Kuuralehdon Brita

Nimi: Kuuralehdon Brita, "Brita" Rekisterinumero: VH16-018-0950
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
Syntynyt: 04.04.2016, 11 v (satunnainen) Koulutustaso: ko: vaB, re: 80 cm
Säkäkorkeus: 162 cm Painotus: Kouluratsastus
Väri: Rautias Suku: 1-polvinen
Meriitit:

SV-II
20.06.2016: Brita palkittiin SV-II -palkinnolla kesäkuun suomenhevosvarsojen arviointitilaisuudessa!

Virtuaalihevonen | Kuvat © Luvat on

Luonne

Brita on meidän oma kasvatti. Sain valita meidän ihanalle sysirautiaalle Huippanalle orin, ja löysinkin Boogien, joka tasapainotti emätamman luonnetta. Ja hyvän orin valitsinkin – Brita on perinyt isänsä puolelta kaikki hyvät piirteet! Siitä on tullut vähintään yhtä järkevä ja herkkä kuin isänsä, eikä tamman kanssa tarvitse alkaa vääntää turhasta. Taluttaessa se liikkuu sinne, minne ihminen pyytää, ja kisapaikoilla se katsoo ensin vieraat hevoset läpi kauempaa ja keskittyy sitten omaan olemiseensa ja suoritukseensa.

Brita on todella helppo hoitaa. Se tykkää olla huomion keskipisteenä, eikä se välitä, vaikka ympärillä pyörisi useampia ihmisiä hoitamassa samanaikaisesti. Brita tuntuu olevan todella luottavainen ihmisten läheisyydessä, joskus jopa lähes nukahduksiin saakka. Tamma ei säiky kovia ääniä, ei epämiellyttävää kosketusta eikä oikeastaan mitään muutakaan, vaan se ottaa kaiken vastaan joko todella uteliaana tai rauhallisen välinpitämättömästi. Herkuille tamma on perso, ja sen suosioon pääsee nopeasti jo sillä, että tarjoaa karsinan ohi kulkiessa omenan tai sokeripalan taskusta. Britan kanssa on todella helppo tulla toimeen, ja niin lapset kuin aikuisetkin pystyvät käsittelemään tammaa aina arkisista toimenpiteistä pesuhetkiin ja kuljetuksiin ongelmitta.

Ratsastaessa liikettä riittää vaativalle tasolle saakka, ja Britan askeleet ovatkin todella pitkät ja sulavat. Se liikkuu kevyesti ja kuuntelee ratsastajaa jatkuvasti, eikä osaavan ratsastajan alla sooloile omiaan. Vastapainoksi Brita on kuitenkin suustaan todella herkkä, minkä vuoksi se ei ole aloittelijan ratsu. Liian kovat otteet saavat tamman helposti turhautumaan, jolloin sen askel saattaa hidastua huomattavasti ja pientä niskurointia voi mahdollisesti esiintyä. Lähtökohtaisesti kuitenkin ratsastaja, jolla on kevyet kädet ja joka osaa laittaa hevosen liikkeelle, saa Britasta erinomaisen kisakumppanin. Tamman bravuureita ovat ehdottomasti lisätyt askellajit sekä taivutukset, kun taas laukkatehtävät ja sopivassa rytmissä pysyminen saattavat toisinaan tuottaa vaikeuksia.

Kaikin puolin Brita on tamma, jonka kanssa on helppo toimia ja mukava viettää päivää. Oli kyseessä sitten tamman siirtäminen tarhasta sisälle, maastoratsastus, pesuhetki tai kengittäjän vierailu, voi Britan tasapainoisuuteen ja järkevyyteen luottaa.

