Viola Gråskär - M.B. Troikka
http://www.lasileija.net/manteli/orit/mb_troikka.php
18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille
Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille
Ja Jatsi on sivuista poiketen jo 4v pojankoltiainen :D (varsalaatisten takia ikä sivuilla vielä 3v)Mari H kirjoitti: ↑Pe Kesä 18, 2021 12:54 pm Mari H - Kaamosjatsi http://yksityiset.ruusukka.org/jatsi.htm
Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille
Pakko oli saada tehdä nopea kuva tästä "akateemisesta ja rauhassa valmistellusta omakasvatista", kuten Eemil muisti heti alkuun kaikille Remua mainostaa... : D Veikkaan että esimerkiksi Bliss taisi kiinnostaa tuhat kertaa enemmän kuin mitkään avotaivutukset. Kiitos ja anteeksi kaikille joita Rymy-Remu häiritsi!
--------
Rosa: Aivan ihana kuva Eemilistä ja Remusta! <3 Nuoret hevoset ja maltti, erittäin toimiva yhdistelmä.....
Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan...! Paluu viime kesään:
PERJANTAI
Kylläpä leirillä olikin tunkua! Bliss näytti siltä, että saattaisi hypätä takaisin traileriin, kun se Myrttisuon parkkipaikalla sai ensikosketuksen tuleviin leirikavereihinsa. Vaaleanrautiasta suokkitammaa purettiin autosta samaan aikaan Blisin kanssa ja kumpikin nuorista hevosista seisoi pihalla korviaan käännellen kuin kaksi keskelle sotatannerta heitettyä aropupua. Suokkia taluttava turkoositukkainen nainen irvisti minulle yhteisymmärryksen merkiksi.
Leiriä vetävät Rosa ja Eve ottivat onneksi tilanteen haltuunsa, kun vasta riisuin kuljetusloimea Blisin selästä. Nopean esittelykierroksen jälkeen he näyttivät meille hevosten karsinapaikat ja marssittivat meidät tilusten läpi. Bliss jäi karsinaansa heinäkasan eteen vähän orvon näköisenä. Sydäntäni riipaisi. Siellä pieni ponini nyt seisoi, ensi kertaa vieraassa karsinassa ilman tuttua seuraa!
Alkuillan maastolenkin meille veti Elise, jonka ihana Ragnvald-vuonis tuntui saavan yhtä lailla kaksi- kuin nelijalkaistenkin sydämet sulamaan. Ainakin Bliss näytti siltä, että kierisi vaikka päällään saadakseen vanhemman orin huomion. Minua jännitti lähteä vieraassa seurassa vieraaseen maastoon heti ensimmäisenä iltana, vaikka sää oli mitä täydellisin ja isoin osa nuorista hevosista vaikutti suhteellisen rennolta. Kaikeksi onneksi meidän paikkamme oli ihanan Theeta-knabin takana. Lunkisti ottavan pilkkutamman sisällä taisi olla 30-vuotiaan maastomopon sielu, niin tyynesti se kipsutteli Nurmakosken mäkiä ylös ja alas.
Bliss toimi maastossa kuten vasta ratsukoulutettava hevonen toimii. Minkäänlaisesta muodosta ei voinut puhua, mutta suunta oli eteenpäin ja vastaaminen apuihin vähintään kohtuullista. Poni ajatteli kai olevansa osa possujunaa, sillä pääasiassa se kuunteli edessä olevaa Theetaa. Tärkeintä toki oli, että sille jäi ensimmäisestä vieraassa maastossa köpöttelystä positiivinen mielikuva.
Illalla paistoimme vaahtokarkkeja ja lepuutimme nuorten hevosten kanssa ahertamisesta väsyneitä hermojamme.
