Sivu 1/2

18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ti Touko 25, 2021 1:47 pm
Kirjoittaja Rosa
Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Tervetuloa kaikki nuorten hevosten omistajat ja hoitajat viettämään viikonloppua Myrttisuolle!

Saapuminen
Tallille saavutaan perjantaina 18.6. liukuvasti niin, että paikalla ollaan viimeistään kolmelta, ilmoituksesta mahdollista saapua myös myöhemmin. Tallin omistaja Rosa sekä tallityöntekijä Eve ovat koko päivän tallilla vastassa ja auttamassa hevosten kotiuttamisessa.

Hevosten majoitus
Tallin ollessa puolillaan hevoset pääsevät majoittumaan nimettyihin karsinoihin viikonlopun ajaksi. Päivisin (ja halutessaan myös öisin) hevosia voidaan tarhata omissa tarhoissaan tai mahdollisuuksien mukaan tarhakaverin kanssa. Tallilta löytyy ruokia ja heiniä, joiden käyttäminen kuuluu leirin hintaan, mutta erikoisruoat omistajan tulee ottaa itse mukaan.

Ihmisten majoitus
Ihmiset majoittuvat leirin ajaksi leiritaloon, jossa on tilaa yhteensä 16 henkilölle. Huoneet jaetaan ihmisten saapuessa. Leiritalon keittiöstä löytyy perustarvikkeita, kuten juustot, leikkeleet ja levitteet leivän päälle, sekä jogurtteja, puurohiutaleita ja muita aamu- ja iltapalatarvikkeita. Vegaanit ja gluteenittomat ruokavaliot on huomioitu, mutta muut allergiat olisi hyvä ilmoittaa ennen saapumista. Päivisin tarjoillaan lämmin lounas ja päivällinen, ja lauantai-iltana on mahdollista tilata pizzat Nurmakosken pizzeriasta.


-------------

Aikataulu

Perjantai
15:00 - Saapuminen tallille ja kokoontuminen tallipihalla. Tutustumista, tallin esittelykierros ja iltaohjelmaa.
18:30 - Maastoretki Nurmakosken luontopolulla. Paikoitellen vaikeakulkuista maastoa sekä paljon mäkiä. Vetäjinä Elise ja Ragnvald.

Lauantai
8:00 - Herätys ja aamupala.
10:30 - Hevosten maastakäsittelytunti.
13:00 - Lounas.
16:30 - Hevosten hoitamista ja kouluratsastustunti (josta osallistujat saavat valmennuksen).
19:00 - Vapaata iltaohjelmaa: pizzan syöntiä, seurustelua leiritalossa.

Sunnuntai
10:00 - Viimeistään herätys ja aamupala.
12:00 - Leikkimieliset leirikisat (sisältää mm. puomeja sekä helppoja kouluratsastusratoja).
17:00 - Leirin virallinen lopetushetki ja leiriläisten lähettäminen kotimatkalle.

-------------

Leirin kuittaus

Leiri kuitataan aiheeseen tehdyllä lomakkeella, johon pääset tästä. Lomakkeen täyttäneet saavat leiriosallistumisesta vähintään 200-sanaisen valmennuksen hevoselleen. Täytäthän lomakkeen viimeistään 22.6.

-------------

Osallistujat: 10/10

Leirin vetäjät: Rosa ja Eve

- Cecilia "Cessi" Kastehelmi - Käpy
- Naella Wahlman - Roope
- Maria - Theeta
- Tinu - Vaino
- Heta Rovio - Gullveig Lys
- Lotta Haltaja - Halverin Laatu
- Salma Stjärndahl - Bliss
- Eemil Sodantaival - Remu
- Viola Gråskär - M.B. Troikka
- Mari H - Kaamosjatsi

Ilmoittaudu tähän topiciin ilmoittamalla osallistuva hahmo (+ mahdollinen linkki) sekä hevonen linkkeineen.

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ti Touko 25, 2021 2:02 pm
Kirjoittaja felissa
Cecilia "Cessi" Kastehelmi & Käpy

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ti Touko 25, 2021 3:25 pm
Kirjoittaja Naella
Naella Wahlman - Roope

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ti Touko 25, 2021 7:39 pm
Kirjoittaja Maria
Maria & Theeta

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ke Touko 26, 2021 6:03 pm
Kirjoittaja Aada Howan
Hei jos tarviit luotettavaa apuheppaa ihan mihin vain niin Elli ja Aada auttaa kyllä. Myös stuntnäytös tai koulutusdemo onnistuu, vinkkejä myös omien nuorten totuttamiseen ja hermojen venytykseen.

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Su Touko 30, 2021 5:42 am
Kirjoittaja Tinu

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ma Kesä 07, 2021 11:39 am
Kirjoittaja enna

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ma Kesä 07, 2021 12:40 pm
Kirjoittaja Aada Howan
Mutta hei tajusin just et voin tuoda toisen hahmoni tänne :D

Eli
Lotta Haltaja (https://tarinasissit.weebly.com/lotta-haltaja.html) - Halverin Laatu (https://kulovalkea.net/norpan/y/lada.htm)
ja leiri pääsee osaksi blogikirjoittelua https://lotanratsut.blogspot.com/

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Ma Kesä 07, 2021 2:12 pm
Kirjoittaja sebesalma
Salma Stjärndahl - Bliss

Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille

Lähetetty: Pe Kesä 11, 2021 7:31 am
Kirjoittaja Anja H.
Ai niin, unohdin linkata Eemilistä pientä esittelyntynkää: http://www.haukkaleva.net/narhimaki/esittely.php

:D