09.01.2016 - Kirjoittanut: Sarita

”Nelli sitten lähti”, totesin ääneen harjatessani Hurraa. Ori yritti jatkuvasti viskellä harjasangosta harjoja, joten minun oli siirrettävä koko sanko karsinan ulkopuolelle.
”Ei uskoisi. Eihän hän ole ehtinyt käydä täällä aikoihin, mutta silti, Ouluun? Miten he niin kauaksi muuttavat?” vastasi Petra Askarin karsinasta. Katsoin, kuinka Petra harjasi oria ja vertasin mielessäni omaa mustaa sekä vastapäisessä karsinassa seisovaa hevosta - Hurra ei malttanut seisoa hetkeäkään paikoillaan, kun taas Askar näytti lähes nukkuvan seisaallaan Petran käsittelyssä.
”Nellin isä sai kuulemma töitä”, vastasin Petralle. En minä oikeastaan sen enempää heidän tilanteestaan tiennyt, Nelli ei hirveästi kertonut elämästään täällä ollessaan.
”No, väki vaan vähenee. Ensin Riina, nyt Nelli”, totesi Petra.
”Jep. Ja hevoset vaan lisääntyy”, vastasin hänelle. Hukkuisimme aivan pian töihin - meitä oli tällä hetkellä enää kuusi minun lisäkseni.
”Älkääs hätäilkö tytöt, sain aamulla ihan positiivisen puhelinsoiton”, kuului käytävältä. Tallin omistaja oli ilmestynyt seuraksemme hoitamaan oritallia.
”Eräs tyttö kyseli, olisiko meillä tarvetta hevosten liikuttajalle”, hän sanoi ja siirtyi tavaraämpärin kanssa Napenterin karsinaan.
”Ja sinä et tietenkään voinut kieltäytyä ilmaistyövoimasta”, naurahti Petra. Myös minun suupieleni nousivat ylöspäin, sitähän tämä nimenomaan oli.
”No miksikäs minä niin olisin tehnyt? Hän tulee käymään täällä noin tunnin päästä. Laittakaa vaikka Askar hänelle valmiiksi, niin käydään katsomassa, millainen ratsastaja on”, jatkoi omistaja hymyillen. Minä jatkoin Hurran harjaamista ja Petra lähti hakemaan satulan sekä suitset valmiiksi karsinan eteen odottamaan.

Kun kello alkoi lähestyä kahta, me aloimme Petran kanssa laittaa sekä Askarille että Hurralle varusteet. Olin päättänyt pitkästä aikaa lähteä Hurran selkään, ja nämä kaksi pärjäsivät oikein hyvin keskenään kentällä. Pian hevoset olivat valmiita ratsastukseen, ja samalla hetkellä omistaja tuli talliin sisään uudelta kuulostavan ihmisen kanssa. Vilkaisimme Petran kanssa toisiamme - millainenkohan tämä uusi ihminen olisi?
Kävelimme omistajaa ja uutta tyttöä vastaan. Hän oli todella reippaan oloinen, hieman punertavahiuksinen, oikein normaalin näköinen tapaus.
”Tässä on Emppu”, omistaja esitteli tytön meille.
”Sarita, Petra”, hän jatkoi osoittaen meitä molempia.
”Ja mikäli en ihan väärässä ole, on Askar valmiina kentälle”, hän sanoi ja lähti tämän Empun kanssa kävelemään kohti orin karsinaa. Lähdimme heidän peräänsä hakemaan Hurraa ja pian olimme valmiina kulkemaan peräkkäin kentälle.

Pakkasta ei ollut tänään kovin paljoa, ja toistaiseksi ulkona oli vielä valoisaa. Kentälle päästessämme Petra tuli auttamaan minut Hurran selkään, ja omistaja taas katsoi, että Empulla ja Askarilla oli kaikki kunnossa.
”En ole sitten hetkeen ratsastanut, saa nähdä, mitä tästäkin tulee”, kuulin Empun sanovan. Hymyilin ratsukolle.
”Hyvin se menee, Askar on helppo hevonen”, vastasin hänelle ja pyysin Hurraa eteenpäin.

Kiersimme kentän muutaman kerran ympäri käynnissä, ja Askar sekä Emppukin ottivat meidät melko nopeasti kiinni. Lähdimme tekemään alkulämmittelyiksi erilaisia siirtymisiä, ja Hurra näytti olevan tänään todella hyvällä tuulella. Se kulki yllättävän rentona, eikä vaikuttanut olevan juuri ollenkaan hermostunut. Vilkaisin myös Askaria sekä Emppua, jotka näyttivät löytäneen nopeasti yhteisen sävelen. Emppu oli selvästi tottunut hieman herkempiin hevosiin, eikä hän uskaltanut antaa hirveän napakoita apuja, mutta omistajan pienellä tsemppauksella heidän ratsastus näytti todella hyvältä.

Vajaan tunnin ratsastuksen jälkeen aloimme olla jo valmiita lopettamaan. Kävelimme hetken aikaa pitkin ohjin kenttää ympäri, kunnes lähdimme hevosten selässä ratsastamaan takaisin tallille. Me menimme Hurran kanssa edellä, ja toinen ratsukko kulki heti perässämme. Tallipihalla hyppäsimme alas hevosten selästä ja lähdimme taluttamaan niitä takaisin karsinoihin.
”No, millaista oli?” kysyi Petra Empulta.
”Ihan hauskaa! Askar oli vähän erilainen hevonen, mihin olen tottunut”, hän vastasi.
”No se osaa olla vähän alkujäykkä ja vaativa apujen suhteen. Mutta oikein hyvältä se minun silmiin näytti”, vastasin hänelle. Pian pääsimme karsinoiden luo, ja minä menin hoitamaan Hurran kuntoon, kun taas Petra meni auttamaan Emppua Hurran kanssa.
”Jos sinulla on aikaa niin jää ihmeessä tänne hoitamaan hevosia! Meillä on vielä lähes puolet oreista harjaamatta”, ehdotti Petra.
”Ei minulla mikään kiire ole. Pitääkin tutustua paikkoihin vähän paremmin - siis jos vaan pääsen tänne hoitamaan ja ratsastamaan hevosilla”, Emppu vastasi.
”Tervetuloa vaan! Apu on aina tarpeen. Ja näytti muuten hyvältä teidän meno Askarin kanssa”, omistaja sanoi ilmestyessään jälleen kesken keskustelun viereemme. Emppu kiitti omistajaa ja jäi hoitamaan Askaria, joka jälleen seisoi paikallaan nätisti. Minun vierellä Hurra taas, no, kovasti se yritti kurkottaa vieressäni olevaan harjasankoon.


28.12.2015 - Kirjoittanut: Sarita

Sarita ja Kati kävivät Trissan ja Malvan kanssa osallistumassa Metsälammen talvivaellukseen

Ida ja Petra olivat kehuneet Metsälammen tapahtumia niin monta kertaa, että täytyi minun ja Katinkin lopulta ilmoittautua yhdelle. Kummallakin oli joulun jälkeinen maanantai vapaana, joten lähdimme ennen puolta päivää ajamaan navigaattorin opastuksella kohti tallia. Auton perässä oli hevostraileri, jossa matkustivat onnellisina Trissa sekä Malvina.

Saavuimme tallipihaan hyvissä ajoin. Pihalla kulki paljon nuoria ihmisiä, jotka näyttivät todella iloisilta. Metsälammella näytti suorastaan vallitsevan todella iloinen joulufiilis, sillä ihmiset tervehtivät ystävällisesti, tarjoutuivat avuksi, esittelivät itsensä ja toivottivat hyvää tulevaa uutta vuotta. Saimme muutaman tallitytön avustuksella Malvan sekä Trissan ulos autosta ja talutettua nämä sisälle talliin hoitopaaluhuin. Aloimme saman tien putsata tammoja ja juttelimme ohikulkeville ihmisille. Talliin saapui myös Metsälammen omistaja, jonka kanssa vaihdoimme muutaman sanan.

Kun kello tuli viisi, kokoonnuimme porukalla pihalle. Taivas oli jo tummunut, mutta onneksi ratsastajat olivat varautuneet erilaisin heijastimin ja jopa otsalampuin. Nousimme pian hevosten selkään ja asetuimme jonoon; me kuljimme Trissan kanssa Katin ja Malvan edellä.

Lähdimme kulkemaan todella mukavan rauhallisia teitä pitkin. Ilma oli hieman kipakka, mutta se ei menoa haitannut. Trissa ja Malva kulkivat molemmat todella reippaina eteenpäin, ja matka sujui todella mukavasti aina levähdyspaikalle asti.

Levähdyspaikalla sidoimme hevoset kiinni niille tarkoitetuille paikoille ja menimme juomaan kahvia muiden kera. Ehdimme tutustua tauon aikana todella moneen mukavaan ihmiseen, ja osa oli kiinnostunut myös Kuuralehdosta. Lämmittelimme jonkin aikaa nuotion äärellä syöden eväitä, kunnes oli jälleen aika hypätä ratsujen selkään.

Loppumatka sujui todella mukavissa merkeissä aina tallille saakka. Ilma kylmeni koko ajan, mutta pieni ravipätkä lämmitti niin meitä ratsastajia kuin hevosiakin. Pian Metsälammen tutut maisemat avautuivat edessämme, ja pihaan saavuttuamme jäimme vielä pieneksi hetkeksi kävelemään Katin kanssa pitkin ohjin. Lopulta hyppäsimme hevosten selästä alas, talutimme ne talliin ja riisuimme varusteet pois.

Tammat oli äkkiä lastattu takaisin traileriin, eikä niiden kanssa ollut mitään ongelmaa. Jäimme vielä hetkeksi juttelemaan muiden vaellukseen osallistuneiden kanssa, kunnes oli aika lähteä ajamaan kotiin päin. Kiitimme tallin omistajaa mukavasta tapahtumasta ja ilmoitimme, että mahdollisuuksien mukaan ilmoittautuisimme mielellämme jatkossa uudestaankin Metsälammen tapahtumiin. Ida ja Petra olivat olleet oikeassa, täällä todella oli todella mukava käydä virkistäytymässä; ympäristö ja ihmiset olivat kaikki niin piristäviä!

Nousimme autoon ja lähdimme ajamaan kohti Kuuralehtoa. Trissa ja Malva olivat selvinneet todella hienosti päivästä!


09.07.2015 - Kirjoittanut: Petra (ja muut)

Petra:
Nämä olivat viimeisiä päiviämme Kuuralehdon alueella. Omistaja oli ilmoitusluontoisesti kertonut meille viime sunnuntaina, että hän oli löytänyt uuden, hieman isomman ja rauhallisemman alueen pitää tallia pystyssä, ja muutto tapahtuisi niin ripeästi kuin mahdollista. Viime päivät olimmekin kulkeneet edestakaisin kahden tallialueen välillä, siivonneet ja lastanneet ja purkaneet tavaroita sekä hevosia. Onneksi koko talliporukka oli ollut koolla, joten olimme saaneet nauttia yhdessä viimeisistä hetkistä tallialueella.