LAUANTAI
Aamutallin ja -palan jälkeen suuntasimme kentälle maastakäsittelytuntia varten. Sää oli jälleen loistava - aurinko paistoi, mutta pieni tuulenviri puhalsi leudosti kentän yli. Maastakäsittely oli aina ollut minun ja Blisin vahvuus. Isossa ratsastuskoulussa asuminen oli kai opettanut sen hyväksi kuuntelijaksi: vaihtuvien käsittelijöiden vuoksi ihmisrakas ponini osasi korjata jo nyt sinne päin -apuja ja tarjota toivotunlaista käytöstä. Nytkin sain olla siitä ylpeä. Marin komea Jatsi-ori toki herätti Blisissä tammamaista keikistelynhalua, mutta käsiteltävyys parani huomattavasti, kun siirryimme seuraavaa harjoitetta varten kentän toiselle puolelle. Eihän nuorelta hevoselta voinut tietenkään vaatia täydellistä paineen alla työskentelyä.
Lounaan jälkeen oli ratsastustunnin aika. Varsinainen koulutreeni oli jännittänyt minua etukäteen: oli pakko myöntää, ettei Bliss kantanut vielä itseään erityisen hyvin. Se ymmärsi kyllä apuja, mutta siinä missä maastakäsin se teki hyviä tulkintoja ja toimi hienosti, selässä nopeus ei ollutkaan valttia. Monta kertaa annoin pohkeita vain huomatakseni, että Bliss arveli minun tarkoittavan peruuttamista, meni sekaisin jaloissaan, kääntyi keskihalkaisijalle ja nosti laukan unohtaessaan, missä pohje olikaan ollut.
Alkutunti menikin meidän osaltamme sählätessä. Ihailin salaa Cessin upeaa Käpy-puoliveristä ja sitä, miten helposti hän sai nuoren hevosen toimimaan myös vieraassa paikassa. Blisillä oli vaikeuksia vuoron perään uralla pysymisessä, apujen kuuntelussa ja ohjastuntuman sietämisessä, ja sen jälkeen ajattelematon kärpänen vielä laskeutui tamman harmaalle kaulalle lepuuttamaan siipiään. Vasta tunnin loppupuolella Bliss alkoi rentoutua ja suostui yhteistyöhön kanssani. Siinä vaiheessa hiki virtasi jo pitkin selkääni niin, että paita oli luultavasti liimautunut ihooni loppukesäksi.
En onneksi ollut ainoa hikoilija. Tunnin jälkeen minä, Naella ja Heta painuimme suoraan kentältä uittamaan hevosiamme. Bliss ei halunnut mennä veteen vuohisia syvemmälle, mutta kahlaili mielellään vesirajassa. Minä istuin sen selässä ilman satulaa katsellen, miten musta Roope kauhoi vettä niin, että pärskeet kimalsivat monen metrin korkeudessa. Valtavan sievä Viena oli juurruttanut karvaiset jalkansa varjoon metsänrajassa ja katseli (ilmeisesti tilanteeseen hyvin tyytyväisenä), miten Heta ui pitkiä rintavetoja järvenselällä.
Illalla, pizzapöydän ääressä, minua harmitti kovasti, että viikonloppuleiri päättyisi jo huomenna.
SUNNUNTAI
Leirikisat taisivat jännittää meistä kaikkia, vaikka koko viikonlopun ajan oli ollut selvää, että kaikkien hevoset olivat vielä raakileita. Ainakin minun vatsanpohjassani oli keollinen muurahaisia, kun letitimme Lotan kanssa hevostemme harjoja tallin ulkopuolella. Jyhkeänmusta Lada oli vaikuttava näky siisteissä kisanutturoissaan. Blisin ohueen harjaankin sain väkerrettyä pikkuruiset sykeröt.