Suku

i. Kopsan Mikä Boogie sh, rt, 163 cm - ii. Kulman Kingi evm iii. Sorilan Houdini evm
iie. Jokeriina evm
ie. Pirttiharjun Neutroni evm iei. Upponalle evm
iee. Visurin Tikkunekku evm
e. Huippana sh, sysrt, 161 cm - ei. Aarteen Ipana evm eii. Velhon Aarre evm
eie. Inkeriina evm
ee. Haipakka evm eei. Memori evm
eee. Hiprakkainen evm

ei. Aarteen Ipana (sh, sysrt, 162 cm) oli hyvä kouluratsu ja sitäkin parempi jalostusori. Iiro syntyi Keski-Suomessa, ja orin emän omistaja päätti kasvattaa ja kouluttaa orista yhtä hienon ratsun kuin mitä vanhempansa olivat. Iiro oli nuorena melko lujatahtoinen varsa, ja sen kanssa harjoiteltiin jopa riimunarun päässä kävelemistä normaalia pidempään. Vanhetessaan orin kanssa toimiminen hieman helpottui, mutta aivan priimaa luonnetta sille ei koskaan tullut. Sen sijaan orin kanssa harjoiteltiin kouluratsastusta jopa vaativa A -tasolle saakka, ja Iiro oppi joitakin liikkeitä myös korkeammilta luokilta. Sysirautias oli upea näky, ja se sijoittui monissa kisoissa, usein jopa voitti. Iiro ei koskaan käynyt näyttelyissä, mutta se oli rakenteeltaan todella lihaksikas, pitkäjalkainen, hieman jopa juoksijatyyppinen, ja hyvä rakenne periytyi myös kaikille orin seitsemälle jälkeläiselle. Iiro ei ollut erityisen osaava esteratsu, mutta puolet sen jälkeläisistä kilpailevat myös esteillä. Kaikki kuitenkin ovat menestyneet isänsä tavoin kouluradoilla, ja suurin osa kilpailee vaativissa luokissa. Iiron kisaura jatkui aina 19-vuotiaaksi asti, kunnes se jäi ansaitulle eläkkeelle. Jatkuva ähkykierre kuitenkin sai orin huonoon kuntoon, ja se lopetettiin 22-vuotiaana omalle laitumelleen.

eii. Velhon Aarre (sh, sysrt, 171 cm) oli suurikokoinen, vahvarakenteinen kouluhevonen, joka pärjäsi vaativissa luokissa myös puoliverisiä vastaan. Orilla oli hyvät liikkeet ja todella hyvä työskentelymotivaatio. Vaikka Aarre eli koko elämänsä yhdellä omistajalla, tuli se hyvin toimeen vieraiden ihmisten ja uusien ratsastajien kanssa. Ori ei ollut ainoastaan hyvä kisahevonen vaan myös luotettava ystävä ja tie monelle hevospelkoiselle takaisin harrastuksen pariin. Aarre vietti nuoruutensa kisaten, ja vanhempana se siirtyi hyväksi maastoratsuksi sekä jalostusoriksi. Jälkeläisiä ori sai elämänsä aikana viisi, joista kolme jatkoi isänsä tavoin kouluratsu-uraa, kun taas yhdestä tuli kenttäratsu ja yksi menehtyi jo ennen ratsastuskoulutuksen aloittamista. Aarre eli terveenä 25-vuotiaaksi asti, kunnes se lopulta kuoli tallille päässeen pääntaudin seurauksena. Ori muistetaan pienellä kotitallillaan yhä sen ihastuttavan luonteensa ja näyttävyytensä johdosta.

eie. Inkeriina (sh, m, 156 cm) oli kouluratsu henkeen ja vereen. Se taittoi väistöt, voltit ja haastavatkin laukkatehtävät, ja tamman kanssa siirryttiin kisakentille heti, kun se oli ikänsä puolesta mahdollista. Apujen kanssa Inkeri oli melko tarkka, ja toisinaan koulutuksessa otettiin sen vuoksi takapakkia, mutta lopulta tamman kanssa kilpailtiin kuitenkin vaativissa luokissa saakka. Inkeri oli luonteeltaan hieman oman arvonsa tunteva, mutta ratsastaessa se muuttui todella nöyräksi ja miellyttämishaluiseksi. Kotia Inkeri vaihtoi kerran, kolmevuotiaana, ja se eli loppuelämänsä samalla omistajalla. Omistaja haaveili pitkään teettävänsä Inkerillä yhden varsan, tamman, jonka kanssa jatkaa kisauraa suvun nimellä. Yhteensä varsoja Inkeri sai kolme, kaikki oreja, ja kolmannen kohdalla omistaja päätti sukupuolesta huolimatta pitää varsan ja tehdä siitä emänsä veroisen. Olihan Inkerillä hyvät mahdollisuudet periyttää varsalle kouluverta sekä hyvää, juoksijamaista rakennetta. Inkerillä oli nuoruudessa kesäihottumaa, mutta muuten tamma eli pitkän ja terveen elämän 23-vuotiaaksi saakka. Silloin tamma loukkasi jalkansa laitumella, eikä se hoidoista huolimatta palannut ennalleen, joten tamman hyväksi se päätettiin lopettaa kotilaitumelleen.