Oli torstai-ilta, kun olimme kaikki kokoontuneet tallitupaan. Pöydällä oli lista, jossa oli vielä tärkeitä asioita, jotka meidän tuli tehdä.
”Tallituvan huonekalut, hevosten varusteet,..”, luetteli Ida ääneen listaa läpi.
”Huomenna viemme loputkin tammat uuteen talliin”, ilmoitti Sarita ja jatkoi kirjansa lukemista. Kati oli tekemässä meille keittiössä voileipiä ja Annika sekä Emma makasivat lattialla väsyneinä päivästä. Nelliä ei ollut näkynyt tallilla hetkeen, enkä oikein usko, että hänestä olisi ollutkaan hirveästi apua muuton kanssa. Saati Reetasta, jonka käsi oli yhä paketissa estekisoissa tapahtuneen onnettomuuden jäljiltä.
”Tiedättekö, mitä meidän pitäisi vielä tehdä”, sanoin tytöille. Osa kääntyi katsomaan minua, mutta toiset jatkoivat keskittymistä omiin asioihinsa.
”Meillähän on vielä tallissa muutama tamma jäljellä - mitä jos lähtisimme tekemään viimeiset ratsastukset kentällä ja maastossa?” ehdotin kaikille. Tässä vaiheessa loputkin kääntyivät katsomaan minua.
”Ei paha idea. Voitaisiin pitää jonkinnäköinen leikki-ilta vielä viimeisten päivien kunniaksi”, pohti Annika ja nousi sitten seisomaan. Muutkin alkoivat hiljalleen innostua ideasta, joten päätimme porukassa kuka ratsastaa kenelläkin, ja lopulta tallitupa hiljeni meidän kaikkien lähtiessä hoitamaan hevosia.

Ida:
Kävelin Apriinan karsinaan harjasanko kädessäni, ja tamma nuokkui tuttuun tapaansa, vaikka joku astuikin sen karsinaan. Apriina oli todella nopea hoitaa, joten olin varustanut tamman jo reippaasti ennen muita. Niinpä ajattelin aikani kuluksi letittää vielä Apriinan harjan yhdelle palmikolle kulkemaan sen niskaa pitkin. Lopulta kaikki olivat valmiina lähtöön, joten talutin Apriinan pihalle, hyppäsin sen selkään, ja lähdimme kulkemaan kenttää kohti. Ravasimme muutaman kerran kenttää ympäri, kunnes kaikki hevoset tuntuivat olevan vetreitä. Meillä oli koko kenttä käytössä, vaikka yleensä se oli jaettu puoliksi - kentän puolivälissä olleet puomit olivat lähteneet jo rekan mukana uuteen talliin, joten tilaa oli reippaasti.

Kuulin Annikan ehdottavan maa-meri-laiva-leikkiä, johon ihmiset vastasivat myöntävästi. Annika jäi ensimmäisenä keskelle huutamaan, ja me muut juoksimme ja käännyimme minkä ehdimme. Pärjäsimme Apriinan kanssa aluksi jopa ihan hyvin, mutta puolessa välissä unohdin, kumpaan suuntaan piti lähteä, joten putosimme pelistä pois. Jäimme muiden ratsukoiden tapaan seuraamaan vierestä, kuinka Emma ja Raisa voittivat pelin. Leikimme vielä hetken aikaa peiliä sekä ’kenellä on päällään jotain punaista’ -leikkiä ratsastustehtävien muodossa, kunnes lopulta päätimme yhteistuumin lähteä maastoon.

Lähdimme kulkemaan tutuiksi tulleita metsäteitä, ja kaikki ratsastajat kulkivat peräkkäin aivan hiljaa. Metsä vaikutti todella rauhalliselta, ja myönnettäköön, että minusta tuntui jopa hieman haikealta jättää kaikki tämä tuttu taakseni. Lopulta päädyimme metsän läpi torille, ja mieleeni muistui, kuinka olimme kerran Petran kanssa tulleet ratsain aamukahville torilla sijaitsevaan kahvilaan. Myös eräs toritapahtuma, jonne lähdimme todella kiireisellä aikataululla Annikan kanssa, kävi mielessäni. Torin vakiotalutusratsu oli perunut tulonsa, joten olimme lähteneet Arnikan kanssa kokeilemaan, miltä lasten ratsuna oleminen tuntuisi. Kaikki muistot saivat mieleni todella herkäksi, joten purin huultani ja taputin Apriinaa kaulalle. Se kulki ohjat pitkänä jonon mukana eteenpäin ja näytti nauttivan viimeisestä maastoreissusta tutulla paikalla. Aavistikohan se, mitä muutoksia sen elämässä oli tapahtumassa?

Kun lopulta pääsimme tallin pihaan, hyppäsin alas tamman selästä. Lähdin taluttamaan sitä takaisin karsinaansa, jossa hoidin sen kuntoon yötä varten. Painoin pääni vielä tamman kaulaa vasten ja halasin sitä pidätellen itkua. Huomenna olisi viimeinen päivä, ja vielä olisi paljon tekemistä. Toivotin Apriinalle haikein mielin hyvät yöt ja lähdin jatkamaan iltaa tallityttöjen kanssa.

Kati:
Minusta tuntui, että kaikki olivat todella haikein mielin viettämässä iltaa. Ymmärsihän sen, olihan kyseessä viimeiset päivät tallilla, mutta silti ajatus tuntui hassulta. Me kaikki jatkaisimme yhtä lailla tallilla pyörimistä ja samat hevosethan sielläkin olisi.

Olin siirtynyt Melisan karsinaan hoitamaan tätä ratsastusta varten. En ollut kovin montaa kertaa aiemmin ratsastanut tammalla, mutta ne muutamatkin kerrat olivat olleet todella mukavia, joten tiesin, mitä odottaa. Kun tamma oli saatu kuntoon, lähdin taluttamaan sitä pihalle. Osa hyppäsi jo heti ovilla ratsujensa selkään, mutta minä talutin Melisan kentälle. Sinne saapuessani suljin portin perässäni ja hyppäsin tamman selkään. Kävelimme vain muutaman kerran kentän ympäri, kunnes Melisa alkoi tuntua rennolta ja valmiilta aloittamaan päivän leikit.

Ensimmäisenä oli vuorossa maa-meri-laiva-leikki. Tipahdimme ensimmäisellä kierroksella Melisan kanssa heti ensimmäisenä, mutta muuten se kulki todella hyvin. Peili-leikissä tunnuimme lähes loistavan, sillä Melisa totteli todella pieniä apuja. Kävimme vielä muutamia mukavia pelejä läpi, kunnes oli aika lähteä maastoon. Melisa tuntui reipastuvan saman tien kun huomasi, että asetuimme jonoon ja lähdimme kulkemaan kohti metsäpolkua. Se selvästi piristyi satunnaisista maastolenkeistä.

Kuljimme melko pitkään erilaisia tuttuja ja hieman vieraampia metsäpolkuja pitkin, kunnes pääsimme takaisin tielle. Kävelimme torin ohi, joka näytti todella hiljaiselta tähän aikaan illasta. Juttelin hieman Saritan kanssa, kun taas muut kulkivat lähes sanaakaan sanomatta eteenpäin. Melisa taas käveli tuttuun tapaansa rauhassa, joskin se meinasi pitkien askeltensa takia törmätä jatkuvasti Saritaan sekä Vilmaan. Lopulta puiden takana alkoi näkyä tuttuakin tutummat rakennukset, joten kävelimme rauhassa tallin pihaan, hyppäsin alas tamman selästä ja lähdin taluttamaan sitä karsinaansa.

Hoidin tamman vielä iltakuntoon ja annoin tälle sekä muutamalle muulle tammalle iltaruuat. Maastoreissu oli ollut todella mukava, joskin se alkoi väsyttää melko kovasti. Huomenna olisi jälleen edessä pitkä päivä muuton kanssa, joten toivotin muille tallitytöille hyvät yöt ja lähdin ajelemaan rauhassa kotiin kohti omaa sänkyä.

Jenna:
Olin ollut pitkän illan raatamassa muuton takia, ja olin lupautunut auttamaan jopa omistajaa muutamien tärkeiden paperitöiden kanssa. Kun lopulta pääsin väsyneenä talliin, huomasin tyttöjen hoitavan hevosia ja juttelevan äänekkäästi.
”Mitä te teette?” kysyin Petralta saapuessani Amarian karsinaan. Petra kertoi heidän lähtevän vielä viimeisen illan kunniaksi ratsastamaan. Pohdin kaksi kertaa, jaksaisinko lähteä väsyneenä vielä ratsaille, mutta Petra sai minut ylipuhuttua. Niinpä kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet ja menin laittamaan Walmaa kuntoon. En ollut koskaan ratsastanut tammalla, mutta viereisessä karsinassa puuhaileva Sarita kertoi Walman olevan oikein mukava - joskin hyvin energinen - hevonen. Uskoin siis pärjääväni tamman kanssa.

Kun hevoset oli hoidettu, lähdimme taluttamaan niitä jonossa ulos. Osa hyppäsi jo heti pihalle päästessään hevosten selkään, mutta minä talutin tamman varmuuden vuoksi kentälle. Se kulki kuitenkin todella hyvin perässäni, joten olin hyvin luottavaisin mielin liikkeellä. Lopulta päästessämme kentälle hyppäsin Walman selkään ja lähdin lämmittelemään sen kanssa. Yllätyin ensin tamman pitkistä askelista, ja ne tuntuivat jopa hieman omituisilta, sillä olin pitkään ratsastanut pienellä Arnikalla. Totuin kuitenkin pian tamman tapaan työskennellä, ja se oli kieltämättä oikein mukava ratsastaa.

Leikimme kentällä hetken aikaa leikkejä, kuten maa-meri-laiva ja peili. Emme pärjänneet Walman kanssa hirveän hyvin, mutta mukavaa meillä kuitenkin oli. Kun olimme kaikki saaneet tarpeeksemme peleistä, lähdimme kävelemään maastoon. Me kuljimme Walman kanssa melko edessä, joten olin hieman hermostunut, sillä en tiennyt, miten tamma käyttäytyisi maastossa. Kaikki kuitenkin lähti oikein mallikkaasti liikkeelle, ja Walma kulki energisenä mutta täysin hallittavissa eteenpäin.

Kuljimme tuttuja lähimaastoja melko pitkään, kunnes lopulta päädyimme takaisin tallin pihaan. Hyppäsin alas Walman selästä ja lähdin taluttamaan tammaa takaisin karsinaansa. Ihmiset tuntuivat olevan melko hiljaisia, ja epäilin ensin muuton vieneen kaikkien voimat täysin. Tajusin kuitenkin hiljalleen, että osalle saattoi ottaa koville jo itse muutto - olivathan muut olleet tallilla jo vuosia, kun minä taas olin saapunut uutena jäsenenä vasta muutama kuukausi sitten.

Walma kulki perässäni hienosti karsinaan ja antoi hoitaa itsensä oikein mallikkaasti. Yritin olla ripeä tamman kanssa, sillä Sarita kertoi, että mikäli toimenpiteiden aikana vitkuttelisi liikaa, hermostuisi tamma nopeasti. Sain lopulta oikein hyvillä mielin Walman hoidettua, joten taputin sitä kaulalle mukavasta illasta ja lähdin jatkamaan iltaani muiden tallityttöjen kanssa.