Tämä oli tavallaan minun ja Blisin ensimmäinen kisasuoritus, mietin, kun ratsastin puomiradalle. Meitä ennen suorittanut Eemil oli tehnyt tyynen suorituksen hömelöllä Remulla, jonka utelias luonne oli sulattanut sydämeni jo perjantai-iltapäivänä. Jännitystäni nieleskellen kannustin Blisin raviin ja ohjasin sen puomeille. Nehän olivat vain maassa lojuvia puunpalasia - mutta ensimmäinen kerta oli aina ensimmäinen kerta!
Leirikisojen jälkeen ehdimme vielä kokoontua tallin eteen ottamaan aurinkoa ja lehteilemään kisoista saamiamme leikkimielisiä palautteita. Olin ylpeä Blisin kehityksestä viikonlopun mittaan. Tärkein oli saavutettu: poni oli sopeutunut hyvin vieraaseen talliin ja toiminut tuntemattomien hevosten seurassa jopa melkein rennosti. Enää se ei ollut näyttänyt karsinassaankaan niin raasulta, vaan odotti minua tänä aamuna samalla ruokaa-tänne -kolinalla kuin kotona Seppeleessä.
Lastasimme hevoset samaan aikaan Ahvenanmaalle suuntaavan Violan kanssa. Kummankaan ei tarvinnut perustella kaihoisaa hymyään, kun suljimme trailereidemme ovet ja heilutimme toisillemme kättä tallipihan poikki.
Olihan viikonloppu ollut kerta kaikkiaan onnistunut!
PERJANTAI
Kylläpä leirillä olikin tunkua! Bliss näytti siltä, että saattaisi hypätä takaisin traileriin, kun se Myrttisuon parkkipaikalla sai ensikosketuksen tuleviin leirikavereihinsa. Vaaleanrautiasta suokkitammaa purettiin autosta samaan aikaan Blisin kanssa ja kumpikin nuorista hevosista seisoi pihalla korviaan käännellen kuin kaksi keskelle sotatannerta heitettyä aropupua. Suokkia taluttava turkoositukkainen nainen irvisti minulle yhteisymmärryksen merkiksi.
Leiriä vetävät Rosa ja Eve ottivat onneksi tilanteen haltuunsa, kun vasta riisuin kuljetusloimea Blisin selästä. Nopean esittelykierroksen jälkeen he näyttivät meille hevosten karsinapaikat ja marssittivat meidät tilusten läpi. Bliss jäi karsinaansa heinäkasan eteen vähän orvon näköisenä. Sydäntäni riipaisi. Siellä pieni ponini nyt seisoi, ensi kertaa vieraassa karsinassa ilman tuttua seuraa!
Alkuillan maastolenkin meille veti Elise, jonka ihana Ragnvald-vuonis tuntui saavan yhtä lailla kaksi- kuin nelijalkaistenkin sydämet sulamaan. Ainakin Bliss näytti siltä, että kierisi vaikka päällään saadakseen vanhemman orin huomion. Minua jännitti lähteä vieraassa seurassa vieraaseen maastoon heti ensimmäisenä iltana, vaikka sää oli mitä täydellisin ja isoin osa nuorista hevosista vaikutti suhteellisen rennolta. Kaikeksi onneksi meidän paikkamme oli ihanan Theeta-knabin takana. Lunkisti ottavan pilkkutamman sisällä taisi olla 30-vuotiaan maastomopon sielu, niin tyynesti se kipsutteli Nurmakosken mäkiä ylös ja alas.
Bliss toimi maastossa kuten vasta ratsukoulutettava hevonen toimii. Minkäänlaisesta muodosta ei voinut puhua, mutta suunta oli eteenpäin ja vastaaminen apuihin vähintään kohtuullista. Poni ajatteli kai olevansa osa possujunaa, sillä pääasiassa se kuunteli edessä olevaa Theetaa. Tärkeintä toki oli, että sille jäi ensimmäisestä vieraassa maastossa köpöttelystä positiivinen mielikuva.
Illalla paistoimme vaahtokarkkeja ja lepuutimme nuorten hevosten kanssa ahertamisesta väsyneitä hermojamme.