ee. Haipakka (sh, rn, 156 cm) oli tamma, jota epäonni tuntui seuraavan kaikkialle. Syntyessään tamman emä jouduttiin lopettamaan komplikaatioiden takia, ja vasta kolmas sijaisemä kelpuutti varsan omakseen. Nuorena tamma sai hiusmurtuman jalkaansa, mikä hidasti ratsastuskoulutuksen aloittamista, mutta pitkän kuntoutuksen ansiosta Haipan jalka tervehtyi ja tamma pääsi lopulta kisakentille. Haippa kilpailin parhaimmillaan helppo A -luokassa, ja sen liikkeissä oli sopiva tasapaino sulavuutta, tempoa ja tahdikkuutta. Haippaa ei kuitenkaan pidetty erityisen kiinnostavana hevosena: rakenne tammalla oli keskivertoa, ja esteillä sen taidot ylsivät vain 70 senttimetriin saakka. Omistajalleen Haippa oli kuitenkin kaikki kaikessa, ja hän huolehti rakkaasta hevosestaan myös silloin, kun auto-onnettomuudessa tamma joutui jälleen kolmen vuoden kuntoutukseen ja rahaa meni enemmän, kuin omistaja olisi voinut edes kuvitella. Koska kisakausi oli Haipan kanssa melko lyhyt, halusi omistaja tammasta yhden varsan itselleen. Oriksi valikoitui emän tavoin taitava kouluori, ja varsaltakin odotettiin paljon. Huippanan syntymä oli helppo, mutta varsan ollessa vasta muutaman kuukauden ikäinen Haipakka loukkasi jälleen jalkansa – tällä kertaa niin pahasti, ettei vammaa voinut enää parantaa ja nähtiin paremmaksi päästää tamma kärsimyksistään. Haipan omistaja aloitti ensin kisauran tammansa ainoan jälkeläisen kanssa, mutta luopui pian myös varsasta, sillä hän ei kestänyt tallielämää ilman omaa, rakasta Haipakkaansa.

eei. Memorin (sh, m, 155 cm) elämässä ehti tapahtua paljon. Ori syntyi Lapissa, ja se aloitti nuorena elämänsä vaellusratsuna turistikohteessa. 7-vuotiaana eräs vaelluksessa ollut nainen kiinnostui hevosesta niin paljon, että hän osti sen itselleen. Memorista koulittiin hyvä koulu- ja esteratsu, mutta omassa elementissään se oli kuitenkin liikkuessaan maastossa. Niinpä omistaja päätti kouluttaa orin myös valjakkoajoon, jossa erityisesti kestävyysosuudessa Memori liikkui reippaasti elämästään nauttien eteenpäin metsäpolkuja pitkin. Memori oli hyvä yleishevonen, ja sen kanssa kisailtiin ahkerasti. 13-vuotiaana ori lähti kiertämään myös näyttelyitä, ja se keräsi itselleen parhaat arvonimet. Näyttelyura päättyi kantakirjaustilaisuuteen, jossa ori kantakirjattiin toiselle palkinnolle. Rakenteeltaan Memori olikin todella ihanteellinen ratsutyyppinen suomenhevonen, jonka orileima oli erinomainen. Memori tunnettiin melko laajasti, sillä sen kanssa käytiin kilpailemassa ympäri Suomea, ja jalostuskysyntä oli kovaa. Memorin omistaja kuitenkin oli melko tarkka yhdistelmistä, ja lopulta ori sai viisi jälkeläistä, joista kaikki lähtivät isänsä tavoin kiertämään kisakenttiä joko yhdessä tai useammassa lajissa. Memori eli jopa 28-vuotiaaksi asti, ja se löydettiin eräänä aamuna omalta laitumeltaan kuolleena.