Sarita:
Vilman kanssa oltiin hyvää vauhtia aloitettu koulutus, joten uskalsin ottaa sen mukaan maastoreissulle. Jätin kuitenkin leikkitunnin välistä, sillä tärkeintä oli, että koko ilta menisi hyvin ja että tammalle jäisi hyvä mieli maastossa. Niinpä katselin kentän reunalta muiden ratsukoiden leikkimistä, ja kun he ilmoittivat hiljalleen siirtyvänsä maastoon, lähdin hakemaan Vilmaa karsinasta. Se seisoi valmiina ratsastusta varten, joten talutin sen tallista ulos ja hyppäsin heti pihalla sen selkään.

Asetuimme jonossa toiseksi viimeiseksi, jotta Vilma voisi ottaa mallia edestä kulkevista hevosista, mutta takanakin olisi joku tuomassa turvaa. Juttelin Katin kanssa lähes koko matkan, ja Vilma kulki yllättävän nätisti omatoimisesti eteenpäin. Se näytti selvästi ymmärtävän, mistä oli kysymys, vaikkei ollutkaan päässyt maastoon aiemmin kävelemään. Matka sujui hyvin, vaikka autotiellä minua hieman hermostutti tamman selässä. Tiet olivat onneksi hiljaisia tähän aikaan illasta, joten ongelmia ei tullut eteen. Pääsimme ehjänä takaisin talliin, ja lähdin taluttamaan tammaa saman tien karsinaansa.

Vilma ihmetteli hetken ympärillä kulkevia hevosia ja ihmisiä, kunnes se rauhoittui syömään ruokaa, jonka Kati toi tämän karsinaan. Minä harjailin tammaa vielä hetken, eikä se ollut moksiskaan kosketuksesta. Siitä tulee vielä hieno hevonen, sanokaa minun sanoneen!

Kun tamma oli valmis, jätin sen karsinaan ja lähdin muiden tallityttöjen mukana takaisin tallitupaan. Huomenna olisi pitkä päivä edessä, joten tuskin viihtyisin kovin kauaa enää hereillä. Meidän vanhusten nukkumaanmenoaika taisi mennä jo..

Annika:
Odotin jo innoissani tulevaa leikkituntia sekä maastoreissua. Olin päättänyt viimeisen illan kunniaksi ottaa itselleni hieman haastetta, joten olin valinnut hevoseksi Ruulion. Jo hoitaessa se näytti hieman hampaitaan, mutta sain sen lopulta kuitenkin hoidettua ilman vakavampia vammoja. Kun kaikki olivat valmiita, lähdimme taluttamaan ratsujamme pihalle. Osa hyppäsi hevosten selkään jo heti pihassa, osa taas, minä mukaan lukien, talutti hevosensa varmuuden vuoksi kentälle.

Kentällä hyppäsin Ruulion selkään. Tappelu alkoi jo siinä vaiheessa, kun olin säätämässä jalustinhihnoja. Ruulio ei malttanut pysyä millään paikoillaan, vaan se yritti lähteä eteenpäin kovaa vauhtia. Sain lopulta jalustimet hyvän mittaisiksi, ja otimme todella rankat alkulämmittelyt ennen leikkitunnin aloittamista. Näytin tammalle heti kaapin paikan, ja se onneksi tajusi tilanteen heti. Niinpä lopputunti sujui oikein hyvin, vaikkei Ruulio oikein välittänytkään erilaisista leikeistä.

Maastoreissu oli kaikin puolin mukava, ja Ruulio tuntui rauhoittuvan hetkessä päästessään ohjaamaan jonoa pitkin metsiä. Kuljimme tuttuja reittejä, ja koko matkan aikana meitä tuli vastaan vain yksi koiranulkoiluttaja. Lopulta saavuimme tutulle torille, josta oli enää kivenheitto tallille. Ravasimme jonkin aikaa, kunnes saavuimme tallin pihaan. Hyppäsin alas tamman selästä, ja yrittäessäni ottaa ohjia pois tamman kaulalta se alkoi luimistella. En viitsinyt kuitenkaan ottaa tamman uhitteluja vakavasti, vaan lähdin taluttamaan sitä hyvin itsevarmana takaisin talliin.

Karsinassa sidoin tamman hyvin kiinni ihan varmuuden vuoksi. Hoidin sen melko nopeasti iltakuntoon ja kiitin sitä vielä hienosta päivästä. Kaikki oli sujunut jopa yllättävän hyvin, joten pääsin oikein hyvillä mielin jatkamaan iltaani.

Emma:
Raisa ei ollut ensimmäinen vaihtoehtoni leikki-iltaan, mutta valitettavasti valinnanvaraa oli vähän. Suuri osa oli jo matkannut uuteen talliin, joten tamma sai kelvata tämän kerran. Hoidin Raisan nopeasti karsinassa kuntoon ja mietin, että ilta voisi olla mukava ilman satulaa. Kun kaikki hevoset olivat valmiita, lähdimme yhdessä kävelemään ulos. Hyppäsin Raisan selkään jo heti pihassa, mutta osa talutti hevosensa kentälle.

Lähdimme ensin tekemään melko lyhyitä alkulämmittelyjä, minkä jälkeen aloitimme erilaiset pelit ja leikit. Maa-meri-laiva-leikissä olimme aivan ylivoimaisia muihin verrattuna, sillä Raisa teki siirtymisiä todella nopeasti ja estehevosena se oli todella ketterä tekemään käännöksiä. Leikimme myös hetken aikaa peili-leikkiä ja teimme muita ratsastuskiemuroita, kunnes oli aika lähteä maastoon.

Kuljimme Raisan kanssa ensimmäisten joukossa ja kävelimme tuttuja sekä hieman vieraampia polkuja lähimetsässä. En ollut kulkenut näitä polkuja pitkin montaa kertaa, mutta uskoin, että tämä saattoi olla jollekin aika herkkä paikka - olivathan nämä tiet muille tuttuja jo vuosien takaa. Kuulin takanani ratsastavan Idan nyyhkyttävän muutaman kerran, mutta en viitsinyt sen enempää kiinnittää häneen huomiota. Kaikki kulkivat niin hiljaa, joten uskoin jokaisen olevan täysin omissa ajatuksissaan.

Kävelimme melko pitkään, kunnes pääsimme lopulta takaisin tallipihaan. Hyppäsin alas Raisan selästä ja lähdin taluttamaan sitä takaisin karsinaan. Raisa kulki perässäni todella hienosti, ja karsinassaan se alkoi hamuta saman tien maassa olevia heiniä. Riisuin tammalta varusteet pois ja harjasin sen illan päätteeksi huolella. Lopulta oli aika toivottaa hevosille hyvät yöt, joten taputin Raisaa vielä kaulalle ja kiitin sitä mukavasta päivästä. Lopulta lähdimme viettämään vielä tyttöporukalla iltaa tallitupaan.

Petra:
Olin saanut ratsastettavakseni Amarian, joka seisoi karsinassaan odottamassa harjaamista. Astelin tämän karsinaan, putsasin tamman päästä jalkoihin ja laitoin varusteet sen päälle. Lopulta lähdin taluttamaan tammaa ovesta ulos ja hyppäsin tämän selkään heti päästyämme pihalle.

Kävelin Amarian kanssa kentälle, jossa teimme melko lyhyet alkuverryttelyt. Pian aloimme leikkiä erilaisia leikkejä, kuten maa-meri-laiva tai peili. Pärjäsimme Amarian kanssa jopa yllättävän hyvin, ja se oli todella hyvin koko tunnin ajan kuulolla. Lopulta asetuimme jonoon ja lähdimme kävelemään metsäteille.

Hetkeksi ehdin jo unohtaa, että nämä olivat viimeisiä päiviä tällä alueella, mutta jonossa olevat hiljaiset ihmiset ja rauhallinen luonto muistuttivat minua kaikesta siitä. Olo alkoi käydä jopa hieman haikeaksi, joten päätin nauttia täysin siemauksin viimeisestä maastoreissusta tutuilla teillä Amarian kanssa. Tamma kulki pitkin ohjin jonossa eteenpäin, ja se näytti todella tottuneelta matkaajalta.

Lopulta pääsimme takaisin tallin pihaan. Muut hyppäsivät alas hevosten selästä, mutta minä jäin vielä hetkeksi seisomaan pihaan. Kun muut olivat kävelleet talliin sisään, käännyin vielä takaisin metsätielle. Kokosin Amarian ohjat kunnolla tuntumalle ja painoin pohkeeni tähän kiinni - nyt sitä mentäisiin! Amaria lähti kuin taikaiskusta laukkaamaan metsätietä pitkin, enkä voinut olla hymyilemättä tamman selässä. Se kulki vauhdikkaasti hyväpohjaista tietä eteenpäin, ja minä keskityin nauttimaan viileästä illasta sekä tunnelmasta tamman selässä. Lopulta käännyimme takaisin kohti tallia ja minäkin pääsin hoitamaan Amarian iltakuntoon.

Harjasin tamman, toin tälle ruokaa ja katsoin vielä yleisesti, että kaikki oli kunnossa. Halasin tammaa vielä kiitokseksi ihanasta illasta, ja viimeistään siinä vaiheessa silmäni olivat vähällä kostua. Sain kuitenkin koottua itseni ja lähdin takaisin tallitupaan muiden ihmisten kanssa jatkamaan iltaani.


09.07.2015 - Kirjoittanut: Petra

Viime päivät olivat sujuneet muuttohässäkässä, kuormien lastaamisessa ja purkamisessa. Omistaja oli vain muutamaa päivää aiemmin ilmoittanut, että oli aika karistaa vanhan tallin pölyt jaloista ja vaihtaa hieman maisemia - niinkin kauas kuin kymmenen kilometrin päähän. Olin käynyt uudella alueella muutaman kerran, ja kieltämättä se vaikutti paljon rauhallisemmalta, sillä asutus oli vähäisempää ja suuria teitä ei kulkenut lähellä. Olin jopa hieman innoissani, vaikka olihan se hieman haikeaa jättää tämä alue. Tänne mahtui kyllä muistoja.

”Lakkaahan siitä haaveilemasta ja käy lastaamassa Atlas”, kuulin pian takaani. Annika katsoi minua hymyillen, sillä olin jäänyt seisomaan keskelle tallipihaa varustesanko kädessäni. Hymyilin tälle takaisin ja lähdin kävelemään oritalliin, jossa osa hevosista oli jo lähtenyt uuteen talliin. Paikalla seisoi enää muutama hassu ori, ja tämän päivän tehtävänä oli siirtää loputkin hevoset uuteen kotiin. Onneksi meillä oli käytössämme omia sekä lähitalleilta lainattuja kahden hevosen autoja, joten päivän pitäisi sujua melko sutjakkaasti.