LAUANTAI
Aamutallin ja -palan jälkeen suuntasimme kentälle maastakäsittelytuntia varten. Sää oli jälleen loistava - aurinko paistoi, mutta pieni tuulenviri puhalsi leudosti kentän yli. Maastakäsittely oli aina ollut minun ja Blisin vahvuus. Isossa ratsastuskoulussa asuminen oli kai opettanut sen hyväksi kuuntelijaksi: vaihtuvien käsittelijöiden vuoksi ihmisrakas ponini osasi korjata jo nyt sinne päin -apuja ja tarjota toivotunlaista käytöstä. Nytkin sain olla siitä ylpeä. Marin komea Jatsi-ori toki herätti Blisissä tammamaista keikistelynhalua, mutta käsiteltävyys parani huomattavasti, kun siirryimme seuraavaa harjoitetta varten kentän toiselle puolelle. Eihän nuorelta hevoselta voinut tietenkään vaatia täydellistä paineen alla työskentelyä.
Lounaan jälkeen oli ratsastustunnin aika. Varsinainen koulutreeni oli jännittänyt minua etukäteen: oli pakko myöntää, ettei Bliss kantanut vielä itseään erityisen hyvin. Se ymmärsi kyllä apuja, mutta siinä missä maastakäsin se teki hyviä tulkintoja ja toimi hienosti, selässä nopeus ei ollutkaan valttia. Monta kertaa annoin pohkeita vain huomatakseni, että Bliss arveli minun tarkoittavan peruuttamista, meni sekaisin jaloissaan, kääntyi keskihalkaisijalle ja nosti laukan unohtaessaan, missä pohje olikaan ollut.
Alkutunti menikin meidän osaltamme sählätessä. Ihailin salaa Cessin upeaa Käpy-puoliveristä ja sitä, miten helposti hän sai nuoren hevosen toimimaan myös vieraassa paikassa. Blisillä oli vaikeuksia vuoron perään uralla pysymisessä, apujen kuuntelussa ja ohjastuntuman sietämisessä, ja sen jälkeen ajattelematon kärpänen vielä laskeutui tamman harmaalle kaulalle lepuuttamaan siipiään. Vasta tunnin loppupuolella Bliss alkoi rentoutua ja suostui yhteistyöhön kanssani. Siinä vaiheessa hiki virtasi jo pitkin selkääni niin, että paita oli luultavasti liimautunut ihooni loppukesäksi.
En onneksi ollut ainoa hikoilija. Tunnin jälkeen minä, Naella ja Heta painuimme suoraan kentältä uittamaan hevosiamme. Bliss ei halunnut mennä veteen vuohisia syvemmälle, mutta kahlaili mielellään vesirajassa. Minä istuin sen selässä ilman satulaa katsellen, miten musta Roope kauhoi vettä niin, että pärskeet kimalsivat monen metrin korkeudessa. Valtavan sievä Viena oli juurruttanut karvaiset jalkansa varjoon metsänrajassa ja katseli (ilmeisesti tilanteeseen hyvin tyytyväisenä), miten Heta ui pitkiä rintavetoja järvenselällä.
Illalla, pizzapöydän ääressä, minua harmitti kovasti, että viikonloppuleiri päättyisi jo huomenna.
SUNNUNTAI
Leirikisat taisivat jännittää meistä kaikkia, vaikka koko viikonlopun ajan oli ollut selvää, että kaikkien hevoset olivat vielä raakileita. Ainakin minun vatsanpohjassani oli keollinen muurahaisia, kun letitimme Lotan kanssa hevostemme harjoja tallin ulkopuolella. Jyhkeänmusta Lada oli vaikuttava näky siisteissä kisanutturoissaan. Blisin ohueen harjaankin sain väkerrettyä pikkuruiset sykeröt.
