Korpihovi

Haltineva

VH16-018-1584

Suomenhevonen, tamma
s. 09.10.2015, 9 v (satunnainen)
Omistaja: Korpihovi, Siguri (VRL-11290)
Kasvattaja: Kievarinlahti, Mirja K. (evm)

Rautias
164 cm

Yleispainotus
vaB, 100 cm, He

Evm-sukuinen
Tutustu sukuun

Luonne

Haltin suuri koko herättää toisinaan hieman jännitystä. Suuren ulkokuoren alla on kuitenkin myös suuri sydän, josta riittää lämpöä ja rakkautta jokaiselle vastaantulijalle. Tamman rauhallinen luonne karkottaa stressit ja hevospelot tiehensä hetkessä, ja voin vannoa, että päivä Haltin kanssa saa elämän jälleen hymyilemään.

Halti on rauhallinen ja järkevä hevonen, jonka kanssa on helppoa ja mukavaa toimia päivästä toiseen. Tammassa yhdistyy samaan aikaan uteliaisuus ja rohkeus sekä tietynlainen herkkyys, mikä estää tammaa toimimasta täysin päättömästi, mutta toisaalta taas tamma hakee hyvin kontaktia, ja sen kanssa pääsee nopeasti samalle aaltopituudelle. Halti ottaisi mielellään osaa hoitotilanteisiin – tai ennemmin se haluaisi äidillisesti rapsutella hoitajaa vastapalkaksi harjauksesta – eikä se ole moksiskaan varusteiden laitosta, kengittämisestä eikä edes eläinlääkäreistä. Halti ei tarvitse palkinnoksi isoa kasaa herkkuja, vaan se tyytyy vähään; usein jo pieni rauhallinen hetki kosketuksilla ja kauniilla sanoja on tammalle todella palkitsevaa ja yhteistyötä edistävää. Haltin tallikäytös on todella mallikasta, eikä sitä tarvitsisi edes sitoa kiinni käytävälle hoitotoimenpiteiden ajaksi. Lapset, varsat ja tallikissat Halti ottaa mielellään vastaan lempeydellä, ja tietynlaista suojeluhalua tammalta löytyy omiaan kohtaan.

Ratsastaessa Halti on kuuliainen ja äärimmäisen nöyrä, mutta omatoimisuudessa on hieman puutteita. Tamma vaatii ratsastajalta paljon – keskittymistä, apuja, neuvoja – mutta vastapainoksi Halti antaa kaiken itsestään. Sen pitkät ja huolitellut askeleet hurmaavat tuomarit kerta toisensa jälkeen, ja kauniisti kannateltu pää kruunaa sulavan kokonaisuuden. Halti on ollut aina nopea oppimaan, eikä se suotta kilpaile vaativissa luokissa kouluratsastuksessa. Tulokset puhuvat puolestaan, ja erityisesti tamman taivutuksia on kehuttu. Joitakin kehityskohteita löytyy vielä erityisesti siirtymisissä askellajien välillä, ja ratsastajalla onkin suuri työ saada valmisteltua tamma hyvissä ajoin ennen siirtymisiä. Selkäänsä Halti hyväksyy kenet tahansa, eikä se erityisemmin säpsähdä kovempiakaan otteita. Perustason tehtävät tamma pystyy hoitamaan jokaisen kanssa, mutta parhaimmillaan Halti on pitkäjänteisen ja rauhallisen ratsastajan alla, jolla on varmat otteet ja jolla riittää ymmärrystä olla tukemassa tamman liikkumista eikä jätä tätä yksin.

