Esittely

Amarante on suurikokoinen tila Portugalissa, joka sijaitsee hieman sivummalla vanhasta kaupungista. Talli tunnettiin ennen nimellä Amaranten hevoskoulutuskeskus, mutta on sitemmin vakiintunut vanhan kaupungin nimen mukaan vain Amaranteksi. Hevosia koulutettiin alun perin näytöshevosiksi, mutta monen mutkan myötä löytyy tallilta tätä nykyä myös upeita kouluratsuja, joiden kanssa kilpaillaan vaativissakin luokissa.

Ympäristö

Ei tarvitse kulkea montaa kymmentä kilometriä pois kaupungista, kun Amaranten kapeat kivikadut ja vanhat talot muuttuvat kapeiksi serpentiiniteiksi. Siellä luonnon hiljaisuuden keskellä sijaitsee myös suuri hevostila, joka kantaa kaupungin nimeä ja josta voit löytää upeita hevosia moneen käyttöön.

Amarante sijaitsee päättyvän tien päässä, jonne silloin tällöin eksyy jokunen yksinäinen kulkija. Ei talli kuitenkaan aivan syrjässä ole; kilometrin säteeltä löytyy jo harvaa asutusta, joka tihenee keskustaa päin kuljettaessa. Amaranten lähinaapureina on suuria maatiloja ja oliivitarhoja sekä yksi suurempi viinitila, jotka tuovat ympäristöön ja luontoon portugalilaisia vaikutteita.

Talli sijaitsee harvan puu- ja pensasmaiseman ympäröimänä. Hevosten kanssa on mahdollista lähteä niin pienillä kuin pidemmillekin maastoretkille. Vuoristoiset polut mutkittelevat välillä vaarallisillakin reiteillä, mutta reitit sisältävät myös hiljaisia tasaisia autoteitä, peltoja, upeita maisemia, kauniita rakennuksia ja ihanaa tunnelmaa. Muutaman kilometrin päästä voi löytää myös vanhan linnan raunioineen, jonka historiasta on kuultu monia tarinoita, mutta sen alkuperäistä tarkoitusta on yhä mysteeri.

Tallirakennus ja -alue

Amarantessa on yksi suuri tallirakennus, joka on jaettu kahteen osaan: tammoille omansa ja oreille toinen puoli. Vaikka hevosmäärä ei ole suuri, on tilaa silti riittävästi aina uusille hevosille sekä muutamille yksityisille. Kasvava hevosmäärä on otettu huomioon jo heti tallia suunniteltaessa.

Tallissa oma oma tilansa myös oleskelutila, kaksi varustehuonetta sekä rehuvarasto. Hevosille löytyy yhteensä 46 karsinaa, joista vain muutama on käytössä, sekä pesutilat tammoille ja oreille omansa.

Amarante on monen hehtaarin kokoinen vehreä alue, joka pitää sisällään tallirakennuksia, laitumia, ratsastustiloja sekä omistajan oman asunnon. Asunto sijaitsee tallialueen reunamilla lyhyen kävelymatkan päässä, ja niin tallille kuin asunnollekin johtaa hyvä hiekkatie. Omistajalla on upeat maisemat parvekkeensa alapuolella sijaitseville laitumille.

Tallilla on monia laitumia, jotka ovat käytössä yksittäisille hevosille kuin myös laumoille. Laitumien koot vaihtelevat pienistä tarhoista suuriin kesälaitumiin verrattaviin alueisiin. Viheralueita pidetään hyvässä kunnossa tallin ulkomuodon ja hevosten hyvinvoinnin vuoksi.

Amaranten piha-alueelta löytyy suuri katsomollinen maneesi, jossa järjestetään usein kisoja. Maneesi on hiekkapohjainen, valaistu ja ilmastoitu. Pihalta löytyy myös aidattu suurikokoinen kenttä, joka on käytössä paremmilla keleillä. Kenttää käytetään hevosten normaaliin liikuttamiseen, mutta harvemmin kisoihin. Lisäksi tallin pihamaalla on aidattu ruohokenttä, jossa on mahdollista viettää hevosten kanssa aikaa esimerkiksi vapaan ratsastuksen merkeissä tai koulutuksessa. Ruohokenttä toimii tallilla tietynlaisena luottamuksenharjoituspaikkana ihmisten ja hevosten kesken.

