Fiktion Keikari

Nimi: Fiktion Keikari, "Kenku" Rekisterinumero: VH15-018-1635
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Kuuralehto, Siguri (VRL-11290)
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Fiktio, Milja (VRL-00692)
Syntynyt: 01.08.2015, 15 v (satunnainen) Koulutustaso: ko: heA, re: 80 cm
Säkäkorkeus: 156 cm Painotus: Kouluratsastus
Väri: Rautias Suku: Pitkäsukuinen
Meriitit: -

Virtuaalihevonen | Kuvat © Luvat on

Luonne

Iso, hieman yli-innokas koiranpentu on ensimmäinen asia joka Kenkusta tulee mieleen. Se saapuu tarhan portille tai karsinan ovelle aina iloisena pöristen kun joku vain sattuu kulkemaan ohi eikä säästele huomiota hakevissa töytäisyissä tai märissä hevosenpusuissa mikäli ihminen sen vain sallii. Noin muutenkin ori on yleisilmeeltään eloisa; se osaa kyllä pyydettäessä rauhoittua, mutta selvästikin mieluummin olisi menossa ja tekemässä koko ajan. Yhtälailla huomiokin saattaa siirtyä sekunnissa ihanista ja rakkaista ihmisoleinnoista johonkin muuhun ja jos voi sanoa tallissa olevan joku naapurikyylä, on Kenku juuri se.

Myös hoidettaessa voi touhu olla levottoman laatuista, ainakin mikäli asiat tehdään pidemmän kaavan mukaan. Kenku onkin niitä hevosia joiden ulottuville ei ainakaan mitään arvokasta parane jättää, se kun todennäköisesti olisi samantien ojentamassa auttavan turpansa sinne minne se ei kuulu. Ori toki jättää puuhansa ja rauhoittuu aloilleen kun sille sanoo niin, mutta toisaalta joskus jokin paljon seisoskelua mielenkiintoisempi voi viedä Kenkun huomion ja käskyjä joutuu hieman toistelemaan. Erityisesti kilpailupaikoilla hälinää ja häppeninkiä on rautiaan mieleen mukavasti ja sen huomion pitäminen varikkoalueilla itse asiassa toisinaan haastavaa. Noin muuten ori on kyllä hyvin käyttäytyvä ja rehti hevonen, joka ei hätäänny suotta ja esimerkiksi kengitykset sujuvat Kenkun kanssa ongelmitta.

Vaikka onkin melkoisen eloisa hevonen, sopii Kenku monenlaisille ratsastajille. Sen työmoraali on hyvä ja vaikka liikkuminen saattaakin vaikuttaa jopa kiireiseltä, löytyy oriilta korvat päästä ja se on helppo pitää hallinnassa erikoisissakin tilanteissa, loppujen lopuksi kun ihminen on kuitenkin tälle ykkönen ja muu lähinnä kiinnostavaa. Isot liikkeet ja hieman suuripiirteisemmät tehtävät ovat Kenkulle helppoja; se suorittaa omalla moottorilla alusta loppuun ja on hyvin kuulolla erilaisille avuille. Kovan eteenpäinpyrkimyksen vuoksi kokoaminen teettää kuitenkin joskus töitä ja kovin vaihteleviin, nopeaa reagointia vaativiin tehtäviin keskittyminen voi olla haastavaa. Myös esteillä ori toimii ihan mukavasti ja suurella innolla, mutta tiukemmat radat voivat aiheuttaa hankaluuksia erityisesti askelpituuksien sovittelussa, suoranaisesti omaa silmää kun Kenkulla ei niille tunnu juuri löytyvän.

Luonne © VRL-09334

Suku

i. Lumen Lentävä Konsta sh, rt, 156 cm KTK-II, KRJ-I, YLA2 ii. Saarnituvan Lennokki KRJ-I iii. Siljan Lento -
iie. P.N Lumikki -
ie. Pirttivaaran Inkeri - iei. Surumaan Saku -
iee. Alegren Mielen Inari -
e. Heinämäen Tähtililja sh, rt, 154 cm KRJ-II, SLA-II, YLA2, Jälk B. ei. Johtotähti - eii. Metsätähden Verneri Ch, KTK-III
eie. Jarruneiti -
ee. Sandin Tähdenlento - eei. Kasperi VIR MVA Ch, KTK-I
eee. Taikatuulen Iltatähti -
Syntynyt Varsa Emä Saavutukset
25.01.2020 t. Kuhdon Helinä Koivumäen Hissu

Kilpailukalenteri, valmennukset ja päiväkirja

Kouluratsastus (KRJ)

11.11.2015 - kutsu - KRJ / heA - 3/100
02.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 5/35
05.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 4/35
07.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 5/35
10.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 1/35
21.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 4/50
25.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 1/40
26.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 1/40
28.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 3/40
30.12.2015 - kutsu - KRJ / heA - 4/40
05.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/40
11.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/40
12.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 6/40
12.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/40
13.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 4/40
16.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/40
17.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 6/50
17.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/50
18.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 6/50
19.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/40
20.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 3/60
21.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/30
21.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/50
22.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/50
22.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 3/30
22.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 6/40
24.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 4/40
24.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 6/40
25.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/30
26.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 7/70
27.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 3/30
28.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/70
29.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/30
29.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/40
29.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 6/40
29.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/40
30.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/40
30.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 3/30
30.01.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/70
01.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 2/30
02.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 3/40
03.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/30
04.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/30
06.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 5/40
08.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 3/30
09.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 4/30
03.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/40
19.02.2016 - kutsu - KRJ / heA - 1/40