Helmikuun 2014 roolipelihahmo

Hahmo:  Momentum   "Note"
Pelaaja:  feiarth
Hahmosivu:  klikkaa

Haastattelu

Olen ihan rauhassa päiväkävelyllä, iloitsen siitä, miten tauti on saatu pois, kun yhtäkkiä jostain puskasta eteeni hyppää epäilyttävän tutun näköinen tamma. Saan sydänkohtauksen ja lähden kiljuen karkuun. Toinen saavuttaa minut nopeasti ja kertoo, että haluaa vain haastatella minua vähän. Silloin tajuan, ettei se olekaan Miwa, entinen johtajattareni, ja pysähdyn.

  Nimi, sukupuoli, ikä, lauma?
"Kertoisitko vähän itsestäsi tähän alkuun?" se kysyy ystävällisellä äänellä ja puhuu vähän kuin lapselle. Minua nolottaa.
"Olen Mmmomentum, tai Note, ihan kuinka vaan. Olen kahdeksanvuotias lumihevosori", saan sitten sanotuksi.

  Milloin saavuit saarelle? Mistä?
"Olen syntynyt Saksassa, sitten muutin Tanskaan, koska äitini halusi minusta eroon. Ja sieltä tulin tänne, koska yksi hyvin ilkeä tamma tippui mereen. Menin siis pelastamaan häntä, mutta sitten virta vei minut. Tamma pääsi rannalle ja jäi sinne huutelemaan, miten kamala olin, kun kehtasin jättää hänet yksin. Mutta en minä tarkoituksella, en varmasti!" jatkan ja tuijotan hetken maata silmiäni kiivaasti räpyttäen.
"Siitä on ehkä neljä vuotta?"

  Ensimmäinen tapaamasi hahmo saarella?
"Ei. En halua muistaa. Tai voin minä kertoakin. Se oli se kirottu lumihevosten johtajatar, jolta sinä näytät. Miwa. Ihana ja kamala tamma. Kerran se puri minua! Ihan yhtäkkiä ja varoittamatta, voitko kuvitella!" olen vieläkin silminnähden järkyttynyt tapahtuneesta.
"Minä putsasin roskia hänen kauniista harjastaan, kun hän hyökkäsi kimppuuni! Ja vielä nauroi päälle!" pudistelen päätäni. Ja silti minun on ihan hirvittävän ikävä Miwaa..

  Lempi tuoksusi?
"En haluaisi myöntää, mutta Miwan harja tuona iltana. Se tuoksui Miwalta ja havunneulasilta..." huokaisen hiljaa.
"Ja sateen jälkeen havumetsässä tuoksuu vähän samalta, kuin Miwan harja silloin. Siitäkin minä tykkään."

  Millä muutamalla sanalla tuttavasti kuvailisivat sinua?
Kurtistan kulmiani. Mikä ihmeen kysymys. Eihän minulla ole mitään tuttavia. Ei ketään. Tai.. tai ehkä Neiti Kookospähkinä, mutta ei hän varmaan edes muistanut minua juuri nyt.
"Tuota.. en.. en kyllä tiedä.. Yleensä minulle vain huudetaan tai sitten minua ei kuunnella ollenkaan, joten en tiedä osaisiko kukaan kuvailla minua mitenkään erikoisesti. Olisin varmaan vain 'se ruunikko yksin metsässä hyräillen säntäilevä sekopää'", vastaan sitten vähän loukkaantuneena, vaikka tottahan se oli. Sekopää en kyllä mielestäni ollut..

  Oletko mielestäsi ollut hyvä laumalainen?
"O-olen.. Kyllä", sanon mietteliäänä.
"Kerran pelastinkin yhden tappajan kynsistä", nyökkään pontevasti ja muistelen Mardia, sokeaa ja pelokasta tammaa. Ja sitä kamalaa hevosta, joka hänen kimppuunsa hyökkäsi. Ja sitten minä olin sankari ja potkaisin sitä. Mutta enempää en haluakaan muistella. Ehei. Se kamppailu vei minulta palan korvastanikin, ihan kamalaa!

  Mitä haluat elämältäsi?
"Haluan.. haluan elää rauhassa. Haluan, että minua ymmärretään, ettei minulle huudeta. Haluan, että saan ihan rauhassa hyräillä ja laukata metsässä, ilman että se tekee minusta jotenkin tyhmää. Olen kyllä hajamielinen, mutta en minä tyhmä ole", sanon painokkaasti, terävä ilme kasvoillani.
"Ja totta kai haluan itselleni perheen..."

  Mikä on paras baarimuistosi?
"Tuota... se kun ensimmäisen kerran kohtasin ihanat vaaleanpunaiset pilvet! Voi, se oli niin ihanaa! Oloni oli niin hyvä, kaikki oli niin hauskaa! Ja ne pilvet, ihanat kauniit pilvet!" huudahdan onnellisena ja vaivun hetkeksi ajatuksiini.
"Seuraava päivä oli kyllä kamala. K-A-M-A-L-A. Mutta ehkä niiden pilvien arvoinen. Kannattaa koittaa!"

  Mitä pelkäät?
"P-p-pelkään?" olen heti varuillani. Aikoiko toinen käyttää kaikkea sanomaani sittenkin minua vastaan? Haastattelija saa vakuutella minua hyvän tovin, enkä siltikään ole ihan täysin varma voinko luottaa häneen. Vähän antautuneesti tuhahtaen nyökkään ja päätän kuitenkin vastata.
"Tammoja. Noin. Nyt se on sanottu. Pidän tammoista, mutta pelkään heitä. Teitä. Te olette arvaamattomia!" sanon toiselle silmiäni siristäen.

  Kaunein tapaamasi hevonen?
"Kaikki tammat ovat kauniita - ainakin kunnes avaavat suunsa ja alkavat huutaa ja sen jälkeen joudun pitelemään korviani - kuvainnollisesti tietenkin - enkä oikein pysty keskittymään siihen, mitä näen, joten se ei ole enää kaunista minun silmissäni. Mutta tuota.. Miwa, Mardi ja Rosmarie ainakin ovat olleet kauniita. Neiti Kookospähkinä myös, mutta hän on myös niin outo, etten aina ole ihan varma", puhetta vain pulppuaa suustani. Sepustukseni päätteeksi uppoan ajatuksiini. Hihii, tammoja.. kauniita tammoja...

  Vapaa sana/terveisiä:
"Anteeksi, että säikähdin niin kamalasti, kun yhtäkkiä ilmestyit. Luulin, että olit Miwa. Oikeastaan, olisi ollut kiva nähdä Miwa..." pahoittelen käytöstäni. "Kiitos, että olit hetken kiinnostunut minun asioistani, se on mukavaa vaihtelua! Niin ja terveisiä Neiti Kookospähk - Fecille ja Lekolle heidän oppipojaltaan. Ei minulla muuta", sanon ja lähdemme haastattelijan kanssa eri suuntiin.
"Hei hei!" käännyn vielä hyvästelemään uudemman kerran vähän matkaa käveltyäni.