Kävelin Atlaksen karsinaan, jossa ori seisoi korvat luimussa takapuoli ovelle päin.
”Siirryhän vähän”, sanoin orille varman oloisesti ja astuin tämän karsinaan uhitteluista huolimatta. Sidoin Atlaksen kiinni riimunarusta ja aloin harjata tätä. Ori näytti paljon tyytymättömyyden merkkejä, mutten antanut sen häiritä. Lopulta ori oli puunattu kuntoon, kuljetussuojat olivat paikoillaan ja Atlas oli valmiina lähtöön.
”Et taidakaan tietää, mihin joudut..”, juttelin orille samalla kun avasin solmua tämän riimunarusta. Lähdin taluttamaan oria tallipihalle, jossa meitä oli vastassa luukut auki oleva hevosauto. Toisella puolen seisoi jo Peikko valmiina, joten lastasin orin melko vauhdikkaasti sisään ja laitoin auton luukut kiinni. Samaan aikaan auton vierelle ilmestyi Sarita, joka oli lähdössä ajamaan oreja uuteen talliin.
”Tahdotko lähteä avuksi toisessakin päässä?” hän kysyi ja auttoi minua työntämään viimeisenkin luukun ylös. Mietin hetken ja vastasin myöntävästi Saritalle. Niinpä saatuamme auton kuntoon hyppäsimme saman tien sisään ja lähdimme ajamaan kohti uutta Kuuralehtoa.


04.07.2015 - Kirjoittanut: Kati

Tallin omistaja oli haaveillut jo kuukausia uudesta tallista. Hän oli kyllästynyt kaupungin jatkuvaan meteliin, ja hevosmäärän lisääntyessä oli vain luonnollista, että tilaakin olisi käytettävissä enemmän. Eräänä lauantai-iltapäivänä olin menossa ratsastamaan Saritan kanssa. Olimme matkalla ulos, kun omistaja astui sisään hymyillen leveästi. Hän pyysi kaikkia paikallaolijoita istahtamaan alas, sillä nyt oli suuria uutisia. Minä, Sarita, Annika, Ida, Petra, Jenna ja Emma istuimme sohvalle ja katselimme toisiamme. Emme olleet nähneet koskaan omistajaa noin tohkeissaan.
”Me muutamme”, hän sanoi pian hymy korvissa. Tallitupa hiljeni hetkeksi täysin.
”M-mitä?” kysyi Annika ja katsoi omistajaa epätodellisella ilmeellä.
”Löysin aivan M-A-H-T-A-V-A-N tilan vähän matkan päästä. Paikka vaatii vielä hieman remonttia, mutta on valmis muuttoa varten vaikka heti!” hän sanoi. Tallitupaa peitti yhä hämmentynyt hiljaisuus.
”Olin odottanut hieman positiivisempaa vastaanottoa, mutta sulatelkaa asiaa rauhassa! Mutta älkää kuitenkaan liian kauaa, aloitamme muuton - no - mieluusti tänään”, hän sanoi ja sai kaikki tytöt vielä entistä enemmän hämmentyneemmäksi (jos se edes oli mahdollista).
”Oletko nyt aivan tosissasi?” kysyi Jenna, ja jäimme kaikki odottamaan vastausta hänen kysymykseensä.
”Kyllä kyllä! Katsokaas”, hän aloitti ja kaivoi laukustaan pienen kansion. Hän avasi kansion ja levitti kaikki sen sisältämät paperit pöydälle. Nousimme hiljalleen yksi kerrallaan pöydän ääreen, ja siltä se tosiaan näytti, että nämä maisemat jäisivät aivan pian taakse.
”Mutta tässähän on vain suunnitelmia rakennusten sijainnista?” sanoi Emma ja katsoi omistajaa.
”Niin.. Tai ehkä olen suunnitellut ideaa päässäni jo hieman pidempään ja kaikki tämä on jo valmista”, hän sanoi ja hymyili leveästi.
”Mutta kuten sanoin, meidän pitäisi ryhtyä töihin. Näin ison tallin muutto ei tapahdu ihan parissa päivässä. Lähdettehän auttamaan?” hän kysyi ja vakavoitui hetkeksi. Katsoimme toisiamme, kunnes Petra vastasi myöntävästi ja me muut nyökkäilimme perään.
”Hyvä! Sarita, Petra ja Kati - te otatte autot ja lähdette tuomaan tavaroita uuteen paikkaan. Aloitamme hevosten tarvikkeista, ja vasta viimeisenä lähdemme siirtämään tallituvan huonekaluja. Talli on vain kymmenen kilometrin päässä, eli ei tosiaankaan kaukana. Ida, Jenna, Emma - te alatte pakata autoja ja suunnittelette muuton järkevästi. Annika - sinä lähdet minun kanssani hakemaan hevosia laitumelta ja valmistelemaan ne kuljetusta varten. Olen tehnyt listan, jossa lukee hevosten muuttojärjestys. Toisin sanoen siirrämme noin kymmenen hevosta päivässä uuteen talliin”, hän kertoi suuret suunnitelmansa ja näytti Annikalle hevoslistaa.
”Mikäli tahdotte, voitte käydä paikan päällä katsomassa, miltä paikka näyttää. Kirjoitan teille vielä osoitteen lapulle, niin ette eksy. Nähdään täällä kuitenkin tasan kahdelta, niin voimme aloittaa työt”, hän sanoi vielä ja jäi tarkistelemaan papereita. Päätimme tyttöjen kanssa lähteä kahdella autolla katsomaan uutta aluetta, jotta se olisi hieman tutumpi muuton alkaessa.

Kun pääsimme oikeaan osoitteeseen, yllätyimme jopa hieman. Muutama laidun oli pystytetty jo valmiiksi, ja kaikin puolin alue näytti todella avaralta ja siistiltä. Toisella puolen tietä oli metsää, toiselle taas suuria peltoja. Jätimme autot rakennusten pihaan, joiden oletimme olevan tallit. Kiersimme aluetta ympäri ja lopulta lähdimme takaisin vanhaa tallia kohti, kun kello lähestyi kahta. Omistaja odotti pihalla valmiina aloittamaan muuttoa. Onneksi meillä kaikilla sattui tänään olemaan vapaa ilta, joten saisimme paljon aikaan yhdessä.
”Noniin, aloitetaan sitten!” omistaja sanoi, ja lähdimme pakkaamaan autoa. Jakaannuimme kaikki tallialueelle suorittamaan tehtäviä, ja kaikki tuntuivat olevan täysillä mukana muutossa. Seuraavat viikot tulisivat olemaan todella rankkoja, mutta kyllä kaikki varmasti järjestyy!


20.06.2015 - Kirjoittanut: Jenna

(Annika ja Jenna kävivät Amarian sekä Viiman kanssa osallistumassa Myllykujan juhannusmaastoon:)

Saavuimme Myllykujan pihaan hyvissä ajoin. Minä olin nukkunut lähes koko matkan, ja Annika oli jutellut Saritan kanssa, joka oli lähtenyt kuskiksi reissulle.
”Onhan nyt kaikki varmasti mukana?” Sarita kysyi vielä ennen kuin nousimme Annikan kanssa ulos autosta.
”Pitäisi olla”, vastasi Annika, ja lähdimme kaikki kolme yhdessä lastaamaan Viimaa sekä Amariaa ulos autosta. Hevoset vaikuttivat hyvin rauhallisilta, joskin ne katselivat uteliaina ympärilleen. Tallilla ei ollut vielä ihan hirveästi porukkaa, mutta huomasimme parin tytön taluttavan hevosia pihalla. Kun saimme hevoset sekä tavarat ulos, sulki Sarita hevosauton luukun. Kiitimme häntä vielä kuskina toimimisesta ja toivotimme hyvää juhannusta. Odotimme, että Sarita lähti paikalta pois, ja lähdimme etsimään hoitopuomia Viimalle sekä Amarialle.

Kiersimme hetken aikaa vierasta tallialuetta, kunnes löysimme puomin, johon laitoimme hevoset kiinni. Siirsimme tavarat puomin lähelle, ja jäin vahtimaan hevosia siksi aikaa, kun Annika lähti etsimään tallista joko omistajaa tai jotain muuta ihmistä, jolta kysyä hieman päivän kulkua.

Kun Annika palasi takaisin, olin jo harjaamassa Amariaa. Annika kertoi törmänneensä ihmiseen, joka toivotti meidät molemmat tervetulleiksi ja kertoi maaston alkuun olevan vielä hyvin aikaa. Annika alkoi myös hiljalleen harjata Viimaa, joka seisoi ihan nätisti paikoillaan mutta katseli todella tarkasti ohi kulkevia hevosia sekä ihmisiä. Amaria taas nuokkui tuttuun tapaansa paikoillaan eikä jaksanut korvaansakaan letkauttaa.

Lopulta olimme saaneet hevoset lähtökuntoon, ja tallipihallekin oli valunut väkeä. Nopeasti katsottuna meitä näytti olevan noin kymmenen, ja jotkut näyttivät tuntevan toisensa ihan hyvin - olivat ilmeisesti tallin vakiokävijöitä. Pian tallipihaan ilmestyi nainen, joka esittäytyi tallin omistajaksi ja kertoi hieman vaelluksesta. Kyseessä oli ilmeisesti melko haastava reissu, mutta uskoin Amarian sekä Viiman pärjäävän hyvin. Hyppäsimme kaikki pian hevosten selkään ja johtajaratsukko luetteli ratsastusjärjestyksen.
”Voidaanko me vaihtaa Jennan kanssa paikkaa? Viima kulkee varmaan paremmin tutun hevosen takana”, kysyi Annika omistajalta, jolle vaihdos kävi. Pian olimme kaikki jonossa valmiina lähtemään matkaan. Minulla ei ollut mitään hätää Amarian kanssa, tiesinhän tämän olevan pomminvarma maastoratsu, mutta Viimasta en ollut aivan varma. Tämä oli tamman ensimmäinen kerta näin suuressa porukassa, mutta Annika näytti ainakin melko rauhalliselta tamman selässä. Pian jono alkoi liikkua edestäpäin, ja niin alkoi meidän juhannusmaasto.

Maastoreitti alkoi melko kevyesti, mutta eteen tuli pian jyrkkiä nousuja sekä laskuja. Amaria kulki rauhassa eteenpäin, mutta huomasin Viiman hermostuvan hieman metsätiellä, ja se yritti nostaa ravia koko ajan. Annikakin näytti hieman jännittyneen, mutta vakuutteli kyllä pärjäävänsä. Pian edestäpäin tuli viesti, että pääsisimme hyvälle suoralle, jossa voisimme laukata hetken aikaa. Niinpä hevoset lähtivät käskystä laukkaamaan eteenpäin, ja kaikki näyttivät pysyvän hyvin jonossa, eikä kukaan lähtenyt juoksemaan jonon ohi. Laukkasuoran jälkeen siirryimme jälleen takaisin käyntiin ja jatkoimme matkaa eteenpäin.

Lopulta pääsimme pysähdyspaikalle, ja sidoimme hevoset kiinni vankan näköisiin puihin. Söimme hetken aikaa eväitä, kunnes halukkaat saivat käydä uittamassa hevosia. Hyppäsimme takaisin hevosten selkään ja kävimme kahlaamassa rantavedessä, mutta emme viitsineet lähteä sen pidemmälle. Pian tauko oli ohi ja asetuimme takaisin jonoon jatkamaan matkaamme.

Loppureitti oli alkuakin haastavampi, ja se sisälsi hyvin vaikeakulkuista maastoa. Amaria ei juuri näyttänyt välittävän maastosta, mutta Viima heitteli päätään ylös ja alas ja yritti nostaa jatkuvasti ravia. Se tuli välillä todella lähelle Amariaa hakemaan tammasta turvaa, ja se vaikuttikin rauhoittuvan aina välillä hetkeksi. Lopulta pääsimme tasaiselle tielle, jota pitkin kuljimme hetken aikaa, kunnes edessä alkoi näkyä tuttuja rakennuksia. Olimme saapuneet takaisin tallille.

