otsikko

Hufflepuff

Kuvat © scirlin

Nimi: Hufflepuff, "Huffle" Rekisterinumero: VH15-017-0424
Rotu: Shetlanninponi Omistaja: Sherwood, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: evm
Ikä, syntynyt: 6v, 11.01.2015 ikääntyy satunnaisesti Koulutustaso: ko: heB, re: 40 cm, valj: vaativa
Säkäkorkeus: 102 cm Painotus: Valjakkoajo
Väri: Mustanruunikonpäistärikkö Suku: evm-sukuinen

MERIITIT

Tavoitteena VVJL

British Pony Lady. Sillä nimellä ne minua kutsuivat, kun lähdin hakemaan Hufflea Suomesta. Nauroivat vielä, että eikö siellä Englannissa ole hieman laadukkaampia poneja, kuin nämä meidän lasten ratsut. Mutta fakta oli, että toista Hufflen kaltaista ei löytynyt, ei Briteistä eikä mistään muualtakaan päin maailmaa.

Siinä on puolensa, että Hufflen suku on täynnä pienen kylän poneja. Osa on ihan vain takapihalla asuvia harrastusponeja, mutta lähisuvusta ainakin yksi on myös menestynyt näyttelyissä! Hufflen isä on ratsastuskoulusta, emä taas sympaattisen ikääntyneen pariskunnan poni, joka asuu kahden vanhan suomenhevosen kanssa maalaistalon pihatossa. Tällaisesta suvusta ei voi odottaakaan muuta kuin todella selväpäistä, järkevää, pitkäjänteistä ja kilttiä ponia. Ja sitä Huffle on, täydellinen poni vasta-alkajalle ja sympaattinen ratsu myös kokeneemmille.

Huffle on niin kiltti hoitaa, että sen voi jättää vahtimatta keskelle tallikäytävää, ja ori seisoo hievahtamatta, kunnes saa luvan liikkua. Ori rakastaa rapsutuksia, ja se on todella perso herkuille. Ei varmaan ihme, että ruokinnalla ja herkuilla Hufflesta saa todella nopeasti ystävän, joka seuraa omaa ihmistä aivan kaikkialle. Haluaisin sanoa, että ori seuraa mukana siksi, että se kiintyy ihmisiin, mutta todellisuudessa se taitaa vain odottaa, jos taskuista tipahtelisi jotain syötäväksi kelpaavaa. Mutta on persoudesta hyötyäkin, ori nimittäin oppii tempun kuin tempun muutaman toiston jälkeen, kunhan se palkitaan ruhtinaallisesti jollakin hyvällä. Orin kanssa vapaa-aika menee nopeasti opetellessa kumartamista, takajaloilla seisomista ja kavion nostoa.

Valjakkoajossa Hufflea ei ole vauhdilla pilattu. Se tekee asiat omaan tahtiin, mutta erittäin tarkasti ja huolellisesti. Huffle on ollut aina nopea oppimaan, minkä takia sen kanssa kilpaillaan jopa vaativassa luokassa valjakkoajossa. Huffle läpäisee portit millintarkasti ja suorittaa kouluosuuden tehtävät hyvin ajajaa kuunnellen. Usein menestys on kiinni puhtaasti askelten tahmeudesta ja liikkeen hitaudesta erityisesti kestävyysosuudessa. Hufflea voi myös ratsastaa selästä käsin, ja se kyllä hyppää pyydetyt esteet ja suorittaa koulutehtävät, mutta hyvin verkkaiseen tahtiin. Rauhallisuutensa vuoksi ori on kuitenkin todella hyvä maastoratsu, ja mikä olisikaan parempaa kuin nauttia aurinkoisesta kesäpäivästä rauhassa ponin selässä!

Huffle on sympaattinen ori, jonka kanssa on vaivatonta viettää aikaa. Orin kanssa keksii varmasti tekemistä, jos kaipaa talliaskareihin vaihtelua. Huffle on aina valmis toimiin, oli mielessä sitten valjakkoajoa, kisamatkaa tai uittohetkeä. Ja erityisesti aloitteleville hevosharrastajille lykkäämme orin saman tien nenän eteen. Sen kanssa on turvallista aloittaa matka harrastuksen pariin.

i. Galactic War
she, 105 cm, mrnpäis
evm
ii. Jar Jar Binks
evm
iii. tuntematon
evm
iie. tuntematon
evm
ie. Stellar
evm
iei. tuntematon
evm
iee. tuntematon
evm
e. Rowena
she, 102 cm, m
evm
ei. Pumpkin
evm
eii. tuntematon
-
eie. tuntematon
-
ee. Ravenclaw
evm
eei. tuntematon
-
eee. tuntematon
evm
17.08.2016 o. Cadwallader e. Krishna Kolkata -
00.00.2000 o. Varsan nimi e. Emän nimi -

VVJ sijoituksia 0 kpl (0 ERJ-cup)

00.00.2014 - kutsu - VVJ / nov. yhd. yks. - 0/00

00.00.0000 - Päiväkirjamerkintä, kirjoittanut: NIMI, tallityttö (Siguri)
Tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä tekstiä