Metsäkartanon Melisa

Kun näin Haikun ensimmäisen kerran, rakastuin välittömästi sen ulkonäköön sekä tapaan suorittaa kouluratoja. Kovin kauaa ei tarvinnut miettiä, kun jätin orista ostopyynnön. Muutamaa viikkoa myöhemmin meille soitettiin - ori muuttaisi Kuuralehtoon!

Ori on kisaillut nuoruudessaan kouluradoilla hyvällä menestyksellä. Meille tullessaan se oli kuitenkin vielä vetreä, vaikka vuosia olikin jo jonkin verran kertynyt. Orista huokuu hyvä koulutus, joka on selvästi aloitettu jo orin ollessa nuori: ratsastaessa sillä riittää kapasiteettia aina vaativa B -tasolle asti, ja käsiteltäessä se on oikea unelmahevonen. Haiku kulkee narun päässä aina hyvin seuraten ihmistä, ja se on todella rauhallinen tapaus kaikin puolin.

Haikun kanssa on ihanan helppo toimia yhdessä, sillä se on todella maltillinen ja pitkäjänteinen. Ori seisoo hoitotoimenpiteiden ajan paikoillaan, eikä sitä tarvitse edes sitoa kiinni. Haiku ei kiinnitä yleensä ympäristöön juuri huomiota, vaan on juuri siinä tilassa ja siinä hetkessä jossa pitääkin. Ori rakastaa rapsutuksia ja hellimistä yli kaiken, eikä se tunnu saavan niistä koskaan tarpeekseen!

Ratsastaessa ori on suomenhevosille tyypillisesti reipas ja kuuliainen. Ori on melko herkkäsuinen, eikä se siedä yhtään ohjista vetämistä. Sen sijaan istunnalla on todella suuri merkitys, jos tahtoo suorittaa ratsastusradat kunnialla. Haiku on todella mukava hevonen ratsastaa sen pehmeiden askelten takia. Varsinkin kouluradoilla ori on omassa elementissään - se tottelee ratsastajan pienimpiä apuja ja kulkee todella hienoin lennokkain askelin. Esteistä Haiku ei osaa samalla tavalla innostua. Se saattaa kulkea hieman laiskasti, eikä se viitsi kovin kauaa keskittyä hyppimään esteitä.

Uusiin asioihin ja paikkoihin ori suhtautuu todella rennolla ja fiksulla asenteella. Se ei esimerkiksi kisapaikoilla välitä juuri muista hevosista, vaan keskittyy täysillä omaan suoritukseensa ratsastajan kanssa. Ori ei säiky turhia, ja se onkin erittäin luotettava ratsu esimerkiksi maastoreissuilla. Kaikin puolin Haiku on luotettava hevonen, joka on pienestä asti oppinut tekemään niin kuin ihminen sanoo.

Mikä monia ihmisiä Haikussa viehättää, on varmasti sen helppous. Orin kanssa ei tarvitse stressata turhista, vaan sen kanssa päivät sujuvat aina hyvin. Ori onkin tallin luottohevonen - ’jos joku ärsyttää, lähde ratsastamaan Haikulla’.

i. Raisan isä Risteri on elämässään hyvin menestynyt ori. Se on kisaillut sekä kouluratsastuksessa että esteillä, ja kierrellyt melko paljon myös näyttelyissä. Ori on melko helppo hevonen niin ratsastaessa kuin käsiteltäessäkin, ja se on kaikin puolin hurmaava herra. Jälkeläisiä ori on elämänsä aikana saanut noin kymmenen.

ii. Ristipoika (prt, 145 cm) on kauniin ulkokuoren omaava ori. Sillä on takanaan menestystä niin esteradoilta kuin näyttelyistäkin. Ori muistetaan reippaasta luonteestaan, jota sen toivottiin periydyttävän. Ilmeisesti se on ainakin osalle kymmenestä jälkeläisestä siirtynyt, sillä kaikki näistä menestyivät hyvin pienemmillä esteradoilla. Nykyään ori viettää eläkepäiviä Uotilassa.

