Saarella on ympäröivän meren lisäksi monia pieniä järviä, lampia ja jokia. Vesistöt ovat mukavia ja yleensä omiaan vilvoittamaan kuumissaan olevaa, etenkin helteisinä kesäpäivinä. Makeavetisissä lammissa voi käydä kahlailemassa ja uimassa huoletta, mutta meressä täytyy varoa menemästä liian syvälle, sillä virtaukset ovat erittäin voimakkaita ja saattavat viedä helposti mukanaan. Järvistä saattaa tarkkasilmäinen löytää kahlaussyvyydestä joitakin syömäkelpoisia levälajeja ja jopa lievästi kipua helpottavia vesikasveja. Osa vesikasveista on kuitenkin myrkyllisiä ja esimerkiksi kesäisin leväkasvusto saattaa aiheuttaa ikävää kutinaa. Järvissä asustaa myös joitakin kala- ja pieneliölajeja, joista ei ole harmia hevosille. Meressä eläimistö on runsaampaa: jäätikön läheisyydessä tavataan miekkavalaita ja sademetsää lähinnä trooppisempia kaloja. Muutaman hainkin on nähty uiskentelevan suolaisessa meressä aika rannan tuntumassa, mutta ne metsästävät pääasiassa hevosia pienempiä eläimiä ruuakseen. Varsoja on kuitenkin syytä pitää tarkasti silmällä.
Kesäisin metsissä vallitsee väriloisto. Monenlaiset kukat saavat aikaan erilaisia tuoksuja ja sävyjä metsän pohjalle. Puuston muodostavat lehtipuut, jotka talven tullen pudottavat lehtensä. Tässä metsässä yhdistyy kesän kauneus, talven karuus ja syksyn väriloisto. Maasto on pehmeää ja helppokulkuista, kunhan muistaa varoa juurakoita. Lämpötila vaihtelee kesän kahdestakymmenestä plusasteesta talven viiteentoista pakkasasteeseen ja lumisateeseen. Tammihiiret, ketut, kyyt, sudet ja ilvekset ovat lehtimetsän tavanomaista eläinkuntaa. Metsän siimeksestä löytyy suojaisia piilopaikkoja lepäämiseen kesäisin ja syksyisin, mutta talvella lehdettömään metsään mennään lähinnä viettämään aikaa ja seikkailemaan; kaatuneiden puiden rungot muodostavat ihanteellisen esteradan mutkittelevien polkujen sekaan. Lehtimetsästä löytyy myös paljon syötäväksi soveltuvaa, onnekas matkalainen saattaa jopa löytää kauran valtaaman peltoaukean.
Havumetsissä puulajistoon kuuluvat lehtikuuset, männyt, kuuset ja pihdat. Ilmasto on kesäisin leuto, talvisin taas melko kylmä, ja lunta voi sataa paljonkin. Tuuheat, ikivihreät kuusipuut tarjoavat tuulensuojaa myrskyisemmälläkin säällä. Havumetsien asukkaita ovat esimerkiksi ahmat, sopulit, ilvekset ja sudet. Kaikkein ruokaisimpia alueita havumetsät eivät ole: syötäväksi hevosille kelpaavat lähinnä erilaiset varpukasvit, heinät ja neulaset, mikseivät myös mustikat ja puolukat. Metsämaa tarjoaa kuitenkin mukavan pehmeitä sammalmättäitä nukkumapaikaksi mukavuudenhaluisille, ja avarammat metsänkolkat ovat otollisia areenoita pujottelukisoille. Havumetsät ovatkin karuudestaan huolimatta suosittuja ajanviettopaikkoja monelle hevoselle.
Caralian metsissä on paikka paikoin soita, joiden reuna-alueet muistuttavat tavallista havumetsää. Tätä suotyyppiä kutsutaan korveksi. Korven yleisimmät kasvit ovat kuusi ja oravanmarjat. Pohja on melko kuivaa. Kun siirrytään syvemmälle suoalueen uumeniin, korpi muuttuu rämeeksi. Kasvillisuudessa ottavat vallan männyt, jotka eivät kuitenkaan kasva kovin suuriin mittoihin ja jäävät usein rungoltaan käyriksi. Räme muuttuu lopulta nevaksi, joka on lähes puutonta ja hyvin märkää suota. Ne harvat puut, joita nevalla kasvaa, ovat alle metrin korkuisia ja kitukasvuisia. Nevalla elää paljon lintuja. Yleisesti koko suoalueella voi tavata hirviä, ja kuivemmilla alueilla saattaa nähdä karhun syömässä marjoja ja sieniä. Suoalueilla saattaa sataa loskaa talvisin ja kuivemmilla alueilla jopa lunta. Sademetsän tuntumassa olevalla suolla ei sada talvisin lunta, ainoastaan vettä.
