Lotan kuulumisvihko

Hevosten omat päiväkirjat ja yleinen talligalleria/-päiväkirja
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Lotan kuulumisvihko

Viesti Kirjoittaja Reeta »

Haflinger-tamma Lotan & omistajan Reetan yhteisiä touhuja
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Re: Lotan kuulumisvihko

Viesti Kirjoittaja Reeta »

#1 Stressinsekainen saapuminen

Tuijotin huoneeni kokovartalopeilistä takaisin tuijottavaa tyttöä. Tytön takana näkyi viittä vaille kaaosta oleva huone, jossa oli viskottu vaatteita ympäriinsä sopivia etsiessä. Äh, miksi helvetissä mä edes stressasin tätä näin paljon. Ihan kun sillä olisi mitään väliä mitä mulla on päällä, eikä tähän vuorokaudenaikaan (kello lähenteli kuutta aamulla) siellä varmaan kummemmin kehenkään edes törmäisi. Outfit of choice päätyi sitten olemaan mustat ratsastushousut, tummanpunainen svetari, korkeat ratsastussukat ja nuhjuiset talliconverset. Kannatti taas miettiä niin saakelin kauan kun päätyi ne ihan normaalit laittamaan. Ajatukset keskeytyi, kun äitin rasittunut huuto kuului alakerrasta:

- Reeta nyt pitää mennä! Ihan just ollaan myöhässä!

Enpä mäkään nyt varsinaisesti myöhästyä halunnut mun ihkauuden hevosen hakemisesta, joten heitin vielä hiukset ponnarille ja pompin portaita tömistellen alas.

Mulla ei ollut korttia vetää hevostraileria, ja mun autossa ei myöskään riittänyt sen vetämiseen voimat, joten lähettiin äitin ja iskän kanssa yhteisvoimin hakemaan Lottaa sen maahantuojan tallilta. Ja no olis mun vanhemmat kuitenkin halunneet tulla mukaan. Lotan luokse oli matkaa Tampereelta noin 45 minuutin verran pohjoiseen päin, eikä meillä kyllä itse paikanpäällä kauaa nokat tuhisseet. Lotan myyjällä oli ilmeisesti useampi hevosenhaku sovittuna tälle aamulle, joten eipä siinä paljoa ehtinyt edes koko hevosta ihastelemaan - kauppakirjat sunmuut velvotteet alta pois, poni traileriin ja menoks. Vartti siinä sählätessä tais mennä, koska Myrttisuolla me oltiin sitten perillä kahdeksan pintaan.

Isän kääntäessä auto-traileri-yhdistelmää tallin pihalle mun päässä pyöri ainakin viis miljoonaa eri tunnetta. Mukaan lukien muun muassa onnellisuutta uudesta hevosesta, kovaa odotusta tulevasta, tallin ihailua, käytännöllisyysasioiden miettimistä, sosiaalista ahdistusta ja niin edelleen, you know the drill. Tällänen persoona mulle oli siunattu, kaikki piti ajatella ja suunnitella ja varmistella miljoonaan kertaan. Kun sain koottua itseni jonkinmoiseen pakettiin hyppäsin takapenkiltä pihalle ja suuntasin trailerin takaosan luokse, jossa mun vanhemmat olivat jo laskeneet traikun rampin alas. Kyllä niistäkin vaan saa olla kiitollinen, äiti on itsekin entinen hevosharrastaja ja edelleen jaksaa näitä touhuja ja iskäkin on jaksanut kaikki nämä vuodet roikkua mukana kaikenlaisissa menoissa ja opetella uusia juttuja. Sukelsin trailerin etuosan ovesta sisään, ja Lotta kohotti korvansa välittömästi kohdistaen katseensa muhun. Sen isot, kiltit silmät oli varmaan maailman kaunein asia ja sen silkkinen turpa maailman pehmein asia.

- Eiköhän lähdetä kattomaan sun uutta kotia, totesin Lotalle annettuani sille ensin muutamat rupuset namit housuntaskusta.

Tamma peruutti trailerista kiltisti ulos, ja näytti kirkkaassa, tuulisessa kesäaamussa niin majesteettiselta. Sen häntä ja harja olivat pysyneet kuljetuksen ajan ihan puhtaina, kumma kyllä, ja liehuivat sulavasti tuulenpyörteiden mukana. Hetki me siinä kyllä valehtelematta tammaa ihailtiin, antaen sen samalla katsella ja rekisteröidä uutta ympäristöä aivokoppaansa. Haflinginhevonen oli kuitenkin erikoisella tavalla kaunis näky siroja lämminverisiä harrastaneiden silmissä.