iii. Nappisilmä (tprt, 145 cm) oli todella komea ja näyttävä piensuomenhevosori. Nimensä se sai suurista nappisilmistään, jotka sulattivat tuomarin kuin tuomarin sydämen. Ori saavuttikin muotovalio-arvonimen jo nuorena. Nappisilmä kilpaili elämänsä aikana niin kouluradoilla kuin estekentilläkin, ja se voitti muutamia suurempiakin kisoja. Ori nukkui pois rauhallisesti omalla kotilaitumellaan kunnioitettavan 30 vuoden iässä.

iie. Herttuatar (prt, 147 cm) oli todella menestynyt kouluratsu, jolle kilpaileminen ja näytillä oleminen oli kaikki kaikessa. Sillä riitti kapasiteettia vaativa B -tason koululuokkiin, ja näyttelyissä ansaittiin monia arvonimiä. Tamma oli luonteeltaan melko temperamenttinen ja jopa hieman diiva, mutta kuitenkin aivan mahtava kisakumppani. Se vaihtoi kotia elämänsä aikana kaksi kertaa, sai mukavan määrän jälkeläisiä, ja lopulta se lopetettiin vanhuuden aiheuttamiin vammoihin 32 vuoden iässä.

ie. Anelmiina (prt, 140 cm) on todella pienikokoinen ja luonteeltaan ihastuttava pienhevostamma. Se on ollut aina todella sopeutuvainen, kiltti ja sopii varsinkin aloittelijoiden ratsuksi. Anelmiina on kilpaillut kouluradoilla mutta myös käynyt satunnaisesti estekisoissa. Kapasiteettia tammalta ei löydy kovin suuriin luokkiin, mutta sen sijaan luonne korvaa tuon pienen puutteen. Tamma viettää tällä hetkellä eläkepäiviä Lahdessa, ja tähän mennessä Anelmiina on saanut seitsemän varsaa.

iei. Lurjustelija (rt, 155 cm) oli Raisan isän puolelta korkeimpia oreja. Ori oli nimensä mukaan melkoinen jäynäilijä, joka päivälle se keksi aina kaikkea uutta hoitajien pään menoksi. Lurjulla oli kuitenkin todella upea ulkokuori ja se menestyi todella hyvin näyttelyissä. Orin kanssa kisattiin myös satunnaisesti esteradoilla, mutta pääasiassa se oli näyttelyhevonen. Jälkeläisiä ori ehti saada elämänsä aikana kahdeksan, kunnes kuoli 20-vuotiaana ähkyyn.

iee. Alma (prt, 140 cm) oli todella mukava harrastehevonen, jonka kanssa kisailtiin jonkin verran esteillä, mutta joka pääasiassa toimi vain harrasteratsuna. Tamma sai suuren määrän jälkeläisiä, ja elämänsä aikana se ehti käydä tilaisuudessa jos toisessakin - tamma nähtiin esimerkiksi paikallisissa tapahtumissa talutusratsuna. Alma löydettiin kuolleena omassa kodissaan 27 vuoden iässä.

e. Ruuti-Neiti on todella äkkipikainen ja energinen tamma, joka kuitenkin toimii ratsuna upeasti. Tamman kanssa kilpaillaan esteratsastuksessa melko korkeissakin luokissa, ja sillä riittää kapasiteettia korkealle. Ruuta on ehtinyt saada elämänsä aikana kisauran ohella muutaman varsan.

ei. Hili Henkka (prt, 147 cm) on nykyisin jo eläkkeellä oleva esteratsu, jonka kanssa käydään yhä satunnaisesti kisaamassa pienissä luokissa. Ori on palkittu esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa ensimmäisellä palkinnolla, ja myös kantakirjauksessa ori on ansainnut toisen palkinnon. Tällä hetkellä Henkalla on seitsemän jälkeläistä, joista suurin osa kisailee aktiivisesti esteratsastuksen parissa.

