Korpihovi

Kailan Rominki

VH16-018-1037

Suomenhevonen, ori
s. 22.04.2014, 17 v (satunnainen)
Omistaja: Korpihovi, Siguri (VRL-11290)
Kasvattaja: M. Kaila, tuonut Bino

Ruunikko
158 cm

Yleispainotus
vaB, 80 cm

Evm-sukuinen
Tutustu sukuun

Luonne

Rompussa on hyvä tasapaino lempeyttä ja levottomuutta. Ori ei malttaisi seistä karsinassa paikoillaan, ja varustaminen menee helposti pään nosteluksi. Erityisesti silloin, jos hoitaja hermostuu, ei Romppukaan pääse rauhoittumaan. Toisinaan on hyvä antaa orin hetki rauhoittua omissa oloissaan ja jatkaa sitten hoitotoimenpiteitä rauhallisin ottein, jolloin yhteistyö on molemmille osapuolille mukavampaa. Usein levoton käytös vahvistuu niinä päivinä, kun Romppu ei ole päässyt purkamaan energiaansa, ja monen tunnin ratsastuksen jälkeen orin käsittely onkin aivan toista luokkaa.

Vaikka tallikäytöstä ei voisikaan kutsua mallikkaaksi, on Romppu todella mukava ratsastaa. Se on tahdikas, eteenpäinpyrkivä ja todella miellyttämishaluinen ori, jonka taidot riittävät sekä koulu- että esteradoille. Romppu on ollut pienestä asti todella helposti motivoitavissa, ja se tekee varmasti kaikkensa onnistuakseen ratsuna. Jos jokin asia epäonnistuu, on syytä katsoa peiliin – virheet ovat todennäköisimmin joko avuissa tai siinä, että Rompulta odotetaan liikaa. Kootut askellajit ovat orin bravuuri, ja erityisesti taivutuksissa hevosen askeleet pääsevät oikeuksiinsa. Kehityskohteena ovat vielä erilaiset laukkatehtävät, jotka saattavat saada orin innostumaan liikaa. Ratsastajalla on myös oma työnsä ohjata Romppu rauhoittumaan, mutta onneksi ori pysyy jatkuvasti kuulolla eikä karkaa avuilta. Jos Rompulta kysyttäisi, sen ihanneratsastaja olisi sellainen, joka osaa käyttää apuja pehmeästi mutta napakasti, ja joka kertoo selkeästi, mitä tehdä. Epävarmojen ja osaamattomien ratsastajien alla ori saattaa alkaa tarjota aivan muita tehtäviä, mitä ratsastaja yrittää pyytää.

Orilla on potentiaalia myös esteille, vaikka niiden korkeus ei päätä huimaakaan. Parhaimmillaan Romppu on silloin, kun se pääsee tekemään ratsastajan kanssa katkeamatonta yhteistyötä, ja molemmat keskittyvät jokaiseen askeleeseen. Ori tarvitsee melko paljon apua juuri ennen estettä, sillä epävarmat lähestymiset todennäköisesti saavat sen pysähtymään esteelle. Mukava kyllä, orilla ei ole tapana tehdä äkkipysähdystä, eivätkä ratsastajat lentele selästä, vaan kieltäytymiset ovat laukan hidastamista lähes kävelyvauhtiin, mistä onkin helppo jatkaa saman tien uuteen yritykseen. Kuitenkin, jos yhteistyö orin kanssa toimii, on esteiden ylittäminen helppoa ja vaivatonta – yleensä tulokset jäävätkin sitten vauhdista kiinni.