eee. Hiprakkainen (sh, rn, 158 cm) eli suurimman osan elämästään pienellä ratsastuskoululla. Hippa ei ollut monenkaan tallitytön unelmahevonen, sillä se oli karsinassa äreä ja ratsastaessa todella vaativa ja tarkka avuista. Vaikka moni suorastaan pelkäsi tammaa, oli se osaavien ratsastajien alla todella hyvä kouluratsu. Tallin omistaja kävikin kilpailemassa hevosella vaativa B -luokassa ja sijoittui useita kertoja. Erityistä ihastusta tuomareissa herätti tamman pitkät, suorastaan liitävät askeleet sekä sen tapa kannatella itseään upeassa muodossa. Hippa astutettiin kolmesti, joista kahdella kerralla syntyivät varsat. Toinen varsoista, ori, jäi ratsastuskouluun, ja ruunaamisen jälkeen se siirtyi tuntihevoseksi. Toinen puolestaan, Haipakka-tamma, syntyi aamuyöllä, ja valitettavasti syntymässä tulleet komplikaatiot saivat Hipan niin huonoon kuntoon, että se jouduttiin lopettamaan, kun varsa vasta nousi ensimmäistä kertaa jaloilleen. Hippa on jäänyt ratsastuskoulun opettajan mieleen tulisesta luonteestaan ja upeista liikkeistään, joita hän on toivonut näkevänsä vielä Hipan jälkeläisillä ja niiden jälkeläisillä.

Syntynyt Varsa Isä Saavutukset
06.07.2016 o. Kuukarin Beeta Runo-Ruska

Kilpailukalenteri, valmennukset ja päiväkirja

Kouluratsastus (KRJ)

02.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
02.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
06.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
12.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/30
13.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
14.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/30
15.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/30
15.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
15.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 1/40
17.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 6/40
17.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
17.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
19.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/30
22.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
23.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
24.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
24.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/44
26.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 1/30
26.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
28.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/30
29.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/30
29.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
29.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/30
30.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 1/30
31.07.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 3/30
01.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 1/30
03.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
08.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 1/40
09.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
11.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
12.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
15.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
15.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 6/40
16.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 6/40
17.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 3/40
17.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
18.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40
18.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 4/40
18.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 6/40
20.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 2/40
28.08.2016 - kutsu - KRJ / vaB - 5/40

18.08.2016 Päiväkirjamerkintä – kirjoittanut: Emppu, tallityttö (Siguri)

Emppu ja Petra kävivät Hunnin ja Britan kanssa osallistumassa Metsälammen Elomaastoon:

”Sun on pakko lähteä mukaan!” sanoi Petra, ja niin sitä mentiin. Petralla ja Idalla oli ollut tapana käydä muutaman kerran vuodessa Metsälammen tallilla osallistumassa erilaisiin tapahtumiin, mutta juuri tänä viikonloppuna Ida oli lähtenyt perheensä kanssa kesän viimeiseen reissuun. Niinpä Petra halusi minut ehdottomasti kaverikseen, eikä minulla oikeastaan ollut mitään sitä vastaan, uudet maisemat toisivat varmaan kivaa vaihtelua arkeen. Niinpä päädyimme lähes arpomalla ottamaan mukaamme Hunnin ja Britan, jotka eivät kisamatkoja lukuun ottamatta olleet kiertäneet paljoa vierailla talleilla. Sai nähdä, mitä tästäkin tuli.

Petra ajoi meidät hevostrailerin kera Metsälammen pihaan, jossa olimme jo reilusti ennen viittä. Meillä oli kuulemma tunti ylimääräistä aikaa, joten lähdimme kiertämään tallialuetta ja juttelemaan ihmisten kanssa. Petra tervehti muutamia tyttöjä ja jäi juttelemaan näille – he olivat ilmeisesti tutustuneet edellisillä kerroilla. Minä taas en tuntenut juuri ketään, joten kiersin karsinasta toiseen kurkistellen, millaisia hevosia täällä oli. Varsinkin eräs vuonohevonen, Kira nimeltään, kiinnitti huomioni työntämällä turpansa karsinan kaltereiden läpi. Kosketin varovasti tämän silkkistä turpaa ja säpsähdin, kun taakseni ilmestynyt nainen tuli juttelemaan minulle. Hän oli ilmeisesti yksiä Metsälammen tallityttöjä, ja hän osasi kertoa Kirasta enemmän. Jäimme hetkeksi aikaa juttelemaan niitä näitä, kunnes minun ja Petran oli aika lähteä purkamaan omia hevosiamme ulos trailerista.