Tallin pihassa hyppäsimme alas hevosten selästä ja lähdimme viemään Viimaa sekä Amariaa takaisin hoitopaalulle. Otimme tammoilta varusteet pois ja aloimme harjata niiden hikistä turkkia. Annika kävi hakemassa sisältä sangon, jotta voisimme hieman viilentää hevosia. Viima vaikutti rauhoittuvan heti, kun se sidottiin kiinni hoitotolppaan, ja se alkoi hamuta maasta heiniä. Pian Annika tuli takaisin tallista ja pääsimme putsaamaan enimmät hiet tammoista.
”No, miten meni?” kysyin Annikalta, joka näytti jopa hieman vakavalta.
”Se oli ihan hirveää! Jouduin puristamaan Viiman ohjia jatkuvasti ettei se siirtyisi raviin!” sanoi Annika, mutta alkoi kuitenkin nauraa.
”Mutta olihan se kieltämättä oikein mukava reitti - ja ihmiset vaikuttivat ihan kivoilta”, hän jatkoi ja katseli hieman ympärilleen.
”Ota ensi kerralla Amaria, sitä varmempaa maastohevosta et löydä!” sanoin Annikalle hymyillen. Jatkoimme hevosten putsaamista, kunnes meitä pyydettiin siirtymään vielä tallin pihaan.

Juttelimme hetken aikaa muiden ratsastajien sekä omistajien kanssa ja kerroimme hieman, millä mielin lähdimme maastoreissulta. Kaikki tuntuivat olevan kuitenkin tyytyväisiä vaellukseen, joten aloimme hiljalleen lähteä kaikki jatkamaan juhannustamme. Osa meni talliin, osa lähti lastaamaan hevosia autoon ja me jäimme pihaan odottamaan Annikan kanssa seuraavaa kyytiämme.


20.06.2015 - Kirjoittanut: Annika

Olimme Jennan kanssa pakanneet kaikki tavarat valmiiksi jo illalla, sillä tiesimme edessä olevan rankka päivä. Yövyimme tallilla, sillä herätys oli jo ennen kuutta emmekä halunneet myöhästyä tulevasta päivästä. Onneksi Sarita jaksoi myös herätä aamulla aikaisin, sillä hän lupasi heittää meidät pohjoiseen juhannukseksi. Löysimme onneksi pienen yksityistallin, joka lupasi majoittaa Viiman sekä Amarian yhdeksi yöksi, ja me saisimme nukkua tallituvassa.

Kun aamulla kello soi, nousin pirteänä ylös patjalta. Laitoin valot päälle ja katsoin, kun Jenna veti peiton silmilleen.
”Nousehan sitten”, naurahdin hänelle ja aloin tehdä aamupalaa. Olimme ostaneet pussillisen leipiä, joista söisimme osan nyt ja osan pakkaisimme mukaan evääksi. Jenna alkoi heräillä hiljalleen, ja hän näytti selvästi hieman pöllähtäneeltä.
”Paljonko kello on?” hän kysyi ja katsoi ikkunasta ulos.
”Puoli kuusi. Nousehan nyt, Sarita tulee pian”, sanoin hänelle ja kävin antamassa hänelle sänkyyn leivän, jonka olin tehnyt valmiiksi.

Aamu meni yhdessä hujauksessa, kun pakkasimme vielä viimeisiäkin tavaroita. Pian kuulimme tallin oven käyvän.
”Aika lastata hevoset”, sanoin Jennalle, joka näytti siltä, että nukahtaisi pystyyn minä hetkenä hyvänsä. Sarita ilmestyi pian tallitupaan ja toivotti hyvät huomenet. Hän näytti todella pirteältä ja oli selvästi valmiina matkaan. ”Huomenta”, vastasin hänelle ja lähdin kävelemään kohti Viiman karsinaa. Osa tammoista oli palannut jo kesälaitumilta ja osa lähtisi sinne pian. Viiman laidunkausi alkaisi heti juhannuksen jälkeen, joten nyt oli juuri sopia aika käydä vielä kesän viimeisessä tapahtumassa.

Hoidin Viiman nopeasti lähtökuntoon ja kuulin Jennan ja Amariankin olevan pian valmiit. Lähdimme taluttamaan tammoja ulos, ja Sarita oli jo avannut hevosauton meille valmiiksi. ”Kiitos vielä, kun viitsit lähteä”, sanoin Saritalle.
”Olin joka tapauksessa menossa juhannukseksi pohjoiseen vanhempieni luokse, joten samalla vaivalla minä teidät heitän”, hän vastasi ja auttoi meitä lastaamaan hevoset. Lopulta olimme valmiit lähtemään kohti Myllykujan tallia.


19.06.2015 - Kirjoittanut: Petra

(Ida ja Petra kävivät Apriinan sekä Arnikan kanssa osallistumassa Metsälammen juhannukseen:)

Olimme lähteneet Idan sekä Apriinan ja Arnikan kanssa kohti Metsälammen tallia jo hyvissä ajoin. Me molemmat odotimme innolla tulevaa iltaa, sillä edellinen maastoretki kyseisellä tallilla oli ollut ihan huikea! Ajomatka sujui todella nopeasti, ja lopulta saavuimme tutulle tallille.

Aloimme lastata hevosia ulos ja talutimme ne samalle puomille, jossa olimme viimeksikin olleet Amarian sekä Raisan kanssa. Porukkaa ei ollut vielä hirveästi, mutta netissä olleen osallistujalistan mukaan meitä pitäisi olla suurin piirtein saman verran kuin viime kerran maastoreissulla. Minä jäin harjailemaan hevosia sillä aikaa, kun Ida lähti hieman kiertelemään ja katsomaan, näkyikö tallilla tuttuja naamoja. Hän tuli kuitenkin pian takaisin ja kertoi löytäneensä tallin omistajan päätallilta. Muutama tuttu tallityttökin näkyi, mutta heillä oli sen verran kiire omien hevostensa kanssa, että keskustelu jäi vain tervehtimiseen.

Laitoimme Apriinan ja Arnikan kuntoon melko nopeasti ja seurasimme sivusta, kun tallialueelle ilmestyi uusia ihmisiä. Varsinkin Apriina seisoi todella nätisti paikoillaan eikä näyttänyt välittävän edes ohi kävelevistä hevosista, mutta myös Arnika pysyi rauhallisena, joskin vieraat hevoset kiinnostivat tätä hieman enemmän. Kun varusteet oli saatu päälle, jäimme odottelemaan lisäohjeita. Kello oli noin varttia vaille kymmenen, eli lähtö olisi aivan pian edessä. Lopulta tallin omistaja ilmestyi pihaan, pyysi kaikkia kerääntymään ympärilleen ja kertoi hieman tulevasta maastoreissusta sekä ohjelmasta sen jälkeen. Pian kaikki lähtivät hakemaan hevosiaan, ja katsoimme yhdessä ratsastusjärjestyksen. Minä ja Apriina olisimme jonon loppupäässä, ja Ida ja Amaria kulkisivat heti perässämme. Lopulta kaikki olivat jonossa, osa hieman rauhallisemmin ja osa, no, ei ehkä niin rauhallisesti. Pääsimme kuitenkin lähtemään pian liikkeelle.

Kuljimme isoa tietä pitkin melko pitkä aikaa ja ohitimme muutamia talleja. Tieliikenne oli aivan ihanan hiljaista juhannusyönä, sillä kaikki olivat siirtyneet mökeilleen. Apriina käveli todella rauhallisesti eteenpäin, ja kun vilkaisin taakseni, näytti Arnikakin suorastaan nauttivan hiljaisesta kävelystä. Ida oli jopa uskaltanut antaa tällä hieman pidemmät ohjat, ja tamma kulki silmät lähes puoliummessa eteenpäin jonon mukana.

Kävelimme mukavia metsäteitä pitkin, ylitimme välillä suurempia autoteitä, ja varsinkin Pirunmetsä vaikutti suorastaan jännittävältä tähän aikaan yöstä. Keli oli oikein mukava, joskin hieman viileä, ja kaikki mukana olevat tuntuivat nauttivan matkasta. Aloimme pian saapua tutun näköiselle alueelle, ja tallin omistaja jäikin kyydistä pois. Hän lähti lämmittämään rantasaunaa iltaa varten, ja me muut jatkoimme matkaa tallille saakka.

Tallilla hyppäsin alas Apriinan selästä ja lähdin taluttamaan tätä tutulle paalulle. Kello oli noin puoli kaksitoista, ja ihmiset näyttivät samaan aikaan sekä pirteiltä että väsyneiltä. ”Menipä se nopeasti”, sanoin Idalle ja haukottelin.
”Niinpä, olisin mielelläni kävellyt vielä pidempäänkin!” hän vastasi ja alkoi nostaa satulaa pois Arnikan selästä. Minäkin jatkoin Apriinan purkamista, ja kun hevoset olivat valmiita, lähdimme viemään niitä tarhaan. Sen jälkeen haimme autosta vielä saunomisvarusteita ja lähdimme etsimään yhdessä rantasaunaa.

Suuri osa ratsastajista oli saunomassa, mutta osa oli jo mennyt nukkumaan. Lämmittelimme melko pitkään, juttelimme mukavia ja paistoimme jopa muutaman makkaran grillillä. Ida kävi uimassa, mutta minä jäin mieluummin nauttimaan saunan lämmöstä. Saunan jälkeen jotkut ihmiset jäivät vielä keräämään kukkia tyynyn alle laitettavaksi - myös minä ja Ida. Löysimme seitsemän erilaista kukkaa, ja lähdimme sitten kävelemään kohti yöpymispaikkaa.

Purimme tavarat sänkyjemme lähelle ja katsoimme ikkunasta, kuinka savu nousi rannasta päin.
”Voi ei, kokko!” sanoi Ida, ja lähdimme hetken päästä takaisin rantaan. Olimme meinanneet unohtaa koko kokon, joten lähdimme melko kiireellä juoksemaan. Onneksi sitä oltiin vasta sytyttämässä, ja se palaisi varmasti vielä pitkään.

Ihailtuamme kokkoa melko pitkään muiden hereillä olevien tallilaisten kanssa lähdimme laittamaan Arnikan sekä Apriinan talliin. Yö olisi melko viileä, eikä meillä tietenkään ollut loimia mukana. Tammat laidunsivat kaikessa rauhassa, eikä niitä tuntunut haittaavan, että haimme ne sisätilaan yöksi. Onneksi muutama karsina oli vielä vapaana, ja saimme hevoset majoitettua sisälle.

Lopulta lähdimme takaisin nukkumapaikalle, ja osa ihmisistä olikin jo sikeässä unessa. Jotkut supattelivat vielä keskenään, mutta minusta ainakin tuntui, että simahtaisin saman tien. Katsoin vielä, että kukat olivat varmasti tyynyni alla ja painoin pääni niiden päälle.
”Hyvää yötä”, sanoin vielä Idalle, joka nukkui vieressäni.
”Kauniita unia. Ja oman kullan kuvia”, hän sanoi hymyillen ja tuntui nukahtavan saman tien. Minäkin suljin silmäni ja toivoin, että juhannustaika toimisi.


