Tementeri

Nimi: Aavekartanon Romina, "Romina" Rekisterinumero: VH15-018-0000
Rotu: Suomenhevonen Omistaja: Haamumetsä, Sachiyo (VRL-11290)
Sukupuoli: Ori Kasvattaja: Hallavaara evm
Ikä, syntynyt: 5v, 16.12.2013 ikääntyy satunnaisesti Koulutustaso: ko: heA, re/me: 110cm, CIC1
Säkäkorkeus: 159 cm Painotus: Yleispainotus
Väri: Rautias Saavutukset: -
Kuvat © Sachiyo

Luonne

Romina syntyi Pohjois-Suomessa pienelle kisatallille. Se hurmasi heti kaikki ostajaehdokkaat ihanalla mustalla värityksellään ja uteliaalla luonteellaan, joten uutta kotia ei tarvinnut pitkään etsiä. Myös minä olin katsomassa tammaa, mutta se sai kodin toiselta puolen Suomea. Rominan kisaura ei kuitenkaan lähtenyt liikkeelle aivan kuten oltiin suunniteltu - sen koulutuksessa oli paljon puutteita, eikä tamma yksinkertaisesti ymmärtänyt ratsastajan ohjeita. Tallilla ei ollut kiinnostusta pitää niin keskeneräistä tammaa, joten se myytiin pilkkahintaan uudelle kisatallille. Siellä tamma sai hyvän pohjakoulutuksen, vaikka aikaa siihen kuluikin. Lopulta tamma kuitenkin oppi vaikeatkin kiemurat ja sen taso nousi helposta c:stä aina vaativaan b:hen. Meille tamma saapui, kun edellinen talli karsi hevosiaan reilulla kädellä. Huomasin ilmoituksessa heti tutun nimen, ja minun oli otettava selvää, oliko tamma se sama musta hevonen, jota olin vuosia sitten käynyt katsomassa. Sama hevonen se oli, ja minun ei tarvinnut montaa kertaa miettiä ostotarjouksen jättämistä tallille. Tarjous meni läpi, ja minä olin yhtä kaunista hevosta rikkaampi.

Rominan luonne tulossa.

Suku

i. Rommi-Rusina
sh, m, 159cm
ii. Rapakka
sh, rn, 139cm
iii. Rapatti
sh, rt, 139cm
iie. Marlina
sh, rn, 139cm
ie. Routa-Ranita
sh, m, 139cm
iei. Hektori
sh, m, 139cm
iee. Raparastas
sh, rt, 139cm
e. Aavekartanon Rosita
sh, rn, 156cm
ei. Pisleri
sh, rn, 139cm
eii. Pilperi
sh, rn, 139cm
eie. Sesilja
sh, rn, 139cm
ee. Aavekartanon Riella
sh, rt, 139cm
eei. Laurenttius
sh, rt, 139cm
eee. Aavekartanon Roosa
sh, rt, 139cm

i. Sukuselvitys tulossa.

ii. Sukuselvitys tulossa.

iii. Sukuselvitys tulossa.

iie. Sukuselvitys tulossa.

ie. Sukuselvitys tulossa.

iee. Sukuselvitys tulossa.

e. Sukuselvitys tulossa.

ei. Sukuselvitys tulossa.

eii. Sukuselvitys tulossa.

eie. Sukuselvitys tulossa.

ee. Sukuselvitys tulossa.

eei. Sukuselvitys tulossa.

eee. Sukuselvitys tulossa.

   00.00.2000 o. NIMI NIMI -
   00.00.2000 o. NIMI NIMI -
   00.00.2000 o. NIMI NIMI -
   00.00.2000 o. NIMI NIMI -

Kisakalenteri

KRJ sijoituksia 0 kpl (0 CUP-sijoitusta), ERJ sijoituksia 0 kpl (0 CUP-sijoitusta), KERJ sijoituksia 0 kpl (0 CUP-sijoitusta)

00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KRJ / vaB - 0/00

00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00
00.00.2000 - kutsu - ERJ / 110cm - 0/00

00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00
00.00.2000 - kutsu - KERJ / CIC1 - 0/00

Päiväkirja ja valmennukset

00.00.2015 Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut: NIMI, tallityttö (Sachiyo)

Teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti. teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti teksti.