päättänyt aamulla myös leipoa jotain lämpimän juoman kaveriksi, eli yllätyksellä odotin, mitä herkkuja tallituvassa odottaisikaan!

[Pelijärjestys vapaa, tervetuloa kaikki ilmoittautuneet! :)]
Jussi
Viestit: 66
Liittynyt: Ma Syys 07, 2020 6:36 pm
Viesti:

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Jussi »

Mä olin ilmoittanut mut ja Martin ensilumen maastolle josta tuli oikeasti ensilumen maasto, sillä lunta oli satanut koko edellisen päivän sekä vielä tänäänkin ja edelleen joitain hiutaleita oli leijaillut kohti maata kun olin saapunut Myrttisuolle. Tavallaan tällaiseen tapahtumaan osallistuminen oli mukavaa, mutta samalla haikeaa, sillä Myrttisläisistä oli omalla tavallaan kerennyt tulla jo kuin toinen perhe ja vajaan parin kuukauden päästä mulla olisi edessä ensin paluu omalle työpaikalle ja sen jälkeen matka kävisikin kohti armeijan harmaita.

Martti nuokkui paikoillaan mun harjatessani sekä varustaessani ruunikkoa oria, ennen kuin oli aika taluttaa se ulos. Eve oli tuonut noin viikko sitten tallille muulin ja mä en voinut olla piikittelemättä toista hienoisesti ratsuvalinnasta. Jotenkin mä olin ajatellut sen ostavan jonkun kiiltävän puoliverisen jonka kanssa se treenaisi kenttää tai jotain muuta sellaista, enkä mä jotenkin ajatellut että se osti pörröisen, pitkäkorvaisen muulin joka oli juuri ja juuri ponikokoinen. Kuitenkin sellaiseen se oli päätynyt ja olisikin mielenkiintoista seurata somen välityksellä miten noiden yhteiselo pelaisi.

"Moikka, joko manmutti on valmis vetämään hurjaa kyytiä maastoa?" hyvän tahtoinen virne kipusi mun naamalle tervehtiessäni Eveä, pihan ollessa muista ratsukoista vielä tyhjä vaikka tallissa oli käynytkin kuhina.
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Reeta »

Tallissa kävi aika kovakin vilinä, kun ratsukot valmistautuivat ottamaan osaa ensilumen maastoon. Mä en niin talven ystävä oikeastaan ole, ja vaikka tää lumi nyt tuleekin varmaan sulamaan, niin nyrpistelin naamaani sille ajatukselle, että sitä valkoista höttöä oli jo leijaillut maan pinnalle. Olihan se kyllä nättiä, don't get me wrong. Kylmät ilmat ei vaan ole ihan mun juttu.
"Voi että sä oot kyllä ihan hirvee karvaturri," totesin Lotalle kun katselin valmiiksi varustetun ratsun joka välistä pursuavia karvatuppoja. Kohta olisi kyllä klippauksen aika, kunhan sais vaan aikaseksi. Tamma vain tapitti minua lempeillä silmillään ja käänteli korviaan odottaen seuraavaa käskyä.

Talutin Lotan ulos tallista pihalle, jossa näinkin jo Jussin ja Martin sekä Even, jolla oli ratsunaan vasta viikko sitten Myrttisuolle tupsahtanut suloinen muuli. Heitin ilmoille tervehdykset hymysuin - vaikka vihasinkin talvea, tällaiseen tallin yhteistapahtumaan oli kiva ottaa osaa ja maastossa köpöttelystä tulis ihan takuuvarmasti hyvä mieli. Talutin Lotan tallipihalla nököttävän jakkaran viereen ja heilautin itseni selkään tamman pälyillen rauhallisesti ympärilleen. Pääsisinhän mä selkään oikeasti ilmankin tätä jakkaraa, mutta oon aika friikki varusteiden kunnon suhteen ja ajattelen aina että näin on parempi satulalle. Ikään kuin vastauksena ajatuksiini uudehkon satulan nahka narisi ihanasti istahtaessani siihen.

"Siis mä en kyllä vaan kestä kuinka sulonen Väinö on, sun on pakko antaa mun joskus kokeilla ratsastaa sillä!" totesin Evelle seuraavaksi, kun en vain saanut silmiäni irti muulista. Sen pitkät, ympäriinsä pyörivät korvat oli maailman söpöin asia ikinä.
Avatar
Anja H.
Viestit: 28
Liittynyt: Su Marras 22, 2020 5:42 pm

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Anja H. »

Maastopäivästä oli tulossa idyllinen pehmeine puuterilumineen ja iloisine maastoilijoineen. Anjaa oli epäilyttänyt lähteä mukaan — entä jos Velho aiheuttaisi draamaa ja nolaisi emäntänsä? Pelot olivat kuitenkin osoittautumassa vallan turhiksi, sillä vaikka harmaakarva höhötteli pihan muille hevosille ja otti steppiaskeleen jos toisenkin, se ei ollut riepotellakseen ratsastajaansa. Ainakaan vielä.

