Bluen päiväkirja

Hevosten omat päiväkirjat ja yleinen talligalleria/-päiväkirja
Rimma
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Loka 22, 2021 5:59 am

Bluen päiväkirja

Viesti Kirjoittaja Rimma »

Marilou de Mousson
"Blue"
10-vuotias ranskanpuoliveritamma, painotukseltaan esteratsu
Rimma
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Loka 22, 2021 5:59 am

Re: Bluen päiväkirja

Viesti Kirjoittaja Rimma »

#1 Tervetuloa kotiin Blue!
Julkaistu etukäteen, tapahtunut lauantaina 23.10.2021

Häävin oli Rimma saanut yönsä nukuttua Martikanniemessä, kun tänään aamupäivästä olisi Bluen hakeminen uuteen kotiin. Viimeinkin Rimma saisi hyppysiinsä tuon täydellisen puoliveritamman. Aamuvarhain Rosa oli tekstannut Myrttisuon yhteiseen watsapp-ryhmään, että kaikki olisi jo valmiina Bluen saapumista varten.

Päivä tulisi olemaan naiselle raskas. Ensin pitäisi ajaa Nurmakoskelta Turkuun. Kotoa pitäisi noutaa mukaan Bluelle jo ennakkoon ostetut varusteet sekä napata mukaan Rimman omia vaihtovaatteita. Siitä olisi suunta Helsinkiin Bluen hakuun ja pääkaupungista auton keula kohti Myrttisuota. Onneksi Rimma oli ymmärtänyt majoitusta etsiessään ottaa huoneiston vuokralle muutamaksi päiväksi. Tuskimpa hän malttaisi ajaa Nurmakoskelta Turkuun takaisin, kun aivan uuden hevosen jalansijat olisivat kaukana tämän hetkisestä kodista.

Per oli vastassa Rimmaa Ollisbackan tallipihassa. Hän kertoi Bluen olevan jo valmiiksi harjattuna ja loimitettuna, mutta kuljetussuojat pitäisi vielä laittaa. Rimma nosti peukkunsa Perille merkiksi ja nappasi mersunsa takapenkiltä uudenkarheat suojat. "Katsoppas kun muistin ostaa!", Rimma naurahti.

Blue seisoi käytävällä ylväänä. Rimman huomatessaan se nosti päätänsä vielä vähän korkeammalle; uskomatonta, että se jo muisti naisen! Matkustamiseen tottunut tamma antoi laittaa hyvin kuljetussuojat jalkaan ja se tiesi, että nyt lähdettäisiin jonnekin. Tottuneesti Per otti riimunnarun käteensä ja sujautti sen lukon Bluen nahkaisiin riimuihin kiinni. "Voin viedä sen", mies ilmoitti päättäväisesti ja päästi hevosen irti käytävännaruista. Ne kilahtelivat vasten karsinoiden seiniä.

Ruunikonkimo käveli tottuneesti traileriin. Rimma sulki takapuomin sekä nosti lastaussillan ylös. "Hyvä tyttö, hienosti", nainen kehui hevosta, joka liikutteli hevoskopissa korviaan. Per sitoi Bluen vetosolmulla etupuomiin kiinni, taputti sitä voimakkaasti kaulalle ja toivotti turvallista matkaa.

Myrttisuolla

Kaksikko pääsi turvallisesti perille Nurmakoskeen. Trailerin vierelle alkoi kerääntyä uteliaita tallilaisia, sillä heillä ei ollut mitään käsitystä, mikä ja kuka tuo hevonen on, joka talliin muuttaisi. Rimma hymyili leveästi ja pyysi tulevilta tallikamuiltaan apua. Elise avasi varovasti lastaussillan ja siinä samassa trailerista kuului möreä hirnahdus. "Eiks sen pitäny olla tamma...?", Neela kysyi hämmästyneenä kulmat kurtulla. "On se!", kikatti Rimma.

"Siis... vau! Onko edes vähän upea!", Julia hihkui nähdessään Bluen, joka asteli arvokkaasti lastaussiltaa pitkin alas. Rimma hymyili vienosti, ylpeys katseessaan. Tamma vetäsi keuhkoihinsa raitista, sateiden jälkeistä ulkoilmaa ja hirnahti vielä uudelleen. Rimma lähti taluttamaan hevosta talliin.