13.06.2015 - Kirjoittanut: Emma

Olin saapunut vasta muutama päivä sitten tallille ja minusta tuntui, että ihmiset ottivat minut todella hyvin joukkoonsa. He tulivat auttamaan heti, mikäli tarvitsin apua ja juttelivat mukavia (- varsinkin Ida, joka kyseli minulta jo ensimmäisenä päivänä ummet ja lammet!). Hevoset olivat olleet aivan ihania, enkä malttanut odottaa, että loput palaisivat kesälaitumilta takaisin talliin. Odotin pääseväni ratsastamaan ainakin Everstillä, josta olin kuullut paljon juttuja. Jollain tapaa minua kiehtoivat hieman vaikeammat hevoset, vaikka tiesinkin oikein hyvin, etten aina pärjäisi kovimmille jääräpäille.

Tänään olin tullut aikaisin tallille siivoamaan karsinoita. Minua vastassa olivat olleet Petra ja Ida, jotka pyysivät minua siivouksen jälkeen heidän kanssaan tallitupaan - tänään nimittäin leivottaisiin tippukakku!
”Tippukakku?!” ihmettelin ääneen kuullessani leivoksen nimen.
”Niin. Olemme ottaneet tavaksi leipoa kakun, mikäli joku tipahtaa hevosen selästä”, sanoi Ida naurahtaen. Ennen kuin ehdin kysyä tarkemmin, mitä oli käynyt, ilmestyi Reetta käsi paketissa paikalle.
”Tippukakustako te puhutte?” hän kysyi, ja en voinut olla utelematta, mitä oli käynyt.
”Pieni haaveri estekisoissa. Ei pahempaa, kyynärvarressa on pieni hiusmurtuma ja vaatii reilun kuukauden kipsihoitoa”, Reetta sanoi ja käveli suoraan tallitupaan. Jäimme siivoamaan viimeistä karsinaa Idan ja Petran kanssa, kunnes siirryimme Reetan perässä tupaan.

Kävimme vaihtamassa puhtaat vaatteet ja muutenkin siistiytymässä, ennen kuin aloimme leipoa. Pukuhuoneesta tullessani Reetta kaivoi repustaan erilaisia purkkeja pöydälle.
”En oikein löytänyt muuta kuin mandariineja ja suklaapaloja”, sanoi Reetta ja lähti etsimään kaapeista jotain muuta kakkuun laitettavaa.
”No on täällä nonparelleja! Ja jos yhden banaanin pilkkoisi väliin”, hän sanoi ja lähti yksikätisenä siirtämään tavaroita pöydälle.
”Minä voin vatkata taikinan”, sanoi Ida ja alkoi kaivaa kaapista sähkövatkainta. Me Petran kanssa jäimme istumaan sohvalle ja katsomaan, kun Ida teki kakkupohjaa ja Reetta pilkkoi hedelmiä hyvän kokoiseksi. Pian kakkupohja saatiin uuniin ja istahdimme kaikki hetkeksi hengähtämään sohvalle.

Istuimme hetken aikaa jutellen mukavia, kunnes tuvan ovi kävi.
”Ajattelinkin, että täällä tuoksuu joku leivos”, sanoi Jenna ja astui sisään jättäen kengät ovelle.
”Annika ja Nelli tulevat kohta perässä, heillä oli jotain asiaa omistajalle”, hän sanoi ja istahti ruokapöydän ääreen. Ida nousi sohvalta ja kävi katsomassa uunissa olevaa taikinaa. Hän avasi uunin ja nosti kakkupohjan pöydälle.
”Miten käsi voi?” kysyi Jenna ja katsoi Reettaa.
”Siinähän se, mukana roikkuu. Reilun kuukauden pitäisi pitää kipsiä, eli kisat voi unohtaa”, hän sanoi hieman surullisesti.
”Se on oikein hyvä! Sitten vain koristelemaan!” kuului hellan luota, ja keräännyimme kaikki ruokapöydän ääreen katsomaan, mitä kakusta tulisi.
”Missä on kermavaahto?” kysyin, ja kaikki kääntyivät katsomaan minua. Sitten he katsoivat toisiaan, ja hetken päästä purskahtivat nauruun.
”Arvaa kaksi kertaa, löytyykö”, sanoi Petra ja nousi kuitenkin katsomaan, jos jääkaappiin olisi jäänyt jotain. Siellä ei kuitenkaan ollut kuin hieman einesruokaa ja muutamia eväsleipiä.
”Käyn katsomassa, jos omistajalta löytyisi”, sanoi Petra ja lähti ulos. Omistajan talo oli ilmeisesti vain muutaman sadan metrin päässä heti metsän toisella puolen, joten hätää ei ollut. Me muut kastelimme sillä aikaa kakkupohjaa mehussa.

Odottelimme jo malttamattomina, kunnes Petra saapui Annikan sekä Nellin kanssa ovesta sisään. Petralla oli mukanaan valmiskermavaahtopurkki, jota hän ravisteli.
”Muuta ei tähän hätään löytynyt, mutta eiköhän tämä kelpaa”, hän sanoi ja naurahti hieman. Myös Nelli ja Annika istuivat pöydän ääreen, ja niin alkoi kakun koristelu.

Kun kakku lopulta oli valmis, haki Reetta kaapista lautaset sekä kakkulapion. Petra meni auttamaan häntä, sillä yksikätisenä toimiminen näytti todella vaikealta. Pian pöytä oli kuitenkin katettu ja jokaisella oli hyvän kokoinen pala kakkua lautasella. Sitä jäi kuitenkin myös jonkin verran, ja jätimme loput jääkaappiin muita tallilaisia varten.
”Hyvää ruokahalua sitten!” sanoi Ida ja aloimme syödä kakkuja.
”Kunpa ihmiset tippuisivat useammin”, tokaisi Annika nauraen.

Kakku oli todella hyvää ja seura sitäkin parempaa. Ihmisillä tuntui olevan todella mukavaa yhdessä, ja kaikki tulivat ihanasti toimeen. Kakunsyönnin jälkeen puimme takaisin tallivaatteet yllemme ja lähdimme jatkamaan siivousta - tänään saisin kuulemma ratsastaa Atlaksella. Seuraava tehtävä olikin löytää ori ja tutustua siihen hieman paremmin.


12.06.2015 - Kirjoittanut: Ida

Tallin omistaja ei selvästikään kestänyt puolityhjää tallia, jonka suurin osa asukkaista oli kesälaitumilla. Tämä oli jo kolmas kerta tällä viikolla, kun hän saapui tallille hevostraileri perässään - kertomatta tietenkään kenellekään mitään. Olimme, Jennan, Petran sekä uuden tytön, Emman, kanssa pihassa hoitamassa päiväaskareita, kun omistaja ilmestyi mutkan takaa ja vilkutteli jo auton sisältä meille. Hän ajoi oritallin lähelle ja pysäytti auton. Katsoimme toisiamme hieman naureskellen ja lähdimme sitten auton luokse katsomaan, millainen hevonen tällä kertaa astelisi ulos trailerista.

Omistaja avasi trailerin luukun, ja sen takaa ilmestyi rautias, hyvin tavallisen näköinen hevonen.
”Tämä on Väinö”, sanoi omistaja ja alkoi lastata hevosta ulos.
”Vai että semmoinen..”, sanoi Petra ja naurahti omistajan kanssa yhteen ääneen.
”Uskokaa tai älkää, tällä kertaa tein loistavat kaupat! Väinö on aloittanut kisauransa ja pärjännyt todella hienosti kisakentillä. Lisäksi orilla on todella hieno suku, ja ei ulkonäössäkään ole valittamista!” omistaja yritti selitellä ostostaan, ja me nyökkäilimme rivissä tämän selityksille. Hän ojensi orin minulle ja pyysi hoitamaan tämän kuntoon, hänellä itsellään kun oli vielä muutama paperihomma hoitamatta. Lähdimme kaikki neljä taluttamaan oria talliin, ja se kulki todella mukavasti perässä, mitä nyt hieman katseli uteliaana ympärilleen ja hörähteli varovasti.

Laitoin orin karsinaan, ja se alkoi tehdä saman tien tuttavuutta viereisessä karsinassa olevien hevosten kanssa. Jätimme orit tutustumaan keskenään, mutta ihailimme uutta tulokasta vielä hetken aikaa karsinan oven toiselta puolen.
”Ihan hieno se on”, totesin katsoessani oria, ja muut vastasivat myöntävästi. Toivottavasti se tosiaan olisi todella yhtä upea tapaus, mitä omistaja antoi ymmärtää. Katsoimme oria vielä hetken aikaa, kunnes jätimme sen rauhassa tutustumaan uuteen kotiinsa ja lähdimme jatkamaan talliaskareita.


11.06.2015 - Kirjoittanut: Sarita

Olin tullut jo hyvissä ajoin aamulla hoitamaan oritallia. Olin ehtinyt lakaista lattiat ja putsata karsinat, ja seuraavaksi vuorossa olikin sitten hevosten liikuttaminen. Puolet hevosista oli onneksi kesälaitumilla, joten työmääräkin oli huomattavasti pienempi.

Olin laittamassa Puuhalle satulaa, kun kuulin ovelta ääniä. Oletin sen olevan jokin tutuista tallikavereista, mutta kääntyessäni tarkemmin katsomaan huomasin vieraan tytön ovella.
”Moi”, se sanoi varovasti, ja minä jäin katsomaan häntä.
”Moikka”, vastasin ja jäin hieman odottamaan, mitä asiaa hänellä oli.
”Sä olet varmaan Sarita? Omistaja sanoi, että saattaisin löytää sut täältä”, se jatkoi ja olin hieman hämilläni.
”Joo?” vastasin varovasti. Uusi tyttö esittäytyi Emmaksi ja kertoi, että hän oli ollut yhteydessä muutama päivä sitten tallin omistajaan. Hän oli erittäin kiinnostunut tulemaan tallille hoitamaan hevosia ja ratsastamaan, ja lyhyen kokonsa puolesta omistaja oli ollut enemmän kuin iloinen - saisi meidän pienhevosetkin vihdoin kunnolla liikuntaa. Emma kertoi harrastaneensa ratsastusta muutaman vuoden ratsastuskoululla mutta oli nyt kahden vuoden tauon jälkeen löytänyt tiensä Kuuralehtoon. Toivotin Emman todella tervetulleeksi ja lähdin hieman näyttämään hänelle oritallia.

Kun olimme kiertäneet tallin joka nurkan, sattui omistaja kävelemään sopivasti ovista sisään. Hän kysyi Emmalta, tahtoisiko tämä koittaa ratsastamista, ja Emma vastasi myöntävästi. Kävin pikaisesti varustehuoneessa ja takaisin tullessani minulla oli kädessäni punainen ämpäri, jossa luki Peikko.
”Löydät varmaan itse karsinan”, sanoin ystävällisesti Emmalle ja annoin hänelle tavaraämpärin. Hän lähti etsimään oikeaa hevosta, ja minä taas menin jatkamaan Puuhan varustamista.