Anja tunsi kaikki paikalla olijat vähintäänkin nimeltä. Hän mallasi jalustimia maastoiluun sopivammaksi, ratsastushame oli tiellä. Joku hirnahti, Velho huudahti takaisin. Hetkeksi Anja tunsi hengityksensä salpaantuvan, kunnes järki voitti tunteen: ori oli ori, mutta se ei tarkoittanut sitä etteikö sekin saisi olla sosiaalinen. Milloin Anjasta oli tullut näin hissukka? Toivottavasti he eivät menisi hurjaa rallia...

"Meillä ei muuten ole hokkeja alla, voitaisko mennä sellailla rauhakseltaan", hän pyysi yhteisesti kaikilta.
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Reeta »

Maastoporukka alkaa olla koossa, ja ilmassa leijailee hyvän mielen lisäksi minipakkanen, joka tuntuu extrakirpeältä syksyn kosteisiin keleihin verrattuna. Myöhemminhän sitten niiden -25 pakkasten jälkeen tää on varmaan kuin etelän loma... Myös Anja saapui paikalle upean lusitanonsa kanssa, ja Lotta tuntui olevan samaa mieltä lusitano-orista - tamma rupesi heti lievästi sanottuna sähläksi. Ihailin parivaljakon historiallisen ratsastuksen ominaistyyliin kuuluvia varusteita, tuli ihan sellainen olo, että olisi jossain historiallisessa sadussa.

Anja huikkasi ilmoille pyynnön rauhallisesta menosta.
"Samoilla linjoilla, rauhakseen meneminen kuulostaa hyvältä! En itekkään oikein tiedä että miten Lotta reagoi tähän kirpeeseen ilmaan ja näin isossa ryhmässä maastoilemiseen. Hyvän mielen köpöttelyä it is."
Ohjasin itseni ja Lotan jonon keskimaille, Jussin ja Martin perään.
Jussi
Viestit: 66
Liittynyt: Ma Syys 07, 2020 6:36 pm
Viesti:

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Jussi »

"Rauhallinen tahti kuulostaa ihan hyvältä. Ei ainakaan pääse sattumaan mitään jos joku on freesinä vai mitä luulet Eve, kulkeeko sun ratsus ees reippaasti?" virnistin kohti rastapäätä, kääntäessäni katseeni tuota kohti lauseeni loppua kohden.

Martti tuntui olevan sopivan vireä, vaikka mä tiesin että suomenhevonen voisi silti keksiä vaikka ja mitä pientä kivaa mun pään menokseni kunhan me vain päästäisiin liikkeelle ja kaikki pienet vihreät miehet paljastuisivat koloistaan. Kuitenkin mä yritin olla miettimättä sellaisia ja sen sijaan vain rapsutin rukeaa, hieman pörröytynyttä kaulaa, sillä mä olin päättänyt olla klippaamatta oria silloin kun me oltiin täälä koska Martin treenaaminen ei ollut kuitenkaan ihan niin aktiivista täälä kuin mitä se kotona.

Porukka kasaantui hiljakseen ja mä yllätyinkin pienesti siitä että miten kiva porukka me saatiin kasaan ja toisaalta että miten täydellinen maastokeli tänään olikaan, vaikka tietenkin paikallaan seistessään pakkanen pääsikin jäädyttämään sormet, varpaat ja poskipäät vaikka miten muka yritti suojautua ja kerrospukeutua parhaansa mukaan.
Avatar
Elise
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 11:53 am

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Elise »

Ragnvald oli kuin luotu talvea varten. Se kirmasi aamulla tarhassaan näyttäen parhaat iloa täynnä olevat loikkansa. Kuinka se rakastikaan lunta!

Vuonohevosessa oli se hyvä puoli, ettei sen kanssa tarvinnut miettiä liikaa lämmitystä. Orin (ikuisuudelta tuntuva) karvanvaihto oli tapahtunut jo aiemmin syksyllä, ja nyt se oli uskomattoman pörröinen. Sen karvapeite kesti hyvin märkää ja kylmää, eikä oria meinannut saada raikkaasta ulkoilmasta sisälle ollenkaan. Kirjaimellisesti. Jostakin Ragnvald oli saanut päähänsä pysähtyä tallin oven eteen ja jumittua siihen, vaikka muuten ori niin täydellisen kiltti olikin.

Kun lopulta sain sen sisälle, oli siitä eteenpäin varustaminen ja muu touhuilu helppoa. Päätin lähteä tänään ilman satulaa liikkeelle - silläkin riskillä, että löytäisin itseni maasta.

Ragnvald oli heti tarmokkaana valmiina toimimaan, kun avasin karsinan oven ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Tallipihalle oli kokoontunut jo hyvä määrä porukkaa.
"Mooi!" tervehdin kaikkia yleisesti. Hain tallin oven viereltä jakkaran, jonka avulla pääsin kepeästi orin selkään.
"Ihanaa, että saatiin lunta!"
Avatar
Julia
Viestit: 4
Liittynyt: La Kesä 19, 2021 8:09 am

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Julia »

Bette oli aivan uskomaton. Elin vieläkin uuden hevosenomistajan kuplassa nauttien jokaisesta hetkestä oman ponini kanssa. Kaikki oli tähän asti sujunut niin hyvin: Bette oli kotiutunut todella nopeasti uuteen talliinsa, ja ensimmäiset valmennukset Maikun valvovan silmän alla olivat menneet todella hyvin. Bette ei ehkä ollut kaikkein paras kouluratsu, mutta hyvin kehityskelpoinen sellainen. Sen sijaan esteillä se oli todella omassa elementissään.