*Kling, klong, kling...* kuului ääni, kun Blue tepasteli Rimman vierellä.
"Sillä on kenkä irti", Kasper huomautti hevosensa karsinasta.
"Voi hittolainen, niin onkin!", Rimma totesi katsoessaan Bluen vasenta etukaviota. Kenkä oli hädintuskin enää muutamalla naulalla kiinni ja tamman kävellessä kenkä roikkui puoliksi matkassa.
"Mä voin irrottaa sen mut takasin en osaa laittaa. Kantsii kysyä Visalta, se tulee monesti nopee. Se on siis meidän kengittäjä. Adaline! Tuoppa pihdit, otetaan kenkä irti", Kasper blondia.
"Joo mä soitan sille heti kun saadaan Blue ulos. Kiitti paljon! Mitä jään velkaa?", Rimma tiedusteli.
"Sen et sä lähdet tänään yksille meidän kans", mies virnuili piponsa alta.
Rimma pyöritteli silmiään ja naurahti, mutta nyökkäsi sitten päättäväisesti vastaukseksi.

Kasper puuhasi Bluen kavion parissa, kun Rimma riisui hevoselta loimen ja sukaisi sen kevyesti läpi pehmeällä luonnoharjalla. Tamma oli yllättävän rauhallinen uudesta paikasta ja ihmisistä huolimatta, vaikka se kovasti tarkkailikin ympäristöään. Tallilaiset ihmettelivät Bluen kahta suurta, hassua merkkiä sen vasemmalla puolen.
"Voin laittaa sinne meidän ryhmään Bluesta pari videoo ku se on kisoissa ja treenaa kotona", Rimma ehdotti. Toverit nyökkäsivät innoissaan ja kertoivat, että niitä olisi erittäin mielenkiintoista seurata.

"No niin, onko se valmiina? Voin näyttää tarhan, mihin Blue voi nyt mennä ennen iltatallia", Rosa sanoi ystävällisesti Rimmalle. Loimitettu, kolmikenkäinen hevonen lähti seuraamaan Rimmaa pitkin tallinkäytävää kohti sen omaa, uutta tarhaa.
Rimma laski Bluen irti ja silitti vielä sen silkkistä poskea. "Jatketaan kohta!", Rimma kertoi ja lähti tyhjentämään autoaan Bluen uusista - ja vanhoista - tavaroista.
Rimma
Viestit: 14
Liittynyt: Pe Loka 22, 2021 5:59 am

Re: Bluen päiväkirja

Viesti Kirjoittaja Rimma »

#2 Hiljaisuus on vaikenemisen merkki
Julkaistu etukäteen, tapahtunut sunnuntaina 24.10.2021

Vennamon ratsutilalla tapahtunutta
"Ootteko kuullu et Rimma osti itelleen jonkun tosi hyvän hevosen?!", Pirre pyöritteli silmiään.
"Siis joo!! En usko miten se tommosen osti ku ei kumminkaan kipaile", Emma vastasi ja kiristäen samalla ratsunsa satulavyötä.
"Sanoppa muuta. Menee hukkaan hyvä hevonen", Pirre huokaili.
Rimman entinen, tai nykyinen - miten se haluaa ottaa - valmentaja oli tallilla, mutta kumpikaan tytöistä ei huomannut häntä. Kaisan otsasuonta kiristi, kun hän kuuli tyttöjen keskustelun, mutta ei aikonut liittyä siihen. Hän ei itsekään tiennyt, mikä hänen ja Rimman suhde tällä hetkellä edes oli. Olihan nainen ostanut hevosen häneltä salaa, vaikka asia olisi pitänyt tehdä yhdessä. Kaisa puri huultaan; hän kumminkin osittain ymmärsi myös Rimman kannan, mutta ei aikonutkaan, vielä, ottaa häneen mitään yhteyttä.

---

Rimma seisoi Bluen tarhan edessä. Tamma söi tyytyväisenä päiväheiniään aurinkoisessa syyskelissä. Vuodenaikaan nähden oli lämmin päivä ja Blue oli päässyt tarhaamaan hetkeksi aikaa ilman loimea. Tamman musta toppaloimi riippui naisen sylissä, kun hän ihaili hevostaan.

"Noh, miltäs tuntuu olla hevosen omistaja?", ystävällinen naisääni kuului Rimman takaa, jonka hän tunnisti jo Rosaksi, Myrttisuon omistajaksi.
"Hyvältä! Kamalalta! En tiedä", Rimma naurahti ja jatkoi "Aika ristiriitaiset tunteet sinällään. Olisin halunnut tehdä tämän yhdessä valmentajani Kaisan kanssa, mutta jostain syystä teinkin kaupat yksin. Ja nyt mietin, että oliko se järkevää", Rimma huokasi ja pyöritteli sormissaan Bluen loimen vatsavyötä.
"Ymmärrän kyllä huolesi, mutta muista, että ostit hevosen itsellesi. Et kenellekään muulle", Rosa kannusti ja hymyili. "Hienohan Blue on kuin mikäkin!"