Meidän ohi oli jo hetkeä aikaisemmin kiiruhtanut tarhojen suunnasta talliin sisälle pienikokoinen rastapäinen nainen, joka tervehti meitä kasuaalisti ohi mennessään. Nyt hän näkyi palaavan tallista ulos, ja suuntasikin kurssinsa sitten meidän suuntaan.

- Moikka! Anteeksi kun noin ensin juoksin vaan teidän ohitte, piti käydä tallista tarkistamassa yksi juttu enkä edes moikatessani tajunnut että tehän olette varmaan ne uudet tulokkaat. Mä olen Eveliina, taino Eve, ja oon täällä Myrttisuossa tallityöntekijänä, nainen selosti meille aika nopeaan tahtiin, energia kummuten äänestä ja aurinkoinen olemus paistaen kasvoilta.

Heti kun olin nähnyt Even olin kyllä osannut jo ennakoida kuka hän oli, sillä olin lukemattomina iltoina stalkannut koko Myrttisuon nettisivut ja henkilökuntaesittelyt läpi... Tätä en tosin kyllä ääneen meinannut mainita ja hymyillen kuuntelin naisen esittelyn loppuun. Heti perään mun vanhemmat esittelivät itsensä, ja sitten oli ilmeisesti mun vuoro kaiken järjen mukaan.

- Joo, siis joo, mä olen tosiaan Reeta ja tässä on Lotta. Ollaan just haettu tamma vasta meidän huomaan myyjältään, eli ihan uusi tuttavuus sinällään meillekin koeratsastusta lukuunottamatta. Ainakin muistaakseni Lotan karsinanumero oli 14, mutta viedäänkö sinne vai miten?

Kun vaan ehdin suuni sulkea niin mieleen jo pulpahti että voi jumalauta takeltelin nyt taas ihan kauheesti saiko tästä mun sänkytyksestä mitään selvää olipa huono ensivaikutelma pitäiskö vaan lähteä kotiin ja niin edelleen. Eve ei tuntunut kuitenkaan huomaavaan mitään, näytti vain hetken pohtivan jotain päässään.

- Totanoinniin mitäköhän me tehtäis. Mä oon tosiaan aamutallissa nyt ja no vähän myöhässä kyllä aikataulusta, mutta oon jo muutamat hevoset vienyt tarhaan ja loputkin ois siis tarkoitus viedä. Oiskohan paras tapa se, jos vietäisiin tamma vaan suoraan muitten mukana ulos, olisihan se varmaan kivempaa kun yksin uudessa tallissa oleminen, Eve ehdotti.

Lotan suoraan tarhaan vieminen kuulosti meistäkin ihan loogiselta, ja Eve ohjeisti meidät oikealle tarhalle.

- Noniin, pidä hauskaa ja älä vaan kolhi itteäs heti, puhelin Lotalle päästäessäni sen mukavan tilavannäköiseen tarhaansa. Lotta näytti enemmän kuin tyytyväiseltä päästessään omatoimisesti verryttelemään automatkan jälkeen, ja pienen käyskentelyn jälkeen se asettui aurinkoisimpaan nurkkaan lepuutusasentoon.

Kulkiessamme takaisin tallia kohden en voinut olla ihastelematta kaikkea ympäröivää - talli ja sen ympäristö näytti vielä kivemmalta kuin nettisivuilla, ja kesän kirkkaat värit toivat siihen paljon lisää kontrastia. Eve ohjeisti meitä vielä siitä, mihin tavarat voisi viedä, mutta meillä ei kyllä ollut tässä lastissa oikeastaan edes mukana kuin vain tarpeellisimmat asiat. Loput pitäisi tuoda sitten myöhemmin erissä. Nainen tarjoutui kyllä vielä mielellään esittelemään meille tallin ympäristön perinpohjin, mutta vakuuttelin tälle, että tekisi vain mieluusti aamutallin loppuun.