eii. Jätkis-Pätkis (rn, 150 cm) on upea ori, jonka kanssa kilpailtiin pitkään aktiivisesti kenttäratsastuksessa. Ori kuitenkin voitti melko nopeasti laatuarvoistelussa ensimmäisen palkinnon, minkä jälkeen sen kanssa siirryttiin rataesteille. Esteillä ori menestyi melko hyvin, mutta jäi melko nopeasti eläkkeelle ja harrasteratsuksi. Ori on kuitenkin haluttu jalostukseen, ja tällä onkin jo yhteensä kaksikymmentä varsaa.

eie. Neilikka (prt, 148 cm) oli esteratsastukseen painottunut suomenpienhevostamma, joka menestyi upeasti kisakentillä. Tamman kanssa kilpailtiin myös Suomen ulkopuolella, ja kisareissuja tehtiin esimerkiksi Norjaan ja Ruotsiin, jossa se voitti Ruotsin estemestaruuden ollessaan 11-vuotias. Tamma sai kuitenkin vain kaksi jälkeläistä kantamaan nimeään, kunnes se menehtyi vaikeaan jalkavammaan.

ee. Vihi-Lakka (prt, 146 cm) on pienhevonen, joka on painottunut esteratsastukseen. Kisauran jälkeen tamma kuitenkin siirtyi viettämään kisaeläkettä pieneen ratsastuskouluun tuntihevoseksi. Tamma on kuitenkin palkittu esteratsastusjaoksen laatuarvostelussa sekä kantakirjattu hyvin pistein. Jälkeläisiä tamma ehti saada kolme kappaletta, kunnes se otettiin pois jalostuskäytöstä.

eei. Ero-Veturi (prt, 145 cm) kilpaili menestyksekkäästi sekä kenttä- ja esteratsastuksessa. Kenttäratsastuksen menestys kuitenkin oli huomattavasti parempi, joten iän myötä esteratsastus jäi kokonaan taka-alalle. Ori sai elämänsä aikana toisen palkinnon kantakirjaustilaisuudessa sekä kaksikymmentäkaksi jälkeläistä, joista suurin osa painottui kenttäratsastukseen.

eee. Likan Lilli (rt, 140 cm) oli pienikokoinen esteratsu, joka ei kuitenkaan koskaan kerännyt itselleen menestystä. Tamman nimi kuitenkin tunnettiin, koska se oli hyvästä suvusta. Jälkeläisiä tammalle kuitenkin saatiin vain yksi kappale, jonka myyminen oli suvusta huolimatta kohtuullisen hankalaa. Tamma jouduttiin lopettamaan 18-vuotiaana vakavan selkäsairauden vuoksi.

14.02.2015 Valmennus - kirjoittanut: Paula, valmentaja (Sachiyo)

Olin hoitamassa iltatallia tänään itsekseni. Kello alkoi lähestyä jo yhdeksää, kun olin saanut loputkin hevoset sisälle ja laittanut ne yökuntoon. Olin oikeastaan jo lähdössä kotiin, kunnes mieleeni tuli jopa hieman typeräkin idea - ehkäpä yksi maastoreissu vielä onnistuneen päivän kunniaksi?

Kovin kauaa ei tarvinnut arpoa, kenet hevosista ottaisin ratsukseni lenkille. Haiku tuntui juuri oikealta vaihtoehdolta tähän iltaan, en kaivannut nimittäin yhtään lisää päänvaivaa. Niinpä kävin hakemassa orin varusteet ja laitoin ne juuri harjatulle hevoselle. Haiku seisoi niin nätisti paikoillaan, mutta oli varmasti hieman hämmentynyt, kun joku tuli tähän aikaan laittamaan varusteita ylle. Lähdin taluttamaan oria rauhallista tallikäytävää pitkin ulos.

Hyppäsin Haikun selkään heti pihalle päästyämme ja suunnittelin meille ihan pienen maastolenkin. Lähtisimme kulkemaan vähän matkaa hiekkatietä pitkin kohti keskustaa, kunnes muutaman talon jälkeen kääntyisimme metsäpolulle ja tulisimme metsätietä pitkin takaisin. Ilta oli jo hiljalleen hämärtymässä, kun kävelimme kohti tietä.