Ja se maastovarmuus. Ei kai toisaalta ranchilla syntyneeltä elämysratsulta voisikaan odottaa muuta kuin sataprosenttista maastovarmuutta? Olimme käyneet Beten kanssa ulkona pimeällä, kiertäneet polkuja metsässä ja rannalla, nähneet haukkuvia koiria ja kaikkea muuta jännittävää, mutta Bette kulki pää kylmänä eteenpäin. Ehkä hieman käänsi korvaansa tai nosti rauhassa päänsä katsoakseen, mitä ympärillään tapahtuu, mutta jatkoi sitten matkaansa niin rauhallisena.

Siksi odotin innolla, että pääsin tänään kulkemaan jälleen uusia maastopolkuja oman ponini kanssa.

Tallipihalla odoteltiin jo viimeisiä ratsukoita ja toiset hevoset olivat jo malttamattomina lähtemässä liikkeelle.
"Moi, sori kun kesti", huudahdin tallin pääovelta.
Avatar
Eve
Viestit: 16
Liittynyt: La Syys 26, 2020 5:39 pm

Re: Ensilumen maasto (7.11.)

Viesti Kirjoittaja Eve »

"Mikä mammutti...?", naurahdin Jussin kommentille.
"Hurjasta kyydistä en tiedä, mutta kova luotto mulla kyllä on", sanoin ja taputin Väinöä kaulalle. Se seisoi hievahtamattakaan paikoillaan käännellen korviaan välillä taaksepäin ja välillä jälleen reippaasti eteenpäin.

Porukkaa alkoi lapata hiljalleen tallista pihalle. Reeta katsoi Väinöä ja varasi jo ratsastusvuoron.
"Sopii kyllä! Pidetään joku hevosenvaihtopäivä joskus", totesin hymyillen. Lotta olisi minulle kokonsa puolesta juuri passeli ratsu, ja erilaisilla hevosilla ratsastaminen oli aina hauskaa.

Myös Anja saapui upean lusitanonsa kanssa paikalle. Siinä vasta olikin hevonen, jonka selkään olisin mielelläni noussut! Kaksikon yhteistä historiallista ratsastusta oli ollut todella mielenkiintoista seurata sivusta, sillä en ollut nähnyt vastaavaa kuin kerran aiemmin joillakin markkinoilla.
"Joo, hidas tahti käy erittäin hyvin!" huikkasin myös tallipihalla seisoville.
"Mä en itseasiassa tiedä yhtään, kuinka kova vauhti Väinöstä oikeasti lähtee, mutta toivon todellakin, että tällä reissulla vältytään kiitolaukkahepuleilta", naurahdin Jussille.

Lopulta muutkin maastoon lähtijät saapuivat pihaan.
"No niin, kokeillaan lähteä liikkeelle vaikka ihan tulojärjestyksessä: meidän takana Martti, sitten Lotta, Velho, Ragnvald, Bette ja Blue. Jos alkaa näyttää siltä, että edessä oleva ratsukko hermostuttaa liikaa, niin huikatkaa heti, katsotaan sitten järjestystä uusiksi", huikkasin kovaan ääneen kaikille ratsukoille.
"Onhan kaikilla lämmintä päällä?" kysyin yleisesti.
"Eli lähdetään ensin autotielle ja kävellään sitä pitkin hetken aikaa, kunnes päästään Naavasuon leirintäalueelle. Siitä lähdetään sitten metsäpolulle, jonka ei pitäisi olla liian liukas. Mennään rauhakseltaan, niin kaikki pysyy mukana. Ja muistetaan maastoratsastuksen pelisäännöt", sanoin ja tiivistin vielä maastoletkassa käytettävät käsimerkit.

Lähdimme tallipihalta koivuilla reunustettua päätietä pitkin suuremmalle hiekkatielle. Liikennettä ei ollut onneksi paljoa, joten saimme rauhassa kävellä tienlaitaa pitkin eteenpäin. Osa lumesta oli jo sulanut tielle loskaksi, mutta ojissa ja puiden päällä lepäsi kaunis lumikerros.

Väinön selässä minulla oli todella luottavainen olo. Askeleet olivat melkein kuin hevosella, mutta silti ei kuitenkaan - niissä oli ehkä hieman tietynlaista töksähtelevyyttä. Se ei kuitenkaan haitannut, olin ratsastanut Väinöllä jo aiemmin sen verran, että tiesin, mitä odottaa.

Leirintäalueelle ei ollut pitkä matka ratsain, ja saavuimme pian paikalle. Pysäytin letkan hetkeksi ja huikkasin:
"Onko kaikilla kaikki hyvin? Jatketaanko samalla järjestyksellä metsään?"
Vastaa Viestiin