Me ja hevoset

Amarante on hevosmäärältään jatkuvasti kasvava. Pidämme kuitenkin huolen, että jokaista hevosta kohdellaan meillä yksilönä ja jokainen saa tarpeenmukaista hoitoa. Luonteita löytyy yhtä monta kuin hevosiakin, mutta jokainen hevonen on kuitenkin käsiteltävissä oleva ja hoitotoimenpiteiden täytyy onnistua. Tähän väliin on varmaan hyvä mainita, että tallilla harjoitetaan myös niin kutsuttua vapaata ratsastusta sekä näytöshevosten kouluttamista. Opimme tuntemaan hevoset, luottamaan niihin, ansaitsemaan hevosen luottamuksen ja meille jää käteen upeita hevosia, joiden kanssa yhteistyö tuntuu mahtavalta! Aikojen saatossa on huomattu, että toisilla hevosilla yhteisen sävelen löytäminen voi viedä moniakin vuosia, mutta ne vuodet ovat odottamisen, kovan yrittämisen sekä hien ja tuskan arvoisia.

Seena - omistaja

Seena on 28-vuotias nainen, joka muutti perheensä kanssa Portugaliin jo nuorena. Hän ei ikävöi Suomen märkiä kesiä ja talvipakkasia, mutta käy nyt muutaman kerran vuodessa tervehtimässä sukulaisiaan. Seenan äiti on suomalainen ja isä portugalilainen. Perheeseen kuuluu myös kahta vuotta vanhempi velipuoli Miguel, joka käy satunnaisesti auttamassa tallitöissä.

Seenalla on ruskeat keskipitkät ja paksut hiukset, ja oikeastaan koko olemus on hyvin puoliksi portugalilainen ja puoliksi suomalainen. Seena miettii harvemmin ulkonäköään ja kulkeekin usein rennoissa vaatteissaan - viettäähän nainen melkein koko aikansa tallilla.

Seena on todella rento ja huumorintajuinen nainen, jolle perhe ja hevoset ovat kaikki kaikessa. Hän pelkää hieman uusia asioita ja suuria muutoksia, mikä vaikuttaa esimerkiksi tallin hitaaseen kehittymiseen ja muuhun sisäiseen toimintaan. Seena aloitti ratsastuksen 13-vuotiaana, jolloin hän ensimmäisen kerran tutustui andalusialaisten kautta barokkihevosiin. Myöhemmin nainen sai omaksi kauniin friisiläisen tamman, Guestjen, mistä koko ajatus omasta tallista lähtikin. Seena on ottanut Amaranten omaksi elämäntehtäväkseen, ja näkee itsensä tekemässä tätä samaa vielä vuosien päästä.
Vielä ei ole eteen sattunut miestä, joka olisi valmis elämään pysyvästi päivät hevosten keskuudessa - sitä päivää odotellessa!

Miguel - omistajan velipuoli

Miguel on Seenan 30-vuotias täysin portugalilainen velipuoli, joka elää jo omaa elämäänsä vaimonsa ja heidän nuoren lapsensa kanssa. Miguel käy kuitenkin silloin tällöin Amarantessa auttamassa, mikäli apukäsiä tarvitaan. Mies muun muassa kisaa jonkin verran hevosilla ja on tarpeeksi vahva pitämään suuret orit ruodussa.
Miguelilla ei ole aikaisempaa kokemusta hevosista, mutta Seenan kautta hän on oppinut ratsastamaan ja toimimaan hevosten kanssa monella tapaa.

Maristela - valmentaja

Maristela (47 v) on kahdesta valmentajasta se tiukkapipoisempi. Jos jokin menee väärin, niin asiaa jankataan niin kauan, kunnes asiat toimii, vaikka muut olisivat jo valmiita luovuttamaan. Joidenkin mielestä Maristelaa voisi kuvailla jopa ärsyttäväksi, mutta jokaisen täytyy myöntää, että Maristela on tarpeeksi kovapäinen ja pitkäjänteinen siihen, että tuloksia saadaan aikaan. Keskiverto ei riitä, täytyy olla paras (paitsi hyvä saattaa joskus olla tarpeeksi). Kumma kyllä, Maristela muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi, kun pääsee pois valmennuskentiltä. Naisesta tulee jopa ihan hauska, vaikka tiettyjä perfektionistisia piirteitä löytyy. Hän kuitenkin asuu sen verran kaukana Amarantesta, ettei häntä juuri turhan päiten näy tallilla - ainoastaan valmennuspäivinä.