Esteillä Halti on rauhallinen ja harkitseva, mutta rohkeutta sillä riittää niin rataesteille kuin erilaisille maastoesteillekin. Hyppytyyli on muiden askelten tavoin sulava, ja esteet ylittyvät hyvällä ilmavaralla. Askeleet tamma osaa asettaa hyvin, eikä se kiirehdi ja hätäile esteelle tullessaan. Vauhti ei tosiaankaan ole aina päätä huimaava, mikä onkin osoittautunut tamman kompastuskiveksi esteradoilla. Pudotuksia ja kieltäytymisiä tulee kuitenkin harvoin, ja niidenkin kohdalla ratsastajan on syytä katsoa peiliin – usein syynä on ratsastajan keskittymisen herpaantuminen. Vaikka Halti hyppää rohkeasti esteen kuin esteenkin yli, tarvitsee se hypyissäkin ratsastajan tukea. Tamma saattaa hidastaa vauhtiaan epävarmuuttaan ennen estettä kuin kysyäkseen, onko tämä oikea este ja päästäänkö sen yli varmasti. Ratsastajan työksi jää motivoida tammaa ja kertoa avuilla, että kyllä on ja kyllä päästään. Yhteisen sävelen löytäminen voi viedä aikaa, mutta kun lopulta ymmärtää toimia Haltin kanssa positiivisen vahvistamisen ja apujen kautta, saa tammasta upean ratsun esteille.

Mitä kuljetuksiin, kisapäiviin ja muihin arjesta poikkeaviin tilanteisiin tulee, voi Haltiin ja sen tapaan toimia luottaa täysin. Se on todella täysijärkinen, hyväkäytöksinen ja omalle ihmiselleen lojaali hevonen, jolla kuitenkin on omanlaista herkkyyttä. Aivan vieraat ja uudet tilanteet saattavat jännittää Haltia, jolloin tamma vaatii hieman aikaa, ja paras tapa on tutkia tilannetta hieman etäämmältä ja antaa tamman sitten tutustua asiaan omaan tahtiinsa. Halti pääsee usein jännityksistään nopeasti yli, ja kerran hyväksi todettu asia ei myöhemmin enää hetkauta tammaa. Vieraissa paikoissa Halti peilaa tunnettaan omaan ihmiseen, ja mitä rauhallisempi ihminen on, sitä varmemmin myös Halti pärjää hyvin. Tamman kanssa ei ole ollenkaan huono idea näyttää ensin mallia vieraita asioita lähestyessä, sillä loppujen lopuksi Halti luottaa omaan ihmiseen sekä sen käytökseen ja seuraisi tätä vaikka kuuhun.

Odotamme Haltin kanssa vielä pitkää ja menestyksekästä kisauraa sekä paljon hyviä, aurinkoisia päiviä.

Kuvat © Luvat on

Suku

Haltin suvun hevoset ovat olleet lähtökohtaisesti terveitä ja pitkäikäisiä. Tamman isälinja on kooltaan korkeaa – ensimmäinen hevonen, jonka säkäkorkeus on alle 160 cm, löytyy vasta seitsemännestä polvesta! – ja rakenteeltaan hevoset ovat olleet sporttisia, pitkäjalkaisia ja lihaksikkaita. Myös tammat ovat olleet rakenteeltaan moitteettomia, ja isän puolelta löytyykin monia hyvällä palkinnolla kantakirjattuja hevosia. Emän puolen hevoset ovat melko keskivertoa niin taitojen kuin ulkonäön puolesta, mutta luonteeltaan ne ovat täyttä kultaa: tammat ovat olleet rauhallisia, hyvin äidillisiä, ja lähisuvussa jopa kahta tammaa on käytetty varaemänä. Orien luonne jakautuu todella tasaisesti, mutta vaativuus näkyy ennemmin ratsastettavuudessa kuin käsittelyssä. Myös Halti periyttää emänsä tavoin rauhallista ja järkevää luonnetta sekä isänsä tavoin hyvää rakennetta ja suurta korkeutta.

i. Routaloitsu sh, rt, 165 cm evm ii. Ikirouta evm iii. Ikivälke evm
iie. Ruistella evm
ie. Loitsutar evm iei. Riimivelho evm
iee. Liidotar evm
e. Hallanhuuma sh, rt, 157 cm evm ei. Hurmuri evm eii. Hurmaaja evm
eie. Kasmeri evm
ee. Hallamari evm eei. Hiskuri evm
eee. Marietta Hiskuri
Syntynyt Varsa Isä Saavutukset
23.10.2019 t. Korpihovin Hallatar Tievan Viltro