Tämä oli tavallaan minun ja Blisin ensimmäinen kisasuoritus, mietin, kun ratsastin puomiradalle. Meitä ennen suorittanut Eemil oli tehnyt tyynen suorituksen hömelöllä Remulla, jonka utelias luonne oli sulattanut sydämeni jo perjantai-iltapäivänä. Jännitystäni nieleskellen kannustin Blisin raviin ja ohjasin sen puomeille. Nehän olivat vain maassa lojuvia puunpalasia - mutta ensimmäinen kerta oli aina ensimmäinen kerta!
Leirikisojen jälkeen ehdimme vielä kokoontua tallin eteen ottamaan aurinkoa ja lehteilemään kisoista saamiamme leikkimielisiä palautteita. Olin ylpeä Blisin kehityksestä viikonlopun mittaan. Tärkein oli saavutettu: poni oli sopeutunut hyvin vieraaseen talliin ja toiminut tuntemattomien hevosten seurassa jopa melkein rennosti. Enää se ei ollut näyttänyt karsinassaankaan niin raasulta, vaan odotti minua tänä aamuna samalla ruokaa-tänne -kolinalla kuin kotona Seppeleessä.
Lastasimme hevoset samaan aikaan Ahvenanmaalle suuntaavan Violan kanssa. Kummankaan ei tarvinnut perustella kaihoisaa hymyään, kun suljimme trailereidemme ovet ja heilutimme toisillemme kättä tallipihan poikki.
Olihan viikonloppu ollut kerta kaikkiaan onnistunut!
Re: 18.-20.6. Viikonloppuleiri nuorille hevosille
Ajattelin julkaista meidän leirikertomuksen myös täällä (tyylikkäästi vuoden itse leiriajankohdan jälkeen :D), kun vihdoin sain kirjoitettua siitä Vainon päiväkirjaan. Tässä siis meidän muisteloita viime kesältä:
Tinu oli ilmoittanut itsensä ja nuoren Vaino-tamman Myrttisuohon nuorille hevosille suunnatulle viikonloppuleirille. Nainen suuntasi hevosensa kanssa kohti leiriviikonloppua hieman jännittynein, mutta innottavan odottavin fiiliksin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tamman kanssa mihinkään kotitallin ulkopuolelle lähdettäisiin, mutta sen verran keltanokka ja ujo tamma kuitenkin oli, että jännitystä voisi olla luvassa hevosenkin osalta.
Myrttisuolle saavuttiin iltapäivällä. Kun Tinu oli saanut raahattua tavaransa leiritaloon (miten näin lyhyelle reissulle muka aina tarvitseekin näin paljon tavaraa?), oli aika tutustua talliin ja muihin leiriläisiin. Vaino sai hetken huokaista viikonloppumajoituksessaan ennen leirin ensimmäistä aktiviteettia. Leiriläisten oli tarkoitus suunnata noin viiden kilometrin maastoretkelle Nurmakosken luontopoluille. Reitti sisälsi paljon mäkiä ja paikoitellen kapeitakin polkuja. Etenkin alkumasta Vaino hieman tuijotteli pusikoita. Osa alamäistä tultiin melko vauhdikkaasti ja jopa hallitsemattomasti alas, kun tammaa jännitti ja alamäet muutenkin tuottavat tammalle välillä vielä hieman päänvaivaa ratsastajan kanssa. Loppumatkasta tamma kuitenkin vaikutti jo onneksi rennommalta ja varmemmalta.