Kun olin valmis, lähdin kävelemään kentälle. Omistaja ja Emma olivat juuri saaneet Peikon valmiiksi, joten he lähtivät kävelemään perässäni. Kuuntelin, kuinka takana olevat ihmiset puhuivat Emman ratsastuskokemuksesta ja siitä, että häntä hieman jännittää uusi paikka ja uudet hevoset. Pääsimme lopulta kentälle, ja pyysin omistajaa pitämään satulaa paikoillaan sen aikaa kun hyppäsin selkään. Emma pääsi itse Peikon selkään, ja niin lähdimme ratsastamaan kenttää ympäri omistajan katsellessa sivusta.

Alkukäyntien jälkeen nostimme molemmat ravin ja lähdimme tekemään ravivoltteja. Seurasin oman ratsastukseni ohella Peikkoa ja Emmaa, jotka näyttivät löytäneen nopeasti yhteisen sävelen. Olin jopa hieman yllättynyt, ettei Peikko keksinyt mitään ratsastajan pään menoksi, mutta hyvä niin!

Teimme hetken aikaa erilaisia tehtäviä, kuten pohkeenväistöä ja jopa hieman sulkutaivutuksia, kunnes omistaja huusi, että koettakaapa nostaa laukka. Lähdin Puuhan kanssa heti pitkän sivun alusta reippaaseen laukkaan, ja Puuha totteli kaikin puolin todella hyvin. Peikko näytti kuumenevan hetkessä, mutta Emma osasi pitää orin hyvin hallussaan. Laukkasimme hetken aikaa, kunnes siirryimme loppukäynteihin ja lopulta hyppäsimme alas hevosten selästä.

Lähdimme kävelemään tallille ja omistaja jatkoi juttelua Emman kanssa. Hän kehui tyttöä hyväksi ratsastajaksi ja piti erityisesti siitä, että hän osasi hallita hieman haastavammatkin orit hyvin. Omistaja toivotti omalta osaltaan Emman tervetulleeksi joukkoon ja lähti sitten hoitamaan omia asioitaan. Me kävelimme Emman kanssa takaisin talliin ja jäimme hoitamaan Puuhan ja Peikon ratsastuksen päätteeksi. Puuha seisoi tuttuun tapaansa kiltisti karsinassaan, mutta Peikon karsinasta kuului semmoisia ääniä, jotka viittasivat orin riehuvan ja steppailevan paikoillaan. Emma tuntui kuitenkin olevan hyvin määrätietoinen hoitaja, ja hän sai jopa Peikon rauhoittumaan.

Kun orit oli hoidettu, näytin Emmalle vielä hieman talliympäristöä ja esittelin tammatalliakin. Lopulta lähdimme yhdessä hoitajien huoneeseen keittämään teetä ja tutustumaan toisiimme. Emma vaikutti todella mukavalta, ja hän varmasti pääsisi vielä pitkälle hevosten kanssa.


08.06.2015 - Kirjoittanut: Petra

Lähdimme jo kukonlaulun aikaan ajamaan kohti Rajattoman suomenhevostallia. Omat kesälaitumemme olivat aivan täynnä, vaikka olimmekin jakaneet laidunkaudet hevosten kesken. Onneksi Rajattoman tallilla sattui olemaan vapaita laidunpaikkoja, vaikka se tarkoittikin noin kolmensadan kilometrin automatkaa Keski-Suomesta Pohjois-Karjalaan asti.

Melisa ja Raisa olivat aamulla kävelleet todella hienosti hevosautoon sisään, ja muutenkin päivä tuntui alkaneen kaikin puolin mukavasti. Omistaja ajoi autoa, ja minä katsoin Saritan kanssa tulostettua info-tiedotetta Rajattoman laitumista. Ruokinta ja vesi selvästi toimisivat, ja näköjään myös loimitus sekä harjauskin.
”Ne varmasti nauttivat olostaan siellä”, sanoin Saritalle, joka nyökkäsi. Olihan se hieman haikeaa viedä näin hienot hevoset lähes kuukaudeksi pois tallialueelta - vieläpä näin kauas.
”Eikö tosiaan lähempää olisi löytynyt laitumia?” kysyin omistajalta, joka huokaisi hiljaa.
”Ei tähän hätään, olin aivan liian myöhässä liikkeellä”, omistaja vastasi ja keskittyi hevosautolla ajamiseen.
”Mutta voin luvata, että Rajattomassa hevosista pidetään varmasti huolta, olen sen verran ollut yhteydessä tallin omistajaan”, jatkoi omistaja, mikä tietenkin helpotti hieman oloani. En minä nyt mitään pahaa odottanutkaan tapahtuvan, mutta pieni huoli oli silti sisälläni. Mitä jos Raisalle tai Melisalle kävisi jotain, tai ne eivät vaikkapa sopeutuisi uuteen laidunlaumaansa?

Matka sujui loppujen lopuksi yllättävän vauhdikkaasti, ja olimme perillä jo kymmenen aikaan. Omistaja nousi ensimmäisenä pois autosta ja pyysi minua ja Saritaa lastaamaan hevoset ulos sillä aikaa kun hän etsisi Rajattoman omistajan. Avasimme auton oven ja vastassamme oli kaksi rautiasta hevosta. Sarita meni Melisan luokse ja minä jäin ottamaan Raisaa irti. Pian seisoimme hevosauton vieressä kahden suomenhevostamman kanssa ja odotimme kuskimme saapumista paikalle.

Kuuralehdon omistaja saapui pian yksinään tallista ulos ja viittoi meitä tulemaan luokseen. Kävelimme hevosten kanssa naisen vierelle, ja hän opasti meitä hieman liikkumaan alueella.
”Laitumet löytyvät tuolta”, hän sanoi ja osoitti jonnekin tallin taakse.
”Pärjäättekö te, jos menen hoitamaan vähän maksuasioita?” hän kysyi, ja nyökkäsimme vastaukseksi Saritan kanssa. ”Hyvä. Pidän puhelinta päällä, jos tulee ongelmia”, hän sanoi ja lähti kävelemään takaisin talliin. Me Saritan kanssa lähdimme taas kävelemään tallin taakse etsimään laitumia.

Harhailimme hetken aikaa tallialueella, kunnes löysimme suuret laitumet. Laidunten vieressä oli eräs tyttö, joka ihaili hevosten menoa. Kysyimme tältä hieman neuvoa, ja hän sanoi tammalaitumen olevan juurikin tämä ensimmäinen laidun. Niinpä astuimme laitumen sisäpuolelle, ja siellä olevat neljä hevosta nostivat kaikki päänsä maasta ja jäivät tuijottamaan meitä. Raisa päästi tuttuun tapaansa suustaan sellaisen hirnahduksen, joka varmasti kuului tallialueen toiseen päähän saakka. Tamma sai muutamia vastauksia laitumella olevilta hevosilta, ja jopa Melisa hörähti tälle hieman.
”Eiköhän ole sitten aika päästää nämä kakarat muiden joukkoon”, sanoi Sarita ja alkoi jo irrottaa Melisan riimua. Haikein mielin taputin Raisaa vielä kaulalle. Otin tammalta riimun pois, ja kaksikko lähti saman tien laukkaamaan ympäri laidunta. Menimme Saritan kanssa äkkiä laitumen toiselle puolen seuraamaan kaksikon menoa, ettemme jäisi alle. Ne laukkasivat innoissaan ympäri laidunta ja saivat muutkin laitumella olevat tammat mukaansa. Kaikki hevoset juoksivat ja pukittelivat innoissaan, ja ne selvästi nauttivat olosta.
”Harmi kun ei tullut kameraa mukaan”, sanoi Sarita ja katsoi hevosten menoa.
”Niin..”, totesin hiljaa ja pidättelin kyyneliäni. Kuukausi olisi lyhyt aika, mutta minulla jäisi kova ikävä hevosia.

Katsoimme hetken aikaa laitumella riehuvia hevosia, kunnes kuulimme tööttäyksen kaukaa tallin pihasta. Se oli selvä lähtömerkki, joten lähdimme yhteistuumin kävelemään kohti tallialuetta. Puolessa välissä matkaa kuulin vielä Raisan hirnuvan kovaan ääneen, mutta kääntyessäni laitumelle näin vain kasan ruskeita hevosia juoksemassa ympäriinsä.

”Menikö kaikki hyvin?” kysyi omistaja, kun saavuimme autolle. Hän oli juuri laittamassa hevosauton luukkuja kiinni.
”Juu, sinne ne jäivät juoksemaan”, vastasi Sarita minunkin puolestani.
”Raisako siellä metelöi?” kysyi omistaja nauraen. Sarita vastasi myöntävästi ja naurahti itsekin perään.
”Melisa oli onneksi ihan rauhallinen. Näyttivät molemmat viihtyvän uudessa porukassa”, hän jatkoi vielä sillä aikaa kun minä nousin jo autoon. Pian omistaja sekä Sarita tulivat perässä ja pääsimme aloittamaan matkan kohti kotia.


06.06.2015 - Kirjoittanut: Ida

(Ida ja Petra kävivät Amarian sekä Raisan kanssa osallistumassa Metsälammen kesänavajaismaastoon:)

Hevosilla oli hiljalleen alkamassa laidunkausi, joten viimeisistä päivistä tuli ottaa kaikki ilo irti. Niinpä olin ehdottanut Petralle, että tekisimme jotain mukavaa kesäloman kunniaksi, ja kuin sattumalta ilmoitus kesänavajaismaastosta sattui silmiini. Pakkasimme lähtöpäivänä mukaamme Raisan sekä Amarian ja lähdimme hyvissä ajoin ajamaan kohti Metsälampea.

Kun saavuimme paikalle, oli kello hieman yli neljä. Vaikka olimme ajoissa, oli ihmisiä jo piha täynnä. Osa oli lastaamassa hevosia ulos ja osa laittoi jo varusteita hevosten päälle. Astuimme ulos autosta ja kävelimme tallin eteen. Tallin ovessa oli lappu, jossa oli vaellukselle osallistujat.
”Meitähän on melkein kolmekymmentä!” sanoi Petra katsottuaan hetken lappua. Naurahdin hänen reaktiolleen ja totesin, että ainakin seuraa löytyisi, mikäli alkaisin kyllästyttää häntä. Lähdimme yhdessä hakemaan Raisaa ja Amariaa autosta ja sidoimme heidät riimuista kiinni hieman sivummalla olevaan hoitopaaluun.

Kun kello alkoi lähestyä kuutta, oli porukkaa paikalla jo paljon. Osa lämmitteli hevosten kanssa kentällä, toiset harjasivat vielä ratsujaan, ja me Petran kanssa seisoimme paikoillamme katselemassa ihmisiä. Vaihdoimme muutamia sanoja uusien tuttavuuksien kanssa, kunnes paikalle saapui nainen, joka esittäytyi tallin omistajaksi ja maastoreissun kärkiratsukoksi. Hän kertoi meille hieman maastoreitistä ja toivotti kaikille mukavaa iltaa. Hyppäsimme ratsujemme selkään ja lähdimme seuraamaan letkaa.