- No vaihdetaanko ainakin numeroita sitten? Kun seuraavan kerran tuut tänne niin voit vaan laittaa viestiä ajankohdasta, tuun sitten näyttelemään sulle paikkoja. Oon kuitenkin täällä aikalailla kaikki päivät, nainen totesi naurahtaen viitaten kädellään laajasti ympäristöömme.

Niin me teimme, ja Eve lähti pienen smalltalkin jälkeen jatkamaan hommiansa. Me kuskattiin mun vanhempien kanssa ruoat ja muut tärkeimmät tavarat ruokahuoneeseen ja rehuvarastoon. Lopuksi me mentiin käymään vielä Lotan luona. Sydän siinä vaan meinasi haljeta, kun tamma heti iloisen näköisenä köpötteli meitä vastaan portille. Pujahdin aidan välistä rapsuttelemaan tätä söpöyden luonnollistumaa, jota sain tästä päivästä eteenpäin kutsua omakseni.

- Hei pysykää siinä, mun pitää saada Facebookiin teistä kuva! Äiti huudahti ja alkoi kaivaa puhelintansa esille taskusta.

En voinut olla pyöräyttämättä silmiäni, mutta jatkoin sitten Lotan rapsuttelua ja annoin äidin napsia kuvia niin paljon kun mieli teki.


Kuva
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Re: Lotan kuulumisvihko

Viesti Kirjoittaja Reeta »

#2 Monitoimimopo

Tänään käytiin Lotan kanssa testailemassa Myrttisuon maastoesterataa! <3

Kuva
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Re: Lotan kuulumisvihko

Viesti Kirjoittaja Reeta »

#3 Vieraissa käymässä
Valokylän tallin valmennusviikonloppu, https://valokylan-talli.webnode.fi/jouluvalmennus/

Matkustimme Valokylän tallille Lapin kauniiseen talvimiljööseen valmentautumaan viikonlopuksi Lotan kanssa, ja joka päivälle oli mahtunut hikistä treeniä - vielä tämän aamun ohjelmassa olisi sitä samaa tiedossa. Eilinen ilta oli venynyt pitkäksi (ei hevosilla tosin), mutta minä itse sekä muut aamun valmennusryhmäläiset tuntuivat olevan varsin reippaissa tunnelmissa siitä huolimatta. Hevoset olivat ehtineet tarhata muutaman tunnin aamulla, ja astellessani hakemaan Lottaa tarhasta sen päälle oli ulkoilun aikana kasaantunut kerros lunta, joka sai tamman näyttämään varsin huvittavalta ilmestykseltä. Karvainen kylmäverimoponi tuntui nauttivan Lapin kirpeistä pakkasista, sillä sitä olisi selvästi huvittanut enemmän jäädä tarhaan löntystelemään kuin lähteä töihin.

Ponnistin maneesin keskellä nököttävältä jakkaralta Lotan selkään, ja annoin sille luvan lähteä kävelemään kaviouraa kohden kiristellessäni samalla satulavyötä. Tamman korvien välissä heilahteli huvittava pieni suitsien niskaremmiin ja otsapantaan kiinnitettävä tonttulakki, jollainen jokaisen ratsun karsinan ovelle oli jätetty yön aikana herkkupussin kera - kenties tontun toimesta. Suurin osa oli innostunut laittamaan tonttulakin menopelinsä korvien väliin, ja meillä oli hyvin hassunkurisen näköinen estevalmennusporukka kasassa. Viimeisen silauksen teki se, että valmentajanamme toimi vakavasti otettu teräsrouva Caroline Brooks, joka on taantunut estepuoliveristen koulija.

Alkuverryttelyt alkoivat aika nahkeissa tunnelmissa - vieras talli, perjantain maastoretki sekä eilinen kouluratsastusvalmennus olivat imeneet Lotasta vähän mehuja pois. Tämä saattaisi tosin tulla eduksi, sillä tamman intohimo ja sitä myöden myös vauhti esteitä kohtaan on aika suuri. Saimme verrytellä aika vapaamuotoisesti alkuun, kukin tehden mitä itse parhaaksi koki saadakseen oman ratsunsa tuntumalle ja vetreäksi. Samalla Caroline tiedusteli jokaiselta ratsukoilta hieman taustaa, tasoa sekä ongelmakohtia.
"Now what do we have here? Isn't this just a funny looking thing, so furry and compact but yet so brisk", totesi nainen siirtäessään huomion meidän kohdalle. Hymähdin kommentille ja selitin sitten Brooksille, että yhteinen taipaleemme ei ollut vielä kovin pitkä, ja erityisesti esteratsastuksessa sukset tuppasivat välillä menemään vähän ristiin kun yhteisymmärrys apujen ja niiden vastaanoton välillä ei täysin pelannut.