Lauantaina herätys tapahtui vasta kahdeksan maissa, mutta Tinu oli ollut hereillä jo pari tuntia. Aamiaisen ja pienen sosialisoinnin jälkeen ohjelmassa oli maastakäsittelytunti. Tunnin ideana oli välttää pakotteiden käyttämistä ja keskittyä tekemään kaikki tehtävät positiivisen vahvistamisen kautta - tämä tarkoitti siis kehuja ja kiitoksia, minkä lisäksi Tinulla oli mukanaan myös hieman nameja palkitsemista varten. Aluksi asioita käytiin läpi teoriatasolla ja leiriläisiä kannustettiin käymään keskustelua siitä, miksi maastakäsittely on erityisen tärkeää nuorten hevosten kanssa ja kuinka se auttaa ylläpitämään yhteistä työskentelykykyä ja motivaatiota myös myöhemmissä elämänvaiheissa. Käytännön harjoitteina tehtiin peruutuksia, kumartamista, väistämistä sekä venyttelyä. Esimerkkiä leiriläisille olivat näyttämässä myrttisuolaiset Elli ja Aada. Vaino on aina ollut melko kuuliainen ja yhteistyöhaluinen ja tehnyt mielellään töitä ihmisen kanssa ja tänään tehdyt harjoitteet olivat sille osittain jo tuttuja. Tamma pysyy yleensä hyvin hallinnassa myös jännittäessään, sillä tammalla ei noissa tilanteissa ole tapana pyrkiä poistumaan paikalta, vaan se pysyttelee ihmisen läheisyydessä vaikka sitten polvet tutisten. Tinu huomasti Vainon olevan tänään jälleen ehkä hieman jännittynyt uudessa paikassa ollessaan, mutta alkukankeuden jälkeen tamma malttoi jälleen hieman rentoutua. Tamma peruuttaa nätisti ihan pienestäkin merkistä, mutta pienoisen jännityksen vuoksi pakitukset olivat tänään vähän vinoja. Kumartaminen sujui kuin vanhalta tekijältä, kun Tinu houkutteli Vainoa namin avulla tuomaan päätään etujalkojen väliin. Myös väistöt sujuivat hyvin. Venyttely oli tammalle tuttua kauraa, sillä sitä tamman kanssa oli harjoiteltu ahkerasti kotioloissakin. Se sujuikin erinomaisesti. Tunnin sujumista arvioidessaan Tinu tuli siihen tulokseen, että hänen ja Vainon osaltaan suurin kehityskohde olisi rentous ja sen ylläpito erityisesti tammalle vieraissa paikoissa sekä jännittävissä tilanteissa.
Tunnin jälkeen leiriläiset hoitivat hevoset ja päästivät ne ulkoilemaan tarhoihin, joissa päiväheinäannokset odottivat jo syöjiään. Ihmisväki suuntasi myös lounastamaan ja viettämään pientä siestaa ennen iltapäivän kouluratsastustuntia. Kun sekä hevoset että ihmiset oli ruokittu ja pientä päivälepoa vietetty, Tinu haki Vainon tarhasta ja rupesi valmistamaan tammaa kouluratsastustuntia varten. Nainen harjasi raudikkonsa huolellisesti ja asetteli varusteet tammalle rauhassa päälle. Kun ratsukot olivat saapuneet kentälle, jossa tunti pidettäisiin ja nousseet hevostensa selkään, opettajana toiminut Maikku haastatteli kaikkia hieman siitä, mitkä asiat olivat kunkin ratsukon kompastuskiviä. Omalla vastausvuorollaan Tinu mietti hetken, ennen kuin totesi hänen ja Vainon pitäisi treenata napakampia siirtymisiä sekä itsensä kantamista. Vaino kun herkästi muuttui etupainoiseksi, eikä Tinukaan aina muistanut pitää omaa ruotoaan riittävän suorassa. Alkukäyntien jälkeen ratsukot pääsivät harjoittelemaan hevosten tasojen mukaisia kouluratsastuksen ratoja. Tinu sai Maikulta liudan hyödyllisiä vinkkejä Vainon oikeanlaista ratsastamista ja omaa istuntaansa koskien.