Suzana - valmentaja

Suzana (oikealta nimeltään Susanna) on 31-vuotias suomalaissyntyinen nainen, jolla on myös oma viiden hevosen pientalli melko lähellä. Sivutyönä hän käy kuitenkin valmentamassa muiden tallien hevosia. Suzana on tallin omistajan lapsuudenystävä, joten omistaja kuuntelee ja voi luottaa häneen joka asiassa. Hän on se rauhallisempi ja mukavampi, jonka kanssa tulee kesken valmennusten juteltua niitä näitä. Naisen asenne onkin, että hiljaa hyvä tulee, ja hän on todella maltillinen. Suzana on ollut aivan pikkutytöstä asti hevosten kanssa tekemisissä, joten tämä tietää niiden tavat ja käytöksen. Sen lisäksi, että hän valmentaa hevosia, toimii hän myös tietynlaisena kouluttajana. Suzana on myös kiinnostunut vapaasta ratsastuksesta, joten hän on paljon mukana tallin toiminnassa siltä osin. Suzana on myös kaikin tavoin avulias ja sydämellinen ihminen, joten hänen apuunsa voi aina luottaa.

Emília, Alda, Liliana, Sara, Eva ja Zita - tallitytöt

Liliana, Alda, Emília, Sara, Zita ja Eva ovat tallilla aktiivisesti käyviä nuoria, iältään 17-36 -vuotiaita tallityttöjä. He ovat suurena apuna hevosten liikuttamisessa, hoitamisessa ja kisailemisessa.
Liliana on 26-vuotias tyylitietoinen nuori nainen, joka on todella suuri apu tallin omistajalle. Lili on helposti saatavilla kiinni ja hän on todella kiinnostunut tallin toiminnasta. Hän pääsee usein omistajan kiireiden takia valmennettavaksi, sillä hänellä on kokemusta hevosista jo monen vuoden ajan. Lili on ainoa ihminen koko tallilla, joka mielummin valitsee Maristelan valmentajaksi - tytöllä on nimittäin kovasti motivaatiota kehittyä ratsastajana. Toiveena Lilillä on myöhemmin oma friisiläinen hevonen.
Alda on vasta 17-vuotias tyttö, joka viettää aikaansa tallilla lähinnä hoitaen hevosia. Aldalla ei ole kovin paljoa vielä kokemusta hevosista, ja hän pääseekin muutaman kerran viikossa valvotusti ratsastamaan kentälle. Tytöllä on kuitenkin potentiaalia vanhempana hoitaa vakituisemmin hevosia ja jopa kisailla.
Emília on 23-vuotias koululainen, joka tulee koulupäivien jälkeen poikkeuksetta päivittäin tallille. Hän asuu vain pienen kävelymatkan päässä, joten tallille kulkeminen on helppoa. Emília on melko rauhallinen tyttö, jolle uskaltaa antaa suuriakin vastuutehtäviä, kuten hevosten liikuttamista, itsenäisiä maastoreissuja sekä ruokkimista ja muuta hoitamista.

Sara on suomalainen 23-vuotias tallityttö. Hän oli ollut nuorempana vaihto-oppilaana Portugalissa ja koulut käytyään muuttanut takaisin maahan löytäen Amaranten sekä tämän suomalaisen omistajan. Sara on myös luotettava ihminen, jonka voi laittaa hevosen kuin hevosen selkään, ja valmennukset ovat tulleet hänelle tutuiksi. Lisäksi Sara kisaa aktiivisesti tallin hevosilla.
Zita on 19-vuotias, hieman hiljaisempi nuori, jota näkee aktiivisesti tallilla. Hän on Evan myötä kiinnostunut hevosten kanssa touhuamisesta ja kouluttamisesta sekä todella innostunut vapaasta ratsastuksesta. Zitalla on vielä paljon oppimista ratsastuksen suhteen, mutta hänellä tuntuu olevan joku ihmeellinen taito tulla toimeen hevosen kuin hevosen kanssa. Monet tallilaiset nauravatkin, että hänestä tulee vielä vanhempana hevoskuiskaaja.
Eva on 25-vuotias nainen, jota näkee päivittäin tallilla ja sinne päästessään auttaa mieluusti tallitöissä. Eva asuu jonkin matkan päässä Amarantesta, mutta hän käyttää mielellään aikaa matkustamiseen. Eva saa myös ratsastaa itsenäisesti kentällä ja maastossa sekä osallistua valmennuksiin, mutta enemmän nainen on kiinnostunut maastakäsin toimimisesta, ja hän opettaa hevosille temppuja aina joutaessaan. Pienestä koostaan huolimatta kovapäinen tyttö saa tallin suurimmatkin orit pidettyä kädessä.

Voit myös tavata tallillamme kengittäjä Mauron, eläinlääkäri Olgan sekä Seenan vanhemmat Marcelon ja Kristiinan. Muistathan rapsuttaa myös tallikoiriamme espanjanvesikoiranarttuamme Moraa ja serra de airesinpaimenkoiraurostamme Ricoa!