Tervetuloa seuraamaan brittiläistä shetlanninponielämää!

Tallin omistaa

Sage Wilnor
Siguri / VRL-11290 / @

Elettiin vuoden 2014 syyskuuta, kun Sherwoodin toiminta alkoi. Tallillamme oli ensin vain yksi shetlanninponi, mutta uuden tilan myötä meillä oli mahdollisuus ostaa toinenkin - ja sitten kymmenen lisää! Määrä tuntui ensin räjähtävän käsiin, mutta sitten tutustuin Lilyyn, joka alkoi mielellään viettää päivänsä tallilla puuhaillen. Törmäsin myös lapsuudenystävääni Beaan, joka ensin luuli ponitallia vitsiksi, kunnes lopulta rakastui hänkin ponien ihmeelliseen maailmaan. Saimme meille jopa vakiovalmentajan, Laurenin, joka oli ollut muutaman vuoden pois hevosalalta, mutta lähti mielellään mukaan naapuritallin toimintaan kun kuuli sellaisen olevan tekeillä. Monta vuotta siinä menikin, kunnes saimme rutiinin elämäämme ja Sherwoodin toiminnan pyörimään. Kaksi vuotta myöhemmin elokuussa pääsimme avaamaan ovet myös ulkopuolisille kävijöille, joten tässä se nyt on: tervetuloa Sherwoodiin!

Sherwood on todella perinteinen virtuaalinen ponitalli, joka sai tukevan pohjan vuoden 2016 elokuussa. Talli sijaitsee Nottinghamin kaupungin reunamilla; siellä, missä asuinalue muuttuu kauniiksi peltomaisemaksi. Tallin hevoslauma koostui pitkään eri poniroduista aina shetlanninponista exmoorinponiin, mutta vuonna 2020 painopiste siirtyi ensisijaisesti shetlanninponikasvatukseen. Pyrimme kuitenkin myös laittamaan eri rotuisia varsoja maailmalle parhaamme mukaan.

Meillä Sherwoodissa elämä on rauhallista ja ponien kanssa puuhaillaan aina silloin kun siltä tuntuu. Pihakoristeita meillä ei ole - pois se meistä! - mutta kisaaminen ja jalostustyö on melko kausittaista. Suurin osa poneistamme on jatkuvasti käytössä jalostukseen, mutta joitakin yksittäistapauksia yritämme säästellä kuin tärkeimpiäkin aarteitamme, niitä siis tarjotaan vanhemmiksi vain harvoissa ja valituissa tilanteissa.

Tallin toiminta perustuu hyvin vahvasti tarinoihin, ja tallielämää voitkin seurata parhaiten hevosten omista päiväkirjoista. Niissä sekä omistaja että muut tallitytöt kertovat päivän kommelluksista sekä valmennuksista, jotka ovat hyvin iso osa päivittäistä talliarkeamme.

Suosittelemme