Sukuselvitys tulossa

Kilpailukalenteri

Päiväkirja ja valmennukset

03.11.2019 – Estevalmennus, kirjoittanut: Tiina, valmentaja (Siguri)

”Jes, hyvä, taputa Haltia ja anna hetkeksi pitkät ohjat”, huudan Janitalle. Ratsukko saa juuri suoritettua virheettömän radan loppuun. Valmennus alkaa olla jo lopuillaan, ja Haltistakin näkee, että se alkaa hiljalleen olla väsynyt.

Kun Halti yli kolme vuotta sitten tuli tallille, en olisi uskonut, että siitä kehkeytyisi vielä näin hyvä hevonen. Janita on tehnyt tamman kanssa todella kovasti töitä, ja nyt he ovat vihdoin valmiita starttaamaan ensimmäiset kisansa. Kuluneen puolen vuoden aikana ratsukko on ottanut todella ison harppauksen, ja Haltista on löytynyt aivan uusia puolia; se hyppää todella sulavasti, kunhan vaan saa ensin rohkeutta ratsastajalta. Janitakin tuntuu osaavan lukea tamman jokaista elettä, ja radat sujuvat kaksikolta todella hienosti. Pyydän Janitaa kokoamaan ohjat takaisin.

”Lähdetään vielä neljänneltä esteeltä”, neuvon Janitaa. Siirryn kentän aidan viereen seisomaan ja seuraan, kuinka ratsukon jyrkät lähestymiset sujuvat. Haltin ensimmäiset radat olivat tänään hieman tahmeita, mitä edesauttoi varmasti rata, jollaista he eivät olleet aiemmin suorittaneet. Tietysti asiaan vaikutti myös Janitan epävarmuus, joka kuitenkin väheni, mitä enemmän hypimme esteitä ensin yksi kerrallaan ja sitten pienemmissä osissa. Nyt, kun rata on jo tuttu ja jyrkkiä käännöksiä on toistettu moneen otteeseen, sujuu ratsukon rata erinomaisesti loppuun saakka. Haltiltakin alkaa löytyä hieman omaa moottoria, vaikka se tukeutuu todella paljon Janitan apuihin ja ohjaukseen.

Kehun ratsukkoa hienosta suorituksesta ja lähdemme vielä tekemään loppuverryttelyjä ensin kavaleteilla ja sitten sileällä. Halti yrittää tsempata parhaansa mukaan, vaikka sen askeleet näyttävät todella raskailta ja väsyneiltä. Valmennus on ollut raskas, mutta todella kehittävä. Annan Janitalle vielä viime hetken vinkkejä seuraavan viikon kisoihin, ja toivon, että heidän yhteistyönsä sujuu yhtä hyvin kuin tänään.


09.06.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Janita, tallityttö (Siguri)

”Varovasti nyt!” huusin vieressä olevalle Vilmalle, joka antoi Narrin läiskytellä vettä kuin viimeistä päivää. Olimme päätyneet kuuman kesäpäivän johdosta lähilammelle uittamaan hevosia, mutta melko nopeasti kävi ilmi, etteivät vesileikit olleetkaan Haltille tuttuja. Se uskalsi kävellä juuri ja juuri vuohisiaan myöten lampeen, mutta sen jälkeen tamma teki totaalisen stopin. Eivätkä vieressä räpiköivät Vilma ja Narri ainakaan auttaneet asiaa. Onneksi he lähtivät pian uimaan syvemmälle, ja minä sain jäädä rauhassa Haltin kanssa tutustumaan rantaveteen.