Kun koulutunti oli ohi ja hevoset hoidettu, luvassa oli vapaata iltaohjelmaa. Käytännössä tämä tarkoitti pizzan syöntiä ja keskustelua leiriläisten kesken leiritalossa. Tunnelma oli kepeä ja iloinen ja ilta venyikin pitkälle yli puolen yön. Aamulla herätys tapahtui onneksi vasta aamupäivästä, joten aivan samoilla silmillä ei tarvinnut viimeiseen leiripäivään suunnata.
Aamiaisen jälkeen luvassa oli leikkimieliset leirikisat, jotka sisältäisivät mm. puomeja ja helppoja kouluratsastusratoja. Tinu oli tyytyväinen omaan ja Vainon suoritukseen, vaikka tamma olikin alkuun ollut jälleen hieman jännittynyt ja muutama puomi oli hieman kolissut tamman jyrätessä niiden yli. Leirikisan päätyttyä oli aika pistää kimpsut ja kampsut kasaan ja pakata tavarat ja Vaino kuljetuskoppiin ja suunnata kohti kotia. Tätä leiriä muistellaan lämmöllä!
Tinu oli ilmoittanut itsensä ja nuoren Vaino-tamman Myrttisuohon nuorille hevosille suunnatulle viikonloppuleirille. Nainen suuntasi hevosensa kanssa kohti leiriviikonloppua hieman jännittynein, mutta innottavan odottavin fiiliksin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tamman kanssa mihinkään kotitallin ulkopuolelle lähdettäisiin, mutta sen verran keltanokka ja ujo tamma kuitenkin oli, että jännitystä voisi olla luvassa hevosenkin osalta.
Myrttisuolle saavuttiin iltapäivällä. Kun Tinu oli saanut raahattua tavaransa leiritaloon (miten näin lyhyelle reissulle muka aina tarvitseekin näin paljon tavaraa?), oli aika tutustua talliin ja muihin leiriläisiin. Vaino sai hetken huokaista viikonloppumajoituksessaan ennen leirin ensimmäistä aktiviteettia. Leiriläisten oli tarkoitus suunnata noin viiden kilometrin maastoretkelle Nurmakosken luontopoluille. Reitti sisälsi paljon mäkiä ja paikoitellen kapeitakin polkuja. Etenkin alkumasta Vaino hieman tuijotteli pusikoita. Osa alamäistä tultiin melko vauhdikkaasti ja jopa hallitsemattomasti alas, kun tammaa jännitti ja alamäet muutenkin tuottavat tammalle välillä vielä hieman päänvaivaa ratsastajan kanssa. Loppumatkasta tamma kuitenkin vaikutti jo onneksi rennommalta ja varmemmalta.
Lauantaina herätys tapahtui vasta kahdeksan maissa, mutta Tinu oli ollut hereillä jo pari tuntia. Aamiaisen ja pienen sosialisoinnin jälkeen ohjelmassa oli maastakäsittelytunti. Tunnin ideana oli välttää pakotteiden käyttämistä ja keskittyä tekemään kaikki tehtävät positiivisen vahvistamisen kautta - tämä tarkoitti siis kehuja ja kiitoksia, minkä lisäksi Tinulla oli mukanaan myös hieman nameja palkitsemista varten. Aluksi asioita käytiin läpi teoriatasolla ja leiriläisiä kannustettiin käymään keskustelua siitä, miksi maastakäsittely on erityisen tärkeää nuorten hevosten kanssa ja kuinka se auttaa ylläpitämään yhteistä työskentelykykyä ja motivaatiota myös myöhemmissä elämänvaiheissa. Käytännön harjoitteina tehtiin peruutuksia, kumartamista, väistämistä sekä venyttelyä. Esimerkkiä leiriläisille olivat näyttämässä myrttisuolaiset Elli ja Aada. Vaino on aina ollut melko kuuliainen ja yhteistyöhaluinen ja tehnyt mielellään töitä ihmisen kanssa ja