Haiku kulki todella hienosti. Se tuntui olevan hyvin rento ja rauhallinen, eikä minullakaan ollut mitään huolia. Tiet olivat hiljaisia, eikä vastaantulijoita näkynyt. Saavuimme nopeasti risteykseen, josta käännyimme metsää kohti.

Metsässä päätin ottaa Haikun kanssa pienen laukkapätkän, ja se nostikin laukan melkein ajatuksen voimasta. Haiku kulki rentoutuneena ja meni todella upeaa laukkaa, mutta jouduin hidastamaan tahtia, kun vastaan tuli yksi koiranulkoiluttaja. Hän tervehti, kuten täällä maalla on tapana, ja minä tervehdin takaisin. Jatkoimme ohituksen jälkeen vielä hetken laukkaa, kunnes lopulta hidasti takaisin käyntiin.

Aloimme hiljalleen saapua takaisin tallialueelle. Ohitimme muutaman laitumen, kunnes tallirakennukset alkoivat näkyä puiden takaa. Annoin Haikulle pitkät ohjat ja kävelimme rauhassa kohti oritallia.

Hyppäsin Haikun selästä pois, kun pääsimme tallin pihaan. Talutin sen sisälle ja hoidin orin melko ripeään tahtiin uudelleen yökuntoon. Ulkona oli ehtinyt tulla jo pimeää, ja minunkin olisi vielä lähdettävä pyöräilemään kotiin.

Sain lopulta kaikki tavarat paikoilleen ja hevoset olivat tallissa odottamassa aamua. Minä taas lähdin hyvillä mielin kotiin. Haikun selässä maastoretket eivät petä koskaan!

07.04.2015 Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut: Ida, tallityttö (Sachiyo)

Tänään oli kulunut kuukausi siitä, kun Haiku oli nyrjäyttänyt jalkansa. Sen kanssa oltiin käyty pienillä talutusretkillä lähinnä metsässä, mutta tänään oli ensimmäinen kerta tapaturman jälkeen, kun oli tarkoitus nousta sen selkään. Omistaja oli sanonut minulle, että kävisin ratsastamassa ihan vähän pehmeäpohjaisella kentällä orin kanssa, jotta voitaisiin katsoa, miltä jalka näytti rasittuessaan. Eläinlääkärimme Olga oli myös mukana, jotta hän voisi hieman katsoa ammattimaisemmin, miltä liikkuminen näytti.

Harjasin orin puhtaaksi ja laitoin sille vain suitset päähän. Ajattelin olevan orillekin mukavampaa, kun selässä ei olisi puristavaa satulaa näin pitkän tauon jälkeen. Talutin Haikun kentälle, jossa minua odotti omistaja, eläinlääkäri sekä pari muuta tallityttöä. Astelin orin kanssa keskelle kenttää, ja omistaja tuli punttaamaan minut selkään. Hän halusi seurata ihan vierestä, miltä orin liikkuminen näyttäisi.

Lähdin ensin varovasti käyntiin pitkin ohjin. Ori vaikutti kävelevän ainakin minun mielestäni ihan normaalisti, eikä jälkeäkään mistään nyrjähdyksestä näkynyt. Kokosin pian ohjat ja lähdimme raviin. Haiku kulki tuttuun tapaansa kauniisti kaula kaarella pitkin lennokkain askelin, ja kaikki tuntui minun silmiini olevan normaalisti. Olga pyysi minua vielä nostamaan laukan varovasti, ja tein töitä käskettyä. Lopulta hidastin jälleen käyntiin ja kävelin muiden ihmisten luokse.

Olga tuli tutkimaan jalan, ja hän ei huomannut hevosessa enää minkään olevan huonosti. Hän sanoi kuitenkin aika selvästi, että mikäli ongelmia tulisi, pitäisi hänelle soittaa heti. Omistaja nyökkäili ja sanoi itsekin, että Haiku oli kulkenut juuri omalla hienolla tavallaan aivan ongelmitta.