Matkustaminen ei ole orin lempipuuhaa, ja lastaustilanteisiin tarvitaan yleensä vähintään kaksi ihmistä. Ori saattaa lyödä jarrut pohjaan auton oven edessä ja steppailla levottomana paikoillaan. Kun matka kuitenkin pääsee alkamaan, rauhoittuu orikin, ja myös pitkät ajomatkat sujuvat ihan kohtalaisesti. Vieraissa paikoissa, kuten uusilla talleilla kisamatkoilla, ori on normaalia valppaampi ja herkempi. Se seuraa tarkasti ohi kulkevia hevosia ja ihmisiä, ja toisinaan on kova työ saada pidettyä ori kuulolla. Myöskään lämmittelyalueilla Romppu ei pääse täysin rauhoittumaan, mutta mikäli ratsastaja osaa pitää oman päänsä kylmänä, rentoutuu ori viimeistään siinä vaiheessa, kun se pääsee suorittamaan omaa numeroaan tyhjällä kentällä. Toisinaan onkin suotavaa, että orin kanssa tehtäisi maastoretkiä tai kuljettaisi muuten hiljaisemmilla alueilla ennen oma kisavuoroa.

Vaikka orin kanssa arki ei aina olekaan helpoimmasta päästä, on se silti omalla tavallaan oikea sydäntenvaltaaja. Herkkä ja helppo ratsastettavuus takaavat sen, että aiempi varustelusota unohtuu, ja orin näkee vain erittäin taitavana ja osaavana hevosena. Ja sitähän se onkin.

Kuvat © Luvat on

Suku

Rompun suvusta löytyy osaavia ja näyttäviä hevosia sekä Suomesta että Ruotsista. Isän puolelta löytyy paljon suuria, komeita hevosia, jotka ovat hyviä niin rakenteeltaan kuin koulutaidoiltaan. Parhaimmilla hevosilla on kilpailtu vaativissa luokissa asti, ja osaamisen lisäksi ne ovat lähtökohtaisesti olleet todella miellyttämishaluisia ja nopeasti oppivia. Emälinja tuo tasapainoa luonteeseen, ja räiskyvät sekä ailahtelevat luonteenpiirteet juontavat juorensa suoraan emälinjasta. Emän puolen hevoset ovat todella energisiä, ja niiden kanssa on kilpailtu paljon myös esteillä, osa on pärjännyt jopa kenttäratsastuksessa. Emän puolelta lähtee myös pienhevoslinja, jonka sisällä on paljon ykköspalkinnolla kantakirjattuja hevosia. Romppu periyttää jälkeläisilleen ruunikkoa värimahdollisuutta sekä rauhallista ja kuuliaista ratsastettavuutta, mutta valitettavasti myös turhan levotonta karsinakäyttäytymistä.

i. Niklas sh, rn, 159 cm evm ii. Lindholm Vinsent evm iii. Haraltti evm
iie. A.P. Vilhelmiina evm
ie. Aamu-Kipinä evm iei. Eri-Majuri evm
iee. Aamutaika evm
e. Valon Tilda sh, rt, 151 cm evm ei. Elkas Rasmus evm eii. Fiskaali evm
eie. Tuuletar evm
ee. Kultakuura evm eei. Liskin-Leevi evm
eee. Finnby Linnea evm
Syntynyt Varsa Emä Saavutukset
11.04.2016 t. Heljävirran Pihlaja Vaanan Piipari Meriitit

i. Niklas (sh, rn, 159 cm) on todella komea ori, joka syntyi Ruotsissa ja on viettänyt siellä koko elämänsä. Niklaksen kanssa lähdettiin nuorempana valmentautumaan ensisijaisesti esteratsastukseen, mutta koulusuvusta tulevan hevosen potentiaali ei riittänytkään haluttuun. Niklas ehti nähdä yhteensä kolme kotia, kunnes se lopulta löysi ihmisen, jonka kanssa se pääsi loistamaan koulukentillä. Orin peruskoulutus oli jäänyt vähäiselle, mutta se kuitenkin ymmärsi nopeasti ratsastuksen alkeet, ja kisaiässä se ehti kilpailla jopa vaativa B -luokassa. Niklas olisi rakenteensa puolesta varmasti pärjännyt myös näyttelyissä hyvin, mutta sen omistaja tahtoi harrastaa ja kisata omaan tahtiin, eikä orista tullut kovin suosittua jalostushevosta. Ori ehti kuitenkin siittää kaksi erittäin lahjakasta varsaa, joista molemmat kisaavat yhäkin vaativissa luokissa kouluradoilla, toinen myös esteillä. Nykyään Niklas viettää eläkepäiviä pienellä tallilla Ruotsissa, jossa sen kanssa ratsastellaan rauhassa orin kunnon mukaan.