Lämmittelyksi hyppäsimme muutamaa irtonaista estettä sekä yhtä jumppasarjaa. Kuten olin vähän arvellutkin, Lotta alkoi käymään kierroksilla nähtyään maneesiin rakennetut esteet eikä aamun uupumuksesta ollut enää tietoakaan. Ensimmäisen hypyn jälkeen takapääkin lensi ilmaan ihan riemusta vain, mutta sille ei oikein voinut muuta kuin nauraa - Lotan pukit olivat niin pieniä, että ne eivät tuntuneet oikein missään.

"I can see that your mare is quite heated. Try and approach the jumps only when you truly have her under control and you have a good feel!" neuvoi Caroline, kun menomme oli enemmän tai vähemmän hektistä. Niinpä jankkasin Lotan kanssa voltteja, ympyröitä ja muunlaisia kiemuroita niin kauan kunnes se oli taas vähän rauhoittunut, ja vasta sen jälkeen lähestyimme aina esteitä. Tämä vei meidän verryttelyhypyistä aika paljon aikaa, ja onnistuimme saamaan vain ihan muutaman hieman näyttävämmän hypyn ennen kuin siirryttiinkin jo uuteen tehtävään.

Seuraavaksi otimme kahden esteen linjaa, jonka jälkeen ratsastettiin isolle ympyrälle, jonka kaarelle oli asetettu kaksi estettä. Molemmissa etäisyydet esteiden välillä olivat aika haastavat, ja työstämistä riitti enemmän tai vähemmän jokaisella valmennettavalla. Lotta on kuitenkin niin kompakti tapaus, että sen askeleita on helppo sovitella väliin kuin väliin ja onnistuimme aika nopeasti saamaan jutun juonesta kiinni. Vihdoin liinakko oli myös vähän rauhoittunut, ja sen talvikarva alkoi olla jo hiestä märkänä.

Viimeistä tehtävää varten kentällä olevia esteitä siirreltiin apulaisten toimesta vähän ympäriinsä niin, että niistä saatiin pieni rata aikaan. Kaikki hyppäsivät ensin radan saman korkuisena kerran läpi, Carolinen tarkkaillessa haukkana kurtistuneiden kulmakarvojensa alta. Sitten nainen antoi napakat ohjeet siitä, mitä pitäisi parantaa, ja pisti jo suorittaneet ratsut nurkkaan miettimään parannusehdotuksia muiden ratojen ajaksi. Meillä näihin ehdotuksiin kuului muun muassa huolellisemmat reitit kahdelle esteelle sekä parempi takaisin tuntumalle otto hyppyjen jälkeen. Toiseksi kerraksi radan esteet korotettiin aina jokaisen ratsukon kohdalla heidän tavoitekorkeudelle, jonka meillä olin sanonut olevan 90 cm. Emme olleet Lotan kanssa edes aiemmin hypännyt 90 senttiä muuta kuin yksittäisinä esteinä, mutta ajattelin tämän olevan hyvä tilaisuus koittaaa sitä valvovan silmän alla, joka osaisi antaa hyvää, rakentavaa palautetta.

Pidin mielessäni tarkasti Carolinen antamat vinkit, ja liitelimme saumattoman yhteistyön myötä radan läpi vaivattomammin kuin koskaan ennen.
"How delightful! I've never seen a pony jump that high before. I'm sure you'll do well in... Oh, this is a horse?" Näihin kuviin ja tunnelmiin päättyi esteratsastusvalmennuksen viimeinen tehtävä, joka sai tämän ponitytön poistumaan valmennuksesta hymysuin.
Avatar
Reeta
Viestit: 15
Liittynyt: Su Elo 01, 2021 2:50 pm

Re: Lotan kuulumisvihko

Viesti Kirjoittaja Reeta »

#4 Takauma maastoretkeltä

Vihdoin saatiin käsiin Lotasta ja Reetasta napattu kuva ensilumen maastosta 7.11. :)

Kuva
Vastaa Viestiin