otsikko

Tervetuloa!

Elettiin maaliskuun puoliväliä, kun Myrttisuon toiminta pyörähti käyntiin. Olimme äitini kanssa suunnitelleet jo pitkään hevostilaa, joka lopulta löysi oman muotonsa yksityistallina. Vanha ja ränsistynyt tila kunnostettiin uuteen uskoon, alueen laitamille rakennettiin uusi maneesi ja metsiä raivattiin laitumia varten. Pian meillä oli valmiina talli, joka alkoi hiljalleen täyttyä toinen toistaan persoonallisemmasta asukkaasta.

koristekuva koristekuva koristekuva

Myrttisuo on vuonna 2016 perustettu talli, joka majoittaa yksityisiä hevosia tiloihinsa. Meiltä löytyy yhteensä 25 karsinapaikkaa, joiden lisäksi piha-alueella on viiden hevosen pihatto. Tallialue on todella viihtyisä, ja se sijaitsee rauhallisella paikalla metsämaiseman keskellä. Meillä hevoset saavat huolenpitoa ympäri vuorokauden, ja arkisten rutiinien lisäksi pyrimme järjestämään aktiivisesti erilaista toimintaa sekä tallin porukalle että ulkopuolisille ratsukoille. Myrttisuolla on hyvät mahdollisuudet kehittyä ratsastajana osaavien valmentajien johdolla, ja toivomme, että saamme kisakausina pidettyä kentän sekä maneesin ahkerasti varattuna kisoja varten.

Myrttisuo tarjoaa pitkäikäisiä tallipaikkoja hyvine puitteine, ja koska jokaisen omistajan kanssa tehdään henkilökohtainen vuokrasuunnitelma, kävijöiden aktiivisuus on täysin heidän omissa käsissään. Tervetuloa viihtymään huolettomaan talliimme!

Ajankohtaista

Viimeisin päivitys: Loppukesä 2016
Ylläpitäjä: Siguri, VRL-11290

Perustettu: 20.03.2016
Karsinapaikkoja varattuna: 12/25

Anna äänesi VRL:n tallilistalla!

Suosittelemme:
» Trullinummi
» Tallin nimi
» Tallin nimi
» Tallin nimi
» Tallin nimi
» Tallin nimi

foorumikuva

Tutustu foorumiin