ii. Lindholm Vinsent (sh, rn, 161 cm)

iii. Haraltti (sh, m, 152 cm)

iie. A.P. Vilhelmiina (sh, rn, 161 cm)

ie. Aamu-Kipinä (sh, rt, 157 cm)

iei. Eri-Majuri (sh, rt, 154 cm)

iee. Aamutaika (sh, m, 158 cm)

e. Valon Tilda (sh, rt, 151 cm) on pienikokoinen, todella sporttinen tamma, joka ei haluaisi olla hetkeäkään joutilaana. Jo pienenä se yllytti tarhakavereitaan jatkuvasti leikkiin, ja ratsastuskoulutus meni lähes pelleilyksi. Tildan omistaja oli kuitenkin neuvokas nainen, ja hän oppi elämään tamman ehdoilla – kun tamma halusi mennä, niin sitten mentiin. Niin lähti sujumaan myös yhteinen sävel, ja omistaja oppi hoitamaan arkiaskareet kahta kertaa tehokkaammin. Ratsuna Tildaa saa hieman pidätellä, mutta se kulkee kuitenkin hyvin kuulolla. Esteet hypätään reippaasti – myös silloin, kun ei ole täysin varmaa, riittääkö vauhti sittenkään – ja kouluradoilla tarpeeksi hyvän lämmittelyn jälkeen Tildasta kehkeytyy ihan osaava ja mukava ratsu. Vaikka tammalta löytyy ikää, tuntuu se kehittyvän jatkuvasti koulukentillä, eivätkä yleiset vanhuuden tuomat jalkaongelmatkaan ole hidastaneet tamman menoa. Tilda asuu nykyään Mikkelissä yksityistallilla, jossa se laiduntaa usein nuorten hevosten kanssa. Tamma on saanut elämänsä aikana vain yhden varsan, eikä enempää ole luvassa; kovan kohtutulehduksen myötä tamman kohtu päädyttiin poistamaan tamman ollessa vasta kahdeksanvuotias.

ei. Elkas Rasmus (sh, rt, 149 cm)

eii. Fiskaali (sh, rn, 155 cm)

eie. Tuuletar (sh, rt, 148 cm)

ee. Kultakuura (sh, rt, 155 cm)

eei. Liskin-Leevi (sh, rt, 155 cm)

eee. Finnby Linnea (sh, rt, 156 cm)

Kilpailukalenteri

Päiväkirja ja valmennukset

11.04.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

”Äiti, näkyykö se varsomiskamera jostain?” tuli Vilma kysymään minulta. Janita oli jäänyt tänään yöksi, ja tytöt olivat todella kiinnostuneet Piipan viimeisistä tiineyspäivistä. Menin heidän luokseen tietokoneen ääreen ja avasin ohjelman, jolla pystyi seuraamaan reaaliajassa tamman karsinaa. Ehdin jo kääntyä takaisin kohti sohvaa ja sanomalehteäni, kunnes havahduin siihen, mitä olin juuri tietokoneen ruudulta nähnyt. Käännyin nopeasti ympäri, enkä ollut ensin uskoa silmiäni. Tytöt katsoivat yhtä järkyttyneenä ruutua, jossa oli Piipan lisäksi pieni varsa makaamassa maassa paikoillaan.

Se oli menoa sitten. Ehdin napata takin naulakosta, mutta muuten minulla oli päälläni vain yöpuku sekä mieheni aivan liian suuret reinot. Kovin paljoa en ehtinyt siinä hässäkässä miettiä, kun lähdimme Vilman ja Janitan kanssa pellon toisella puolen sijaitsevaan talliin. Matkalla tajusin kuitenkin soittaa eläinlääkärillemme Maritille, joka lupasi tulla heti kuin mahdollista.