Brita ja Hunni astelivat kumpikin rauhallisesti ulos autosta, ja ne jäivät katselemaan ympärillä kulkevia hevosia sekä ihmisiä hyvin tarkasti. Talutimme tammat eräälle hoitopuomille, johon sidoimme hevoset vierekkäin ja lähdimme kaivamaan autosta hoitosankoja sekä muita varusteita. Tammat olikin nopeasti hoidettu, sillä ehdimme jo kertaalleen puunata ne ennen matkaa. Kellokin oli vasta puoli kuusi, joten lähdimme vielä hetkeksi tutustumaan uusiin ihmisiin ennen maaston alkua.

Kun kello lähestyi kuutta, lähdimme vaihtamaan Hunnin ja Britan riimut suitsiin. Päätimme kumpikin lähteä liikkeelle ilman satulaa, sillä tammat olivat ainakin kotipuolella melko maastovarmoja. Olimme kyllä varautuneet siihen, että löytäisimme itsemme ojan pohjalta, mutta emme jaksaneet sen enempää stressata asiasta. Kuudelta piha täyttyi ratsukoista ja tallin omistaja, Sinte, laittoi meidät järjestykseen. Me olimme Petran kanssa melko loppupäässä jonoa, minä ja Hunni edellä, Petra ja Brita perässämme. Pian lähdimme kävelemään eteenpäin pitkin ohjin.

Metsälammen peltomaisemat olivat aivan toista Kuuralehdon metsiin. Täällä oli peltoja, niittyjä sekä kiemurteleva joki, jonka ylitimme kahteen kertaan. Iltavalaistus sai luonnon näyttämään vieläkin upeammalta, jos mahdollista, enkä ihmetellyt enää hetkeäkään, mikä Idan ja Petran veti tänne aina uudelleen. Pysähdyimme jopa evästauolle, ja ilmapiiri ihmisten välilläkin alkoi olla hiljalleen paljon rennompi. Jopa minun alkujännitys oli kadonnut ja ehdin tutustua muutamaankin mukavan oloiseen tyttöön – toinen oli Metsälammen vakiokävijä ja toinen tuli paikalle oman hevosensa kanssa. Loppumatka meni kaikin puolin hyvin, ja varsinkin laukkapätkät olivat todella mukavia! Hunni kulki koko reissun ajan todella rentona allani, eikä sen edellä kulkeva vieras hevonenkaan saanut sitä hermostuneeksi. Petralla oli taas alkuun hieman ongelmia pitää Brita rauhallisena, mutta kun siirryimme ensimmäisen kerran isolta tieltä metsään, alkoi sekin kulkea hyvin Petran alla.

Kello oli vähän yli kahdeksan, kun pääsimme takaisin Metsälammen pihaan. Hunni ja Brita näyttivät molemmat äärimmäisen rentoutuneilta ja siltä, ettei niillä ollut mikään kiire mihinkään. Me Petran kanssa taas olimme melko väsyneitä, olihan meillä pitkä päivä takanamme ja edessä vielä ajomatka kotiin. Tallipihalla lastasimme hevoset saman tien autoon ja lähdimme vielä viettämään iltaa muun talliporukan kanssa. Osa lähti käymään rantasaunassa, mutta me päätimme lähteä jo ennen kymmentä ajamaan takaisin kohti Kuuralehtoa. Kävimme vielä kiittämässä Sinteä mukavasta maastoretkestä, ja minäkin lupauduin tulemaan uudelleen paikan päälle, kun vaan aika antaisi periksi. Sanoimme heipat myös muille maastoilijoille ja lopulta lähdimme väsyneinä ajamaan takaisin kohti kotia.

”Kannattiko lähteä?” kysyi Petra minulta vielä kotimatkalla.
”Ehdottomasti”, vastasin hymyillen.