Halti uskalsi hieman astella paikoillaan, mutta monen monta kertaa se peruutti takaisin rannalle ja asteli sitten taas juuri ja juuri vedenrajaan. ”Näytä sille mallia!” kuulin Vilman huutavan lammesta. Niin, ei kai tässä muu auttanut. Hyppäsin alas tamman selästä ja aloin kastella hieman sen jalkoja. Halti ei vaikuttanut reagoivan millään tapaa negatiivisesti siihen, että hoidin sitä maasta käsin, mutta kun yritin saada tammaa eteenpäin, heitti se päänsä ilmaan. Samaan aikaan Vilma ja Narri saapuivat takaisin rannalle märkinä hymyillen. Olisin minäkin onnellinen, jos voisin tuolla tavoin vain lähteä uimaan hevoseni kanssa.

Päätimme lähestyä asiaa kokonaan uudelta – ja hieman jopa riskaabelilta – kantilta. Vilma sen ehdotti, ja hän lupasi ottaa kaiken vastuun, jos Halti lähtisi juoksemaan autotielle. Niinpä päästin Haltin ohjat kokonaan kädestäni ja lähdin kävelemään itse hiljalleen syvemmälle lampeen. Halti ei tehnyt elettäkään lähteäkseen karkuun, vaan se seisoi paikoillaan ja ojensi turpaansa kohti kättäni, jota tarjosin sille. Yritin jutella tammalle rauhallisesti, ja pian tapahtui se ihme, jota olimme odottaneet jo rannalle saapumisesta asti. Halti lähti varovasti astelemaan sentti sentiltä syvemmälle veteen perässäni.
”Katso nyt, se luottaa sinuun”, totesi Vilma. Niin se tosiaan teki. En olisi edes uskonut, että hevonen voisi vain muutaman päivän tuntemisen jälkeen olla näin luottavainen. Halti kuitenkin asteli pidemmälle ja pidemmälle, ja lopulta se oli kainaloitaan myöten vedessä. Sitten se pysähtyi jälleen, joten astelin takaisin tamman viereen ja taputin tätä varovasti kaulalle.
”Tämä saa riittää tältä päivältä, lähdetään joskus toiste jatkamaan tästä”, sanoin Vilmalle. Otin tamman ohjat taas käsiini ja lähdin taluttamaan sitä kohti rantaa; sinne tamma käveli mielellään.

Jäimme hetkeksi hevosten kanssa rantahietikolle seisomaan ja kehumaan hevosiamme kilpaa. Tottakai Narri oli tänään ollut parempi uimahevonen, olihan tämä varmaan sen sadas kerta vedessä. Mutta Halti oli ottanut ison askeleen ja minusta alkoi tuntua siltä, että olimme todella löytäneet tamman kanssa jonkinlaisen yhteyden.

Taputin Haltia vielä hienosta käyttäytymisestä ja rapsutin hetken tämän korvan takaa, siitä se todella näytti pitävän. Lopulta hyppäsimme kiveltä takaisin hevosten selkään ja lähdimme kävelemään rauhallisesti kohti tallia nauttien upeasta kesäpäivästä.


07.06.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Janita, tallityttö (Siguri)

”Me mennään edeltä, näytetään teille mallia!” Ja niin Vilma sekä Narri nostivat reippaan laukan kadoten puiden taakse.

Tänään oli Haltin kolmas päivä Heljävirrassa. Olimme päättäneet lähteä käymään lähimaastossa Narrin kanssa, josta oli tullut hyvä tarhakaveri Haltille. Kaksikko tuli todella hyvin toimeen, ja minua hieman jopa harmitti, että Narri joutuisi luopumaan uudesta tuttavastaan kesäkuun jälkeen.

Kävelimme tamman kanssa hitaasti eteenpäin nauttien kesäisestä metsästä. Vilma oli halunnut lähteä maastoesteille, joten päätimme kokeilla samalla, miten Halti niihin reagoisi. Narri oli jo vanha tekijä, joten ehkä sen näkeminen esteillä toisi hieman rohkeutta myös Haltille? Kunhan me saisimme ensin tuon kaksikon kiinni.
”Noh, mennään sitten katsomaan”, sanoin Haltille ja nostin laukan.