Tallissa meitä odotti näky, kun rautias tomeran oloinen varsa seisoi neljällä jalallaan. Vasta viisi minuuttia sitten se oli maannut avuttoman näköisenä maassa ja nyt se jo hapuili emänsä nisiä.
”Voi hyvänen aika”, sain huokaistua, kun näin pienen olennon. Se oli lähes kopio emästään, ja siinä se maistoi elämänsä ensimmäisiä maitotippoja.
”Eihän itketä?” kysyi Vilma naurahtaen. Kieltämättä silmäni kostuivat näystä, mutta sain pidettyä itseni kovana – enhän minä tätä varsaa halunnut alun perinkään. Mutta nyt kun se oli siinä, en voinut estää sydäntäni sulamasta.

Piipa päästi minut ystävällisesti karsinaan ja antoi koskea vastasyntyneeseen varsaansa. Pikkuinen tuli minua kohti ja haisteli kummastuneena kättäni, jota tarjosin sille. Sen pienet sieraimet olivat niin suloiset, kun se tutki elämänsä uusia asioita. Pian Maritkin saapui seuraksemme, ja hän tuli saman tien katsomaan, että varsa oli kunnossa.

Ihailimme kaikki neljä yhdessä vastasyntynyttä ja kävimme vuorotellen tutustumassa tammavarsaan lähemmin.
”Mikä sen nimeksi tulee?” kysyi Janita lopulta. En ollut vielä ehtinyt edes miettiä koko nimiasiaa, mutta uskoin vahvasti, että löytäisimme juuri tammalle sopivan nimen.
”Ehdotuksia saa antaa”, vastasin hänelle. Janitallakin löi pää vain tyhjää – tai ehkä hän oli vain niin haltioitunut varsasta, ettei saanut sanaakaan sanottua.

Olimme tallissa pitkälle yöhön, kunnes totesimme lähes yhteen ääneen, että oli parempi antaa Piipalle ja varsalle hieman rauhaa ja aikaa tutustua toisiinsa. Marit sanoi tulevansa seuraavana päivänä katsomaan varsaa ja tarkistamaan sen kunnon. Tytöt taas lähtivät suorinta tietä kotiin, minä taas kävin tarhoilla vielä kertomassa terveiset myös varsan isälle.

Romppu nuokkui tarhan aitaa vasten kun saavuin paikalle. Se säpsähti hereille ja käveli suoraan luokseni.
”Siellä se nyt on”, sanoin orille ja rapsuttelin sitä korvan takaa aidan yli.
”Sinun ensimmäinen varsasi.”

Romppu jaksoi seistä pitkään rapsuteltavana, kunnes minuakin alkoi väsyttää niin paljon, että oli pakko siirtyä sisälle. Toivotin Rompulle ja muille tarhassa oleville hevosille hyvät yöt ja lähdin kävelemään pellon poikki takaisin kotiin. Mitä nopeammin pääsisin nukkumaan, sitä helpommin heräisin aamulla varsan seuraksi. Sisään astuessani huomasin tytöt vielä tietokoneen äärellä katsomassa varsakameraa. Piipa ja pikkuinen olivat asettuneet molemmat maahan nukkumaan, ja niin se kyynel lopulta vierähti poskelleni saakka, kun katsoin onnellista perhettä.


22.03.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Saana, tallityttö (Siguri)

”Noh, joko kuulit uutiset?” juttelin Rompulle samalla kun harjasin kuivunutta kuraa tämän karvapeitteeltä.
”Sinusta tulee nyt sitten isi”, jatkoi orille lepertelyä. Se heilutteli päätään levottomana edestakaisin, eikä ihmekään, kai nyt jokainen miespuolinen reagoisi samalla tavalla kuullessaan jälkikasvusta.
”Pitikin sinun sillä lailla karata Piipan laitumelle.”