Hyppäsin alas Haikun selästä ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia. Todella hieno juttu, että orin jalka oli kunnossa. Ehkäpä se pääsisi pian takaisin kisakentille.

06.03.2015 Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut: Sarita, tallityttö (Sachiyo)

Tänään minun oli tarkoitus mennä valmennukseen Haikun kanssa. Olin harjannut orin läpikotaisin ja laittanut sille jopa varusteetkin päälle, kunnes lähtiessäni taluttamaan sitä huomasin orin aristavan hieman oikeaa etujalkaansa. Ei auttanut, laitoin orin takaisin karsinaan, soitin maneesissa odottavalle valmentajalle sekä eläinlääkärillemme Olgalle. Omistaja oli tänään kisareissulla, joten en viitsinyt häiritä häntä. Jospa asia ei olisi vakava.

Riisuin Haikulta varusteet päältä ja jäin odottelemaan Olgan tuloa. Hän saapui kuitenkin nopeasti, sillä asui aivan muutaman korttelin päässä. Olga pyysi minua tuomaan orin ulos, jossa olisi enemmän tilaa tutkia sen jalkaa. Laitoin Haikulle riimun päähän ja lähdin taluttamaan sitä pyynnöstä ulko-oville.

Olga tutki ensin jalkaa ja kertoi sen olevan hieman lämmin ja turvonnut. Se taivutteli ja paineli jalkaa, kunnes lopulta kertoi jalan kohtalon: kyseessä oli vain pieni nyrjähdys, joka oli tapahtunut ilmeisesti laitumella ollessaan. Lääkkeeksi hän määräsi kylmää sekä lepoa. Se ei onneksi ollut ongelma, orin kanssa kun ei ollutkaan tarkoitus käydä hetkeen kisakentillä. Pientä liikuntaa kuitenkin esimerkiksi taluttamisen muodossa olisi hyvä antaa muutaman viikon päästä. Siihen asti kuitenkin karsinalepo oli ainoa vaihtoehto.

Kiitin Olgaa ja lähdin kuljettamaan Haikua takaisin karsinaansa. Olga oli luvannut olla itse yhteydessä omistajaan ja kertoa tälle orin tilanteesta, jotta minun ei tarvitsisi vaivata päätäni asialla. Kun sain orin aseteltua karsinaansa, tuli valmentaja talliin katsomaan, mikä Haikulla oli hätänä. Hän oli selvästi helpottunut, kun kyseessä ei ollut mitään vakavaa. Juttelimme hetken orin tilanteesta ja lähdin sitten hakemaan tälle kylmägeelipussia. Kyllä tuosta vielä jalka saataisiin.

17.02.2015 Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut: Roosa, tallityttö (Sachiyo)

Jos totta puhutaan, minua hieman jännitti. Olin hoitanut tallilla lähinnä vain kilttejä tammoja, ja tänään minut oli laitettu tuomaan Haiku sisälle ja hoitamaan se valmiiksi päivän tuntia varten. En ollut koskaan tainnut tehdä Haikun kanssa mitään, mutta kaikki vakuuttelivat, että kyllä minä pärjäisin, Haiku on kiltti hevonen. En silti voinut olla varma, ennen kuin näkisin itse.

Kävelin riimunaru kädessä kohti aitausta, jossa laidunsivat Haiku, Atlas sekä Peikko. Kolmikko oli tullut aina hyvin toimeen, ja niiden kanssa pystyi käymään jopa samaan aikaan tunneilla ilman mitään suurempaa sählinkiä. Astuin laitumen portista sisään ja kävelin rautiaan hevosen luokse, joka hamuili parhaillaan maasta heiniä. Juttelin orille rauhoittavasti, mutta se ei vaikuttanut kiinnittävän minuun huomiota juuri ollenkaan. Eipä se oikeastaan minua haitannut, sain riimunarun nimittäin orin riimuun todella helposti kiinni, kun se oli rauhassa nätisti paikoillaan. Maiskuttelin Haikulle hieman, ja lähdimme kävelemään yhdessä kohti tallia.

