Sivu 1/1

Väinön päiväkirja

Lähetetty: Su Loka 31, 2021 12:32 pm
Kirjoittaja Eve
31.10.2021 - Väinö saapuu Myrttisuolle

"Jos mä joskus löydän sopivan hevosen, niin saanko tuoda sen Myrttisuolle?"
"Totta kai! Ei tarvitse edes erikseen kysyä, jos vaan on karsinoissa tilaa!"


Enkä mä kysynyt. Enkä mä ollut tuomassa talliin hevosta. Vaan jotain ihan muuta.

Väinö-muuli oli syntynyt Portugalissa ja elänyt elämänsä tilalla, jossa aasit, hevoset ja muulit olivat sulassa sovussa niin apuna peltotöissä kuin turistien maastoratsuinakin. Tila lopetti Väinön ollessa kuusivuotias, ja se päätyi Suomeen aloittelevalle aasiharrastajalle, lapsuudenystävälleni Jennille. Seurasin Jennin ja Väinön elämää somessa vuosia, kunnes nainen ilmoitti laittavansa Väinön myyntiin: aasiharrastus oli muuttunut tavoitteellisemmaksi kasvatukseksi, eikä muulille ollut enää tilaa tallissa.

Niinpä Väinö päätyi minulle, noin kahden päivän varoajalla. Onneksi minulla oli kokemusta hevosista jo vuosien ajan ja onneksi olin istunut myös Väinön selässä monia kertoja. Tuntui kuitenkin oudolta saapua Myrttisuon pihaan oma ratsu hevostrailerissa, en ollut ehtinyt kunnolla edes sisäistää koko asiaa.

Tallipiha oli yllättävän hiljainen puolen päivän aikaan. Sain rauhassa lastata Väinön ulos trailerista.
"No niin, täällä ei olekaan enää aasikavereita", kerroin sille samalla kun seisoimme yhdessä Myrttisuon pihassa ja haistelimme uuden tallin tuoksua.

"MIKÄ toi on?" kuulin yhtäkkiä äänen tallin ovelta. Rosa seisoi kottikärryjen kanssa ovella ja tuijotti pitkäkorvaa.
"Se on Väinö", sanoin ja silitin ruunan pehmeää turpaa. Rosa katsoi meitä hämmentyneenä, parkkeerasi täynnä olevat kottikärryt oven viereen ja lähti kävelemään meitä kohti.
"Onko tää sun?" hän kysyi ja tuli sitten tarjoamaan kättään Väinölle. Väinö nuuhkaisi sitä ja käänsi sitten päänsä toiseen suuntaan jonkun hirnahtaessa tarhassa.
"Jjep", vastasin hymyillen ja taputin ruunan kaulaa.
"Okei", Rosa sanoi ja silitti Väinön selkää. Ilmeisesti kelit Pohjois-Suomessa olivat vähän kylmempiä kuin Nurmakoskella - ainakin Väinön tuuheasta karvapeitteestä päätellen.
"Jussi tuu kattomaan!" Rosa huusi. Käänsin katseeni selkäni taakse ja huomasin miehen kävelevän kentältä päin meitä kohti.
"Eve on tuonut meille jonkun muulin", Rosa sanoi naurahtaen. Jussi katsoi ensin Väinöä ja sitten minua.
"Eikö sun pitänyt hankkia joku poni?" Jussi naurahti viitaten meidän aiempiin keskusteluihimme.
"Piti. Mutta en mä voinut Väinöä jättää välistä, se on ihan super", kehuin paikoillaan seisovaa muulia.
"Voiko sillä ratsastaa?" kysyi Jussi.
"No tällaisena ikuisena poniratsastajana se jaksaa kyllä kantaa mua hyvin! Ja kulkee kivasti myös kärryjen edessä", kerroin Jussille. Samaan aikaan Rosa kaivoi kännykänsä ja otti meistä kuvan.
"Tää on pakko näyttää muillekin!"

Tallipihassa vierähti hetki jos toinenkin, mutta lopulta pääsin taluttamaan Väinön omaan karsinaansa. Se saisi nyt hetken levätä matkan jäljiltä, huomenna olisi enemmän aikaa tutustua lähimaastoon.

Kuva