Sademetsät ovat varjoisia ja kosteita metsiä, joiden lajikirjo niin kasvillisuuden kuin eläimistönkin suhteen on hämmästyttävä. Huolimatta runsaasta kasvillisuudestaan sademetsät ovat varsin helppokulkuista seutua. Suurin osa lajistosta keskittyy korkealla leviävään latvuskerrokseen, eikä varjoisella maanpinnalla ole läheskään yhtä paljon kasvustoa. Valtavien puiden lomitse kiemurtelee sademetsän halki vieviä polkuja, joita hevoset ja ponit ovat ajan saatossa viidakkoon tallanneet. Sademetsissä on piilopaikkoja ja sateensuojia vaikka kuinka paljon, mutta niissä voi vaania myös vaaroja. Viidakossa elää muutama myrkyllinen käärmelaji. Papukaijat ja kolibrit lentelevät latvustossa, eikä metsikössä matkaava voi olla kuulematta linnunlaulua - tai kirkunaa. Viidakon saalistajia taas ovat esimerkiksi jaguaarit. Hevosille sademetsä tarjoaa paljon erikoista syötävää, mutta nälkäisen on hyvä muistaa, että osa kasveista on haitallisia tai myrkyllisiä. Tavallista ruohoakin metsissä kasvaa paikka paikoin.
Suuri, kuiva hiekkaerämaa. Kesäisin aavikolla on hirvittävän kuuma, talvisin lämpötila liikkuu nollan asteen kummallakin puolella. Lunta ei sada edes keskitalvella. Vesisateetkin ovat sattumanvaraisia: aavikolla sataa harvoin, yleensä muutaman kerran vuodessa. Vuosittainen kokonaissademäärä jää alle 250mm. Eläimistö koostuu lähinnä jyrsijöistä. Niiden lisäksi aavikolla elää jonkin verran gilaliskoja, joiden purema on myrkyllinen ja saattaa vaarantaa nuoren varsan hengen. Aavikon reunamilla on pieniä keitaita, ja pitkän taipaleen takana lähes keskellä aavikkoa on suurempi keidas. Sinne löytäminen on kuitenkin pitkälti onnenkauppaa, sillä aavikolla suunnistaminen on vaikeaa yksitoikkoisen ja jatkuvasti muuttuvan dyynimaiseman vuoksi. Talvella aavikolla riehuvat hiekkamyrskyt, joiden aikana hevosten on parasta ymmärtää pysytellä kauempana.
Tasanko on nimensä mukaisesti tasaista maastoa, jossa korkeusvaihtelut ovat pieniä - yleensä alle viiden metrin. Tasanko on kasvillisuudeltaan ja maisemaltaan pohjoisosissaan preeriamaista, eteläosissa taas lähempänä savannia. Heinälajeja on useita, ja niistä kaikki ovat syötäväksi soveltuvia. Heinä saattaa kasvaa paikoin jopa yli metrin korkuiseksi. Myös pensaat ja harvassa kasvavat puut kuuluvat tasangon kasvillisuuteen. Eräissä tasangon osissa on hieman mäkisempää maastoa. Ilmasto tasangoilla on talvella leuto ja kesällä taas varsin kuuma - lämpötila kipuaa kesäkuukausina helposti kolmeenkymmeneen asteeseen. Voimakkaat tuulet pyyhkivät tasangon avaraa maastoa ympäri vuoden. Tasangolla saattaa kylmimpinä talvina sataa hieman lunta, mutta yleensä sade jää loskaksi ja vedeksi.
Ylänköjen kasvillisuus vaihtelee rajusti vetisistä soista karuihin ja jylhiin kallioihin sekä kivimuodostelmiin. Korkeilta kallioilta avautuu kaunis maisema yli nummien. Alangoilla on syytä varoa pettäviä soita, jotka rehevine kasvustoineen houkuttelevat varomatonta kulkijaa. Kosteammilla alueilla syötäväksi kelpaavia ruohovartisia kasveja on runsaasti, kun taas kivikkoisemmilta seuduilta syötäväksi löytyy vain jokusia jäkälä- ja sammallajikkeita. Puusto on ylängöllä pientä ja kitukasvuista, pensaat saattavat kuitenkin kasvaa laajoinakin muodostelmina. Ylängön kesä on lyhyt, eikä lämpö juurikaan nouse yli viidentoista asteen. Talvi on huomattavasti pidempi ja kylmempi, lämpötila pysyttelee alavimmilla mailla nollan tuntumassa, mutta korkeammalle noustaessa putoaa selvästi alle nollan. Ylänköalueilla puhaltaa vuodenajasta riippumatta navakka tuuli, joka talvisin saa aikaan paikoin täysin lumettomia alueita. Ylänköjen eläinlajisto on runsasta: siihen kuuluu useita pieniä nisäkkäitä, lintuja sekä muutama suurempi nisäkäs. Isoista nisäkkäistä hevosille aiheutuu vaaraa lähinnä susista ja satunnaisista suurista kissapedoista.