Myönnettäköön, että jo pelkkä matka tallille teki minuun suuren vaikutelman. Ori nimittäin kulki perässäni kuin koiranpentu, eikä se yrittänyt kiskoa päätään, niin kuin suurin osa tuntui tekevän. Puristin kyllä riimunarua varmuuden vuoksi lujaa, mutta aika turhaa. Pääsimme nopeasti talliin, ja talutin Haikun omaan karsinaansa.

Muut tallitytöt sanoivat, että Haikua ei tarvitsisi sitoa kiinni hoitotoimenpiteiden ajaksi. Pelasin kyllä varman päälle ja laitoin narun solmulle karsinan kalteriin. Haiku kuitenkin seisoi todella kiltisti paikoillaan, ja sen silmätkin näyttivät vähän lurpsahtelevan kiinni. Naapurikarsinassa taas, no, siellä oli meidän Lucifer, joka pyöri ympäri karsinaa levottomana. Mikähän silläkin oli...

Olin tuonut orin harjaämpärin karsinan viereen jo aiemmin. Otin harjakasasta päällimmäisen harjan ja aloin sukia oria. Se näytti jollain tapaa jopa pitävän harjaamisesta ja koskettamisesta, joten koetin varovasti silittää orin päätä. Olin valmiina vetämään käteni pois, mikäli hampaita näkyisi yhtään, mutta ori vain jatkoi nuokkumistaan ja antoi minun silittää itseään. Olin yllättynyt. Käsitykseni Kuuralehdon oreista muuttui aivan saman tien.

Harjasin orin loppuun ja putsasin tämän kaviot. Lopulta ori alkoi olla siinä kunnossa, että enää pitäisi laittaa varusteet päälle ja se olisi valmis lähtemään tunnille. Minun oli pakko jäädä kuitenkin hetkeksi silittämään oria, sillä se tuntui jollain tavalla todella helpottavalta. Olin odottanut ikävää päälle käyvää oria, mutta muut tytöt olivat oikeassa. Tämä oli aivan ihana.

Avasin oria kiinni pitävän riimunarun solmun ja otin sen pois. Jätin orin seisoskelemaan karsinaansa ja odottelemaan päivän ratsastusta. Ihailin Haikua vielä hetken karsinan kaltereiden läpi ja lähdin lopulta hymyillen pois. Ehkä ne kaikki orit eivät sittenkään olleet niin ikäviä.

14.02.2015 Valmennus - kirjoittanut: Paula, valmentaja (Sachiyo)

Olin maneesissa valmiina odottelemassa Haikua ja Saritaa, jotka olivat tuttuun tapaansa hieman myöhässä. Ulkona oli koko päivän tihkuttanut vettä, joten ajattelimme pitää valmennuksen sisätiloissa. Pian kaksikko saapui ovesta sisään.

Laitoin Saritan kävelemään ensin ympäri muutaman kerran pitkin ohjin ja sitten lämmittelemään ravissa tehden hyvät pääty-ympyrät. Kerroin hieman samalla ratsukolle päivän ohjelman: ensin lähtisimme harjoittelemaan vaihtoja ja pysähdyksiä, kävisimme läpi hieman avotaivutuksia ravissa ja lopuksi tekisimme muutaman helpon laukkaharjoituksen.

Kun ratsukko oli tehnyt hetken aikaa pääty-ympyröitä ja Haiku näytti rentoutuneen ratsastajan alla, annoin heille seuraavan tehtävän: tarkoitus oli ravata uraa pitkin, tehdä aivan keskellä lyhyttä sivua pysähdys ja nostaa jälleen ravi. Sama pitkällä sivulla, mutta pysähdyksiä tuli olla kaksi.