tänään tehdyt harjoitteet olivat sille osittain jo tuttuja. Tamma pysyy yleensä hyvin hallinnassa myös jännittäessään, sillä tammalla ei noissa tilanteissa ole tapana pyrkiä poistumaan paikalta, vaan se pysyttelee ihmisen läheisyydessä vaikka sitten polvet tutisten. Tinu huomasti Vainon olevan tänään jälleen ehkä hieman jännittynyt uudessa paikassa ollessaan, mutta alkukankeuden jälkeen tamma malttoi jälleen hieman rentoutua. Tamma peruuttaa nätisti ihan pienestäkin merkistä, mutta pienoisen jännityksen vuoksi pakitukset olivat tänään vähän vinoja. Kumartaminen sujui kuin vanhalta tekijältä, kun Tinu houkutteli Vainoa namin avulla tuomaan päätään etujalkojen väliin. Myös väistöt sujuivat hyvin. Venyttely oli tammalle tuttua kauraa, sillä sitä tamman kanssa oli harjoiteltu ahkerasti kotioloissakin. Se sujuikin erinomaisesti. Tunnin sujumista arvioidessaan Tinu tuli siihen tulokseen, että hänen ja Vainon osaltaan suurin kehityskohde olisi rentous ja sen ylläpito erityisesti tammalle vieraissa paikoissa sekä jännittävissä tilanteissa.
Tunnin jälkeen leiriläiset hoitivat hevoset ja päästivät ne ulkoilemaan tarhoihin, joissa päiväheinäannokset odottivat jo syöjiään. Ihmisväki suuntasi myös lounastamaan ja viettämään pientä siestaa ennen iltapäivän kouluratsastustuntia. Kun sekä hevoset että ihmiset oli ruokittu ja pientä päivälepoa vietetty, Tinu haki Vainon tarhasta ja rupesi valmistamaan tammaa kouluratsastustuntia varten. Nainen harjasi raudikkonsa huolellisesti ja asetteli varusteet tammalle rauhassa päälle. Kun ratsukot olivat saapuneet kentälle, jossa tunti pidettäisiin ja nousseet hevostensa selkään, opettajana toiminut Maikku haastatteli kaikkia hieman siitä, mitkä asiat olivat kunkin ratsukon kompastuskiviä. Omalla vastausvuorollaan Tinu mietti hetken, ennen kuin totesi hänen ja Vainon pitäisi treenata napakampia siirtymisiä sekä itsensä kantamista. Vaino kun herkästi muuttui etupainoiseksi, eikä Tinukaan aina muistanut pitää omaa ruotoaan riittävän suorassa. Alkukäyntien jälkeen ratsukot pääsivät harjoittelemaan hevosten tasojen mukaisia kouluratsastuksen ratoja. Tinu sai Maikulta liudan hyödyllisiä vinkkejä Vainon oikeanlaista ratsastamista ja omaa istuntaansa koskien.
Kun koulutunti oli ohi ja hevoset hoidettu, luvassa oli vapaata iltaohjelmaa. Käytännössä tämä tarkoitti pizzan syöntiä ja keskustelua leiriläisten kesken leiritalossa. Tunnelma oli kepeä ja iloinen ja ilta venyikin pitkälle yli puolen yön. Aamulla herätys tapahtui onneksi vasta aamupäivästä, joten aivan samoilla silmillä ei tarvinnut viimeiseen leiripäivään suunnata.
Aamiaisen jälkeen luvassa oli leikkimieliset leirikisat, jotka sisältäisivät mm. puomeja ja helppoja kouluratsastusratoja. Tinu oli tyytyväinen omaan ja Vainon suoritukseen, vaikka tamma olikin alkuun ollut jälleen hieman jännittynyt ja muutama puomi oli hieman kolissut tamman jyrätessä niiden yli. Leirikisan päätyttyä oli aika pistää kimpsut ja kampsut kasaan ja pakata tavarat ja Vaino kuljetuskoppiin ja suunnata kohti kotia. Tätä leiriä muistellaan lämmöllä!