Kylmää, jäistä ja lumista aluetta. Caralian pohjoisosia peittävä jäätikkö hautaa alleen korkeat, kallioiset alueet, joilla on aikojen saatossa ollut riittävän kylmää jäätikön muodostumista varten. Jäätikkö on erittäin haastava ympäristö sisukkaimmallekin hevoselle, ja kevytmieliselle vaeltajalle se koituu nopeasti kohtaloksi. Syvät rotkot, railot, sortuvat lumisillat ja jääkaivot tekevät alueesta paikoin hengenvaarallisen kulkea. Talvella jäätiköllä riehuvat lumimyrskyt, keväällä vaaratilanteita aiheuttavat tulvivat jäätikköjoet, ja kesän kirkkaudessakin vaarana on lumisokeus, jos ei muu. Eläimet jäätiköllä ovat harvassa. Siellä elää lähinnä naaleja ja muita pieneläimiä. Jäätikön laidoilla kasvaa jonkin verran puita, mutta ne muuttuvat nopeasti vaivaisiksi ja katoavat varsinaisen jäätikön alkaessa kokonaan. On haihattelua kuvitella löytävänsä sisemmältä jäätiköltä käytännössä mitään syötäväksi kelpaavaa. Kaiken kaikkiaan jäätikölle menemistä ei voi suositella, ellei vaeltaja sitten ole valmis riskeeraamaan henkeään päätähuimaavien maisemien eteen.
Vuoristossa mutkittelee useita polkuja, joilla taivaltaja saa irtokivien ja jyrkkien rinteiden takia olla hvyin tarkkana. Pahimmassa tapauksessa varomatonta kulkijaa odottaa kivikkoinen pudotus. Vuorten lomassa kulkevissa kanjoneissa kulkeminen on huomattavasti helpompaa, vaikka maa onkin paikoin halkeillut kavionmentäville urille. Kanjoneista on mukava katsella ylöspäin kohoavia kallioita, lisäksi taival vuorten toiselle puolelle taittuu helpommin näiden oikoreittien kautta. Korkealta maisema voi kuitenkin pilvettömänä päivänä olla riskinottamisen arvoinen; korkeimmilta rinteiltä näkymät avautuvat yli lähes koko saaren. Puuraja ulottuu noin puoleen väliin Caralian vuoristoa, sen jälkeen kasvillisuus on harvaa, vain joitain paljakan kasveja: jäkälää, sammalta, varpuja. Vuorilla tiedetään liikkuvan puumia ja käärmeitä, joita on syytä varoa. Lisäksi rinteillä kiipeilee varmajalkaisia ja vikkeliä vuohia, jotka saattavat käyttäytyä yllättävän aggressiivisesti tuntiessaan reviirinsä uhatuksi. Vuorilla on useimmiten kylmemmän puoleista kesälläkin ja talvisin tuolla sataa lunta, joka sulaa myöhään keväällä tai alkukesästä vasta pois.
Vuoren rinteet ovat karuja ja kivikkoisia, lähinnä kovettunutta magmaa ja laavakiveä. Kasvillisuutta ja eläimistöä ei
ole paljon. Vähäisen ravinnon lisäksi satunnaisia kulkijoita uhkaavat lukuisat vaarat, kuten kivikkoiset rinteet ja
pienet maanvyörymät. Hoeron kyljissä on monia luolia, pienempiä ja suurempia, joiden sisältö on tuntematon suurimmalle
osalle saaren asukkaista. Ne tarjoavat kuitenkin rohkeimmille oivallisen paikan asustaa ja juonitella, sillä
sokkeloiset käytävät eksyttävät helposti kutsumattomat vieraat. Hoero purkautui viimeksi muutama vuosi sitten,
jolloin suurin osa purkautuneesta magmasta jäi vuoristoalueeseen jumiin eikä aiheuttanut saarella suurtakaan tuhoa.
Sen jälkeen tulivuori on viettänyt hiljaiseloa. Ennen purkausta vallitsee muutaman päivän mittainen koko
saarenlaajuinen maanjäristys, joka on voimakkaimmillaan tulivuorialueen lähettyvillä. Hoeron pienuuden takia
järistykset eivät kuitenkaan ole erityisen voimakkaita, joten niistä ei koidu kovin suuria tuhoja ympäristössä.
Hoeron purkautumisesta ilmoitetaan aina foorumilla. Purkautunut viimeksi vuodenvaihteessa 2013-2014.