Emme ehtineet laukata kovin pitkää matkaa, kun Halti hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi. Se jäi tuijottamaan metsäpolkua, eikä tehnyt elettäkään liikkuakseen.
”Noh, mikä sinulle nyt tuli?” kysyin tammalta ja yritin potkia tätä eteenpäin. Ja pian minäkin näin sen – Narri laukkasi kovaa vauhtia luoksemme satula vinossa. Ilman Vilmaa.
Narri tuli suoraan meitä kohti ja hidasti viereemme. Se näytti todella säikähtäneeltä, mutta rauhoittui hieman päästessään meidän luokse. Sen enempää miettimättä pyysin Haltin raviin, ja lähdimme kulkemaan eteenpäin, toivottavasti Vilmalle ei ollut sattunut mitään pahaa!

Ehdimme ottaa vain muutaman raviaskeleen, kun huomasin meitä vastaan kävelevän vaaleahiuksisen tytön, jonka toinen kylki oli aivan kuran peitossa. Vilma vaikutti itkevän, joten hyppäsin alas Haltin selästä ja lähdin juosten tätä kohti. Mitä lähemmäksi pääsin, sitä varmempi olin siitä, että Vilma ei ollut itkua nähnytkään – hän nauroi niin kovasti, että kyyneleet valuivat poskiaan pitkin!
”Ai kamala, olisit nähnyt!” hän ehti sanoa ja purskahti sitten nauramaan. Minä en nähnyt asiassa mitään hauskaa, sydämeni tykytti tuhatta ja sataa, ja olin ollut jo hetken aikaa varma, että Vilma makaisi jossain ojan pohjalla!

Hetken aikaa seisottuamme paikoillamme sain Vilman naurun seasta muutamia selkeitä lauseita irti. Hän oli unohtanut kiristää satulavyön tallin pihassa, joten ensimmäisen hypyn jälkeen satula oli lipsahtanut vinoon.
”Eikä siinä kaikki! Narri oli jo aivan pysähdyksissä, ja kaikki kävi kuin jossain hidastetussa elokuvassa – aloin vain hiljalleen valua Narrin kylkeä pitkin alas, kunnes lopulta löysin itseni kuralammikosta!” Vilma jatkoi ja alkoi taas nauraa. Hiljalleen nauru tarttui minuunkin, ja olin suorastaan helpottunut, ettei mitään pahempaa ollut sattunut!

Kun lopulta rauhoituimme, päätimme nousta takaisin hevosten selkään. Narri oli onneksi pysytellyt aivan Haltin vierellä, vaikka kukaan ei ollut pitämässä siitä kiinni. Se ei myöskään yrittänyt lähteä pakoon kuraista omistajaansa, vaan antoi tämän laittaa satulan takaisin paikoilleen ja kivuta rauhassa selkään.

Yhteistuumin päätimme jättää maastoesteet tältä päivältä ja jatkaa loppumatka rauhassa kävellen. Parempi niin.


04.06.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Janita, tallityttö (Siguri)

Kun ensimmäisen kerran olin kysynyt äidiltäni, olisiko minulla pienintäkään mahdollisuutta vuokrahevoseen, sain todella yllättyä. Hän sanoi saman tien, että asiaa voidaan harkita, ja yhdessä me sitten katsoimme monena iltana minulle sopivaa hevosta. Kävimme kokeilemassa mustaa puoliveriruunaa sekä islanninponitammaa, mutta kumpikaan ei tuntunut siltä oikealta. Lopulta löysimme Haltin, ja se oli menoa sitten!

Kävimme tutustumassa tammaan, ja ensimmäinen reaktioni oli hämmennys: tamma oli paljon suurempi, mitä olin kuvitellut. Se oli kuitenkin luonteeltaan niin ihana tapaus, että uskalsin täysin ongelmitta hoitaa sen ratsastuskuntoon ja kokeilla sitä kentällä. Tamman pehmeät askeleet ja nöyrä luonne sopivat täydellisesti minulle, joten muutaman tunnin tutustumisen jälkeen nimemme olivat vuokrasopimuksessa.

