Tallialueen pohjapiirroksia


(Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla)

Oranssien pallojen selitys:
1: Kuuralehdon ratsutilan alue. Alueella on kaksi tallirakennusta (+vierastalli), paljon laitumia, varastoja, maneesi ja kenttä.
2: Lähimaastot. Metsässä kulkee useita reittejä, joiden pituus vaihtelee muutaman sadan metrin kierroksesta aina kymmenen kilometrin lenkkiin. Metsän kävelypohja on purua, ja se on yleisessä käytössä liikkujille.
3: Mökkialue. Mökit ovat yksityisten ihmisten rakennuksia, ja vilkkaimmillaan ihmiset matkustelevat mökille ja takaisin kesäaikaan.
4: Trollisilta. Pienen joen yli kulkee silta, joka auttaa maastoreissujen suorittamisessa. Tallilaiset ovat nimenneet tukevan puusillan Trollisillaksi.
5: Tie keskustaan. Keskustasta löytyy mm. vaate- ja ruokakauppoja, ravintoloita sekä viihdekeskus, jossa on mahdollista esimerkiksi käydä elokuvissa ja keilata. Keskustaan on Kuuralehdosta matkaa noin seitsemän kilometriä.


Tarkempi kuva tallialueesta: (vinkki: pidä kursoria hetki rakennuksen päällä!)
1 2 9 3 3 4 6 7 8 9 10 10

Päätalli on Kuuralehdon tammoille tarkoitettua aluetta. Tallista löytyy karsinoiden lisäksi kaksi pesu-/hoitopaikkaa, hoitajien oleskelutila, varustehuoneita sekä rehuvarasto. Lisäksi tallissa on myös pesuhuone varusteille, joka sisältää pyykkikoneen sekä kuivaustelineitä.
Oritalli on tallin oreja varten rakennettu tila. Tallissa on pesu-/hoitopaikkoja sekä tilavia varustehuoneita, mutta erillistä tilaa hoitajille ei ole. Oreilla on hyvin tilavat karsinat, jotka on tehty kaikin puolin turvallisesti niin orille itselleen kuin naapurikarsinassa asuvalle hevoselle.
Omistajan talo sijaitsee vain kivenheiton päässä tallirakennuksista. Omistaja asuu kissojen Rasmuksen sekä Romeon kanssa, sekä miehensä, joka tosin matkustelee työnsä perässä paljon.
Säilöntäpaikat ovat todella lähellä talleja. Sinne on säilötty todella hyvin heinää sekä kuiviketta, ja myös lantala sijaitsee samoissa rakennuksissa. Yhteen rakennuksista on myös varastoitu valjakkokärryjä sekä esteitä.
Liikuntatilat ovat todella suuret ja hyväpohjaiset. Tallin oma kenttä on hyvin iso sekä valaistu, ja se on käytössä lähinnä kesäisin. Maneesia taas käytetään useimmiten talvisin, ja se lämmitetään heti kun viileät kelit saapuvat.
Vierastalli sijaitsee hieman kauempana Kuuralehdon omista talleista. Vierastalliin voi majoittaa hevosensa esimerkiksi kisojen tai leirien ajaksi, ja tallilla on myös muutama laidun käytössä.
Kisakenttä on aivan vierastallin yhteydessä. Siinä on pieni verryttelyalue sekä suuri kisapäiviä varten oleva hiekka-alue. Kisat pidetään lähtökohtaisesti aina kentällä, mutta huonon sään sattuessa tilat siirretään maneesiin.

Maastokartta


(Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla)

Maastosta:
Punainen pallo: Tallialue
1: Trollisilta. Pienen joen yli kulkee silta, joka auttaa maastoreissujen suorittamisessa. Tallilaiset ovat nimenneet tukevan puusillan Trollisillaksi.
2: Suoalue. Joen vieressä on melko upottavaa suota, jota suositellaan kiertämään hieman kauempaa.
3: Uittopaikka ja levähdysalue. Pitkän maastoreissun puolivälissä on pieni hyväkuntoinen ranta, jossa voi uittaa hevosia. Rannan vieressä on myös nuotiopaikka, jolla on hyvä syödä eväitä. Kuuralehto on saanut luvat pystyttää järven viereen kaksi pientä laidunta, jolle hevoset voi laittaa eväiden syönnin ajaksi.
4: Hiekkakuoppa. Hiekkakuoppa on todella vaativa maastoalue, jonne hurjapäät saavat mennä omalla vastuulla.
5: Pieni joki. Joki voi aiheuttaa hieman pelkoa joissakin hevosissa, eikä sitä ole mahdollista kiertää. Tämän vuoksi reitti on hyvä suunnitella hyvin jo etukäteen, ettei tule ongelmia vesialueella.
6: Kenttä. Keskelle metsää on rakennettu hiekkapohjainen kenttä, jolle on rakennettu erilaisia maastoesteitä. Maastoesteratojen ohella on siis mahdollista viettää valmennuksia kyseisellä kentällä.

Lisää infoa: Maastoreitti on pisimmillään n. 20 kilometriä, mutta suurten teiden välissä kulkee myös pienempiä kinttupolkuja, jotka eivät ole kartalla näkyvissä. Maastossa on mahdollista kulkea metsäpolkuja, lenkkipolkuja, autoteiden viertä ja peltoja pitkin. Parhaimmat ravi- ja laukkapätkät saa otettua suorilla pelloilla tai hyväpohjaisilla lenkkipoluilla. Jotkut reitit kulkevat aivan asuinalueiden vierestä, mutta onneksi kylän yhteishenki on kaikin puolin hyvä, eikä ongelmia ole tullut tämän suhteen!
Olosuhteet vaihtelevat aivan reitin mukaan: jotkin reitit sisältävät paljon haastavia ylämäkiä ja alamäkiä, ja toiset taas ovat todella helppokulkuisia. Pitkin maastoa löytyy myös polkukarttoja (keltaiset pisteet risteyksissä), jos joku sattuu eksymään. Teitä pitkin kulkee myös paljon lenkkeilijöitä, koiranulkoiluttajia sekä pyöräilijöitä, joilta voi kysyä neuvoa.
Vaikka metsästä löytyy erikseen maastoesteradat, löytyy esteitä myös ympäri metsäreittejä. Jotkut ovat sinne itsestään syntyneet, kuten kaatuneet puunrungot, mutta toiset taas viety tallilta juuri esteratsastusta varten. Esteitä huolletaan jatkuvasti, ja kyläläiset tietävät niiden olemassaolon. Suurin osa esteistä sijaitsee hieman pääteiltä sivummalla, mutta jotkut on aseteltu taas keskelle tietä - nämä on kyllä mahdollista kiertää!

Maastoesteet: Maastoesteratoja on kolme kappaletta: 50-70 cm, 70-90 cm ja 90-105 cm.