Ratsukko lähti suorittamaan tehtäväänsä, joka alkoi todella hyvin. Haiku oli selvästi kuulolla, ja Sarita osasi hyvin istunnallaan pysäyttää orin. Raviin lähdöt olivat hieman hitaanpuoleisia, joten pyysin Saritaa ottaen enemmän huomioon liikkeelle lähtö.

Ratsukko teki hetken aikaa siirtymisiä, ja ne alkoivat näyttää todella hyvältä. Pyysin Saritaa vaihtamaan suuntaa, jatkamaan tätä harjoitusta vielä hetken ja seuraavaksi ottaisimme muutaman laukannostoharjoituksen. Ravi jatkuisi yhä uraa pitkin, mutta pitkän sivun puolivälistä tulisi nostaa laukka, kääntyä saman tien keskiympyrälle ja heti takaisin uralle palatessa jatkaa ravia.

Sarita lähti jatkamaan ratsastustaan ilman pysähdyksiä uraa pitkin. Pitkän sivun puolivälissä hän nosti laukan, ja Haiku oli jälleen todella hyvin hereillä. Laukannosto oli hieno eikä ympyrässäkään ollut valittamista, mutta itse laukka jäi takajalkojen osalta melko matalaksi. Käskin Saritan pitää enemmän tempoa yllä, ja seuraava ympyrä näyttikin huomattavasti paremmalta ja reippaammalta.

Jatkoimme jälleen ympyröitä hetken aikaa molempiin suuntiin, kunnes annoin Saritalle luvan antaa hetkeksi aikaa pitkät ohjat. Seuraavaksi olivat vuorossa avotaivutukset. Nämä olivat olleet aina Haikun varma puoli, joten en uskonut meidän tarvitsevan käydä läpi kovin paljoa taivutuksia. Halusin kuitenkin nähdä, että ratsukko pääsisi yhdessä yhteisymmärrykseen taivutusten kanssa. Pyysin Saritaa keräämään ohjat ja lähtemään seuraavalta pitkältä sivulta uraa pitkin tekemään taivutusta. Itse menin ratsukon eteen seisomaan, jotta näkisin, että he kulkisivat niin sanotusti kolmella uralla.

Ratsukko aloitti heti kulman jälkeen taivutuksen ja se sujui kerrassaan hienosti. Ori liikkui hyvin tarkasti ja Sarita istui todella upeasti selässä. Annoin heidän tehdä kaksi sivua käynnissä, minkä jälkeen pyysin ratsukkoa nostamaan ravin ja jatkamaan samaa tehtävää hieman kovemmassa vauhdissa. Sarita nosti hienon ravin ja Haiku näytti upealta tehdessään taivutuksia. Olin jopa todella ylpeä orista, en muistanut taivutusten sujuvan näin hienosti.

Kun minulla ei ollut enää kerrassaan mitään rakentavaa sanottavaa ratsukolle, lähdimme tekemään viimeistä harjoitusta. Laukka, pysähdys, peruutus ja laukka. Tarkoitus oli toimia melko reippaasti mutta silti hätäilemättä. Sarita sai tehdä siirtymisiä omaan tahtiin. Ratsukko nosti laukan, teki ensimmäisen pysähdyksen, peruutti muutaman askeleen ja lähti hieman hitaasti liikkeelle mutta selvällä laukalla kuitenkin. Pyysin jälleen Saritaa kiinnittämään huomiota siihen, että eteenpäin lähdettäisiin suhteellisen reippaaseen tahtiin. Seuraava siirtyminen sujuikin jo paremmin.

Sarita teki harjoituksen molempiin suuntiin muutamia kertoja. Lopulta ilmoitin, että aika alkoi käydä vähiin ja annoin luvan antaa orille pitkät ohjat. Kerroin Saritalle vielä Haikun olevan hevonen, joka tottelee istuntaa todella hyvin, ja hän kyllä vaikutti tietävän sen itsekin. Haiku oli kulkenut mielestäni todella hyvin, eikä minulla ainakaan tällä kertaa suurempaa rakentavaa palautetta ollut antaa. Hienoa työtä!