”Itseksesikö sinä täällä höpiset?” kuului yhtäkkiä takaani. Vilma oli ilmestynyt karsinan toiselle puolelle seurakseni.
”Ei kun Rompulle vaan. Joko kuulit? Käytiin Piipan kanssa tiineysultrassa ja positiivinen tuloshan sieltä tuli”, kerroin Vilmallekin. Hän näytti ensin yllättyneeltä mutta palasi nopeasti ennalleen.
”Vai niin siinä sitten kävi. No, kunhan nyt edes syntyisi söpö varsa”, hän vastasi. Minä naurahdin.
”Äitisi sanoi aivan samaa. Mutta enpä minä usko, että Piipan ja Rompun varsasta voisikaan mitään kamalaa tullakaan”, vastasin ja aloin harjata hieman voimakkaammin orin ristiselkää, siitä se näytti pitävän.
”Olet ihan oikeassa. Ja pääasiahan kuitenkin on, että terve hevonen sieltä tulisi”, vastasi Vilma mietittyään hetken aikaa sanojaan tarkemmin.
”Niinpä”, vastasin hänelle. Vilma lähti pian jatkamaan tallitöitä ja minä jäin harjaamaan Romppua. Miten ihmeessä se olikaan hautautunut tällaiseen kurakerrokseen?


01.03.2016 – Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: Tallin omistaja (Siguri)

”Ei, ei, ei!” kuului suustani epätoivoinen huudahdus, kun huomasin Rompun laiduntamassa onnellisena. Niin, ei siinä mitään pahaa olisi ollut, jos nyt herranjumala olisi laiduntanut siellä missä pitääkin! Mutta ei, jollakin kumman ilveellä se oli päätynyt Piiparin kanssa samaan tarhaan, ja siellä kaksikko jakoi nyt yhdessä heinäkasan.

En osannut yhtään sanoa, kuinka kauan Romppu oli ehtinyt viettää aikaa Piipan kanssa, mutta sen tiesin, että tämä oli huonoin päivä ikinä. Piipalle oli tulossa ylihuomenna lapista oikea jalostusori, jonka oli tarkoitus astua tamma, mutta pahoin pelkäsin, että ne suunnitelmat saivat nyt jäädä.

Astelin kaksikon tarhaan ja otin Rompun riimusta kiinni. Talutin sen ulos tarhasta, ja samaan aikaan minua vastaan käveli Saana, joka kysyi, mitä ihmettä minä huusin täällä. Hän kuitenkin näki sekä Rompun että Piipan ja ymmärsi siltä seisomalta, mikä tilanne oli. Katsoimme vain toisiamme silmiin ja huokaisimme yhteen ääneen.

Vein Rompun karsinaan ja lähdin saman tien takaisin tarhaan tutkimaan, oliko pahin käynyt toteen. Piipa jatkoi heinän syömistä rauhallisena samalla kun katsoin, millaista jälkeä ori oli saanut aikaan. Pahalta näytti, joten pyysin laitumen viereen jääneen Saanankin vielä seurakseni katsomaan, etten vain katsoisi väärin.

Samaan aikaan laitumen viereen ilmestyivät Vilma sekä Janita, jotka olivat lähdössä maastoon.
”Mitä ihmettä te teette?” huusi Vilma kiinnittäen huomiomme häneen.
”Meille kuule syntyy vauva”, vastasi Saana. Itse en saanut sanaakaan suustani.
”Mutta eikö sen orin pitänyt tulla vasta muutaman päivän päästä?” hän huusi. Suupieleni nousivat niin ironiseen hymyyn, ettei tallillamme oltu toista varmastikaan nähty.
”Romppu päätti, että sen geenit sopisivat varsalle paremmin”, huusi Saana takaisin naurahtaen. Minäkin naurahdin. En tosin ilosta, vaan silkasta epäuskosta tätä koko tilannetta kohtaan.
”Että sellaista”, totesin ja laskin Piipan hännän käsistäni alas.

Romppu on virtuaalihevonen

Tämä hevonen ja sen tekstit ovat täysin fiktiivisiä. Sivun tiedot eivät liity millään tapaa kuvissa olevaan hevoseen.