Tallissa sieraimiin kantautui hevosen ja heinän sekainen tuoksu. Rimma käveli varustehuoneeseen viikkaamaan Bluen loimen omalle paikalleen ja mietti, mitä seuraavaksi tekisi. Samassa naisen puhelin piippasi.
"Täällä Vennamossa nyt ruoditaan sun hevoskauppoja. Pari tyttöä pyörittelee silmiään sille et ostit puoliveritamman, jonka olis parempi olla kisaavassa kodissa, jossa on jotain tavotteitakin. Mä aion jutella tyttöjen kanssa, mutta ennen kuin sen teen, haluatko itse sanoa asiasta? - Minna", Vennamon ratsutilan yrittäjä laittoi Rimmalle viestiä.
Rimman sydän alkoi tykyttämään ja hän tunsi, kuinka poskia alkoi punottamaan. Ahdistus oli ottamassa vallan naisen koko kehosta. Nainen puri huultaan.
"En mä viitsi ottaa kantaa. Oma on hevoseni, rahani ja elämäni. Jos tytöillä olisi realiteetit tiedossa, niin he ymmärtäisivät, että Bluen paikka on täällä. Voit sä jutella jos haluat mut ei oo pakko. Nehän on vasta nuoria likkoja", Rimma näpytteli viestin intuitionsa perusteella.

Vaikka Emma ja Pirre olivat vasta 16-vuotiaita, tuli Rimmalle silti pahamieli. Hän oli tehnyt valtavasti töitä oman kehittymisensä eteen ratsastajana ja käyttänyt useita tunteja - sekä euroja - valmentautumiseen ja hevosten ylläpitoon. Näiden pitäisi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta se oli Rimman kaltaiselle persoonalle hyvin vaikeaa. Hyvin vaikeaa sen vuoksi, että itsekriittisyys oli usein läsnä sekä itsensä ruoskiminen. Olisiko pitänyt tehdä vielä enemmän? Olisiko pitänyt sittenkin ostaa jokin vanhempi, Suomessa asunut harrasteheppa tällaisen helmen sijaan? Jossitella voisi aina.

Rimma tunsi olkapäällään koputuksen, johon hän havatui. Nainen seisoi edelleen varustehuoneessa loimihyllyn edessä. Ajantaju oli kadonnut.
"Hei, kukkuu? Kaikki ok? Lähetkö parin tunnin päästä maastoon porukalla? On ihan mieletön keli ja porukka pian valuu tallille", Anja kysyi hieman huolestuneena.
"Mitä... Joo, sori! Voin lähteä. Vai onkse järkevää vielä? Vastahan Blue muutti tänne", Rimma kysyi havahtuessaan Anjan kosketukseen.
"On se! Meillä on mukana varmoja maastopuksuja, joista Blue saa tukensa. Enkä mä jaksa uskoa, että se olisi moksiskaan reissusta, tekee hyvää liikkua jo nyt", kokenut hevosnainen sanoi ja iski silmäänsä.
"Lähetään kahelta! Tässä on hyvin aikaa laittaa kaikki valmiiks. Ja hei, tallihuoneessa on korvapuusteja, leivoin niitä eilen ja toin tänne", Anja hymyili ja katosi sitten niille teilleen.
"Korvapuusteja...", Rimma sanoi hiljaisella äänellä ja päätti pitää kahvitauon ennen Bluen karsinan siivousta.

---

Ratsukoiden raudoitettujen kavioiden alla kahisi maahan tippuneet lehdet. Enää harvoissa puissa oli lehdet, mutta ne vähäisetkin olivat kauniiden värien peitossa. Hevoset etenivät rauhalliseen tahtiin ja maiseman peitti heleä auringonvalo. Linnut visersivät vielä syksyn viimeisimpinä päivinä kirkkaasti ennen kuin lentäisivät taas etelään talvehtimaan.
"Kiitos Kasper tosi paljon, kun huikkasit Visalle Bluen kengättömästä kaviosta", Rimma kehui, "Oli kiva, kun se oli saatu tänään aamulla takaisin kiinni", hän jatkoi.
"Eipä mitään"
"Antoiko se hyvin kengittää?"
"Anto, ei ollu ongelmia. Visa vaan sano et se pitää pian kengittää ku on vähän pitkässä varpaassa", Kasper tiedotti.
"Okei! Mä vähän katoinkin et on vanhassa kaviossa. Mä kysäsen milloin ehtisi kengittää", Rimma vastasi ja silitti samalla Bluen kaulaa.
"Hei Finan se tulee kengittämään tiistaina, varmasti samalla laittaa Bluen. Muillekin laitetaan jo hokkikengät", Neela informoi.
"Ompa hyvä! Mä kysyn Visalta", Bluen omistaja hymyili.