Ja tänään se tamma sitten tuli tallillemme. Kuten arvata saattoi, olivat kaikki aivan haltioissaan – miksipä ei, Halti oli niin kaunis ja rauhallinen hevonen! Ensimmäisenä päivänä vein tamman karsinaansa ja jäin sen kanssa juttelemaan. Halti alkoi saman tien syödä, mikä oli hyvä merkki. Lisäksi se tutustui nopeasti Vilman hevosen Narrin kanssa, joka asui viereisessä karsinassa.

En malttanut poistua tallista koko päivänä, joten hoidin päivän ajan muiden hevosten karsinoita, putsasin lattioita, pesin satulahuopia ja putsasin satuloita. Lopulta illalla, kun Halti oli mielestäni tutustunut tarpeeksi talliin, uskalsin lähteä taluttamaan sitä tallipihalla. Halti ei ollut yhtään varautuneen oloinen, ja se käveli todella luottavaisesti perässäni. Niinpä päätin viedä tamman lopulta laitumelle, jossa se saisi viettää loppuillan.

Katsoin hetken aikaa Haltia, joka hetken tutki laidunta ja lähti sitten juoksemaan kilpaa viereisellä laitumella olevan Narrin kanssa. Oli ilo katsoa noin hienoa hevosta, jonka silkinpehmeä harja liehui tuulessa tämän laukatessa innoissaan laitumella. Tästä tulisi elämäni paras kuukausi!


04.06.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

Elettiin toukokuun loppua, kun Janita kertoi vuokranneensa hevosen kesäkuuksi. Olin hieman yllättynyt – olisihan hän toki saanut meidänkin suomenhevosia vuokralle – mutta totta kai minä lupasin hänelle sekä vierailevalle tähdelle karsinapaikan meiltä Heljävirrasta.

Kun kesäkuun ensimmäinen viikonloppu koitti, olimme porukalla Janitaa vastassa. Hän saapui puolen päivän aikaan äitinsä Merjan kanssa tallipihaan meiltä lainatulla hevosautolla. Odotimme rauhassa hieman sivummalla, sillä hevosen lastaaminen kotitallilla oli ollut ilmeisesti hieman hankalaa. Janita kuitenkin sai pian rautiaan tamman peruutettua autosta ulos.
”Herranjestas!” lipsahti suustani, kun näin tamman. Se oli kooltaan valtava, korkeampi kuin yksikään meidän hevosistamme! Janitan äiti naurahti ja tuli luokseni; muut tallitytöt taas menivät ihastelemaan tammaa.
”Samaa sanoin minä, kun näin tamman ensimmäistä kertaa. Mutta onneksi se on luonteeltaan todella rauhallinen, niin uskallan päästää Janitan sen selkään”, kertoi Merja minulle. Juttelimme hetken aikaa, ja kävi ilmi, että hän oli ollut myös pienempänä hevostyttö, mutta lopetti ratsastuksen teini-iässä. Sen jälkeen hänelle oli tullut lievä hevospelko – ja siihenhän minulla oli ratkaisu! Pienen epäröinnin jälkeen päätimme, että Merja voisi tulla joku päivä kokeilemaan meidän hevosiamme, hevospelko lähtisi varmasti hetkessä!

Pitkän keskusteluhetken jälkeen pääsin lopulta itsekin tutustumaan tähän uuteen tammaan. Sillä oli mielettömän kaunis nimi, Haltineva. Se laski päänsä käteni tasolle, kun tarjosin sitä. Kieltämättä Halti näytti todella rauhalliselta hevoselta, mutta sai nähdä, millainen se oli ratsastaessa.

Kun olimme tutustuneet tallipihassa puolin ja toisin, päästimme Janitan viemään Haltia karsinaansa. Ehkä heidän oli hyvä tutustua myös toisiinsa kaikessa rauhassa.

Halti on virtuaalihevonen

Tämä hevonen ja sen tekstit ovat täysin fiktiivisiä. Sivun tiedot eivät liity millään tapaa kuvissa olevaan hevoseen.