Maastoreissu tuntui alkaneen kaikin puolin hyvin. Raisa ja Amaria olivat yllättävän rauhallisia, vaikka uusia hevosia olikin ympärillä. Ihmiset vaikuttivat kaikki iloisilta, ja he juttelivat keskenään sen minkä pystyivät kulkiessamme peräkkäin isoa tietä pitkin. Matkalla otimme muutaman ravipätkän, nautimme aurinkoisesta säästä ja lopulta saavuimme pienelle polulle metsään. Katsoin takanani kulkevaa Amariaa, joka näytti hieman hermostuneelta, vaikka yleensä se olikin hyvin maastovarma. Uudet paikat saivat sen kuitenkin jännittymään niin kovasti, että se näkyi ulospäinkin. Raisa taas kulki löysin ohjin eteenpäin ja yritti välillä kulkea hieman liiankin lähellä edellä kulkevaa hevosta. Kun pääsimme metsäpolun toiseen päähän, paljastui edessämme upea aukea alue.

Kuljimme vielä hetken aikaa joen viertä pitkin, kunnes edestäpäin tuli viesti, että saapuisimme aivan pian nuotiopaikalle. Mahani alkoi jo hieman pitää ääntä, sillä olin syönyt viimeksi monta tuntia sitten ennen lähtöämme. Saavuimme pian Rajasillalle, hyppäsimme alas hevosten selästä ja sidoimme ne turvallisesti kiinni hieman sivummalle.

Nuotiopaikalla meno oli aivan mahtavaa. Istuimme suuressa ringissä, paistoimme makkaraa ja vaahtokarkkeja ja tutustuimme toisiimme. Osa ihmisistä oli tullut vaellusta varten hieman kauempaa, osa taas oli tallin vakioporukkaa. Jokainen halukas kertoi vuorollaan hieman itsestään, ja kaikilla tuntui olevan mukavaa.

Kun lopulta olimme saaneet eväät syötyä, lähdimme jatkamaan matkaamme. Olo tuntui viisi kertaa raskaammalta kahden makkaran ja voileivän jälkeen, mutta Raisaa se ei tuntunut haittaavan. Sekin oli saanut uutta energiaa, ja yritti kovasti nostaa ravia, kun muut hevoset kulkivat nätisti käynnissä. Vaihdoimme Petran ja Amarian kanssa paikkoja, jotta tuttu hevonen edessä rauhoittaisi hieman tammaa.

Loppumatka sujui todella nopeasti, ja saavuimme lopulta takaisin tutun tallin pihaan. Levittäydyimme ympäri tallialuetta hoitamaan hevosia ja saimme lainata erästä laidunta Raisaa ja Amariaa varten sen aikaa, kun kävimme lämmitetyssä rantasaunassa. Osa ratsastajista lähti jo kotiin, sillä heillä oli pitkä ajomatka edessään, osa taas lähti saunomaan, ja rohkeimmat kävivät jopa heittämässä talviturkkinsa pois (minä mukaan lukien, Petra oli tuttuun tapaansa niin vilukissa, että hän nautti vain lämpimästä saunasta).

Kun pääsimme saunasta ulos, tuntui olo ihan mahtavalta. Koko ilta oli ollut kaikin puolin mukava, ja ilmapiiri oli ollut ihan huikea! Kysyimmekin tallin omistajalta, olisiko lähiaikoina luvassa lisää toimintaa, ja hän vihjaili jotain juhannuksen aikaan olevasta tapahtumasta. Katsoimme Petran kanssa toisiamme, ja se taisi olla sillä hetkellä päätetty, että tulisimme mieluusti uudelleen osallistumaan Metsälammen toimintaan.

Lastasimme Raisan ja Amarian takaisin autoon ja hyvästelimme ihmiset, jotka olivat vielä hoitamassa ilta-askareita. Kello oli lähemmäksi yhtätoista, kun lopulta pääsimme lähtemään takaisin kohti Kuuralehtoa. Nukahdin autoon jo ennen kuin saavuimme lähimpään kaupunkiin, mutta Petra ajoi kunnialla pitkän matkan kotiin saakka.


08.05.2015 - Kirjoittanut: Annika

Kovin harvoin meille näinä päivinä tuli aikuisia hevosia talliimme, mutta sen kerran kun sellainen kuitenkin tuli, niin jokainen tallissa oleva ihminen huomasi sen varmasti. Taiston oli tarkoitus olla yllätys, josta omistaja ei ollut maininnut sanallakaan muille.

Olimme viettämässä täysin tavallista päivää tallilla hoitaen oreja, kunnes oven lähistöltä kuului omistajan kova karjaisu, jonka (hieman siistimmin sanottuna) voisi kääntää "tule takaisin". Lopetimme Nellin ja Petran kanssa työmme välittömästi ja lähdimme katsomaan, mitä ulkona oikein tapahtui. Omistaja seisoi pihalla ja tuijotti tallialueen toisella puolen juoksevaa voikkoa hevosta. Katsoimme hetken toisiamme, kunnes tajusimme, mistä oli kysymys. Nauroimme hetken omistajan taipumukselle löytää karkailevia ja itsepäisiä hevosia, mutta pian lähdimme yhdessä hevosjahtiin.

Jakaannuimme ympäri aluetta ja yritimme lähestyä oria eri suunnista. Saimme yhdessä saarrettua hevosen kentän lähistölle, ja lopulta se juoksi kentän aitojen sisäpuolelle karkuun, josta se oli helppo lopulta saada kiinni. En oikein osannut suhtautua koko hevoseen millään tapaa, joten en voinut kun nauraa tilanteelle. Omistajaa ei tapaus kovin paljoa naurattanut, ja hän hetken kirosikin koko hevosta. Kun tilanne lopulta rauhottui, ei hänkään voinut enää olla ärsyyntynyt.

Taisto-ori oli loppupäivän kiltisti karsinassaan ja antoi hoitaa itsensä hyvin. Se ei onneksi haastanut tappelua naapurikarsinassa olevien hevosten kanssa, eikä ollut ihmisiä kohtaan millään tapaa aggressiviinen. Jopa Nelli uskalsi käydä hieman harjaamassa Taistoa, vaikka hän yleensä kiersi orit kaukaa. Nyt Taiston olisi tarkoitus levätä muutama päivä karsinassa, ja sitten pääsisimme katsomaan, mikä ori oli miehiään kouluradoilla!


18.04.2015 - Kirjoittanut: Ida

Lauantaiaamut olivat mukavia. Ei ollut kiire mihinkään ja kaikkialla oli niin rauhallista. Arjesta vapaata pitävät ihmiset nukkuivat pitkään ja tallillakin oli minun lisäkseni vain Petra. Siitä sainkin idean: eiköhän olisi hyvä aamu lähteä kävelemään metsää pitkin torille juomaan aamukahvit!

Petra nauroi ensin ajatukselleni, mutta sai sitten vielä paremman idean. Minä voisin kulkea ratsain Melisalla, ja Petra itse voisi ottaa uuden tammavarsan, Vilpurin, talutettavakseen. Näin nuori tamma oppisi siihen, että maastossa olisi kiva ja turvallista kulkea. Idea oli suorastaan loistava, joten päätimme ryhtyä saman tien tuumasta toimeen.

Hoidimme aamutallin loppuun melko nopeaan tahtiin, ja pian pääsin laittamaan Melisan kuntoon reissua varten. Harjasin tamman päällä olevan pölykerroksen pois ja laitoin tälle satulan sekä suitset. Melisa seisoi tuttuun tapaansa kiltisti paikoillaan koko toimenpiteen ajan. Lopulta olimme valmiita lähtemään.

Petra odotti minua pihassa, ja hänellä oli riimunarun toisessa päässä pienikokoinen musta tamma. Vilpuri oli kyllä todella suloinen ja kiva varsa, ja siitä kehkeytyisi varmasti vielä hyvä ratsu. Petra punttasi minut Melisan selkään, ja aloimme saman tien lähteä kävelemään melko rauhalliseen tahtiin kohti metsätietä, joka veisi lopulta torin reunamalle.

Kuljimme vierekkäin leveää tietä pitkin. Aurinko oli noussut kovaa vauhtia taivaalle, mutta tähän aikaan vuodesta se ei vielä hirveästi lämmittänyt. Se kuitenkin teki metsästä todella kauniin ja ihanan keväisen näköisen paikan. Kaiken lisäksi ilma oli mukavan raikas öisen sateen jäljiltä - oli siis suorastaan upea keli lähteä maastoon.

Kävelimme hiljalleen eteenpäin, kunnes vastaan tuli risteys. Sen yhteydessä olevat kyltit kertoivat, että kylään oli vain alle kilometri matkaa. Molemmat hevoset olivat kulkeneet upeasti, ja varsinkin Vilpuri pääsi yllättämään rauhallisuudellaan. Emme nimittäin olleet koskaan vieneet sitä näin kauaksi tallialueelta.

Pääsimme hiljalleen kohtaan, josta lähti alaspäin pienempi polku. Sen alapuolella näkyi jo asfalttia ja muutama pysäköity auto - olimme aivan torin reunalla. Minä laskeuduin edeltä polkua pitkin alas. Melisa hidasti huomattavasti vauhtia, ja ymmärsihän sen. Maassa oli märkiä juurakoita ja suuria kiviä, joihin pahimmassa tapauksessa voisi kompastua. Pääsimme kuitenkin lopulta alas, ja metsän keskeltä eteemme aukeni suurikokoinen tori.

Torilla oli muutamia kirppispöytiä, vaikkei mitään suurempaa tapahtumaa ollutkaan. Kahvilan reunamalla oli kuitenkin katos, jonka alla toimi pieni kahvila. Hyppäsin alas Melisan selästä ja lähdin kävelemään hevosta taluttaen katoksen luo.

Torin läpi kävellessämme saimme monia katseita ihmisiltä. Yksi tuli jopa kysymään, olivatko nämä Kuuralehdon kisahevosia, ja jäi hetkeksi juttelemaan, kuinka oli itsekin pienenä harrastanut ratsastusta. Yksi pieni tyttö tahtoi silittää Melisaa ja jopa ratsastaa, mutta siihen vedin rajan.

Otin Melisan lisäksi Vilpurin toiseen käteeni ja odotin, että Petra hakisi minulle kahvia ja itselleen teetä. Hän tuli melko nopeasti takaisin nauraen, enkä ehtinyt edes kysyä syytä, kun hän avasi kätensä, jossa oli muutama sokeripala. Kahvilan työntekijä oli ajatellut, että hevostenkin täytyisi saada hieman herkkuja.

Istahdimme alas hieman sivummalla olevalle penkille ja joimme juomamme rauhassa. Hevosvalintamme oli osunut juuri hyvin kohdalleen, molemmat tammat nimittäin seisoivat paikoillaan todella nätisti ja odottivat rauhassa, että olimme saaneet kuppimme tyhjäksi. Lopulta nousimme penkiltä, Petra palautti kupit takaisin kahvilaan ja me lähdimme jatkamaan matkaa.

Kuljimme tallille samaa tietä, jota pitkin olimme aiemminkin kävelleet. Melisa kulki todella rauhassa, ja se selvästi nautti hiljaisesta maastoretkestä. Vilpuri taas meinasi innostua hieman kun aloimme lähestyä tallia, mutta Petra sai sen hyvin rauhoitettua. Pian tallirakennukset näkyivätkin jo, ja maastoreissumme oli päättymässä. Aamu oli ollut kaikin tavoin mahtava, ja Melisan selässä ratsastaminen oli tuonut todella hyvän mielen alkavaan päivään.