Rimman mieltä edelleen painoi päivällä tullut tekstari. Hän mietti, ottaisiko asian puheeksi maastoilijoiden kanssa, mutta ei vielä uskaltanut. Mitä jos joku olisikin Emman ja Pirren tuttuja? Olisiko sillä mitään väliä? Rimma tiesi, että hänellä on luottamuspula uusiin ihmisiin, joten vielä ei tainnut olla sen aika. Ehkä illalla olisi hyvä soittaa Minnalle. Tai vaikka Kaisalle, Kaisahan useasti kävi Vennamossa ratsuttamassa hevosia. Oli kurjaa, kun ihanan ilman ja mukavan maaston ohessa naisella pyöri kaikki muut asiat mielessä - yhdessäolosta nauttiminen jäi vähälle eikä oman hevosen ensimmäinen ratsastus tuntunut juuri miltäkään.

"Hei Blue, mit...", Rimma ehti sanoa ennen kuin tipahti suuren hevosen selästä maahan.
Blue hyppäsi yhtäkkiä sivuun, jonka johdosta Rimma mätkähti maahan. Tamma säikähti naisen putoamista ja jäi tanssimaan paikalleen. Rimma nousi ylös: "Ptruu tamma, ptruu... Ei mitään hätää", nainen rauhoitteli hevosta samalla, kun putsasi ratsastushousujaan hiekasta.
"Mitä ihmettä tapahtui?!", Rosa kysyi ihmeissään. Muut hevoset seisoivat paikallaan yllättävänkin rauhallisesti tilanteeseen nähden.
"En mä tiedä yhtään", Rimma sanoi ja nousi takaisin Bluen selkään tämän rauhoituttua.
Ratsukot keskustelivat ja miettivät, mistä ihmeestä Bluen reaktio oli johtunut. Kukaan muu hevonen ei ollut säikähtänyt mitään tai edes tarkkaillut ympäristöään sen erikoisemmin. Rimma kävi mielessään myös tapahtunutta, mutta ei keksinyt syytä sille.
"Eihän suhun sattunu?", Anja kysyi huolestuneella äänellä.
"Ei, takapuoli otti vaan vähän osumaa", ja siinä samassa koko porukka rävähti kuuluvaan nauruun.

Ratsukot palasivat muutaman tunnin maastoilun jälkeen takaisin talliin. Blue ei ollut enää moksiskaan tapahtuneesta vaan vaikutti yllättävänkin rennolta sekä tyytyväiseltä. Nainen talutti hevosensa karsinaan, jossa alkoi riisumaan sen varusteita. Alkumaastosta Rimma ei ollut yhtään mukana koko asiassa vaan keskittyi muuhun; nyt hän oli läsnä. Kunnes nainen keksi! Blue vaistosi ettei ratsastaja ollut mukana tässä maailmassa - se ei ollut yhtä hevosensa kanssa kuten oli koeratsastuksessa. Tamma oli selkeästi yrittänyt hienovaraisesti herätellä ratsastajaansa, mutta reaktio oli ollutkin odotettua suurempi, jonka johdosta Rimma oli pudonnut satulasta pehmeään hiekkaan. "Anteeksi Blue, anteeksi! En mä tarkoittanut. Mun on pakko tehdä asialle jotain. Nyt", Rimma puhui heleällä äänellä tammalle samalla, kun laittoi sille villaloimen selkään.
"Mille asialle pitää tehdä jotain?", Anja uteli viereisestä karsinasta, kun oli kuullut Rimman jutustelun hevoselleen.
"Mä kerron teille. Hei tyypit! Mennäänkö kahville ku hepat on hoidettu? Mulla olisi asiaa", Rimma huikkasi kovemmalla äänellä päättäen, että nyt olisi aika kokeilla rajoja ja unohtaa luottamuspula. Blue herätti Rimman tähän päivään, tähän käsillä olevaan hetkeen ja siihen, että hiljaisuus on vaikenemisen merkki.
Vastaa Viestiin